Käsitteet opetuksessa osa 2: Katri Karasman Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet (2018) sekä toiminnallisen kieliopin määrittelyä

Käsitteitä käsittelevästä kaksiosaisesta blogikirjoituksesta ensimmäisessä (12.5.2018) keskitytään käsitteiden toiminnalliseen opettamiseen ja jaetaan vinkkejä. Toisessa osassa esitellään professori emerita Katri Karasmankirjoittama ja kokoama teos Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet(Opus Liberum, Nord Print, Helsinki 2018) sekä pohditaan esimerkiksi toiminnallisen kieliopin määrittelyä.

Karasma aloittaa teoksensa pohtimalla ajattelun ja käsitteiden välistä yhteyttä näin: Ihmisen ajattelu perustuu käsitteisiin. Ajattelu voi olla konkreettista, abstraktia, analyyttistä, intuitiivista, maagista ja egosentristä. Riippuu käsitteiden jäsentyneisyydestä ja niiden abstraktiotasosta, miten ihminen tajuaa ja pystyy jäsentämään ajatteluaan.

Käsitteistä on myös kiistelty äidinkielessä, varsinkin kirjallisuudentutkimuksessa narratologian käsitteistä. Karasma on valinnut teokseen käsitteistöä äidinkielen oppiaineen mukaan, koska teos on tarkoitettu opettajalle myös käytännön työhön. Tämän vuoksi teokseen on valikoitunut myös äidinkielen opetustieteen alan lähikäsitteitä esimerkiksi suomi vieraana kielenä –alalta.

Monet käsitteet ovat samoja paitsi Tieteen termipankissa myös tietosanakirjoissa ja suomen kielen sanakirjoissa, joiden mukaan Karasma on koonnut teoksen käsitteet. Näin ollen lähteet on niputettu teoksen loppuun. Lähteistä löytyy mm. Isoa kielioppiaKielitoimiston ja Nykysuomen sanakirjaa. Määritelmissään Karasma pyrkii tietokirjamaisuuteen. Kirjallisuusviitteillä on tarkoitus innostaa lukijaa hankkimaan tietoa lisää. Niissä on esitetty ensisijaisesti suomenkielisiä teoksia, Karasma kirjoittaa.

Pedagogisen kieliopin Karasma mainitsee omassa erillisessä esipuheen jaksossa. Lapsi luo oman kieliopin äidinkieltään opetellessaan tai omaksuessaan. Hänellä on synnynnäinen kielenoppimismekanismi. Se vaatii aktivoituakseen ympäristön vaikutusta. Tieteen termipankin ja Ison suomen kieliopin määritelmät ovat aikuisten tekemiä ja kaukana [vielä myös] murrosikäisen nuoren ajatusmaailmasta. Koulussa on syytä lähteä liikkeelle oppilaan omasta hahmotuksesta ja nuoren omaa kielenjäsennystä hyväksi käyttäen katsoa, mihin se johtaa.

Tässä olen täysin samaa mieltä. Aikuisten kehittämät termit voivat toimia lähtökohtana, mutta niiden purkamiseen ja ymmärtämiseen tarvitaan lapsen ja nuoren omaa ajattelua, heidän omista käsityksistään, ajattelun lähtökohdistaan, käsin. Puhutaan kielellistämisestä, ajattelun tekemisestä näkyväksi kielen keinoin. Kielitietoinen ajattelu on kirjattu nykyopetussuunnitelmaan, ja siihen pedagoginen kielioppi sekä toiminnallinen kielioppi tarjoavat välineitä.

Karasma teki vuonna 2008 – 10 vuotta sitten – tutkimuksen, jossa hän käytti koe- ja vertailuryhmää. Koeryhmällä oli draamaa sanaluokkien opetuksessa, vertailuryhmällä perinteistä kielioppia. Koeryhmä koki kieliopin mieluisaksi. Heillä oli myös paremmat tulokset sanaluokkakokeessa kuin ei-draamamenetelmiä käyttäneissä luokissa.

Koeryhmän menetelmä nimettiin toiminnalliseksi kieliopiksi. Se on otettu tähän kirjaan hakusanaksi. Karasma jatkaa mielestäni hyvin osuvasti: ”Se on oppilaskeskeistä ryhmässä tapahtuvaa opetusta. Opettaja suunnittelee harjoitukset luoviksi. Ne eivät ole oppikirjasta yksin tehtäviä harjoituksia, jotka pahimmassa tapauksessa ovat mekaanisia toistotehtäviä. Kieliopin opetus tähtää ymmärtämiseen. Kieliopillisen ilmiön määrittely voi lähentyä kielitieteellistä määritelmää, mutta sen täytyy olla selkokielinen ja siinä on vältettävä liiallista abstraktiutta.”

Kuvassa näette kokeen lisätehtävän, jossa entinen oppilaani Oskari Kytömäki (8.lk) selvittää objektin ja predikatiivin eroa (kuva ei ole Kristallipallossa):

Objekti-Oskari Oskari potkii PALLOA 🙁 -> OLLA Oskari inhoaa olla-verbiä, eikä koskaan esiinny sen kanssa. Sen työn hoitaa predikatiivi-Paavo <3 <3 -> OLLA

Predikatiivi määritellään Kristallipallossa näin:

predikatiivi (predicative)

Lauseenjäsen, joka täydentää lauseen predikaattia ja viittaa yleensä subjektiin ja joskus objektiin. Predikatiivi on nomini eli substantiivi, adjektiivi tai pronomini. [Onko numeraali jäänyt tästä pois vahingossa?] Sen sija on nominatiivi, partitiivi tai genetiivi. Predikatiivi liittyy yleensä olla-verbiin. Predikatiivi kuvailee ja luonnehtii subjektia. Esim. Kirja on hauska. Päivästä tuli hauska. Kansi on pahvia. Ruoasta tuli hyvää. Kirja on meidän. Ks. toiminnallinen kielioppi, predikatiivin käsittely pedagogisen kieliopin avulla.”

En allekirjoita enää Kristallipalloon päätyneitä toiminnallisen kieliopin harjoituksia sellaisenaan, mutta niissä on edelleen ideaa, miten saada oppilas aktiiviseksi kielen ajattelijaksi. Oskari Kytömäki teki mielestäni hienon inhimillistyksen predikaatin ja objektin eroista: olla-verbin yhteydessä objektia ei ole; oleminen ei saa kohdetta.

Hakusana ”toiminnallinen kielioppi” tuottaa seuraavanlaisen tuloksen:

toiminnallinen kielioppi (action grammar)

Draamamenetelmien käyttämistä kieliopin opetuksessa. Kieliopista tehdään hauskaa ja kiinnostavaa.”

Tämän jälkeen kerrotaan toiminnallisen kieliopin tutkimuksellisesta taustasta, Karasman tekemästä tutkimuksesta ja tutkimuksen mittaustuloksista sekä mainitaan muutamia toiminnalliseen kielen oppimiseen liitettyjä pelejä, leikkejä ja tehtäväesimerkkejä, jotka toimivat alustuksina kielioppikeskusteluille. Yleensä harjoitukset toimivat myös – ja mikä tärkeintä – motivaattoreina ja innostuksen tuojina luokkahuoneeseen: aletaan käsitellä kielioppia leikin, omakohtaisen ajattelun ja tekemisen, varjolla. Tällöin voi käydä niin, että oppilas oppii huomaamattaan ja iloitsee tämän huomatessaan.

Toiminnallisen kielen oppimisen Facebook-ryhmän perustajana (jäseniä tällä hetkellä yli 8200) hakusanan toiminnallinen kielioppi määritelmä tuntuu yksinkertaistetulta verrattuna Facebook-ryhmän sivuilta löytyvään tekemääni määritelmään:

”Toiminnallinen kielioppi tarkoittaa kielen sanaston, käsitteiden ja rakenteiden (kieliopin ja kielenhuollon) opiskelua luovin, yhteistoiminnallisin, vuorovaikutustaitoja kehittävin sekä kinesteettisin menetelmin. Harjoitukset hyödyntävät esimerkiksi draamakasvatuksen, liike- ja tanssi-ilmaisun tekniikoita, tarinallisuutta ja visualisointia. Kielitietous tehdään konkreettiseksi, näkyväksi ja käytännönläheiseksi, ja opetus sekä oppiminen perustuvat oppilaslähtöiseen ja tutkivaan tapaan toimia yhdessä.”

Tästä voimme päätellä muun muassa sen, että käsitteet ovat eläviä, ajassa ja erilaisten tarpeiden mukaan muokkautuvia. Ilmiselvästi minun tarkoituksenani on ollut laajentaa toiminnallisen kieliopin käsitettä myös muita kuin draamamenetelmiä koskevaksi.

Lisäksi pidän nykyisin enemmän toiminnallisen kielen oppimisenkäsitteestä, koska kieliopin lisäksi toiminnallisten menetelmien avulla käsitellään kielenhuoltoa ja sanastoa – myös siis käsitteiden oppimista, kuten tämän blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa vinkataan.

Kristallipallo käytössä
Olen jo tarvinut Kristallipalloa oppilaiden kanssa, kun he tuntuvat aina taistelevan kirjallisuustieteen käsitteiden ”juoni”, ”kertomus” ja ”tarina” kanssa. Juoni määritellään näin:

juoni (plot, intrigue, fable)

Kirjallisen teoksen, näytelmän tai elokuvan tapahtumien kulku. Sen avulla kerrotaan tarina. Aristoteleen Runousopin mukaan juonessa tuli olla alku, keskikohta ja loppu ja niiden tuli seurata toisiaan uskottavasti tässä järjestyksessä.”

Tämän jälkeen tulee pienen kappaleen verran selostusta Gustav Freytaginkaavasta, joka kertoo draaman osista. (Lisävinkkini tähän: Juhana Torkin Tarinan vallassa (Otava, 2014) pohditaan Freytagin kaavaa, miten se toteutuu median uutiskertomuksissa.)

Hakusanojen ”juoni” ja ”tarina” määritelmien lopuksi Karasma vinkkaa kirjallisuutta: Alanko-Kahiluoto Outi & Käkelä-Puumala, Tiina (toim.)2008. Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. SKS. Mielestäni joidenkin hakusanojen jälkeen löytyvät kirjallisuusviittaukset ovat hyvä palvelus opettajalle ja teoksen käyttäjille.

Tarina määritellään näin:

tarina (story, tale)

Suullisesti tai kirjallisesti esitetty lyhyehkö selonteko tapahtumasarjasta, kertomus.”

Tämän jälkeen tulee Gerald Princen minimitarina, jossa on kolme tapahtumaa, joista ensimmäinen edeltää toista ja toinen kolmatta, lisäksi toinen tapahtuma aiheuttaa kolmannen.

Palaute

Ainakin 7.-9. luokan oppilaille jäivät nämä termit tällä tavoin hyvin mieleen. Analyyseissään monet muistivat määritelmät sanasta sanaan, vaikkei teosta ollut heillä kirjoittaessa esillä.

Esipuheensa Karasma lopettaa painaviin sanoihin: ”Äidinkieli oppiaineena täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Se ansaitsee selvityksen omista käsitteistään.”

Professori emerita Katri Karasma on tehnyt ison työn kootakseen äidinkielen opetusta koskevat käsitteet yksien kansien sisälle. Suuret kiitokset siitä! Käsitteiden juonet ja tarinat jatkukoon. Teosta voi tilata suoraan häneltä itseltään osoitteesta k.karasma@gmail.com.

Käsitteiden toiminnallisesta opettamisesta ja Katri Karasman Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet (2018) osa I

Hyvää J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää! Onnea äidinkielen oppiaine, joka täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Onnea professori emerita Katri Karasma, joka on koonnut äidinkielen opetuksen käsitteet yhteen kirjaan tänä armon vuonna. OnneaTieteen termipankki, joka on muun muassa auttanut Karasmaa käsitteiden kokoamisessa ja on valmis auttamaan meitä kaikkia käsitteiden kanssa kamppailevia ilmaiseksi netissä.

Blogikirjoitukseni käsitteiden opettamisesta on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa käsittelen asioita, jotka ovat minua motivoineet käsitteiden opettamisessa sekä vinkkaan toiminnallisia menetelmiä käsitteiden opettamiseen.

Toisessa osassa kerron tarkemmin professori emerita Katri Karasman teoksesta Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet (2018). Näin jaoin käsitteitä ja niiden opettamista koskevan blogikirjoituksen kahtia pituuden vuoksi.

Osa I: Toiminnallisia menetelmiä käsitteiden opettamiseen

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat rakastaneet pienestä pitäen sanoja ja käsitteitä. Sanoihin oli helppo ihastua esimerkiksi Hanhiemon iloisen lippaan sekä Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun runojen kautta mummolan pehmeillä plyysisohvilla lorupudotuksia kuunnellessa ja sittemmin aina uudelleen ja uudelleen niihin itse tarttuessa. 10-11 -vuotiaana luin Montgomeryn Runotyttöä ja Anna-kirjoja sekä Alcottin Pikku naisia ja keräsin teoksien kauneimmat sanat luettujen kirjojen vihkoon arvostelutähtien alle.

12-vuotissyntymäpäivälahjaksi sain kummitädiltäni, joka oli moittinut minua muun muassa sanan ”hyvä” väärästä taivutusmuodosta ja sanan ”mahtava” epämääräisestä käytöstä, Sivistyssanakirjan. Sain yllytettyä luokkatoverini Minnan keräämään kanssani sanakirjasta kummallisia sanoja ruutuvihkoon. Erityisen hauskaa meillä oli, kun keksimme sanoille uusia merkityksiä. Saimme aikaiseksi salakielen, jota vain me ystävykset ymmärsimme ja käytimme.

Käsitteet, puhumattakaan niiden ymmärtämisestä, ovat hyvin tärkeitä. Käsitteet ovat kielemme ja ajattelumme perusta. Toki myös minulle oli jo omana kouluaikanani luettuPeter Bichselin novelli Pöytä on pöytä, joka aiheutti paitsi suurta huvitusta myös helpotusta: sanat ovat sopimuksia ja onneksi meillä on sopimuksia.

Esimerkiksi 7.luokan äidinkielen oppikirjoissa käsitteitä opetetaan ylä- ja alakäsitteiden sekä lähikäsitteiden kautta, kielen sanojen kategorisoimisen kautta. Harjoitellaan sanojen luokittelua sekä käsitekarttojen tekemistä. Käsitellään myös synonyymejä ja homonyymejä niitä ihmettelemällä ja keräämällä.

”Kieli on ikkuna maailmaan”, kerron aina oppilailleni. Se, mitä ”ikkunastamme” näkyy, se, mitä havainnoimme, on paitsi näköaistin, myös kielemme, ajattelumme, tuotosta.

Eri kulttuureissa sanat saavat tietysti eri merkityksiä ja keksitään erilaisia sanoja samoille ilmiöille. Se on mielestäni edelleenkin jännittävää. Esimerkiksi virossa ”linna” tarkoittaa kaupunkia, minun suomen kielessäni sana assosioituu komeaan rakennukseen, joka on tehty puolustautumista sekä hallinnointia mutta myös asumista varten.

 ”Suomen kieli

on minulle ikkuna ja talo

minä asun tässä kielessä

Se on minun ihoni.”

– Pertti Saarikoski

Saarikosken runo tiivistää ajatteluni. Ja mitä enemmän meillä on sanavarastoa, sitä tarkemmin havainnoidussa ja ajatellussa, rikkaammassa maailmassa elämme. Käsitteisiin liittyvät siis myös paitsi tieto niin tunteet.

Sanan ”käsite” määrittely löytyy Tieteen termipankista (http://tieteentermipankki.fi/wiki/Terminologiaoppi:k%C3%A4site):

Määritelmä

tiedon yksikkö, joka muodostuu käsitepiirteiden ainutkertaisesta yhdistelmästä

Selite

Käsitteitä käytetään tiedon jäsentämiseen. Käsitteet eivät välttämättä ole kielisidonnaisia, mutta yhteiskunta- ja kulttuurisidonnaiset tekijät vaikuttavat usein erilaisen käsitejaon syntymiseen eri kielissä. Kaikille käsitteille ei välttämättä ole vakiintunut niitä vastaavaa kielellistä ilmausta.

En voi yleistää, kuinka paljon oppitunneilla yleensä ottaen puhutaan käsitteistä, sanavaraston kasvattamisesta ja konkreettisesti tehdään töitä sen eteen, kuinka paljon aikaa annetaan synonyymien ja homonyymien ihmettelyyn sekä tehdään opittavaan aiheeseen liittyviä käsitekartoituksia ja -avauksia, esimerkiksi käsitekarttoja; ylipäänsä kuinka paljon aikaa nykyopetussuunnitelman mukaiseen, kaikkia opiskelijoita koskevaan, kielitietoiseen opiskeluun laitetaan. Voin vain tähdentää, että käsitteiden käsitteleminen ja opettaminen on tärkeää, koska vain siten voimme rakentaa yhteistä ymmärrystä ja tietoa yhdessä.

Nyt emeritusprofessori Katri Karasma on koonnut Tieteen termipankin avulla Kristallipallon, äidinkielen opetuksen käsitteet (2018). Ensimmäiset ajatukseni olivat: miten hyödyntää teosta opetuksessa? Millaisten toiminnallisten harjoitusten avulla käsitteitä voi opettaa? Miten teoksessa määritellään esimerkiksi ”predikaatti”, ”preesens”, ”juoni”, ”tarina” ja ”toiminnallinen kielioppi” eli ylipäänsä sellaiset käsitteet, joita äidinkielen opettajana erityisesti tarvitsen?

Listaan tähän nyt ensimmäisinä mieleentulleina harjoituksina harjoitukset, joita voi käyttää käsitteiden toiminnallisessa – oppijan kokonaisvaltaiseen oppimiseen tähtäävässä – opetuksessa:

1. Olen puu – fyysinen käsitekartta

Vapaaehtoinen menee keskelle tyhjää tilaa, sanoo ”Olen puu” ja asettautuu ”puuksi” esimerkiksi levittämällä kätensä ”oksiksi”. Seuraava vapaaehtoinen menee täydentämään syntynyttä kuvaa omalla substantiivillaan, esimerkiksi ”Olen omena” ja jää esimerkiksi roikkumaan kuvitellun puun oksan alle ja niin edelleen; seuraava tulee täydentämään kuvaa omalla substantiivillaan, kunnes valokuvaajan, leikin ohjaajan, mielestä kuva on valmis. Kuva on valmis, kun kaikki vapaaehtoiset ovat menneet kuvaan.

Sovellus käsitteiden opettamiseen 1a

Olen hyödyntänyt tätä harjoitusta tällä tavoin klassisesti, mutta myös aiheita antamalla, jolloin pienryhmä saa etukäteen mietittäväksi aiheen, josta tekevät fyysisen käsitekartan. Aiheena minulla on ollut tällöin yleensä esimerkiksi jokin sanaluokka tai kieliopin termi, esimerkiksi predikaatti tai sitten oppilaiden esitelmien, eri aiheesta tekemien määritelmien sekä heidän omien tekstiensä aiheita. Yleisölle annetaan aina jokin tarkkailutehtävä, esimerkiksi ”mitä käsitekartasta puuttuu?”; ”mitä jätetään sanomatta?”; ”mistä kohtaa löytyy aukko eli täydennettävää?”

Esittävä ryhmä on saattanut jättää tietoisesti tämän aukon näkyville arvoitukseksi.

Sovellus käsitteiden opettamiseen 1b

Myös oppilaani ovat saaneet itse valita aiheensa omissa pienryhmissään ja valmistella aiheestaan fyysisen käsitekartan, jota myös yleisö pääsee samalla tavalla täydentämään kuin klassisessa Olen puu –versiossa. Erään kerran hiljattain kun näin tapahtui, koko ryhmä halusi osallistua aina yhden ryhmän kuvaan. Naapuriluokan opettaja sattui astumaan sisään luokkaan ja näki tämän hilpeän osallistumisaktiivisuuden, josta tietysti iloitsivat kaikki.

2. Valehtelijoiden klubi

Pienryhmälle (esimerkiksi kolmesta neljään henkeä) jaetaan lapuilla käsitteitä ja niiden selityksiä. Ryhmä valitsee käsitteistä yhden omaan Valehtelijoiden klubiinsa. Yksi puhuu ”totuuden” eli opettelee sen selityksen, jonka sai lapulla. Ryhmä keksii muille jäsenilleen valheet, joita he esittävät käsitteestä yleisölle. Valheessa voi olla vain yksi pieni väärä asia. Leikki on samalla pokka pitää –harjoitus. Yleisön tehtävänä on arvata, kenen suusta kuultiin oikea määritelmä.

Sovellus 2 uudissanoihin tutustumiseen

Joka vuosi suomen kieleenkin tulee paljon uudissanoja. Pienryhmät saavat uudissanoja selityksineen lapuilla ja tekevät niiden pohjalta oman Valehtelijoiden klubinsa.

3. Piirustele käsite

Tätä olen harrastanut opettajana paljon. Jokainen kielioppitermi on piirusteltavissa. Opettaja voi näyttää mallin, jonka oppilas ottaa sellaisenaan, muokkaa siitä oman ja/tai tekee kokonaan oman versionsa.

Mallit ovat yksinkertaistuksia, esimerkiksi genetiivi ilmaisee muutakin kuin omistamista. Jostakin on kuitenkin lähdettävä liikkeelle. Aina voi muuttaa, täydentää sekä tehdä uusiksi käsitepiirustuksen.

Saunalahden koulussa vuonna 2017 Pasi Kotilaisen 6.luokka teki sijamuodoista muistikortit pädillä tai kynällä paperille. Sijamuodot jäivät mieleen niin, ettei kokeessa kukaan tarvinut muistikortteja, vaikka etukäteen niitä oli luvattu käyttää.

Olen myös harrastanut koetehtävissäni piirustelutehtävää ja/tai tarinaksi muokkaamista. Visuaalinen muisti on useilla ihmisillä hyvin vahva. Piirustelutehtävä voi olla käsitekarttamainen tai muu havainnollistus.

Mimi Kermanin 7.lk luovuutta huokuva sanaluokka-käsitekartta, kokeen lisätehtävä

Sovellus 3 käsitteen yhteispiirusteluun

Kun osallistuin Tiina Hoskarin (Kuvitellen) koulutukseen Visuaalinen ajattelu fasilitoinnissa – Yhdessä piirtäen yhteistä ymmärrystä Helsingissä 15.2.2018, opin piirustelun eli konkretian kautta, että vaikka ihmisillä on sama käsite (kahvin valmistaminen), piirustelut näyttävät ajattelumme erilaisuuden, oli ns. piirustustaitoa tai ei. Esimerkiksi kahvipannumme olivat erilaisia, jollakin oli kahvi-, jollakin suodatinpannu, jollakin espressokeitin. Joku ajatteli kahvin globaalista tuotantoketjua ja piirusteli sen, joku, kuten minä, teki kahvin valmistamisesta jonkun näköistä matemaattista kaavaa plus-merkkeineen: mittatikkuineen, suodatinpapereineen, kahvipannuineen ja –kuppeineen.

 Ja juuri tämän vuoksi on mielestäni todella suositeltavaa piirustella käsitteitä. Paitsi että ajattelumme tulee näkyväksi, piirustelu voi lisätä paitsi omaa myös tarkentaa ja laajentaa yhteistä ymmärrystä käsitteestä. Piirustelu yhteisöllisesti on sitä paitsi hauskaa ja se rentouttaa.

 Pictionary-peli on tietysti myös olemassa, samoin Alias, sanan selityspeli…

4. Käsitteiden vaihtaminen lapuilla

Idea vaihdella keskenään käsitteitä lienee peräisin Sinivuorten teoksesta Esiripusta aplodeihin (Atena 2001). Sieltä löytyy Minuuden markkinat –harjoitus, jossa pelataan adjektiivien vaihtamisella.

Sovellus 4a adjektiiveihin

Adjektiivien vaihtaminen lapuilla luokkatovereiden kanssa sisältää konkreettista käsitteenmäärittelyä: mitä tarkoittaa esimerkiksi vivahteikas? Olenko minä vivahteikas? Miten ”vivahteikas” liittyy omaan elämääni?

Lähdetään kiertämään ryhmässä ja pyritään vaihtamaan itselle sopivimmat adjektiivit. Kukin osallistuja on saanut esimerkiksi viisi adjektiivia.

Sovellus 4b adjektiiveihin

Istutaan ringissä. Kukin saa 3-5 adjektiivia ja selittää vieruskaverilleen, miten ne omasta mielestä sopivat itselle ja mikä sopii parhaiten. Pari kertoo toisesta muille tämän parhaan adjektiivin avulla ja kertoo, mitä muistaa parinsa tämän sopivuudesta ja perusteluista kertoneen. Pari saa korjata ja täydentää parinsa kertomusta.

Sovellus 4 mihin tahansa käsitteisiin: Fyysinen suhdekartta

Oppiaineeseen liittyviä käsitteitä jaetaan ryhmäläisten kesken. Oppilaat lähtevät liikkeelle käsitteidensä kanssa ja osoittavat fyysisin keinoin ja välimatkoin, kuinka lähelle toisia oma käsite sopii. Fyysiset keinot tarkoittavat esimerkiksi, että seisotaan aivan vieressä tai asetutaan ylä- tai alapuolelle tai etäisyyden päästä käännytään jotain toista käsitettä kohti.

Näin olemme havainnollistaneet esimerkiksi 9.luokalla maailman kieliä ja suomen sukukieliä tekemällä fyysisesti kielten sukulaisuussuhteita havainnollistavan sukupuun.

5. Käsitteet esillä

Kirjoitetaan käsitteet lapuille ja pistetään ne esille seinäkartaksi. Näin voidaan koristella vaikka koko seinä kielioppi- ja kirjallisuustermistökartalla, jota täydennetään opiskelujen ohessa.

Sanaluokkakaupunkipiirustelut ovat esimerkki seinäkartan visualisoimisesta eli sanojen oheen voi tehdä myös visualisointeja tai toisin päin: lisätään piirusteluihin (tai postereihin, kuviin) käsitteet.

Espoolaisena opettajana saan nauttia Fronterista löytyvistä Agora-hankkeen kielitietoisista materiaaleista, joita ovat laatineet mm. Ilona Kuukka sekä Sanna Voipio-Huovinen. Kuukan diasarjassa on esimerkkejä mm. käsitteiden selittämisestä yksin tai pareittain, piirtäen tai kirjoittaen ja ajatus käsitteiden esillä olemisen tärkeydestä.

Miten sinä avaat käsitemaailmaa itsellesi ja oppilaillesi? Onko sinulla joitain toiminnallisia tapoja, joita en tässä maininnut?

Toiminnallisia työmenetelmiä ja taustoja

Toiminnallisia työmenetelmiä ja taustoja / Nina Maunu 14.4.2018 

Seuraavat toiminnalliset menetelmät ovat sovellettavissa kaikkiin kielen osa-alueisiin sekä osaamistasoille, kunhan niitä vain muistetaan opetuksessa hyödyntää!

1. Jana

+ käy moneen, esimerkiksi asenteiden ja osaamisen arviointiin

+ mahdollistaa pienryhmäkeskustelut ja perusteluntaitojen harjoittelemisen

2. Janapeli

+ ajatteluun aktivoiva menetelmä: reagoidaan väitteisiin ja/tai kysymyksiin astumalla askel  kysyjään päin; kysymykset voivat koskea tietoja, arvoja tai kokemuksia

+ voidaan reagoida annetuissa rooleissa

+ saa aikaan keskustelua eri tasoilla ja näkökulmista

3. Ketju

+ kaikkien osallistaminen, yhteisöllisyys; kaikki näkevät toisensa ja keskittyminen paranee

+ mahdollista leikkiä rytmillä, assosiaatioilla, mielipiteillä, tiedoilla

+ kuullaan ja kuunnellaan toisia; piiloilmaisutaidon harjoittelua

4. Pantomiimi

+ toimii aina: hauska katsoa, kaikki osallistuvat joko tekemällä yhtä aikaa tai vähintään katsomalla, kun vapaaehtoiset tekevät

+ vaikuttaa kokemukselliseen ja visuaaliseen muistiin

+ mahdollistaa tutkivan oppimisen: entä jos sanajärjestys vaihtuisi jne.

5. Lappujen järjestäminen

+ vaikuttaa visuaaliseen muistiin

+ mahdollistaa yhteistyöhön opettelun, neuvottelutaitojen harjoittelemisen, tutkivan oppimisen, liikunnallisuuden ja luovuuden

6. Nelikenttäajattelu, ruudukko

+ aktivoi kaikki ylös pulpeteista keskustelemaan eli reflektoimaan opittavaa ainesta seisomapalavereihin ja neuvotteluihin

+ vaikuttaa kokemukselliseen ja visuaaliseen muistiin, koska taululla on ruudukko oppisisältöineen näkyvillä ns. mallina

7. Parityö ja liike

+ mahdollistaa vuorovaikutus- ja kontaktiharjoittelun, jolloin keskittyminen paranee

+ luova ajattelu otetaan käyttöön merkityksellisen, aiheeseen liitettävän liikkeen myötä

+ vaikuttaa kokemukselliseen ja visuaaliseen muistiin

8. Patsas

+ pienryhmä neuvottelee, miten ilmaista opittu asia luovasti; ruokkii kekseliäisyyttä, asioiden välistä vertailua ja analyysiä

+ vaikuttaa kokemukselliseen, visuaaliseen ja mahdollisesti auditiiviseen muistiin, jos patsaista tehdään myös puhuvia

+ parhaimmillaan toimii voimauttavana menetelmänä

Seuraavaksi esimerkkejä, miten nämä toimivat käytännössä 14.4.2018 Tampereella 75 min toiminnallisen kielen oppimisen työpajassa.

Toiminnallisen kielen oppimisen terveisiä pilkutustunnilta – Ylistys alistuskonjunktiopilkkukaratelle!

Keskustelu tänään 22.1. 2018 päivän päätteeksi erityisopettajan kanssa eteisen naulakoilla:

(M = minä, E = Erityisopettaja; [omia ajatuksia, selityksiä, toimintaa])

Minä: Olin otettu, kun sanoit positiivista palautetta toiminnallisesta tuokiosta ysien tunneilla [jossa olit mukana].
Erityisopettaja: Joo, huomasitko, kuinka innoissaan pojat oli mukana.

M: Nooo… [Enpä ollut erityisesti ajatellut. Pojat olivat mukana, mutta erityisestä innokkuudesta en tiedä.]

E: Kun ne ovat yleensä niin passiivisia, mutta olivat nyt heti mukana.

[Teimme harjoitusta nimeltä Lausearvonta, joka on joukkuekilpailu. Erityisopettaja arpoi ryhmät tekemillään eläinkuvioillaan. Käytän niitä vastakin, kiitos!

Harjoituksessa yksi noin neljän hengen ryhmä vuorollaan menee luokan eteen puhumaan virkkeensä ja näyttämään pilkun, sivulauseen aloittavan sanan sekä päättövälimerkin, jotka ovat valmiiksi lapuilla kirjoitettuna. Ryhmä täydentää oman keksimänsä virkkeen niiden esittämisen oheen.

”Lausearvonnassa” arvotaan siis erilaiset sivulauselajit ja arvonnan tulos on näkyvillä taululla virkerakenne kerrallaan. Jos ja kun virke menee esitysvuorossa olevalla ryhmällä oikein, he saavat kolme pistettä jos ja kun heidän kirjoittamansa virkekin on oikein ja siinä predikaatit oikein alleviivattu. Muut ryhmät saavat kaksi pistettä, jos virke on kirjoitettu sekä predikaatit alleviivattu oikein.

Lauseita arvotaan esimerkiksi niin monta kuin on ryhmää ja opettaja käy tarkistamassa kahden minuutin tekemisajan kuluessa ryhmien lauseet [ja/tai ne sanotaan lopuksi kaikkien kuullen ääneen ja tällöin ryhmä saa kuuntelutehtävän: saako toinen ryhmä pisteitä eli menikö oikein].

M: Niin, sitähän mä just tavoittelin, että saisin kaikki mukaan [keskittymään oppimiseen, peput irti penkistä sekä katse mukaan vuorovaikutukselliseen oppimiseen].

E: Juu, just niin kuin tunnilla jo sanoit, ettei nää menetelmät ole kaikille [puhuimme keskenämme hyvistä, tunnollisista tytöistä, jotka haluaisivat mieluummin edetä yksilöllisesti oppikirjan kanssa, esimerkiksi koska ovat huolissaan aikataulusta], mutta kuule, hyvät pärjää aina, mutta näin saadaan kaikki mukaan. Edes hetkeksi.

M: [Oivallus:] Okei, no just tämän takiahan mä teetän välillä toiminnallista! – Me tehtiin viime tunnilla alistuskonjunktiopilkkukarate, eikä tosiaankaan kaikki [opettajat] ymmärrä, miksi pilkkuja pitäisi potkia, mitä hyötyä siitä on. [Epäilin eilen tehdessä itsekin, menikö aika hukkaan.] [Passiivinen] poika katsoi silmät ympyröisinä, mitä järjetöntä tuo ope nyt tekee.[näytin ”karateliikkeen” erityisopettajalle]

E: No nyt mä tajuan, että miksi pojat oli heti messissä. Niille oli jäänyt alistuskonjunktiot päähän muhimaan. Nehän sai heti kiinni konjunktioista [tehtävänannossa eli Lausearvonnassa]. Ei ne muuten olis saanut.

M: [Oivallus] Aa, no siksikin kannattaa teettää tuollaisia pikaisiakin [typeriä, hassuja tai typeriltä tuntuvia] toiminnallisia harjoituksia [eli kannatti potkia pilkkuja]. Ne [jättävät päähän muistijäljen ja] auttavat uuden oppimisessa [, ikään kuin alustavat uuden oppimista]!

p.s. Pahoittelen tekstissä esiintyvää sukupuolisidonnaisuutta. Tilanne vaan oli tällä kertaa tämä, enkä halua tehdä sukupuolten suhteen mitään yleistyksiä.

Toisaalta, kun toiminnallisuutta on tutkittu (vrt. esim. Liikkuvan koulun sivut), on huomattu juuri poikien hyötyvän toiminnallisuudesta ja liikunnallisuudesta tunneilla.

Kielten opettajilla on siis toivoa saada oppilaat pitämään kielten oppitunneista; varsinkaan suomen kielen oppitunnit eivät ole olleet yleisön suursuosikkeja koskaan. Mutta ehkä ajattelun yleinen suunta kääntyy – tai on jo kääntynyt – jossain vaiheessa. Siitä pilkahdusmerkkejä on näkyvissä!

Miksi toiminnallistan opetustani? Vastauksia kandintyön haastatteluun 17.4.2017

1. Minkälaisia toiminnallisia menetelmiä sovellat opetuksessasi? Miksi?
Olen jakanut toiminnalliset menetelmät äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa seuraavasti: 1) pelit ja leikit, 2) kinesteettiset, 3) draamalliset, 4) tarinalliset ja visuaaliset menetelmät sekä 5) toiminnallinen arviointi. Menetelmät sekoittuvat keskenään.
Olen kehitellyt vanhojen pelien ja leikkien sekä draamaharjoitteiden pohjalle kielen oppimiseen liittyviä pelejä ja leikkejä sekä ilmaisu- ja vuorovaikutusharjoituksia, sillä se on tuntunut luontevalta ja innostavalta, myös oppilaat ovat yleensä ”erilaisesta” opetuksesta tykänneet.
Olen halunnut myös kehittää opetuksen visualisointia yhdessä oppilaiden kanssa, eikä se tarkoita pelkästään käsitekarttojen visualisoimista ja symbolipiirustelua, vaan esimerkiksi kielen käsitteitä on piirusteltu hahmoiksi ja luotu tyyppejä, karttoja, maita ja muistikortteja…(ks. blogikirjoitukseni Ninan jutinoista Visuaalisuus opetuksessa I ja II).
Saunalahden koulun 6b-luokan pienryhmä piirusteli Nomini-kaupunginosan ja tarinoi esimerkiksi pormestarista, joka on päättänyt kaupungin värit perustellen ne. Opettajana Pasi Kotilainen ja minä samanaikaisopettajana äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla.
Tarinallisuus on uusi vanha juttu: kaiken voi tarinallistaa ja kaikkien näiden menetelmien käytön pohjana on oppilaiden osallisuuden sekä autonomisuuden kokemuksen vahvistaminen. Oppija saa usein myös itse päättää, millaisen toiminnallisen loppu- tai kertaustyön hän kieliaiheesta tekee. Toisaalta yhteistoiminnallisten ja yhdessä tehtävien toiminnallisten harjoitusten myötä ilmapiiri paranee, rentoutuu, ”yhteisöllistyy”, mitä pidän suurena arvona: ryhmän tunneilmapiirillä on tutkimusten mukaan suurin vaikutus siihen, miten ryhmässä opitaan.
Liikkeellä on myös suuri merkitys oppimiseen: liikkuminen rentouttaa, antaa sopivia taukoja eli parantaa oppimista, kun aivot ovat päässeet liikkumisen myötä myös paremmin liikkeelle. Tästäkin on tehty jo paljon tutkimuksia (ks. esim. Liikkuvan koulun sivut). Liike voi tehdä merkityksen näkyväksi ja ymmärrettävämmäksi. Liike voi olla hyvin yksinkertainen: noustaan ylös ja otetaan askel vasemmalle tai oikealle aiheen mukaan tai sitten oppilasryhmä suunnittelee oman koreografiansa aiheeseen. Parasta onkin, kun oppilaat oppivat ja rohkaistuvat käyttämään erilaisia toiminnallisia menetelmiä omassa oppimisessaan ja opettavat niiden kautta muita.
Saunalahden 6a:n poikien sijamuototarina eteni sijamuotolappujen päällä kuin pianonsoitto kertojan ”ohjatessa” koskettimia.
2. Koetko, että käyttämäsi toiminnalliset menetelmät tukevat kielen opetusta? Millä tavoin?
Ehdottomasti tukevat: 1) ryhmä auttaa toisiaan, 2) keskittyminen paranee ja kun fokusoidaan asiaan, voi motivaatiokin aiheeseen löytyä, jollei se ole vielä löytynyt, 3) liike, tarina ja osallistuminen liittyvät kokemukselliseen, kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja sellainen oppiminen  pidentää muistijälkeä ja ehkäisee ns. bulimiaoppimista, 4) toiminnalliset menetelmät opettavat erilaisia tapoja muistaa ja ymmärtää eli oppimisstrategioita ja 5) toiminnalliset menetelmät kokemuksellisuutensa vuoksi liittyvät tunteisiin ja asenteisiin ja jos ryhmässä saadaan tunteet ja asenteet positiivisiksi opittavaa asiaa kohtaan, saadaan flow-energia ja positiivinen kehä pyörimään.
3. Onko toiminnallisten menetelmien käyttämisestä opetuksessa ollut jotain haittaa tai hyötyä? Mitä?
En näe haittoja. Jokaisen ihmisen kannattaa käydä epävarmuusalueillaan, sillä juuri epävarmuusalueelle asettumisen vuoksi tapahtuu oppimista. Toisaalta mikä oppiminen ei olisi epävarmuusalueelle asettumista, joten toiminnallisten menetelmien avulla oppimisesta voi tulla helpompaa, rennompaa, armollisempaa, ja nämä kommentit ovat oppilailta.
Toiminnallisten menetelmien käyttö sitouttaa ja vastuuttaa opiskelijan tekemään töitä oman oppimisensa eteen. Heittäytyminen toimintaan sekä ryhmätyön tekeminen voi olla joillekin oppilaille hankalaa sekä esiintyminen myös, mutta esiintyä voi vain opettajalle, esim. videolla, jos rohkeutta ei löydy heti oppimisen jakamiseen muille. Tai sitten jos ja kun tehdään harjoituksia kaikki yhtäaikaa, kasvojen menettämisen pelko vähitellen vähenee ja rohkeus kasvaa, kun aletaan ymmärtää, ettei kukaan ehdi tarkkailla toisten toimintaa, koska keskittyminen omaan tekemiseensä vaatii kokonaan yksilön huomion.
Parhaimmillaan aletaan myös ymmärtää, että moka on lahja ja vain erehdysten kautta ihminen oppii. Tätä oppilaat ovat alkaneet sanoittaa enemmän ja enemmän kokemukseni mukaan. Toiminnalliset menetelmät tulisikin nähdä armollisina menetelminä, koska niiden avulla ja kautta saa ”lempeästi erehtyä”: tilanteet menevät nopeasti ohi ja oppimista tapahtuu joskus ja/tai yleensä kuin huomaamatta. Siten myös erehdyksiin aletaan tottua ja nauttia tunteesta, kun oppija huomaa, että ”olisi seuraavalla kerralla tehnyt asian toisin tai osaisinhan mä tämän nyt”. Tai ”en osaisi vieläkään, jollen olisi erehtynyt.”
4. Miten koet oppilaiden suhtautuneen käyttämiisi toiminnallisiin menetelmiin?
Yleensä niistä riemuitaan. Taitavat olla vielä vähän harvinaisia käytössä. Mutta niihin täytyy tottua ja opettajan tulee esittää toiminnallisten harjoitusten tekeminen positiivisessa valossa, vedota vaikka tutkimuksiinkin – opettajan oma innokas asenne menetelmiä kohtaan auttaa. Toisaalta: eihän opettaja ole välttämättä kuin portin avaaja ja oppimisen mahdollistaja. Totta kai on eduksi, jos opettaja osallistuu itsekin harjoituksiin tai ainakin motivoi ne hyvin, muttei opettajan oma osallistuminen ole aina välttämätöntä.
Toiminnallisia menetelmiä ei tarvitse olla käytössä joka tunnilla. Ihanne olisi, että joka tunnilla olisi joku toiminnallinen osuus, esimerkiksi 5-10 min. Käytän toiminnallisuuteen yhden ryhmän kanssa tällä hetkellä noin 30-45min/vk, joten kyllä ne noin yleensä ottaen ovat odotettuja tunteja.
Jotkut ryhmät eivät ole olleet valmiita esim. käytöshäiriöiden vuoksi yhteistoiminnallisuuteen. Valitettavasti toiminnalliset osuudet ovat jääneet tällöin vähäisiksi. Luottamus ryhmän kanssa on harjoiteltava ensin hyväksi, jotta kaikilla, myös opettajalla, on turvallinen olo ohjatessaan esim. leikkiä. Joku ryhmä taas on saattanut olla ns. liian innostunut toiminnallisuuteen, joten silloin on pitänyt painaa jarrua ja harjoitella esimerkiksi ohjeiden ja toisten kuuntelemista, mikä ei ole pahitteeksi sekään. Tosin positiivista tällaisessa ryhmässä on yleensä valmius tehdä omia tuotoksia melko nopeastikin, koska he ovat innokkaita ja rohkeita tekemään, kokeilemaan ja luomaan itse.
5. Millä tavalla toiminnallisten menetelmien käyttäminen opetuksessasi on vaikuttanut oppimismotivaatioon ja ryhmädynamiikkaan tai yleiseen ilmapiiriin luokassa?
Luulen, että suurin syy ryhmän hyvinvointiin, keskinäiseen hyvään ilmapiiriin ja luottamukseen on juuri toiminnallisten menetelmien monipuolinen käyttö ja mielellään erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa niin paljon kuin mahdollista. Olen nähnyt myös oppimismotivaation kasvaneen, kun oppilaan autonomisuuden eli itsemääräämisen tunne on kasvanut esim. sen vuoksi, että hän on itse päässyt päättämään, miten hän näyttää osaamistaan eli millaisen toiminnallisen menetelmän avulla. (ks. esim. blogikirjoitukseni Ninan jutinoissa maaliskuulta 2017 http://ninamaunu.blogspot.fi/2017/03/sanaluokkakertaus-toiminnallisesti.html)
Liikkeen käyttäminen on vaatinut joillakin ryhmillä perustelua kovastikin, mutta kyllä he ovat kuunnelleet ja yrittäneet osallistua – tosin joskus tulee hämmennystä, jos erittäin heterogeenisessä ryhmässä on ns. johtajia, jotka vetävät ryhmää eri suuntiin. Johtajilla tarkoitan tässä esiintymishaluisia ja äänekkäitä oppilaita. Eli ryhmä täytyy ensin totuttaa harjoituksiin ja kokemuksen myötä ryhmä tajuaa, mistä on kyse ja että kuinka oppiminen voi olla yhdessä hauskaa ja erilaista. Yleensä vaihtelua tunneille aletaan kaivata, samoin omista kiinnostuksen lähtökohdista tekemistä, valinnan vapautta, vaihtoehtoja…
6. Ovatko käyttämäsi toiminnalliset menetelmät mielestäsi vaikuttaneet oppimistuloksiin? Jos ovat niin, miten? Jos eivät niin, miksi?
Ainakin motivaation kautta eli vaikkei koe olisi mennyt niin hyvin, oppilaalla on ollut tunne, että hän saa näyttää osaamistaan myös muilla tavoin. Mielestäni myös kokeeseen on luettu paremmin sekä siinä menestytty paremmin, kun kieltä on tarkasteltu ja opiskeltu mielekkäillä tavoilla ja sen opiskelua on siis aktiivisesti ”harrastettu”. Piilo-opetussuunnitelmaani kuuluu motivaation herättäminen kielen opiskelua kohtaan niin, että se jatkuu koulun ulkopuolella ja koulun jälkeenkin. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jokin luova työ kielen harrastuksen parissa saa osuutensa oppijan vapaa-ajasta. Esimerkiksi oppilas innostuu tekemään kieleen liittyvää projektia niin, ettei laske tunteja eli sisäsyntyinen motivaatio on sytytetty.
Katri Karasman ent. Sarmavuoren tutkimus Turun yliopistoon vuodelta 2011 osoittaa, että kyllä toiminnallisilla menetelmillä on ollut positiivinen vaikutus etenkin asenteisiin. Kun asenteet opittavaa ainesta kohtaan ovat hyvät, myös oppimistulokset ovat paremmat. (ks. esim. Katri Karasma (2017), Katariinan kammarissa – myrskyävällä merellä, Prometheus kustannus oy, s.202-212)
Tietysti on joitakin oppilaita, jotka eivät ole olleet halukkaita osallistumaan toiminnallisiin menetelmiin. He ovat saaneet jäädä reunoille katsomaan. Yleensä he ovat niitä, jotka jättäytyvät myös ryhmätöiden ulkopuolelle. Mielestäni heidän kanssaan ei saa luovuttaa, vaan heillekin on joskus tarjottava turvallinen mahdollisuus johonkin toiminnallisuuteen yhdessä ryhmän kanssa, mutta pakottamaan en rupea. Mielestäni myös havainnoimalla ja kuuntelemalla voi oppia. Parhaimmillaan toiminnasta vetäytyneet näkevät, että muilla on hauskaa, ja ehkä voivat joskus yllättää opettajan omalla toiminnallaan, kuten on käynytkin.
7. Millä muulla tavalla opetat kielioppia? Miten yhdistelet opetuksessasi eri kieliopin opettamisen menetelmiä?
Opetan kielioppia myös ns. urakkatyönä: oppilas saa etukäteen tietää oppikirjan tärkeimmät tehtävät ja tehdä niitä omaan tahtiin opettajan kierrellessä pienryhmäpöytiä ja auttaessa tarvittaessa. Tämä tapa on myös toiminut hyvin ja tähtää siihen, että pienryhmät voivat auttaa toisiaan ja että opettaja huomaa avuntarvitsijat sekä nopeasti edistyneet, jotta eriyttäminen helpottuu.
Toisaalta toiminnalliset menetelmät yhdistävät ryhmää kokemuksellisuutensa ja kehollisuutensa kautta: oppimisessa ei voi erottaa mieltä ja kehoa, joten toiminta voi auttaa oppijaa syventämään ymmärrystä aiheesta ja sen (puhekielen ja muista) käyttöyhteyksistä: missä ja miten kieltä käytetään? Mikä on oppijan oma suhde kuhunkin kielen asiaan? Toiminnalliset menetelmät limittyvät keskenään ja pyrin niissä vaihtelevuuteen sekä oppijalähtöisyyteen ns. urakkatyön rinnalla.
8. Mikä on mielestäsi kaikkein tehokkain ja parhaan lopputuloksen tuottava tapa opiskella kielioppia? Miksi?
Oppijan oma tutkimistyö (ja sen visualisoiminen, näkyväksi tekeminen ja mielellään oman tekemisen kautta), mutta siihen vaikuttaa esim. se, miten opettaja ”syöttää” tehtävän. Mielestäni on parasta ruokkia oppijan innostusta, mikä yleensä lähtee vaihtoehtoisista tavoista näyttää osaamisensa. Parasta on myös nähdä oppijan innostuksen kasvaminen tai syttyminen hänelle aluksi vieraaseen tapaan opiskella kieltä, esimerkiksi aiheeseen liittyvän lautapelin/ Kahootin kysymysten kehittäminen, liikkuminen ja tanssikoreografian ja lorujen kehittäminen, draamallisen esityksen keksiminen ja esittäminen, piirustelu esimerkiksi Sanaluokkamaasta tai kaupunginosista.
Oppikirjan ja/tai netin harjoitusten sekä omien muistiinpanojen tekeminen ja toiminnallisten menetelmien yhdistäminen on paras yhdistelmä. Kun oppija toimii ja selittää tai esittää jollakin tavoin ajatuksensa, on löytänyt ajatuksilleen muodon, on oppiminen lähtenyt käyntiin oppijalähtöisesti.