Reseptit OPSin käyttöön – kuin ystävän kädenojennus (teosesittely)

Hei!

Olen kirjoittanut Opettajan Tietopalveluun blogikirjoituksen teoksesta Reseptit OPSin käyttöön, Opettajan opas työssä onnistumiseen (Luostarinen ja Peltomaa, 2016, PS-Kustannus).

Tässä linkki blogikirjoitukseeni, vaikka julkaisen sen myös tämän kirjoitukseni lopussa kokonaisuudessaan:

https://www.opettajantietopalvelu.fi/reseptit-OPSin-kayttoon-ystavan-kadenojennus.html

Reseptit OPSin käyttöön

Teoksen oivalluttamana olen teettänyt muun muassa kaikilla 7.luokillani sekä 6.luokan samanaikaisopettajana oppilailla tehtäviä laaja-alaisen osaamisen karttaan. Kartta on toiminut opettajan ja oppilaan muistilappuna, ryhmäyttämisessä, draamatöiden, kirjoitettujen kertomusten, keskustelujen sekä valokuvien aiheena. Siihen on jatkossa tarkoitus merkitä oppilaiden itse valitsemia vahvuuksia, opittuja ja/tai käsiteltyjä asioita sekä kiinnostuksen kohteita. Merkkejä voi siirtää tarpeen tullen.

Tässä kuva kollegani Jaana Laurin 6.luokalta, kuvasta on rajattu oppilaiden kasvoja pois.

Tässä kuvassa harjoitellaan laaja-alaisten taitojen tunnustamista ja ryhmäytymistä lankakerää heittämällä. Tämän jälkeen oppilaat kirjoittivat tekstejä verkon synnyttämistä ajatuksista. Tarkoituksena on julkaista erilaisia syntyneitä tekstejä luokan blogissa.

Tässä Opettaja Tietopalvelun julkaisema teksti Reseptit OPSin käyttöön:

Jo ensivaikutelma sen sanoi: kädessäni on ystävällisyyttä säteilevä, OPSin käyttöohjeita avaava teos niin käsitteellisellä kuin konkreettisella tasolla. Teos paitsi selkeyttää OPS-ajatteluani, se antaa vinkkejä ja harjoituksia OPSin sisältöjen työstämiseen opiskelijaryhmän kanssa sekä työyhteisön jäsenenä. Pääasiallinen tunteeni teos kädessä on, että juuri tätä me opettajat olemme kaivanneet ja tarvitsemme. Että joku jaksaa minullekin selittää, mitä ovat – ja saattaisivat parhaimmillaan olla — uuden OPSin keskeiset pilarit:

toimintakulttuurin merkitys oppivassa yhteisössä, laaja-alainen osaaminen, monialaisen oppimiskokonaisuuden rakentaminen, ohjelmointi, oppimisympäristö, monipuolinen oppimisen ja osaamisen arviointi, itsensä ja työnsä johtaminen, hyvinvointi ja jaksaminen sekä miten nämä, teoksen pääaiheet, liittyvät OPSin tuomaan muutokseen, jota alamme elää kouluissamme. Teoksen tekijät Aki Luostarinen ja Iida-Maria Peltomaa ovat pitkän linjan OPS-kouluttajia, jotka ovat kiertäneet ympäri Suomea ja kuulleet opettajien tarpeita ja ajatuksia.

Toinen ajatus teosta lukiessa oli, että kaikkea OPSista emme voi omaksua kerralla. Ajatus kestää läpi teoksen ja kantaa mukanaan armollisuuden säikeitä. Lukija voi tehdä teokselle ns. OPSit eli piirtää muistikirjaansa pääotsikot tai vaikka pistää seinälle paperin, jossa on laaja-alaisen oppimisen osa-alueet ja tutkia, mitkä osa-alueista herättävät itsessä suurinta mielenkiintoa. Mitkä osa-alueet omassa ajattelussa ja opetuksessa ovat jääneet vähemmälle huomiolle tai vain tavoitetasolle, eivätkä ole vielä konkretisoituneet toiminnaksi? Tasapuolisuuteen kun pitäisi opettajanakin pyrkiä ja huomioida vähitellen kaikki laaja-alaisen osaamisen osa-alueet omassa opetuksessaan taatakseen oppilaalle riittävästi harjoitusta kaikilla osaamisalueilla. Teos auttaa siis tiedostamaan ja konkretisoimaan harjoituksineen, missä kohtaa kukin on, myös oppilas, OPSin sisältöjen työstämisessä.

Teosta voi lukea lukuja valikoiden ja ns. muutaman asian kerrallaan mietiskellen. Minä uteliaana halusin heti jutella ”kaverin kanssa” kaikki hänen esille tuomansa asiat läpi ”ainesosineen”, harjoituksineen ja ”mausteineen”, kuten tekijät alaotsikoivat, jotta saisin kokonaiskäsityksen siitä, mitä kannattaisi opetussuunnitelman perusteista ja peruskäsitteistä tietää.

Kolmas kantava ajatus teosta lukiessa oli, että nyt on aivan selvää, että muutos on edessämme, käsissämme. Teos sisältöineen näyttää muutoksen todeksi. Muutosviestin perussävynä on, että otetaan rauhallisesti ja autetaan toisiamme. Joillekin OPS ei tarkoita suurta muutosta, mutta joillekin yhteisten tavoitteiden luominen ja jatkuva reflektointi saattaa olla hyvinkin iso muutos. Teos auttaa kaikenlaisia ryhmiä käsittämään paremmin, millaista muutosta tahdotaan itsessä ja muissa. OPS on tehdään yhdessä OPS. Tärkeintä on ajatuksemme ja asenteemme. Muutos lähtee juuri niistä sekä pienten ajatus- ja asennemuutosten huomaamisesta konkreettisessa toiminnassa.

Itse sain teoksesta monia virikkeitä ja harjoituksia monenlaiseen käyttöön. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan roolissa esimerkiksi ohjelmointi kiinnostaa ohjelmointiajattelun opettamisena ja ilmaisutaidon harjoituksina, joita teoksen myötä rupesin myös itse kehittelemään (esimerkiksi oppimisympäristön tutkiminen robottikävelyineen ja tilojen tunnetäplittäminen). Oman ammatti-minän reflektointiharjoittelu kannattaa aina, jotta omatkin tavoitteet selkiintyisivät. Itse en ole ottanut vielä omasta mielestäni kovinkaan suurta digiloikkaa, mutta teos pystyi innostamaan syksyn aloitukseen siten, että yhdessä oppilaiden kanssa tulemme tutustumaan esimerkiksi Padletiin ja muihin mielle- ja käsitekartan tekoa avittaviin ohjelmiin, Preziin, Socrativeen, Instagramiin jne. yhteistoiminallisen oppimisen merkeissä. Opetusvideoita ja editointia antanen oppilaiden tehdä jatkossa entistä enemmän, samoin yhteiskirjoittamista ja vertaisarviointia sen myötä.

Omaan työyhteisöön voisi tuoda teoksesta useita harjoituksia, esimerkiksi Pikatreffit innostavine kysymyksineen tai Kapasiteettikapselin, jossa kartoitetaan, millaista henkilöstön osaamista ja tätä täydentävää koulun ulkopuolelta löytyvää osaamista koulussa hyödynnetään.

Kunkin jakson lopussa on kiinnostava lähdeluettelo. Itse ajattelin nostaa luettavien teosten kärkeen palautteen antamiseen, arviointiin sekä tunnetietoisuuteen liittyviä teoksia.

Teoksessa on, ystävän tapaan, jaettu monia hyviä neuvoja, jotka toimivat jatkossa hyvinä muistutuksina. Tässä kymmenen poimimaani:

1. Ristiriidan sattuessa kohdalle pyri eteenpäin ratkomalla ongelmia työn näkökulmasta.

2. Muutoksen onnistumiseksi on opettajien ja koulun johdon ymmärrettävä erilaisten roolien merkitys ja vaikutus muutokseen, jotta kustakin roolista käsin on mahdollisuus vaikuttaa muutosprosessiin rakentavalla tavalla. (Teoksessa on käyty läpi muutosrooleja.)

3. Ole innostaja ja kannustaja ennemmin kuin rapauttaja!

4. Laaja-alaisen osaamisen arviointi: jatkuva havainnointi, ohjaava, kannustava ja kehittävä palaute, tavoitteiden jäsentäminen oppilaalle, oppilaan itsearviointi ja vertaisarviointi. Nämä kaikki ovat olennainen osa osaamisten tietoista harjoittelemista.

5. Syvällinen ymmärrys syntyy, kun oppilas kykenee tarkastelemaan ilmiötä eri näkökulmista ja analyyttisesti. Palastele, sanoita, jäsentele oppilaalle, mistä kaikesta ajattelussa on kyse. Mikä on ongelmanratkaisua, päättelyä, ihmettelyä, kyseenalaistamista [jne.]. Sanoita ajattelun osatekijöitä: järkeily, suunnittelu, reflektointi, jäsentely, tiedonhaku [jne.].

6. Digiosaaminen linkittyy saumattomasti laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin. Tekijät antavat esimerkkejä digiosaamisen ja OPSin laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden yhteyksistä.

7. Osaamisen kehittyminen on yhtä tärkeää kuin oppiainekohtaisten sisältöjen läpikäyminen.

8. Opettaja laajentaa osaamisellaan oppilaalle jo tuttua ja innostavaa asiaa uusilla näkökulmilla ja tekemisen tavoilla.

9. Työryhmien psyykkinen turvallisuus nousi Googlen teettämässä tutkimuksessa (ks. Duhigg 2016) tuloksellisen ja tehokkaan ryhmän muodostamisen tärkeimmäksi osatekijäksi.

10. Minunkaan ei tarvitse olla yhtä hyvä kuin kollegani. Meillä molemmilla on omat vahvuutemme ja niissä asioissa, joissa emme ole vahvoilla, voimme kehittyä.

Kiitos ystävällisestä kädenojennuksesta kohti uutta OPSia!

Oivaltavaa oppimista – myös draamakasvatukseen (teossuositus Kirsti Longan Oivaltavasta oppimisesta)

Kesällä ystäväni otti puheeksi toiminnallisen kieliopin ja toiminnalliset menetelmät, joita kehitän melkomoisen intohimoisesti.

”Sähän olet kiinnostunut oppimaan oppimisesta”, hän kiteytti. Oikein hätkähdin. Niin, eri tavoilla oppimisesta, kyllä, ystäväni on oikeassa. Katson maailmaa pitkälti oppisen menetelmien näkökulmasta. Etsin asioita, motiiveja, jotka tekevät oppimisprosesseista kiinnostavaa, entistä parempaa ja mielekkäämpää. Omasta mielestäni ravistelen käsitettä oppiminen: mitä se on, miten ja missä sitä tapahtuu. Miten oppiminen, luovuus, mielikuvitus, eri tavoilla näkeminen ja uuden luominen liittyvät yhteen?

Näin naistenviikon lopuksi ja Kirstin päivän kunniaksikin kaivoin esille Kirsti Longan teoksesta Oivaltava oppiminen tekemäni teosarvion. Se julkaistiin Fidea-lehdessä (Suomen draama- ja teatteriopetuksen liiton jäsenlehti) 1/2016. Teos ansaitsee tulla luetuksi.

Teoksen välistä tipahti lappu, jolle jostain syystä olin katsonut tarpeeksi arvokkaaksi asiakseni kirjoittaa: ”(Draamaopen) oivallus tulee siitä, että ´näin olen tehnyt ja toisinkin voisin tehdä.´”

Tässä julkaistu arvio:

Kaikkien niiden, jotka ovat kiinnostuneet oppimisesta ja haluavat saada tukea ajatuksilleen, miten draamassa opitaan, tulisi lukea Kirsti Longan, psykologian tohtorin ja kasvatuspsykologian professorin uusin teos Oivaltava oppiminen (Otava, 2015). Vaikka sanoja ”teatteri” ja ”improvisaatio” ei mainita teoksessa kuin muutaman kerran, draaman harrastaja, opettaja, ohjaaja, kouluttaja, yleisötyöntekijä, teatterilainen ja niin edelleen nyökyttelee mielessään. Tätä tietoa me tarvitsemme luodessamme uutta, kun me opimme.

 

Lukujen otsikkoaiheita ovat:
Miten muisti toimii ja luo oppimisstrategioita?
Mitä on asiantuntijuus, ja miten (asiantuntija) antaa ja ottaa vastaan palautetta?
Mitä tekemistä oppimisella ja vuorovaikutuksella on keskenään?
Miksi oppimisympäristöissä olisi hyvä olla pelillisyyttä sekä leikillisyyttä mukana?
Mikä merkitys on tunteilla oppimistilanteessa? Mikä meitä liikuttaa?
Mitä motivaatio on ja miten virtaus syntyy?
Millaisia yhteyksiä on luovuudella ja oivaltavalla oppimisella?
Millaista on oivaltava oppiminen?

 

Teos on tuhti, 263-sivuinen tietopaketti, jonka suuntana on tulevaisuus ja henkenä inspiroivuus. Jokaisen luvun lopussa on pieni tyhjä tila, jonka otsikkona on Omia oivalluksiani. Varoituksen sana: ainakin minulla, äidinkielen ja kirjallisuuden sekä draaman ja luovan kirjoittamisen opettajalla, jolla on kokemusta työelämästä noin 17 vuotta, marginaalit ovat täyttyneet kauan sitten ennen luvun loppua.

Teoksesta ainoa löytämäni huono puoli on, että usein lähteenä ei mainita kuin teoksen nimi ja vuosi. Jos siis aikoisi tutkia asioita tarkemmin, joutuisi tekemään kovasti töitä lähdeteosten parissa. Lähdeluettelo on pitkä ja kattava, mikä ei ole ihme vuodesta 2005 Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professorina toimineelle ja sitä ennen vuosikausia oppimisen psykologiaa tutkineelle ja opettaneelle Longalle.

[Tietysti ymmärsin heti, että tarkemmat lähdetiedot olisivat haitanneet luettavuutta. Myöh. huomautus]

 

Todennäköisesti draamaopettajan on helppo myhäillä teosta lukiessaan. Helppolukuinen ja inspiroiva teos vahvistaa draamaopettajan mielessä draaman merkitystä oppimisessa, ja onneksi esimerkiksi uusissa opetussuunnitelmissa syksystä 2016 lähtien draaman asema ja arvostus on kasvanut.

Draamakasvatuksessa ja teatterin tekemisessä on helposti prosessin alusta loppuun saakka mukana Longan pohdiskelemat aktivoivat ja osallistavat opetusmenetelmät, joissa tärkeintä on oppijassa sytytetty tai syttynyt kiinnostus opittavaan aiheeseen. Vaikka Lonka ei teoksessa draamaa painotakaan, draamaopettaja tietää, että draamassa ovat mukana luonnostaan Longan käsittelemät aiheet, kuten ilmiölähtöisyys, tutkiva oppiminen sekä luovan prosessin vaiheet: valmistelu, kypsyttely, oivallus sekä loppukehittely ja julkistaminen.

[Opettajan kannattaa myös miettiä ja ottaa huomioon omat ja oppijan ennakkotiedot  ja -käsitykset. Kukin voi kysyä itseltään:

Mitä teen (jo nyt)? –   Mitä ajattelen (asenne)?  – Mitä suunnittelen jatkossa tekeväni (haaveet)? Lonka pohtii. Näin luodaan pohjaa uuden oppimiselle – jatkuvalla reflektoinnilla.  Myöh. lisäys]

 

Mutta ehkä tärkeintä kaikesta, jotta oppiminen edistyisi ja että me pääsisimme henkisesti – mutta myös sekä tiedollisesti että taidollisesti – eteenpäin, on luovan ilmapiirin salliminen ja sen eteen töiden tekeminen. Ajatus löytyy myös Longan teoksesta. Lonka pohdiskelee virheiden sallimisen sekä vertailun lopettamisen merkityksiä, uusien oivallusten ja aktiivisen toiminnan synnyttämisen tärkeyttä sekä arviointia vahvuuksien pohjalta – eli perusdraama-ajatuksia.

 

”Luovuus lisää ihmisten vuorovaikutusta, kommunikaatiota ja yhteistyötä. – – Luovaa improvisaatiota olisi hyvä tuoda suomalaisiin kouluihin ja työelämään. Itsensä liian vakavasti ottaminen on pahin este arkiluovuudelle”, Lonka kiteyttää ja draamaopettaja kiittää.