Miksi liikunnallistaa opetusta? Kirjoitukseni teoksessa Aivot liikkeelle! (2016, PS-Kustannus)

Hannu Moilanen ja Helena Salakka: Aivot liikkeelle! (2016, PS-Kustannus)

Nina Maunun osuus s. 18-21 luvussa Miksi liikunnallistaa opetusta? Opettajat kertovat

Teoksessa tiivistetty versio, tässä pidempi alkuperäinen versio:

Nina Maunu: “Toiminnallisuus ja myönteinen opiskeluilmapiiri kulkevat käsi kädessä”

Melkein kaikki leikit, pelit ja draamaharjoitteet sisältävät enemmän tai vähemmän liikettä. Pyrin joka tunnilla siihen, että opetukseen sisältyy vaihtelua ja toiminnallinen osuus tai mahdollisuus siihen.

On hyvin paljon leikkejä, joihin voi yhdistää opetusainesta. Esimerkiksi asioiden väliset suhteet voidaan esittää käsitekarttoja fyysisesti henkilöhahmoin täydentäen. On reagointiharjoituksia, joissa pitää jollakin tietyllä tavalla liikehtiä kuulemaansa. Teemme myös ryhmätöitä yhdessä, jotta opittu tulee näkyväksi ja koetuksi. Tausta-ajatuksena on, että tekemällä oppiminen, kokemalla oppiminen ja kokonaisvaltainen eli kaikkia aisteja hyödyntävä opetus parantaa paitsi ilmapiiriä ja yhteishenkeä, se myös pidentää muistijälkeä.

Kun ryhmä on oppinut muutamia leikkejä ja tekniikoita, joissa liikettä on käytetty oppimisen tukena, he mielellään suunnittelevat itse omat aiheeseen sopivat harjoituksensa, jotka esittävät muille ja/tai teetättävät muilla. Näin silloin tällöin tehdessä oppimisesta tulee suurimmalle osalle oppilaista hauskempaa ja vaihtelevampaa. Myös filosofia, että ”opettaja oppii eniten” toteutuu, kun oppilas pääsee opettamaan toista oppilasta. Myös opettaja saa hyviä vinkkejä opetuksensa rikastamiseen.

Jos joskus jossain ryhmässä on äänekäs toiminnallisuuden vastustaja, hän saa tehdä esimerkiksi oppikirjan tehtäviä toiminnallisten tehtävien aikana. Jos henki on joissain luokassa toiminnallisuuden vastainen, teetän heillä kuitenkin joskus jotain liikunnallista vaivihkaa tai vapaaehtoisuuteen perustuen. Kerran tällaisella ryhmällä kävi niin, että pyytäessäni vapaaehtoisia osallistumaan pilkkukarateen, kun kertasimme pilkkusääntöjä, kolmasosa oppilaista jäi reunoille katsomaan. Osallistuvalla ryhmällä oli hauskaa ja he menivät jopa niin pitkälle, että alkoivat kehittää rinnastuskonjunktiopilkkukaratea venäläiseen kasakkatanssityyliin, kun eräs oppilaista hoksasi laittaa sopivan musiikin pyörimään pienestä opettajan vinkistä. Tuolloin luokan keskellä oli enää kahdeksan tyttöä tanssimassa, mutta heillä oli hauskaa. Uskon, etteivät luokkahenkeen tällaiset uskaliaat ja pienet revittelyhetket voi olla ainakaan haitaksi, päinvastoin. Joidenkin niin sanottu show voi jäädä hyvällä tavalla pitkäksi aikaa mieleen, kuten tässä esimerkissä opettajan mieleen, koska kyseessä oli pääosin esiintymiskammoisia, hiljaisia ja kilttejä tyttöjä, jotka yhtäkkiä päättivät esiintyä, ilman pakkoa.

Lähdin liikunnallistamaan opetusta, koska en kestänyt katsoa pulpettia pitkin valuvia oppilaita enkä heidän sammuneita silmiään. Heidän oma aktiivisuutensa, intonsa ja uteliaisuutensa oli herätettävä oppimisen turvaamiseksi, mutta myös heidän itsetuntonsa ja itsetuntemuksensa sekä koulussa viihtymisen, yleisen hyvän opiskeluilmapiirin, vuoksi. Hyvin pian ymmärsin, että vaikka pidin itse esiintymisestä, minun esiintymiseni ei ollut se juttu, jolla syvävaikuttaisin oppilaan omaan kokemukseen oppimisesta: oppija oli laitettava töihin, oppijan oli motivoiduttava.

Motivaation lähteitä on monenlaisia ja yksi on sosiaalinen paine. Jos saan tuon myönteisen opiskeluilmapiirin luokkahuoneeseen, loppu tapahtuu itsekseen. Myös heikommat pysyvät mukana ja saavat tilaisuuksia loistaa, koska on erilaisia tapoja näyttää osaamisensa. Moni haluaa myös tutustua itseensä paremmin ja koska toiminnalliset menetelmät pistävät osallistujan miettimään, kuka ja millainen minä olen, mikä on tapani ilmaista ja ajatella sekä toimia, oppija saa yleensä tyydytystä monipuolisista, monikanavaisista, menetelmistä. Kehoa ja mieltä ei voi erottaa. Ryhmän tunneilmapiiriin on aina kiinnitettävä suurta huomiota. Ja olen varma, että tämä tulee korostumaan jatkossa, kun ajatellaan koulun ja ryhmien kehittämistä.

Yksilön hyvinvointi säteilee ryhmään, ja ryhmä on luotu auttamaan sekä tukemaan heikompaa. Lahjakkaat pääsevät myös loistamaan auttaessaan ehkä tietämättäänkin muita.

Olen saanut paljon ja suurimmaksi osaksi pelkästään positiivista palautetta oppilailta opetuksen toiminnallistamisesta. ”Niin oppii paremmin!” he sanovat. Usein he eivät vielä ymmärrä sitä, että myös ryhmän tunneilmapiirillä on ollut merkittävä osuus yksilön oppimisessa.

Toiminnallisuuden edut on selitettävä oppilaille ja/tai pohdittava ne yhdessä. Vain kerran viime lukuvuoden aikana törmäsin oppilaaseen, joka olisi koko ajan halunnut käytävän opettajajohtoisesti oppikirjan asioita läpi. Kerran jäinkin luokkaan kahdestaan tämän oppilaan kanssa muiden tehdessä projektejaan. Kokeeseen kerrattiin asia opettajajohtoisesti läpi sen jälkeen, kun ryhmät olivat esittäneet monipuoliset tuotoksensa toiminnallisine osuuksineen luokalle.

Olen miettinyt sitä, miten voisin myös testata oppilaan “sovelluskykyä” ja antaa oppilaalle mahdollisuuden osoittaa toiminnallisesti osaamistaan. Osa kokeesta voisi siis olla vaikka ns. ryhmätyö, jota on harjoiteltu tunnilla. Tällainen testaisi myös kinesteettistä muistia: missä ryhmätyö tehtiin, mitä silloin opittiin ja näytetään se myös liikkeen avulla?

Toiminnalliset menetelmät edesauttavat yksilön kohtaamista sekä erilaisuuden tunnustamista ja hyväksymistä. Ne rikastuttavat koko ryhmää. Ne tuovat yleensä rutiininomaiseen opiskeluun vapauden tunnetta valinnanmahdollisuuksien edessä, myös oppimisympäristöjen suhteen. Ne tuovat myös hauskuutta ja rentoutta sekä tärkeää kokeilemalla ja epäonnistumalla oppimista. Oppiminen saattaa koukuttaa, jos ja kun oppilas itse huomaa, että pystyisi parempaankin. Yleensä ajattelen, että toiminnallisten menetelmien myötä oppimisilmapiiri vapautuu, yksilö rohkaistuu olemaan enemmän oma itsensä turvallisessa ryhmässä. Oppiminen voi olla hauskaa! Lisäksi liikunnallistaminen auttaa ajattelun jäsentämisessä. Siihen on hyvä lähde esimerkiksi The Kinesthetic classroom: Teaching and Learning Through Movement (Lengel & Kuczala 2010).

Opettajalta opetuksen liikunnallistaminen vaatii välillä melun sietokykyä sekä ajatusten joustavuutta. Hyvä suunnittelu auttaa. Esimerkiksi jakson alussa opettaja kertoo jakson tavoitteet, joihin pyritään. Oppilaat pääsevät vaikuttamaan tavoitteiden painotuksiin ja aikatauluihin sekä heti jo jonkin verran sisältöihin. Oppilas tulee tietoiseksi eri tavoista näyttää osaamisensa. Opetuksen liikunnallistaminen vaatii opettajalta myös armollisuutta itseään ja oppivaa ryhmää kohtaan. Kaikki ei mene koskaan niin kuin ajatteli, mutta jotain aina opitaan ja jotain uutta pääsee ehkä syntymään. Tärkeimpänä on oppijan aktiivinen tunne omasta osallisuudestaan ja osallistumisestaan oppimisprosessiin omaksi ja ryhmän hyödyksi. Kaikki haluavat oppia jotakin, kuulua johonkin ja olla hyviä jossain sekä tulla nähdyksi yksilönä.

Nina Maunu, FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, opettajien täydennyskouluttaja, toiminnallisen kieliopin kehittäjä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *