Tarinan voima opetuksessa – Maiju Kinossalo (PS-Kustannus, 2020) – Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan merkintöjä teoksen herättämistä ajatuksista

PS-Kustannus 2020, Keuruu: Otava

Omasta tarinallisuustaustastani ja siitä, miksi tartuin tähän teokseen

Viimeistään luvun Äidinkieli ja Modusmaa kohdalla (s. 166) oli mukava oivaltaa: olen käyttänyt tarinallista opetusta äidinkielen ja kirjallisuuden sekä draaman opettajana alusta lähtien ja monin eri tavoin. Ensimmäisinä esimerkkeinä mieleeni tulivat (kirjoitin ylös) pulinarinki, pariporinat, tarinateatteri, voimapaikka, draama, mediakertomukset, kielioppi ja sen visualisoinnit. Myös minä olen piirustellut jo kymmenisen vuotta oppilaiden kanssa muun muassa modushahmoja ja luonut hahmoille tarinaa, oppilaslähtöisesti. Nämä kaikki luettelemani ensimmäisenä mieleeni tulleet esimerkit tarinallisuuden käyttämisestä opetuksessa ovat olleet onnistuneita kokemuksia, jotka ovat jääneet sekä opettajan että oppilaiden mieleen.

Eipä siis ihme, että Toiminnallisen kielenoppimisen teoksessa (Maunu ja Airaksinen, Otava, 2020) yksi luku on omistettu tarinallisuudelle ja visualisoinnille. Luvun pedagogisia harjoituksia voi soveltaa mille tahansa asteelle ja melkeinpä minkä tahansa oppiaineen sisältöihin.

Teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) sisällysluetteloa

Blogistani löytyy tarinallisuuteen liittyviä tekstejä, miksi tarinallisuus on minua kiehtova pedagoginen menetelmä tai sanoisinko asenne, joka silloin tällöin hyppii ulos taskustani. Blogistani löydät myös kuvauksen Keravan opiston tarinallisuuskoulutuksesta ja siellä sekä Keravan opettajien vesossa tehdyistä harjoituksista ja opettajilta saaduista palautteista.

https://ninamaunu.com/tarinallisuus-opetuksessa-i-tie-monilukutaitoihin-ja-oppimisen-omistajuuteen/

https://ninamaunu.com/tarinallisuus-opetuksessa-ii-yhden-tarinallisuuskoulutusillan-kuvaus/

https://ninamaunu.com/tarinallisuus-opetuksessa-koulutuksen-palautteet-keravan-opettajien-veso-27-8-2016/

Olen harjoitellut myös oman (yrittäjä)identiteettini kertomista tarinamuodossa – ja tekstin punaisena lankana toimivat suomen kielen sijamuodot!

https://ninamaunu.com/oma-yrittajatarinani-osa-toiminnallisen-kielen-oppimisen-tarinaa/

Olen vetänyt viisi tarinallisuuskoulutusta opettajien täydennyskoulutuksena: Keravan opistossa, Keravan opettajien vesossa, Espoon opettajien vesossa/ pedagogisessa iltapäivässä, valtakunnallisessa opettajien vertaismentorointikoulutuspäivillä eli Verme-päivillä Jyväskylässä sekä Helsingin seudun äidinkielen opettajien tilaamana.

Verkkokoulutus 1h 30 min sisältää lyhyiden teoriakatsausten jälkeen runsaasti inspiroivia ja toimivia harjoituksia.

Yhden verkkokoulutukseni (1h 15 min tallenteet ostettavissa, ks. kotisivuni: Koulutukset) olen omistanut tarinallisuudelle ja visualisoinnille. Huomaan myös, että tarinallisuus on vahvasti mukana myös toiminnallisen arvioinnin harjoituksissa yhtenä kiehtovana ja oppimista syventävänä menetelmänä.

Myös Kinossalolla on luku Arvioinnin tarinat. Oppijan on hyvä päästä kertomaan, mikä aiheessa oli (hänelle) tärkeää. (Mikä kosketti? Mikä oli kiinnostavaa? Miksi juuri se jäi mieleen?) Kinossalolta saan inspiraatiota ajatella myös, että oppijalta voisi pyytää opitulle asialle jatkotarinaa ja uusia näkökulmia tarinaan. Oppijan tarina voi olla myös fiktiivinen tai todellinen kuvaus oppimistarinassa tai oppimistarinasta eli kuvaus opitusta jälkeenpäin tehtynä. Kinossalo muistuttaa myös, kuinka tärkeää oppijalle on, että hän pääsee sanoittamaan oppimistarinaansa itsearvioinnin kautta. En viime aikoina olekaan muistanut, että esimerkiksi kokeen lopussa voi olla kysymys, miten koe omasta mielestä meni, oliko koe helppo vai vaikea, miksi.

Tulevaisuudessa aioinkin vahvistaa (toiminnalliseen) arviointiin liitettävää tarinallisuutta. Kirja Toiminnallisesta arvioinnista on siis tekeillä. Olen koonnut jo noin 60 toiminnallisen arvioinnin harjoitusta, joista useassa opittua pääsee kielellistämään. Kinossalokin puhuu kielellistämisen tärkeydestä, myös teoriapohjaisesti.

Lähdeluettelo on laaja, ja usein mainitaan esimerkiksi Aerila, J.-A. ja Kauppinen, M. (2019). Sytytä lukukipinä: Pedagogisia keinoja lukuinnon herättelyyn. Tarinallisuus on siis yksi vahva keino lukuinnon sytyttämiseen ja ylläpitämiseen.

Koulutusta tarinallisuuteen olen viimeiseksi saanut Päivi Rahmelin opettajien vertaismentoreille vetämillä koulutuspäivillä Verme-koulutuksen yhteydessä (perus- ja jatko-), Opetushallituksen rahoittamassa ja Metropolia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa, Päivi Rahmelin ohjaamassa 4 op:n TARU 1 -koulutuksessa, kirjoittamiskoulutusteni yhteydessä mm. Kriittisessä korkeakoulussa sen 2-vuotisella linjalla, draamaopinnoissani ja -täydennyskoulutuksissa sen lisäksi, että olen koulutukseltani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Päivi Rahmelilta on juuri ilmestynyt teos Kerro, katsotaan! Opas tarinateatteriin ja narratiiviseen pedagogiikkaan Metropolian kustantamana. Tartun varmasti pian tähän teokseen!

Tarinallisuuspedagogiikan hyödyistä ja siitä, mikä innostaa nuoria nyt

Luulisi siis oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella, että tarinallisuus opetuksessa on luontevaa ja jatkuvasti opettajilla käytössä. Kuitenkin tälle teokselle oli kyllä tilaus. En ole aiemmin törmännyt teokseen, jossa tarinallisuutta opetuksessa käsitellään näin monipuolisesti vankan identiteettiteorian kautta. Tarinallisuus ja sen tarjoamat menetelmät ansaitsevat tulla nostetuksi kirkkaammin esille. Kuten Kinossalo sen sanoo, tarinallisuuden käyttö opetuksessa tukee kenen tahansa oppilaan 1) tarinallisia taitoja antaa merkityksiä, 2) rakentaa tarinoita, 3) opetella argumentaatiota sekä 4) muodostaa käsitystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta.

Kinossalo vahvistaa useita omia käsityksiäni tarinallisuuspedagogiikan hyödyistä. Oppilas saa kysyä, miksi aihetta x opiskellaan, mihin tietoa x tarvitaan. Myös draama on hyvä keino tiedon pitkäaikaiseen muistiin siirtämisessä, olen huomannut. Kinossalo muistuttaa, että lyhyetkin oppilaan omat tarinat ovat merkityksellisiä ja hyödyllisiä identiteetin rakennusapuja: kuka olen? (Aki Hintsalta olen oppinut, että seuraava hyvä kysymys on, mitä haluan.) Pariporinat ovat hyödyllisiä mistä tahansa aiheesta ja se, että pääsee kertomaan mieltä painavista asioista, myös mukavista, on tärkeää itsensä näkyväksi ja tärkeäksi kokemisen tunteelle.

Tunnistan myös, että tarinallisuuden voi liittää kaikkeen. Nuoria innostaa digitaalinen tarinankerronta, jota olen päässyt itse todistamaan, kun olemme tehneet kauno- ja tietokirjavinkkaksia itselle merkittävistä teoksista sekä mediakertomuksia julkisuuden henkilöistä. Täytyykin tutustua esim. Robin ja McNeillin tekstiin Digital storytelling (2019) sekä Storybirdiin https://storybird.com/educators, joka tosin taitaa olla enemmän alakouluun suunnattu.

Kinossalo ottaa myös esille uusimman opetussuunnitelman, joka puhuu opetuksen eheyttämisestä tärkeänä osana perusopetuksen yhtenäisyyttä tukevaa toimintakulttuuria. ”Kokonaisuuksien tarkastelu ja tiedonaloja yhdistelevät, tutkivat työskentelyjaksot ohjaavat oppilaita soveltamaan tietojaan ja tuottavat kokemuksia osallistumisesta tiedon yhteisölliseen rakentamiseen.” (OPH 2014, 31) Tarinallisuus voi ja olkoon yksi tällainen opetusta eheyttävä voima, joka vahvistaa yksilöä ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yksilön ja sitä kautta meidän kaikkien hyvinvointiin.

Ehdotus ja sovellusmalli kirjallisuuskeskusteluihin, kun oppilailla ollut sama teksti luettavana ja sen teema(t) on valittu (kenties) yhdessä

Lukiessani ilmiön tarinallistamisen muotoilusta liittyen opetuksen eheyttämiseen (s.178-179) muotoilin seuraavan kysymyksen:

Voisiko ilmiön tarinallistamisen muotoilussa Kinossalon esittämällä seitsemällä eri tasolla hyödyntää kirjallisuuden aiheen ja teeman tarkastelua (esim. kateus, pahuus, ystävyys, rakkaus) esimerkiksi pienryhmäkeskusteluissa näin?

  • Millaisena aikakautena/ mihin aikaan teema on sijoitettu ja miten se näkyy tekstissä? Vertaa nykyaikaan, kuvattaisiinko esimerkiksi kateutta samalla tavalla.
  • Miten yksilö X kokee teeman, miten sinä koet? Pystytkö samastumaan päähenkilön kokemukseen? Perustele.
  • Miten tekstissä teema ilmenee sosiaalisella tasolla (kaverit, perhe jne.)? Miten oikeassa elämässä teema ilmenee? Kuinka totuudenmukainen kuvaus on?
  • Miten teema ilmenee teoksessa yhteiskunnallisella tasolla, miten maailmanlaajuisesti? Mitä tähän teemaan liittyviä ilmiöitä sinulla tulee mieleen esim. muusta kirjallisuudesta, elokuvista, mediasta, somesta? Mitä tarinoita niissä on tähän teemaan liittyen?
  • Ympäristöllinen taso: miten teema vaikuttaa fyysiseen ja psyykkiseen ympäristöön?
  • Kulttuurinen taso: Onko teemaan liittyviä käytäntöjä, tapoja, tottumuksia ja keinoja vaikuttaa teemaan?
  • Paikalliset ja maailmanlaajuiset näkökulmat: Tunnista eri kulttuurien ja eri-ikäisten suhtautuminen ilmiöön. Onko eroja?

Tarinallisuuspedagogiikan ytimessä on halu tarjota oppijalle mahdollisuuksia etsiä ja luoda oppijalle itselleen merkityksellisiä merkityksiä. Toisin sanoen, esimerkiksi kirjallisuuskeskusteluissa haluan, että oppija pääsee kokeilemaan ja laajentamaan kirjallisuuden hänelle antamia merkityksiä, siis luomaan merkityksellistä, omakohtaista suhdetta tekstiin ja erilaisiin teksteihin. Kiitos kirjasta, Maiju Kinossalo!

Tarinallisuus opetuksessa –koulutuksen palautteet, Keravan opettajien veso 27.8.2016

Paikalla koko 2h koulutuksen ajan kuusi lukion ja kuusi perusasteen opettajaa.

Koulutuksen loppukoonti tarinapurkin sanalappujen ja esineiden avulla

Yksi lopputehtävistä:
Jatka lauseita
”Tarinallisuus opetuksessa on (kuin)…”
”Tarina, jonka vien täältä mukaani…”

 

Tarina, jonka vien täältä mukaani, on pussillinen innostavia ideoita siitä, miten voisin aktivoida lukioikäisiä ylös pulpetista ja kohti monikanavaista oppimista. Esimerkiksi ryhmärooleja aion harjoitella opiskelijoiden kanssa, samoin käsitekuvien avulla voisi hahmottaa käsitteitä eri tavoin: abstrakti – konkreettinen, ylä- ja alakäsite. Kiitos, Nina

 

Tarinallisuus opetuksessa on hyvä keino tuoda esille oppilaiden esiintymistaitoja lempeämpänä harjoituksena kuin esim. esitelmän pitäminen koko luokalle. Koulumme draamapedagoginen luokka (Sompio) tekee paljon jo tämän tyylisiä harjoitteita ja myös opettajan olisi helppo lähteä kokeilemaan asioita heidän kanssaan. // Tarina, jonka vien mukaani on ryhmäroolien jako.

 

Tarinallisuus opetuksessa on kuin ehtymätön lähde, virkistävä vesi, ravitseva manna, tyynnyttävä tuulen vire, pulppuileva mielikuvituksen leikki… J // Tarina, jonka vien täältä mukaani on innostava kokemus mukavien ihmisten parissa.

Tarinallisuus opetuksessa on kuin entsyymi = antaa tehoa ja vauhtia jo olemassa olevaan kemialliseen reaktioon, kuin hiiva, joka saa taikinan kohoamaan.

 

Tarinallisuus opetuksessa on mielenkiintoinen menetelmä, mutta nyt heti ei tullut vielä mieleen, miten sitä soveltaisin. Täytyy perehtyä enemmän aiheeseen.

 

Tarinallisuus opetuksessa on opiskelijalle mahdollisuus luoda vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Tarinat ovat meille luontainen tapa järjestää menneisyyttä ja nykyisyyttä, mutta ohjaajana haluan keskittyä tulevaisuuteen.

 

Tarinallisuus opetuksessa on uima-allas, jonka veden lämpötilaan tottuu nopeasti, kun vain uskaltautuu kastamaan varpaansa. Altaan matalassa päässä on helppo aloittaa, jottei tarvitse pelätä koko altaan mittaa ja syvyyttä.

 

Tarinallisuus opetuksessa on kasvava puu. Tarina, jonka vien täältä mukaani, saa jatkoa.

 

Tarinallisuus opetuksessa on mielenkiintoista ja kunnioittaa jokaisen opiskelijan persoonallisuutta. Tarinallisuus myös kaivaa esille persoonallisuutta ja vähentää oppimistilanteessa usein toistuvaa ”en opi”, ”en osaa” –kokemusta.// Tarina, jonka vien täältä mukaani, on se, että mielikuvituksen voimaa ei voi aliarvioida.

 

Tarinallisuus opetuksessa on ainakin minun oppiaineessani elinehto. Oppikirjan tiivis teksti ei lähde lentoon tai herää henkiin ilman hyviä tarinoita, joita voi toki keksiä, mutta myös löytää omasta elämästä tai vaikka kirjallisuudesta. Se, miten kertoo, on yhtä tärkeää kuin stoori.

 

Tarina, jonka vien täältä mukaani…Pidin ajatuksesta rasiasta, jossa on hahmoja ja arkkityyppejä, juonenkäänteitä. Rasiaan voisi laittaa omaan oppiaineeseen tai tiettyyn aiheeseen liittyviä avainasioita, ja käyttää niitä esim. tehtävän laatimisessa.

 

Tarinallisuus opetuksessa on kuin luovuutta lisäävä työkalu, joka ruokkii aivoja ja valmentaa monipuoliseen ajatteluun. // Tarina, jonka vien täältä mukanani, on sana- ja assosiaatioketju. Sitä voi soveltaa monenlaiseen, vaikka kielioppisääntöjen kertaamiseen. J Kiitos!

KIITOS KERAVAN OPETTAJAT! Aivan loistavaa ja jatketaan tarinaa!
t.Nina

Tarinallisuus opetuksessa II – Yhden tarinallisuuskoulutusillan kuvaus

Tarinallisuus ja tarinallistaminen –koulutus ke 13.4. klo 17-20
järjestäjä Keravan Opisto, kouluttaja FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Nina Maunu, nina.maunu@espoo.fi, kotisivut: www. ninamaunu.com

Valitsemani harjoitukset perustuvat kymmenien vuosien kokemukseeni ilmaisu- ja sanataideopettajana ja tekijänä. Varsinkin nämä harjoitukset ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Tarinallisuuden teoriasta ja vielä siitä, miksi tarinallisuus on tärkeä opetusmenetelmä, on tulossa oma blogikirjoituksensa. Tässä kirjoituksessa keskitytään avaamaan yksi koulutusilta harjoitusten taustoineen, merkityksineen ja vaikutuksineen.
On suositeltavaa kokea harjoitukset itse. Niin tuntee parhaiten harjoitusten merkityksen ja voiman.

Alustava ohjelmasuunnitelma [sekä hakasulkeissa jälkeenpäin lisätyt kommentit harjoituksen taustoista]:

1.      Kysymykseni liittyen illan koulutuksen mahdolliseen sisältöön post it -lapulle. Mitä haluan tietää?

[* Harjoitus perustuu kysymysten avulla oppimisen ajatukseen, mikä lienee jo antiikin ajattelun peruja. Dialogisuuden avaaminen.
* Harjoitus perustuu oppijan aktivoimiseen ja osallistamiseen alusta pitäen.

* Harjoitus perustuu konstruktiiviseen oppimiskäsitykseen: uusi tieto luodaan jo opitun ”päälle”.

* Ks. myös blogikirjoitukseni Kysymysten tekemisen tärkeydestä, jossa on vinkkejä kysymysten ottamisesta mukaan opetukseen ja vaikutuksista.
* Kysymyksellä täydennetty post it –lappu lisätään ”Tarinallisuus-karttaan”, jotta se voidaan ottaa koulutuksen alussa sekä lopussa esille ja, tämä on tärkeää, on ikään kuin vaikuttamassa oppijan mielessä koko koulutuksen ajan.

* Tarinat alkavat kysymyksistä vai kysymyksistä alkavat tarinat? Kysymykset alkavat tarinallisuudesta vai tarinallisuudesta alkavat kysymykset? = Kriittisen lukutaidon harjoitukset alkavat kysymyksistä.]

2.      Metafora (post it –lapulle)
Tarina on (kuin)…

[* Tarinat sinänsä ovat metaforia. Leikitään ajatuksella, kaunokirjallisella elementillä.
* Metafora paljastaa jotain ajattelumme lähtökohdista. Metaforat tulevat usein intuitiivisesti, alitajunnasta, ja näin pääsemme kosketuksiin sisäiseen, hiljaiseen tietoomme, ja otamme sen käyttöön.

* Kun metaforat luetaan pyytämällä esimerkiksi vapaaehtoisia lukemaan kirjoittamansa metaforat ääneen, huomataan heti ajattelun erilaisuudet. Selityksiä voi myös pyytää. Erilaisuuksien huomaaminen ajattelutavoissa rikastaa kaikkien ajattelua.

* Metaforinen ajattelu luo yhteisöllisyyttä. Mitä samaa, mitä aivan erilaista huomaamme ryhmän ajattelussa?]

3.     Täydennetään karttapohjat
4.     Tarkastellaan karttapohjia:

Mihin keskitytään?
Mikä kiinnostaa?

5.  Verkko – lämmittelyharjoitus

[* Keitä olemme, miksi halusimme tälle kurssille, mitä odotamme tältä kurssilta. Heitellään punaista villalankaa, josta muodostuu välillemme verkko. Kirjoitetaan viisi minuuttia, mitä tulee verkosta mieleen.
* Harjoitus puretaan niin, että vapaaehtoiset lukevat kirjoituksensa ääneen. Todetaan jälleen ajattelun erilaisuudet, riemuitaan siitä.]

6. Tarinan synnyttäminen yhdessä

–          sana-assosiaatiot

–          tarinan kaari: täydennetään lauseet

Olipa kerran…

Joka päivä…

Kunnes eräänä päivänä…

Siitä seurasi, että…

Siitä saakka…

[* Näistä 6. kohdan harjoituksista olen kiitollinen muun muassa Oulussa pidetylle Yhtä draamaa –seminaarille tammikuussa 2015, jossa osallistuin Janne LänsitienImprovisaatio-pajaan ja jossa koin jälleen näiden harjoitusten voiman.

* Tarinan kaaren aloituslauseet on teipattu seinälle näkyville. Se helpottaa harjoitukseen keskittymistä.

* Harjoitukset vapauttavat ja rentouttavat ilmapiiriä, mikä parantaa luovuutta. Harjoitukset vaativat ja/tai harjoittavat heittäytymistä ja keskittymistä leikkimielisessä ilmapiirissä.

* Harjoitusten myötä opitaan assosiaatiotekniikoiden hyödyistä sekä käytännössä tarinan kaaren teho.
* ks. Laukka & Koponen (2014) Yhtä draamaa – Oulun kaupungin draamaopetussuunnitelma, 2. uudistettu painos, esim. s.76

* ks. myös blogikirjoitukseni Draaman vuosi 2015 – Terveisiä Oulusta Yhtä draamaa -seminaarista]

7. Pareittain maailman luominen

1. A luettelee esineitä ympärillä, keksii niille kummallisia käyttötapoja ja merkityksiä, vie B:n ihmeelliseen maailmaansa; sama toisin päin (substantiivit ja verbit)

2. A luo valitsemansa esineen/havainnon ympärille maailmaa eli kaikki muut lueteltavat esineet liittyvät tuohon samaan maailmaan, B kuuntelee ja eläytyy; sama toisin päin

[* Harjoituksen myötä huomataan, kuinka helppoa on uskoa omaan ja toisen luomaan maailmaan ja keksintöihin siinä.
*Mielikuvien ja mielikuvituksen hyödyntäminen ja käyttöönotto. Samaistumisen ja tarinauskon perustaminen niin oman kuin kaverin tarinan suhteen. Hauskan pito. Luova mieli.]

8. Yhteisöllinen tarina:

–          zoomaa – laajenna

–          Foorumiteatteri: tarinan pysäyttämisen mahdollisuus (Yhtä draamaa, s.112)

[* Zoomaa –laajenna –rinki: istutaan ringissä. Valitaan ohjaaja, joka kertomuksen kulkiessa saa pyytää kertojaa zoomaamaan eli menemään tarinassaan yksityiskohtiin tai laajentamaan tarinaansa eli katsomaan tapahtumien kulkua etäämpää, esimerkiksi lintuperspektiivistä.]

9. Tarinan kaari – kysymykset, ryhmätyö

–         ryhmä tekee tarinan 5-7 kysymyksen pohjalta (vrt. aristoteelinen draaman kaari): ryhmä keksii kysymykset, miten tarina etenee, ja kokeilee tilassa pisteeltä pisteelle etenemistä vastaten tekemiinsä kysymyksiin eli tekee tarinan yhdessä; esim. 1. piste = kuka/mikä?, 2. piste = missä?, 3. piste = milloin?, 4. piste = mikä on ongelma?, 5. piste = miten ongelma ratkeaa?

–     tarinan syventäminen kysymysten avulla: ryhmä etenee pisteeltä pisteelle eli tarinassa ja jokaisen pisteen kohdalla keksii ja kirjaa pisteeseen liittyvän kysymyksensä, (joka myöhemmin julkaistaan, kun tarina on kuultu kokonaisuudessaan?)

–        ryhmä etenee pisteeltä pisteelle kertoen (toistaen) kahden aikaisemman kierroksen aikana syntyneen tarinansa

–        kuullaan syntyneitä tarinaesimerkkejä ja/tai viimeisen kierroksen tarina äänitetään ja kirjoitetaan puhtaaksi

[* Tämä on oma innovaationi, jonka tärkeys ja merkitys perustuu siihen, että harjoituksen avulla oppija pääsee kehollisesti ja siis kokemuksellisesti itse tarinan kaarelle ja luomaan tarinaa turvallisesti ryhmässä.

* Harjoituksen taustalla on kysymysten avulla oppiminen: tarinan kaari rakentuu kysymyksistä. Annetaan malli kysymyksille aristoteelisen draaman kaaren mukaisesti.
* Tarinan kaareen pääsee syventymään ja korjailemaan sitä haluttuun suuntaan toisella kierroksella. Toisella kierroksella (lisä)kysymykset tehdään itse.

* Kolmannella kierroksella ryhmä kertoo itselleen tarinan niin täydellisenä kuin pystyy. Tämän jälkeen vapaaehtoiset ryhmät julkaisevat tarinansa joko äänitettyinä tai uudelleen kerrottuina.]

10. Tarinan rakentaminen

–          lapsuuden tarinat (Suomi-kartta), tarinateatteri

–          50 minuutin novelli (aristoteelinen draaman kaari, 5-7 X 10 min)/ Monika Fagerholm

–          Kaavanovelli; juoninovelli (esim. Jyrki Tuulari: aistihavainnot, kuvaus, kerronta, dialogi)

–          novellin purkuun ”Tarinapyramidi” (täydennettävät viivat pyramidimuodossa)

[* Lapsuuden tarinat: Asetutaan tilaan sovitulle Suomen kartalle siihen paikkaan, jossa on viettänyt lapsuuttaan. Mahdollisesti sammutetaan valot. Aletaan höpöttää ääneen assosiaatioita lapsuuden tarinoista. Pulputetaan ääneen kaikkea mieleen tulevaa.
* Tehdään kolmen-neljän hengen ryhmissä tarinateatteria valitun ryhmän jäsenen tarinasta. Näytellään tarinan alku, (keskikohta) ja loppu, kertoja seuraa.

* Puretaan tarinateatterikokemus suullisesti ja/tai kirjallisesti.

* Kirjailija Monika Fagerholmin opetuksen mukainen 50 minuutin novellin kirjoittamisharjoitus sai aikaan eräällä ryhmälläni huikeita tuloksia!

* Kirjailija Jyrki Tuularilta saatu kaavanovelli mahdollistaa ”kädestä pitäen” -opetuksen eli myös aloittelijoiden onnistumisen sekä myös sen oppimisen, että hyvä novelli sisältää usein useita erilaisia kerronnallisia elementtejä.]

11. Tarinan kuuleminen/ hyödyntäminen opetuksessa

– Tarinakeisari (osoittaa satunnaisesti kertojaa, vaihtelee rytmiä)

– sana kerrallaan (esim. pieni vapaaehtoisten joukko, järjestyksessä)

– sana kerrallaan rakenne: Olipa kerran…(alku) ja Tämän tarinan opetus oli se, että… (pakollinen lopetus)

– Lause kerrallaan suullisesti (esim. koko ryhmä, vapaaehtoinen pienjoukko) tai esim.   pareittain kirjeen kirjoittaminen lause kerrallaan

[* Ks. esim. Laukka & Koponen (2014) Yhtä draamaa – Oulun kaupungin draamaopetussuunnitelma, 2. uudistettu painos
* Näitä menetelmiä voi hyödyntää erilaisilla oppitunneilla opetustarinan kertaamisessa, kiteyttämisessä ja muistiharjoituksena.

* Esimerkiksi kirjeen kirjoittaminen sana- tai lause kerrallaan parin kanssa voi olla mieleenjäävä ja riemastuttava kokemus.
* Nämä harjoitukset kannattaa kokea ensin itse, jotta ne ymmärtää paremmin ja jotta niitä osaa hyödyntää parhaaksi katsomallaan tavalla.]

12. Monilukutaito eli tarinoiden monet genret
(ks. FT Merja Kauppinen: Ryhmä oppimaan, PS- kustannus 2016)

[* Tutustuimme tuoreen teoksen neljään tarinankerrontaa käsittelevään lukuun ja juttelimme lukujen ajatusten ja harjoitusten mahdollisesta hyödyntämisestä opetuksessa.
* Osa oli sitä mieltä, että teoria oli pakattu turhankin tiiviiseen asuun: vaikka johdanto kuhunkin aiheeseen oli yleensä yhdellä A 4:lla, sitä ei ollut jaksoteltu niin, että se olisi ollut kovin houkuttelevaa luettavaa tekstinä. Suurin osa oli kuitenkin sitä mieltä, että teoksesta löytyy käytännönläheisiä ja käyttökelpoisia esimerkkejä tarinallisuustietoisuuden ohjaamiseen oppitunneilla.]

13. Jaetaan omia hyviä kokemuksia pienryhmissä eli esim. intresseittäin/ luokka-asteittain
14. Kootaan tulokset karttaan eli täydennetään karttaa vinkeillä jne.

15. Kirjoitetaan tarinan lopetus post it –lapulle

Tarina, jonka vien täältä mukaani…

Kurssilaisten 13.4.2016 viemisiä & tarinatuliaisia

[* Kaikki hyvät tarinat ansaitsevat lopetuksen, jonka me saamme tehdä itse J
* Jäähyväiset voi jättää nätisti ja suunnata katseen samalla tulevaisuuteen.

* Jäähyväiset ovat myös viesti muille kurssilaisille opitusta ja tunnelmista.
* Vanhan viisauden mukaan jäähyväisviesti sisältää piiloviestin jälleennäkemisen mahdollisuudesta. J

16. Luetaan lopetukset ja kiitetään tarinoista.
Voimahahmorinki?
[*Voimahahmorinki on oma harjoitussalaisuuteni, joka toimii aina.]

KIITOS! Ja tilaathan minut vetämään seuraavaa tarinallisuus ja tarinallistaminen -koulutusta? Sillä tässä ei ollut vielä kaikki…

t.Nina

Tarinallisuus opetuksessa I – Tie monilukutaitoihin ja oppimisen omistajuuteen?

Luokkahuoneen tuolit ovat aseteltu ympyrään: se on tasa-arvon, toisten arvostamisen ja näkyväksi tulemisen rinki. Jokainen saa mahdollisuuden kertoa ja tulla kuulluksi, jos haluaa.

On luokanvalvojan tunti. ”Nyt nostetaan kissat pöydälle!” innostan, vaadin. On vapaan puhumisen aika, ohjaan. Mielessäni muistelen kollegani Marika Kesselin aikoinaan Vuosaaren lukiossa vetämää suosittua perjantaipajaa: kerrankin on aikaa olla yhdessä ja puhua. Mistä vain.

Hetki on kerronnan, tarinoiden ja ryhmäyttämisen. 8. luokallani on hyvä ryhmähenki. He sanovat sen itse ja monta kertaa niin, että olen vakuuttunut siitä. Mutta vain, koska myös tunnen, näen ja koen sen.

Jokaista puhujaa kuunnellaan  – tai opitaan kuuntelemaan. Aluksi jokaisella on käytössä tunnista viisi minuuttia puheaikaa. Jos tulee hiljainen hetki ja halukkaat ovat jo puhuneet, viittä minuuttia voi laventaa.

Vähitellen oppilaat huomaavat itsekin iloitsevansa, jos joku hiljaisempi rohkenee puhua. Hän saa spontaanit aplodit tai vähintään monia arvostavia hymyjä. Hiljaisempi hymyilee itsekin, ehkä koko loppupäivän, ehkä kauemmin.

Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tarinallisuus sekä opetuksen tarinallistaminen on kiinnostanut minua aina, olihan pääaineeni Tampereen yliopistossa yleinen kirjallisuustiede. Nyt näen uuden tarinallisuuden nousun, tarinallisuuden potentiaalin sekä hyödyllisyyden myös opetuksen ja oppimisen kannalta. Miksi?

Vastaus löytyy muun muassa käsitteestä monilukutaito (esim. https://peda.net/opetussuunnitelma/eo/2etjyt/2loe/monilukutaito), joka jolle kulle saattaa assosioitua omien kokemusten sekä tutkimusten mukaan heikentyneisiin luku- ja kirjoitustaitoihin (eli pyrkimykseen laajentaa lukutaidon määritelmää esimerkiksi kuvallista kulttuuria koskevaksi). Monikukutaito on myös keskeinen termi uudessa OPSissa 2016. Elämme visuaalisen informaatioähky- ja somekulttuurin aikaa, jolloin luettavat ja kirjoitettavat tekstimassat ikään kuin sirpaloituvat, lyhentyvät ja irrallistuvat. Kokonaisuudet eivät ole enää helppoja hahmottaa tiedon valtamerissä ja valinnanmahdollisuuksien maailmoissa. Eikä siten esimerkiksi kriittinen lukutaito, saati medialukutaito, ole kenellekään itsestäänselvyys.

Opettajat tarvitsevat pedagogisia välineitä monilukutaidon, kriittisen ja medialukutaidon opettamiseen ja/tai ohjaamiseen. Mutta opetuksen ei tarvitse mennä välttämättä aina ”ylhäältä alas”. Entä jos opettajat kuuntelisivatkin enemmän oppilaiden tarinoita JA antaisivat välineitä niiden analysoimiseen ja kriittiseen tarkasteluun (, kuten tietysti olemme tehneetkin)? Mutta entä opettajilla tuo oppilaiden tarinoiden kuunteluosuus, kuinka paljon on juuri oppilaiden tarinoiden kuuntelua? Entä kuinka paljon oppiva yhteisö luo yhteisöllisiä, yhteisiä tarinoita, kehittää ja tarkastelee niitä yhdessä?

Väitän, että yksi hauska ja yksinkertainen keino parantaa monilukutaitoa on suullisten tarinoiden, tarinoinnin, arvoon nostaminen. Istutaan piirissä. Kuunnellaan toisia arvostaen. Kuunnellaan, mitä toisella on sanottavaa. Kuunnellaan ja kerrotaan myös itse tarinoita, kertomuksia. Kuunnellaan siis myös omaa kuuntelua eli reflektoidaan omaa kuulemista, asioiden tärkeysjärjestyksiä ja painotuksia, joita tarinoille jostain syystä aina antaa.

Seuraus: tapahtuu voimaantumista. Yhdessä ja erikseen. Keskustelussa ja hiljaisuudessa.

Lähtiessäni suunnittelemaan tarinallisuus ja tarinallistaminen -koulutusta mielessäni pyörivät seuraavat kysymykset:

Miten rakentaa yhteisöön kriittistä tarinankerronnan taitoa, joka opettaisi oppijaa tarkastelemaan kriittisesti myös esimerkiksi median ja erilaisten tekstilajien tarinoita?

Entä miten kriittisyys eli tietotaito tarinankerronnassa näkyisi monilukutaidoissa, siis myös kirjoitustaidoissa?

Väitän, että oppijan tarinankerrontataitojen avulla omaksuttu kriittisyys näkyisi:

1) oppijan parempina tuloksina tekstien kirjoittajana, koska hän on oppinut tarinan rakentamisen mekanismeja sekä elementtejä, joilla tarina rakennetaan. (Ks. esim. Merja Kauppinen: Monilukutaito – tarinan elementit teoksessa Ryhmä oppimaan! Toiminnallisia työtapoja ja tehtäväkehyksiä, PS-Kustannus 2016, 107-111)

2) Oppijan voimaantumisena sekä suullisessa että kirjallisessa tarinan kerronnassa, sillä oppija kokisi tunteen, että hei, ei tämä nyt niin vaikeaa ollutkaan, minähän osaan kertoa ja rakentaa tarinan.

3) Oppija oppisi myös tarkastelemaan kertomaansa tarinaa kriittisesti: onko rakenne ja sisältö sellainen kuin hän haluaa. Toisin sanoen, kriittisyys ryhdistäisi kerrontaa.

Sanon tämän omasta kokemuksestani. Kun olen nyt hieman lukenut tarinallisuudesta ja tarinan rakentamisesta, tunnen, että se on vaikuttanut (omasta ja muutaman muunkin mielestä) kirjoittamiseeni ”puhdistavasti”. Tavoitteet selkiintyvät. Vaikutusmahdollisuuden selkiintyvät. Nöyryys kasvaa: maailma on pullollaan upeita tarinoita! Niistä haluaa saada kiinni, olla osa niitä, omistaa ne, pistää paremmaksi, pitää hauskaa niiden kanssa, leikkiä niillä, iloita niistä, kantaa mukanaan, muistaa ja niin edelleen.

Tarinat ovat kuin omia lapsia, joista haluaa pitää huolta.

Puhutaankin nykyään paljon oppimisen omistajuudesta. Jokainen omistaa oman tarinansa; siksi opetuksen tarinallistaminen, tarinoiden käyttäminen opetuksessa, lisää oppijan oppimisen omistajuutta.

Asiat nähdään omien tarinoiden, ajatusten kautta. Tarinat osallistavat ja aktivoivat oppijaa myös kuuntelemaan muiden tarinoita kriittisin korvin: olenko samaa vai eri mieltä ja miksi.

Kun sain onnekkaana kutsun Keravan Opistolle kouluttamaan tarinallisuudesta ja tarinallistamisesta 13.4.2016, mielessäni pyöri nämä ajatukset lähtökohtanaanyhteisöllinen rinki, parhaaksi tähän asti kokemani tarinallisuuteen liittyvätdraamaharjoitteet sekä sanataiteen menetelmät – sekä koulutuksen soveltuvuuspienin muutoksin mille koulutusasteelle tahansa.

Toiveena ja tavoitteena on siis, että näiden koulutuksessa esille nostettujen harjoitteiden (ja omien jatkuvien kokeilujeni oppilasryhmien kanssa) myötä oppijalla

1) tarinan synnyttäminen helpottuu monien vaihtoehtoisten lähtötapojen myötä,

2) suullinen tarinankerronnan taito kehittyy

3) ja myös tarinan kaaren elämyksellinen kokeminen lisää intoa lukea ja kirjoittaa.

4) Tarinan elementit ja rakenne selkiintyvät ja tuovat oppijalle itsevarmuutta sekä mielihyvää tarinankerronnassa ja kuuntelemisessa. Myöhemmin tämä ilo siirtyy lukemiseen ja kirjoittamiseen.

5) Koulutuksessa esille nostettujen harjoitteiden myötä mitä tahansa opetusta, opittavaa ainesta, voi tarinallistaa.

Julkaisen koulutusrungon harjoitusotsikoineen ja kommentteineen seuraavassa blogikirjoituksessa Tarinallisuus opetuksessa II – yhden tarinallisuuskoulutusillan kuvaus. Pysy kuulolla!

p.s. Samana iltana, kun olin kirjoittanut tämän, sain käsiini kaksi arvokasta linkkiä, jotka käsittelevät oppimisen omistajuutta sekä näkymätöntä oppimista. Koska ne liittyvät myös tarinan kerrontaan ja syviin filosofioihin tarinan kerronnan merkityksistä, jaan ne myös teille:

Tero Toivanen mm. näkymättömästä oppimisesta:
http://teromakotero.blogspot.fi/2013/10/scratch-flow-ja-nakymaton-oppiminen.html

Pekka Ihanainen mm. oppimisen omistajuudesta: