Julkaistu

Natalia Kallonen: Action-based Teaching Methods (Research project) spring 2018

Suuret kiitokset minun puolestani Natalia Kalloselle, ahkeralle ja innostuneelle opiskelijalle, joka kävi havainnoimassa Kilonpuiston koulussa muutamia 7. ja 8.luokan suomen kielen tuntejani sekä teki haastattelun, josta saamme tässä pienessä tutkimustyössä lukea. Työ on julkaistu Natalia Kallosen luvalla. Jostain syystä sisällysluettelo sekä tutkimuksen tarkoitusosio eivät suostuneet tulemaan tähän kopiooni tekstinä hyvin, joten jätin ne pois, myös kuvat.

Action-based Teaching Methods

Research project

Natalia Kallonen

Teacher as a Researcher

Actuality:

Facing the fact of our sedentary lifestyle and our “addiction” to all types of screens, it’s important to ask ourselves: What kind of activity do children need in the classroom? Besides new Finnish core curriculum emphasizes active, student-oriented learning, as well as drama, which is suggested to be a part of teaching in every subject (in one way or another), not to mention phenomenon-based learning and cooperation between the subjects. To reach this goal in education we must use a range of various methods, one of which is without any doubts action-based teaching.

Inspiration. Nina Maunu.

The choice of topic for this research wasn’t easy for me. I was completely lost until our lecturer said: “Just think what topic you are very passionate about.” And I was thinking, but not about a topic, I was thinking about a person that inspired me most. I first met Nina Maunu when I was having my basic practice in Kilopnpuiston koulu, she is the Finnish language and literature teacher. My mentor told me that Nina had been doing “magic” called “Toiminnallinen kielen oppiminen” during her lesson, I had no idea what it was, so I felt very intrigued and was looking forward to observing her lessons. Can you imagine studying the Finnish Grammar in the form of the game? Passing the ball to each other sitting in the circle, laughing and having fun, instead of doing boring exercises from the book? Can you imagine the lesson when all students are involved and eager to learn? And what about difficult grammar aspects turned into small theatre performances with the help of students and the teacher? If that’s hard to imagine, just come and see Nina’s lessons! Nina has been an active trainer of action grammar and action methods of teaching since 2011. She is also the founder of the Facebook group “Toiminnallinen kielen oppiminen”, which has over 8000 members.

When I started to work on this research project, I sent Nina the email asking for the interview and got the answer immediately, she was happy to meet and share her amazing experience. What a surprise it was when instead of an ordinary interview Nina suggested the walking interview, she explained later that walking interviews generate richer data, because interviewees are prompted by meanings and connections to the surrounding environment. Walking interviews give freedom, change from the meeting routine and innovative, new perspectives on the issue being discussed. When movement is involved our brain is stimulated differently, we generate new ideas more easily.  And I agree with every word of that statement, it was a nice sunny day, we were walking in the forest discussing problems of action-based teaching methods and I can still recall every word I heard from Nina, that is amazing, and it works!

In our interview Nina touched upon such important topics as whether action-based teaching is suitable for teaching grammar, as well as if it’s good not only for kids but for teaching adults, as well as how action-based assessment works.

Nina says that her pupils love action-based activities, especially when learning grammar. Learning grammar is the organic and dynamic process of using language accurately, meaningfully and appropriately. It is a well-known fact that the mastery of grammar is a matter of dynamic use rather than static knowledge. And action-based methods help to build this dynamic use of grammar in a best way. According to Nina that that’s the most natural way of learning and applying the knowledge at the same time. One more positive side of this type of teaching is that students are not afraid of making mistakes, they know if they are wrong, they can start over again, it’s not a problem, there’s no pressure of a wrong answer. It makes atmosphere more relaxed and creates a safe learning environment for everyone. According to Nina not only children but also adults enjoy the opportunity when they are allowed to play and move during the lesson, it makes learning easy and fun, who would not like it?

One more important issue that we discussed was action-based assessment, it became a hot topic due to the new core curriculum, which emphasizes the importance of continuous and on-going formal assessment in the process of learning and teaching. Action-based assessment can be a “magic” tool helping to make the assessment process easier. Indeed, when the students are doing the exercise using movements, it’s so easy for the teacher to notice the level of the skills immediately. The topic of action-based assessment hasn’t been researched enough yet, but Nina is hoping it will be in the near future.

The connection between movement and learning.

“Tell me and I forget, teach me and I may remember, involve me and I learn.” Benjamin Franklin

This quotation by Benjamin Franklin illustrates the idea that the crucial point in teaching is involving learners in whatever there is to be learned. But isn’t it easy said than done? Well, first of all, we should bear in mind that in order to truly involve learners in the learning process, they will have to be able – and to be allowed – to respond to a topic from their own point of view. They will also have to be able to engage with others in a constructive way (Bonnet, 2007, p.134). So, our task as foreign language teachers is to enable learners to become engaged in meaningful interaction in a foreign language regarding topics and problems posed by the curriculum of the subject.

Isn’t it astonishing that the dominant model for formal learning is still “sit and git”? It can partly be justified by the high status of conventional academic work, which associates intelligence mainly with verbal and mathematical reasoning. But is it really so? On the one hand, for decades, scientists seemed to believe that thinking was thinking, and movement was movement, and each was as separate as could be. But on the other hand, there had been changes in the works of the major giants of educational thought like the Swiss educator Johann Pestalozzi, Jean Piaget and Lev Vygotsky. If we look at their works, we can notice that there is a clearly discernible trend over the last hundred years or so to recast pedagogy in action-based, whole-body, experiential terms. The works of those educational scientists help us understand that the learner is a whole person, not an input-processing brain that happens to be located inside a body that should preferably sit still while the input is transmitted, received and computed by the brain. Our task is to see a human being as a whole, where the body is the center of existence and also center of perception and learning.

Researchers argue that even though it seems that brain controls the body, thinking is not independent of the body but instead closely bound to it and also enabled by it. Strong evidence from different sources (anatomical studies, and clinical data) supports the connection between movement and learning. The first evidence of a linkage between mind and body was scattered in various proposals over the past century. Today, the evidence has become a groundswell, and most neuroscientists agree that movement and cognition are powerfully connected. The area of the brain most associated with motor control is the cerebellum. It’s located in the back of the brain, just under the occipital lobe, and is about the size of a small fist. The cerebellum takes up just one-tenth of the brain by volume, but it contains nearly half of all its neurons. In fact, it has some 40 million nerve fibers. Those fibers feed information from the cortex to the cerebellum, and they feed data back to the cortex. Amazingly, the part of the brain that processes movement is the same part of the brain that processes learning (see picture below).

When movement is involved, the brain is stimulated differently than when someone is passively listening or watching, so movement elements are essential elements in learning as they refer both to actual movement and to inner sensations and experiences within a person’s body, and to physiological changes due to the movement. It’s worth mentioning that bodily experiences are crucial for the development of conceptual knowledge. Concepts are constructed with the same neural systems as moving and perceiving and because concepts are the tools for thinking, they are largely born through bodily, motoric processes.

So we can make a conclusion that learning and movement are interconnected and one is helping another.

Learning and playing.

Learning is equivalent to making sense. The aims of learning are understanding and giving meaning to experience. There are infinitely numerous ways of experiencing the world and giving meaning to it (e.g. from various perspectives or affective states). We can make a conclusion that learning as an active, cultural process embedded in human interaction of making meaning. How to enrich the learning and contribute to make it enjoyable, which is synonymous to making it deeper and more sustainable (especially in vocational and adult education)? To answer this question let’s remember George Bernard Shaw words: “We don’t stop playing because we grow old; we grow old because we stop playing.” What if games came in as a rightful and equal partner in the learning process? Game place both children and adults on a continuum where learning is constant and goes hand in hand with pleasure. Game can therefore be seen as a preparation for adult life, a simulation of work that is free of real risk and hence promotes experimentation and creativity while conserving a sense of discipline and a quest for achievement.

Especially in the form of simulation, game requires participants to momentarily accentuate their natural inclination towards observing, exploring and imitating. The fundamental mechanisms of learning, namely, assimilation and accommodation, are thus put into action and keep working as long as fresh stimuli are fed into the players’ perception. We can make a conclusion that in the light of this consistent bond between playing, working and learning, games are revealed as a valuable educational tool whose full potential has thus far gone unexploited in the school system. On the one hand, games entertain students, but on the other hand, they give them a strong sense of fulfilment every time they meet each challenge, especially as they have to do so using a foreign language. This combination of fun and success motivates students to keep improving and to participate more actively in class activities. Body movement is the central of the game and has to operate in conjunction with the spoken word.

Learners interact with each other during the game and their visual, auditory and kinesthetic channels are constantly alert and ready to receive new input. It makes learning more effective and comprehensive, as all senses are being activated. Games are governed by rules that need to be followed. Students not only draw pleasure and motivation from the playful side of the activity, but also learn to frame their behavior and performance within certain parameters without feeling restricted. Games performed in a foreign language set a multiple challenge for people who suffer from insecurity and self-unconsciousness, they gradually overcome the fear of expressing and exposing themselves in front of others due to the appeal of the games, the support of their teams and the sense of fulfilment they draw from reaching their goals. Not to mention the team work. Students need to help each other, to compromise and to adapt in order to reach their collective goal. They perceive information, come up with ideas, express themselves and interact with each other in the target language. By playing their assigned roles in specific, if simulated, communicative situations, they internalize cultural and pragmatic elements that are key to a comprehensive grasp of the foreign language. Summing it up, we can clearly see the benefits of using games in teaching and learning process.

 Benefits of using Action-based Teaching Methods.

Among the most important benefits of using action-based teaching methods are the following:

  • Creating positive atmosphere during the lessons.
  • Reducing the stress level.
  • Helping to develop social skills.
  • Helping to develop self-esteem.
  • Increasing of motivation.
  • Helping to develop memory.

Now we would like to discuss all those factors more precisely.

Creating positive atmosphere during the lessons.

It goes without saying that learning environments where movement is integrated allow students to learn in a more enjoyable context. Students love being there, they academically perform better, and the information needs less review because students retain the content more efficiently. And as we know, creating a positive and safe atmosphere is one of the most important thing that teachers should take into account if they want to reach the goal of effective learning.

Reducing the stress level.

On the contrary with the previous paragraph, if students are uncomfortable or stressed their brain will not retain new information easily, especially when critical thinking skills are being relied upon or the student is needing to connect new information to their personal experiences, prior knowledge or abstract thought. Action-based teaching methods can help restore joy and stability in troubled lives, reduce restlessness among antsy learners, and ease the tensions in schools. This all happens due to the fact that movement give kids the chance to release stress. To sum it up,incorporating exercise and movement throughout the school day makes students less fidgety and more focused on learning, not to mention improving on-task behavior and reducing classroom management challenges. These are among the most obvious benefits of adding physical activities to the process of learning.

Helping to develop social skills.

One of the biggest advantages of using action-based teaching methods is the fact that it has important benefits for students’ social relationships, particularly among genders and age groups. It also aims and to enrich the culture of the schools by cultivating collaboration, respect and compassion. It helps to create and promote interaction and collaboration in the classroom, but this is not all, it also helps to develop emotional maturity and skills to cope with both success and failure, encouraging students to act, interact, cooperate and compete. Students are expected to have internalized the dynamics of team work, the need to help each other, to compromise and to adapt in order to reach their collective goal faster and more efficiently.

Helping to develop self-esteem.

There is a positive association between physical activity and self-esteem and self-concept. Physical engagement helps children build the foundations of their self-esteem, especially for children who are naturally shy or have difficulty with certain developmental areas. Kids can learn empathy by sharing and build self-esteem and leadership skills by working as part of a team. Physical engagement also enables students to take ownership of their learning and develop presentation skills.

Increasing of motivation.

It goes without saying that using action-based teaching methods generates energy, enthusiasm and motivation.

Helping to develop memory.

Action-based teaching methods improve memory, concentration and positive outlook. That happens because when our brains receive input from our visual, tactile, auditory and olfactory senses, it allows us to engage with the rest of the world.That means that incorporating activities that involve all the senses make learning more memorable.

In conclusion it needs to be said that everything mentioned above demonstrates that that movement can be an effective cognitive strategy to strengthen learning, improve memory and retrieval, and enhance learner motivation and morale.

Conclusion.

In conclusion of the theoretical part we would like to say that some of the smartest things teachers can do are the simplest, when we keep students active and engaged, letting them move around, use their body language in learning and exploring the world, we keep their energy levels up, as well as their curiosity and activeness, needed for the highest performance. Joy of learning is not measurable on tests and exams, intelligence and creativity develop as students explore the world, figuring out on their own how things work. To make this goal of effective education true, we should pay our attention to active-based teaching methods. A creative teacher is the one who sees endless ways to bring more excitement into their lessons and is not afraid to try something new, and the students will love him/her for it, let’s be those creative teachers, let’s make a difference!

References. 

Aittasalo, M. 2013. Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista koulupäivään?UKK-instituutti.

Biddle, S. J. H. 2000. Emotion, mood and physical activity. S. J. H. Biddle, K. R. Fox & S. H. Boutcher (toim.) Physical activity and psychological wellbeing. London: Routledge.

Bonnet, A., and Dalton-Puffer, C. (2013). Great Expectations? Competence and Standard Related Questions Concerning CLIL Moving into the Mainstream. In S. Breidbach & B. Viebrock (Eds.), Content and Language Integrated Learning (CLIL) in Europe. Research Perspectives on Policy and Practice, (pp.269-284). Frankfurt/M.: Lang.

Chaddock-Heyman, L., Erickson, K., Voss, M., Knecht, A., Pontifex, M., Castelli, D., Hillman, C. & Kramer, A. 2013. The effects of physical activity on functional MRI activation associated with cognitive control in children: a randomized controlled intervention. Frontiers in human neuroscience 7 (72), 1–13.

Christin Müller Marco Schroeder, 2015. Content and Language Integrated Learning Inspired by Drama Pedagogy. GERMANY Zukunftsbau GmbH (Coordinator)

Cooper, Paul & Jacobs, Barbara 2011. From inclusion to engagement. Helping students engage with schooling through policy and practice. Chichester: WileyBlackwell.

Dewey, J. 1938. Experience and education. New York: The macmillan company.

Grissom, J. B. 2005. Physical fitness and academic achievement. Journal of Exercise Physiology, 8,11-25.

Ilveskoski, L. 2013. Motivaatiota leikkien. Toiminnallisen oppimisen vaikutus oppilaiden motivaatioon. Tampereen yliopisto. Opettajankoulutus laitos. Pro gradututkielma.

Kantomaa, M. & Lintunen, T. 2008. Henkinen hyvinvointi ja oppiminen. Teoksessa Fyysisen aktiivisuuden suositus alle kouluikäisille 7 – 18-vuotiaille 2008. Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä, Opetusministeriö ja Nuori Suomi, 79–81.

Kolb, D. A. Experiential learning. 1984. Experience as the source of learning and development. New Jersey, Englewood Cliffs: Prentice-Hall.

Morgan, W. 1997. Physical activity and mental health. Washinton, DC: Taylor & Francis.

National Core Curriculum for Basic (2014). National Core Curriculum for Basic Education. Helsinki: National Board of Education.

Pfeifer, R. & Bongard, J.: How the Body Shapes the Way we Think: A New View of Intelligence. Cambridge: MIT Press, 2007

The Finnish national board of education, Objectives for the Finnish curriculum 2016, [www-page]: http://www.oph.fi/ops2016/tavoitteet. Referred 24.6.2015

Julkaistu

Oma yrittäjätarinani – Osa toiminnallisen kielen oppimisen tarinaa

[Metropolian ja Opetushallituksen järjestämän TARU-Tarinallisuus –koulutuksen (4op) yksi tehtävä; oma yrittäjätarinani sovellettuna suomen kielen sijamuotoihin; koulutuksen vetäjä KM, lehtori Päivi Rahmel]

MINÄ – nominatiivi – nomina

Vuonna 2008 eli tasan 10 vuotta sitten ja keväällä pidettiin Kilonpuiston koulun auditoriossa äidinkielen opettajien veso, jossa oli ehkä jopa viitisenkymmentä osallistujaa. Professori Katri Sarmavuori esitteli muutamia toiminnallisia kieliopin harjoituksia. Juuri tätä aihetta olin odottanut, tässä voisi olla jotain uutta ja tarpeellista. Kuitenkin Katrilla oli vain muutamia esimerkkejä, vaikka toki kivoja. Minä kiristelin hampaita katsomossa: tämä sisältö ei riitä! Samalla mieleeni alkoi pulpahdella ideoita kaikesta siitä, mitä olin jo kieliopin toiminnallistamiseksi, elävöittämiseksi, tehnyt ja voisin tehdä.

MINUN – genetiivi – kenen/ genen?

Katri kuulutti Äidinkielen opettajain liiton sivuilla, kuka lähtisi toiminnallistamaan kieliopin opetusta. Ilmoittauduin mukaan Turun yliopiston järjestämään kolmivuotiseen kokeiluun. Katri istui monia tunteja minun luokkani perällä ja kannusti. Hän rohkaisi minua myös kirjoittamaan harjoituksia ylös sekä tutkimaan.

MINUA – partitiivi – partia

Eräänä päivänä minua kysyttiin toiminnallisen kieliopin kouluttajaksi tanssijoille! Katri soitti ja kysyi, olisinko kiinnostunut olemaan hänen sijaisensa, kun Zodiak –Uuden tanssin keskus pyysi häntä kouluttajaksi. Tiesin heti, että halusin kovasti mennä ja ottaa vastaan jännittävän haasteen, joka tuntui onnenhypyltä tuntemattomaan. Sittemmin opin, että Zodiakin yleisötyövastaava Katja Kirsi oli ymmärtänyt eri maista ja kieliryhmistä tulevien tanssijoiden oppivan kieltä juuri liikkeiden avulla. Tilaisuus vahvisti ajatteluani, että olin oikealla tiellä, ja sain yhteistyön myötä koulutuskutsuja myöhemmin myös Viroon.

MINUNA – essiivi – essina

Helsingin Sanomat tekivät Katrin kolmivuotisen tutkimuksen päätteeksi eli vuonna 2011 jutun toiminnallisesta kieliopista ja tulivat vierailemaan tunnilleni. Kaksi ikävää asiaa tapahtui: toimittajalle ei käynyt oppilaiden suitsutus tunnin aikana, vaan hän jäi kuljeksimaan tunnin jälkeen käytäville ja etsi käsiinsä koulun kriittisimmän ja suustaan terävimmän 8.luokkalaisen pojan, jonka lausunto pääsi lopulliseen HS:n juttuun: ”Nämä menetelmät ovat nuoremmille oppilaille.”

Toinen ikävä asia oli se, että jutussa luki, että menetelmien keksijä olisi ollut Katri Sarmavuori. Minusta minuna olin kaikki käyttämäni menetelmät jostain soveltanut tai kehittänyt, yhtäkään niistä en ollut kysynyt Katrilta.

MINUKSI – translatiivi – translaksi

Tein korjausvaatimuksen lehteen. Pieni korjaus ilmestyi lehden alanurkassa.

Äidinkielen opettajain tapaamisessa henkinen tukijani HL kuuli tästä ja kehotti, että kirjoita Virkkeeseen [Äidinkielen opettajain liiton lehti] toiminnallisesta kieliopista juttu. Kirjoitin aukeaman jutun ja sain sitä myötä kutsun vuosittaiseen Äidinkielen opetuksen foorumiin esiintyjäksi. Saliin piti lisätä tuoleja, kun 70 äidinkielen opettajaa halusi tulla kuulemaan, mitä minulla oli kerrottavana. Taisi olla suosituin paja. Esiintyminen poiki ensimmäisen äidinkielen opettajille suunnatun koulutuskutsun ja vielä arvokkaasti Hämeenlinnaan, historialliseen koulukaupunkiin.

MINUSSA – inessiivi – inessa

Eräs osallistuja sanoi koulutuksen jälkeen, että ”Sinusta tulee kuuluisa!” Myöhemmin, seuraavana vuonna (huom.! osittain omakustanteisella matkalla), kun presentoin Kööpenhaminan yliopistossa professori Katri Sarmavuoren kanssa, eräs nainen huudahti yleisöstä ääneen saman. Mitä ihmettä ihmiset kuulivat puheessani, että se sai heidät reagoimaan näin? Oli kutkuttavaa alkaa ottaa asiasta selvää.

MINUSTA – elatiivi – elasta

Matkan varrella seuranani on tietysti ollut kriitikoita ja epäilijöitä. Ensimmäisessä kouluni ulkopuolisessa koulutuksessa tosin vain yksi osallistujista uskalsi voivotella ääneen, miten predikaattipatsaan kokoaminen ihmishahmoista voisi mitenkään auttaa kieliopin opiskelussa.

Työkaverillani oli ollut ennakkoluuloja menetelmien hyödyllisyyden ja työrauhan säilymisen suhteen, mutta hän sittenkin kokeili muutamaa harjoitusta. Tunnin jälkeen hän kertoi silmät säteillen, että oppilaat olivat pitäneet vinkkaamastani harjoituksesta ja että hän aikoo jatkaa toiminnallisia kokeiluja, kuten on jatkanut niistä itsekin voimaantuen.

Mieheni ihmetteli toimintaani aluksi: ”Nappikauppaa.” Se tarkoitti, että se pieni rahamäärä, minkä koulutuksista sai, liukeni arkeen sen siliän tien. Eli aiheeseen pistetty aika ja vaiva eivät hänen mielestään vastanneet palkkiota lainkaan. Muutamat kouluttajakollegat vahvistivat mieheni tulkintaa kouluttamisen rahallisista hyödyistä ja jotkut varoittivat yrittäjäksi ryhtymisestä.

Sukukokoontumisessa sukulaiset tuntuivat naureskelevan innolleni leikittää lapsia saati aikuisia kielen oppimisen parissa.

MINUUN – illatiivi – illaan

Osallistuminen opettajien vertaismentori-koulutukseen vuosina 2012-2013 oli käänteentekevä. Eri alojen ja asteiden opettajien kohtaamiset toivat minulle paljon lisää toiminnallistamiseen liittyviä ajatuksia, harjoituksia sekä tärkeitä verkostoja. Somessa aktiivinen vertaismentori-verkostoituja kehotti minua perustamaan Facebookiin Toiminnallisen kieliopin ryhmän, jonka en uskonut ihmisiä kiinnostavan. Sijaisena ollut työkaverini kehotti samaa ja iski käteeni teoksen Tuotteistaminen. Ensimmäisen vuoden aikana Facebookin ryhmän jäsenmäärä pysyi alle sadassa hengessä. Muistan kuitenkin iloinneeni ensimmäisestä 40 jäsenestä: sehän on jo melkein kuin kaksi luokallista oppilaita. Nykyisin ryhmässä on yli 8500 jäsentä.

MINULLA – adessiivi – adella

Vuosina 2013-2015, kun pidin muutaman koulutuksen yhdessä vieraan kielen opettajan kanssa, aloin ymmärtää, että myös vieraiden kielten opettajat pitivät paljon harjoituksista, vaikka ne oli laatinut suomen opettaja. Jo sen ymmärtäminen, että minusta oli ylipäänsä opettajien ja aikuisten ihmisten täydennyskouluttajaksi, oli ollut henkilökohtaisesti yllättävää.

Sitten pääsin vetämään Rauman OKL:ään varhaiskasvattajille tarkoitettua työpajaa kielen oppimisesta. Minusta se oli erityisen hauskaa, koska sain palata lapsuuteni leikkeihin. Sain erinomaiset palautteet. Ymmärsin konkreettisesti, että samat menetelmät käyvät sovellettuina sekä eskari-ikäisille kuin aikuisille.

Visioni siitä, että seison avatun aarrearkun vieressä, vahvistui. Vain mielikuvitus on meillä rajana, eivät oppiaineet eivätkä iät. Ihminen, kehollinen kokonaisuus, tarvitsee valintojen vapautta. Se, että ihminen saa valita mitä tekee ja miten tekee, tekee hänet onnelliseksi.

MINULTA – ablatiivi – adelta

Tällä hetkellä olen toiminimiyrittäjä osa-aikaisesti. Viime lukuvuonna minulla oli oman työni ohessa 22 koulutusta, joka on ennätykseni.

Koulutan lähinnä pääkaupunkiseudulla, mutta myös eri puolilla Suomea. Iloitsen, kun perspektiivini laajentuu monella tavalla kohtaamieni ihmisten myötä. Viimeisin Savonlinnan-matka kannatti myös, koska paluujunamatkan keskustelu koulutusyrittäjäkuuluisuuden Pekka Peuran kanssa vahvisti visioitani siitä, kuinka tietotekniikkaa ja tarinallisuutta voisi hyödyntää maailmanlaajuisesti kielen oppimisen ja etenkin kieliopin opiskeluissa.

Päätyöni on kuitenkin edelleen perusopetuksen yläkoulussa Kilonpuistossa. Minulta kysytään jatkuvasti, milloin alan kokopäiväyrittäjäksi.

MINULLE – allatiivi – allalle

Minulle on ollut suuri lottovoitto päästä aloittamaan tänä syksynä kolmivuotinen Erasmus+ -hanke Playing beyond CLIL. Se tarkoittaa toiminnallisen kielen oppimisen ja formatiivisen arvioinnin kehittämistä viiden eurooppalaisen yliopiston opettajien kanssa. En ole ollenkaan niin hyvä englannissa kuin mielestäni tässä projektissa pitäisi. Silti olen mukana ja se on minulle suuri ilo.

Koulutusyrittäjänä haluan kehittyä visioimissani kielen oppimisen menetelmissä: 1) pelit ja leikit, 2) liike, 3) draama, 4) tarinallisuus ja visualisoiminen sekä 5) toiminnallinen arviointi. Mistä saisin nyt tiimin kehittämään kanssani esimerkiksi interaktiivista kielen oppimisen ja kieliopin oppimisen opiskelukirjaa? Oppilailla on aina ollut hyviä ideoita, mutta onko minusta niidenkin sanansaattajaksi? Onko minulle sijaa oppikirjailijana saati fiktiivisten tekstien kirjoittajana?

ERITYISET KIITOKSET professori Katrille sekä miehelleni, jotka olette molemmat koko ajan kannustaneet minua eteenpäin ja olleet tukenani tämän tähänastisen täyden matkan. Sekä kaikille kanssani  keskusteluin ja erilaisin toiminnoin mukanani matkanneille ystäville ja kollegoille, kiitos. Mitään ei tehdä yksin. Matka jatkukoon!

 p.s. Facebookin Toiminnallisen kielen oppimisen ryhmässä hypin videolle tämän tarinan sijamuotoruutuhyppelynä. Ajattelin tietysti oppilaita ja heidän tarinoitaan, jotka samalla tavoin yleensä pienryhmissä ovat tehneet erilaisia tarinoita sijamuotoruutuihin käyttäen jokaista suomen kielen sijamuotoa.

Tästä seuraavaksi suuntasin Topelius-seuran palkintojenjakotilaisuuteen 25.10., koska oppilaani voittivat 2. palkinnon yläkoulun sarjassa valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa näytelmäkäsikirjoituksellaan Koivu ja tähti. Sen vuoksi minulla on musta pitsipusero, joka on peitetty huivilla. Sain ohjaavan opettajan Topelius-mitalin.
Julkaistu

Käsitteet opetuksessa osa 2: Katri Karasman Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet (2018) sekä toiminnallisen kieliopin määrittelyä

Käsitteitä käsittelevästä kaksiosaisesta blogikirjoituksesta ensimmäisessä (12.5.2018) keskitytään käsitteiden toiminnalliseen opettamiseen ja jaetaan vinkkejä. Toisessa osassa esitellään professori emerita Katri Karasmankirjoittama ja kokoama teos Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet(Opus Liberum, Nord Print, Helsinki 2018) sekä pohditaan esimerkiksi toiminnallisen kieliopin määrittelyä.

Karasma aloittaa teoksensa pohtimalla ajattelun ja käsitteiden välistä yhteyttä näin: Ihmisen ajattelu perustuu käsitteisiin. Ajattelu voi olla konkreettista, abstraktia, analyyttistä, intuitiivista, maagista ja egosentristä. Riippuu käsitteiden jäsentyneisyydestä ja niiden abstraktiotasosta, miten ihminen tajuaa ja pystyy jäsentämään ajatteluaan.

Käsitteistä on myös kiistelty äidinkielessä, varsinkin kirjallisuudentutkimuksessa narratologian käsitteistä. Karasma on valinnut teokseen käsitteistöä äidinkielen oppiaineen mukaan, koska teos on tarkoitettu opettajalle myös käytännön työhön. Tämän vuoksi teokseen on valikoitunut myös äidinkielen opetustieteen alan lähikäsitteitä esimerkiksi suomi vieraana kielenä –alalta.

Monet käsitteet ovat samoja paitsi Tieteen termipankissa myös tietosanakirjoissa ja suomen kielen sanakirjoissa, joiden mukaan Karasma on koonnut teoksen käsitteet. Näin ollen lähteet on niputettu teoksen loppuun. Lähteistä löytyy mm. Isoa kielioppia, Kielitoimiston ja Nykysuomen sanakirjaa. Määritelmissään Karasma pyrkii tietokirjamaisuuteen. Kirjallisuusviitteillä on tarkoitus innostaa lukijaa hankkimaan tietoa lisää. Niissä on esitetty ensisijaisesti suomenkielisiä teoksia, Karasma kirjoittaa.

Pedagogisen kieliopin Karasma mainitsee omassa erillisessä esipuheen jaksossa. Lapsi luo oman kieliopin äidinkieltään opetellessaan tai omaksuessaan. Hänellä on synnynnäinen kielenoppimismekanismi. Se vaatii aktivoituakseen ympäristön vaikutusta. Tieteen termipankin ja Ison suomen kieliopin määritelmät ovat aikuisten tekemiä ja kaukana [vielä myös] murrosikäisen nuoren ajatusmaailmasta. Koulussa on syytä lähteä liikkeelle oppilaan omasta hahmotuksesta ja nuoren omaa kielenjäsennystä hyväksi käyttäen katsoa, mihin se johtaa.

Tässä olen täysin samaa mieltä. Aikuisten kehittämät termit voivat toimia lähtökohtana, mutta niiden purkamiseen ja ymmärtämiseen tarvitaan lapsen ja nuoren omaa ajattelua, heidän omista käsityksistään, ajattelun lähtökohdistaan, käsin. Puhutaan kielellistämisestä, ajattelun tekemisestä näkyväksi kielen keinoin. Kielitietoinen ajattelu on kirjattu nykyopetussuunnitelmaan, ja siihen pedagoginen kielioppi sekä toiminnallinen kielioppi tarjoavat välineitä.

Karasma teki vuonna 2008 – 10 vuotta sitten – tutkimuksen, jossa hän käytti koe- ja vertailuryhmää. Koeryhmällä oli draamaa sanaluokkien opetuksessa, vertailuryhmällä perinteistä kielioppia. Koeryhmä koki kieliopin mieluisaksi. Heillä oli myös paremmat tulokset sanaluokkakokeessa kuin ei-draamamenetelmiä käyttäneissä luokissa.

Koeryhmän menetelmä nimettiin toiminnalliseksi kieliopiksi. Se on otettu tähän kirjaan hakusanaksi. Karasma jatkaa mielestäni hyvin osuvasti: ”Se on oppilaskeskeistä ryhmässä tapahtuvaa opetusta. Opettaja suunnittelee harjoitukset luoviksi. Ne eivät ole oppikirjasta yksin tehtäviä harjoituksia, jotka pahimmassa tapauksessa ovat mekaanisia toistotehtäviä. Kieliopin opetus tähtää ymmärtämiseen. Kieliopillisen ilmiön määrittely voi lähentyä kielitieteellistä määritelmää, mutta sen täytyy olla selkokielinen ja siinä on vältettävä liiallista abstraktiutta.”

Kuvassa näette kokeen lisätehtävän, jossa entinen oppilaani Oskari Kytömäki (8.lk) selvittää objektin ja predikatiivin eroa (kuva ei ole Kristallipallossa):

Objekti-Oskari Oskari potkii PALLOA 🙁 -> OLLA Oskari inhoaa olla-verbiä, eikä koskaan esiinny sen kanssa. Sen työn hoitaa predikatiivi-Paavo <3 <3 -> OLLA

Predikatiivi määritellään Kristallipallossa näin:

”predikatiivi (predicative)

Lauseenjäsen, joka täydentää lauseen predikaattia ja viittaa yleensä subjektiin ja joskus objektiin. Predikatiivi on nomini eli substantiivi, adjektiivi tai pronomini. [Onko numeraali jäänyt tästä pois vahingossa?] Sen sija on nominatiivi, partitiivi tai genetiivi. Predikatiivi liittyy yleensä olla-verbiin. Predikatiivi kuvailee ja luonnehtii subjektia. Esim. Kirja on hauska. Päivästä tuli hauska. Kansi on pahvia. Ruoasta tuli hyvää. Kirja on meidän. Ks. toiminnallinen kielioppi, predikatiivin käsittely pedagogisen kieliopin avulla.”

En allekirjoita enää Kristallipalloon päätyneitä toiminnallisen kieliopin harjoituksia sellaisenaan, mutta niissä on edelleen ideaa, miten saada oppilas aktiiviseksi kielen ajattelijaksi. Oskari Kytömäki teki mielestäni hienon inhimillistyksen predikaatin ja objektin eroista: olla-verbin yhteydessä objektia ei ole; oleminen ei saa kohdetta.

Hakusana ”toiminnallinen kielioppi” tuottaa seuraavanlaisen tuloksen:

”toiminnallinen kielioppi (action grammar)

Draamamenetelmien käyttämistä kieliopin opetuksessa. Kieliopista tehdään hauskaa ja kiinnostavaa.”

Tämän jälkeen kerrotaan toiminnallisen kieliopin tutkimuksellisesta taustasta, Karasman tekemästä tutkimuksesta ja tutkimuksen mittaustuloksista sekä mainitaan muutamia toiminnalliseen kielen oppimiseen liitettyjä pelejä, leikkejä ja tehtäväesimerkkejä, jotka toimivat alustuksina kielioppikeskusteluille. Yleensä harjoitukset toimivat myös – ja mikä tärkeintä – motivaattoreina ja innostuksen tuojina luokkahuoneeseen: aletaan käsitellä kielioppia leikin, omakohtaisen ajattelun ja tekemisen, varjolla. Tällöin voi käydä niin, että oppilas oppii huomaamattaan ja iloitsee tämän huomatessaan.

Toiminnallisen kielen oppimisen Facebook-ryhmän perustajana (jäseniä tällä hetkellä yli 8200) hakusanan toiminnallinen kielioppi määritelmä tuntuu yksinkertaistetulta verrattuna Facebook-ryhmän sivuilta löytyvään tekemääni määritelmään:

”Toiminnallinen kielioppi tarkoittaa kielen sanaston, käsitteiden ja rakenteiden (kieliopin ja kielenhuollon) opiskelua luovin, yhteistoiminnallisin, vuorovaikutustaitoja kehittävin sekä kinesteettisin menetelmin. Harjoitukset hyödyntävät esimerkiksi draamakasvatuksen, liike- ja tanssi-ilmaisun tekniikoita, tarinallisuutta ja visualisointia. Kielitietous tehdään konkreettiseksi, näkyväksi ja käytännönläheiseksi, ja opetus sekä oppiminen perustuvat oppilaslähtöiseen ja tutkivaan tapaan toimia yhdessä.”

Tästä voimme päätellä muun muassa sen, että käsitteet ovat eläviä, ajassa ja erilaisten tarpeiden mukaan muokkautuvia. Ilmiselvästi minun tarkoituksenani on ollut laajentaa toiminnallisen kieliopin käsitettä myös muita kuin draamamenetelmiä koskevaksi.

Lisäksi pidän nykyisin enemmän toiminnallisen kielen oppimisenkäsitteestä, koska kieliopin lisäksi toiminnallisten menetelmien avulla käsitellään kielenhuoltoa ja sanastoa – myös siis käsitteiden oppimista, kuten tämän blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa vinkataan.

Kristallipallo käytössä
Olen jo tarvinut Kristallipalloa oppilaiden kanssa, kun he tuntuvat aina taistelevan kirjallisuustieteen käsitteiden ”juoni”, ”kertomus” ja ”tarina” kanssa. Juoni määritellään näin:

”juoni (plot, intrigue, fable)

Kirjallisen teoksen, näytelmän tai elokuvan tapahtumien kulku. Sen avulla kerrotaan tarina. Aristoteleen Runousopin mukaan juonessa tuli olla alku, keskikohta ja loppu ja niiden tuli seurata toisiaan uskottavasti tässä järjestyksessä.”

Tämän jälkeen tulee pienen kappaleen verran selostusta Gustav Freytaginkaavasta, joka kertoo draaman osista. (Lisävinkkini tähän: Juhana Torkin Tarinan vallassa (Otava, 2014) pohditaan Freytagin kaavaa, miten se toteutuu median uutiskertomuksissa.)

Hakusanojen ”juoni” ja ”tarina” määritelmien lopuksi Karasma vinkkaa kirjallisuutta: Alanko-Kahiluoto Outi & Käkelä-Puumala, Tiina (toim.)2008. Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. SKS. Mielestäni joidenkin hakusanojen jälkeen löytyvät kirjallisuusviittaukset ovat hyvä palvelus opettajalle ja teoksen käyttäjille.

Tarina määritellään näin:

”tarina (story, tale)

Suullisesti tai kirjallisesti esitetty lyhyehkö selonteko tapahtumasarjasta, kertomus.”

Tämän jälkeen tulee Gerald Princen minimitarina, jossa on kolme tapahtumaa, joista ensimmäinen edeltää toista ja toinen kolmatta, lisäksi toinen tapahtuma aiheuttaa kolmannen.

Palaute

Ainakin 7.-9. luokan oppilaille jäivät nämä termit tällä tavoin hyvin mieleen. Analyyseissään monet muistivat määritelmät sanasta sanaan, vaikkei teosta ollut heillä kirjoittaessa esillä.

Esipuheensa Karasma lopettaa painaviin sanoihin: ”Äidinkieli oppiaineena täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Se ansaitsee selvityksen omista käsitteistään.”

Professori emerita Katri Karasma on tehnyt ison työn kootakseen äidinkielen opetusta koskevat käsitteet yksien kansien sisälle. Suuret kiitokset siitä! Käsitteiden juonet ja tarinat jatkukoon. Teosta voi tilata suoraan häneltä itseltään osoitteesta k.karasma@gmail.com.

Julkaistu

Käsitteiden toiminnallisesta opettamisesta ja Katri Karasman Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet (2018) osa I

Hyvää J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivää! Onnea äidinkielen oppiaine, joka täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Onnea professori emerita Katri Karasma, joka on koonnut äidinkielen opetuksen käsitteet yhteen kirjaan tänä armon vuonna. OnneaTieteen termipankki, joka on muun muassa auttanut Karasmaa käsitteiden kokoamisessa ja on valmis auttamaan meitä kaikkia käsitteiden kanssa kamppailevia ilmaiseksi netissä.

Blogikirjoitukseni käsitteiden opettamisesta on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa käsittelen asioita, jotka ovat minua motivoineet käsitteiden opettamisessa sekä vinkkaan toiminnallisia menetelmiä käsitteiden opettamiseen.

Toisessa osassa kerron tarkemmin professori emerita Katri Karasman teoksesta Kristallipallo – äidinkielen opetuksen käsitteet (2018). Näin jaoin käsitteitä ja niiden opettamista koskevan blogikirjoituksen kahtia pituuden vuoksi.

Osa I: Toiminnallisia menetelmiä käsitteiden opettamiseen

Olen niitä ihmisiä, jotka ovat rakastaneet pienestä pitäen sanoja ja käsitteitä. Sanoihin oli helppo ihastua esimerkiksi Hanhiemon iloisen lippaan sekä Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun runojen kautta mummolan pehmeillä plyysisohvilla lorupudotuksia kuunnellessa ja sittemmin aina uudelleen ja uudelleen niihin itse tarttuessa. 10-11 -vuotiaana luin Montgomeryn Runotyttöä ja Anna-kirjoja sekä Alcottin Pikku naisia ja keräsin teoksien kauneimmat sanat luettujen kirjojen vihkoon arvostelutähtien alle.

12-vuotissyntymäpäivälahjaksi sain kummitädiltäni, joka oli moittinut minua muun muassa sanan ”hyvä” väärästä taivutusmuodosta ja sanan ”mahtava” epämääräisestä käytöstä, Sivistyssanakirjan. Sain yllytettyä luokkatoverini Minnan keräämään kanssani sanakirjasta kummallisia sanoja ruutuvihkoon. Erityisen hauskaa meillä oli, kun keksimme sanoille uusia merkityksiä. Saimme aikaiseksi salakielen, jota vain me ystävykset ymmärsimme ja käytimme.

Käsitteet, puhumattakaan niiden ymmärtämisestä, ovat hyvin tärkeitä. Käsitteet ovat kielemme ja ajattelumme perusta. Toki myös minulle oli jo omana kouluaikanani luettuPeter Bichselin novelli Pöytä on pöytä, joka aiheutti paitsi suurta huvitusta myös helpotusta: sanat ovat sopimuksia ja onneksi meillä on sopimuksia.

Esimerkiksi 7.luokan äidinkielen oppikirjoissa käsitteitä opetetaan ylä- ja alakäsitteiden sekä lähikäsitteiden kautta, kielen sanojen kategorisoimisen kautta. Harjoitellaan sanojen luokittelua sekä käsitekarttojen tekemistä. Käsitellään myös synonyymejä ja homonyymejä niitä ihmettelemällä ja keräämällä.

”Kieli on ikkuna maailmaan”, kerron aina oppilailleni. Se, mitä ”ikkunastamme” näkyy, se, mitä havainnoimme, on paitsi näköaistin, myös kielemme, ajattelumme, tuotosta.

Eri kulttuureissa sanat saavat tietysti eri merkityksiä ja keksitään erilaisia sanoja samoille ilmiöille. Se on mielestäni edelleenkin jännittävää. Esimerkiksi virossa ”linna” tarkoittaa kaupunkia, minun suomen kielessäni sana assosioituu komeaan rakennukseen, joka on tehty puolustautumista sekä hallinnointia mutta myös asumista varten.

 ”Suomen kieli

on minulle ikkuna ja talo

minä asun tässä kielessä

Se on minun ihoni.”

– Pertti Saarikoski

Saarikosken runo tiivistää ajatteluni. Ja mitä enemmän meillä on sanavarastoa, sitä tarkemmin havainnoidussa ja ajatellussa, rikkaammassa maailmassa elämme. Käsitteisiin liittyvät siis myös paitsi tieto niin tunteet.

Sanan ”käsite” määrittely löytyy Tieteen termipankista (http://tieteentermipankki.fi/wiki/Terminologiaoppi:k%C3%A4site):

Määritelmä

tiedon yksikkö, joka muodostuu käsitepiirteiden ainutkertaisesta yhdistelmästä

Selite

Käsitteitä käytetään tiedon jäsentämiseen. Käsitteet eivät välttämättä ole kielisidonnaisia, mutta yhteiskunta- ja kulttuurisidonnaiset tekijät vaikuttavat usein erilaisen käsitejaon syntymiseen eri kielissä. Kaikille käsitteille ei välttämättä ole vakiintunut niitä vastaavaa kielellistä ilmausta.

En voi yleistää, kuinka paljon oppitunneilla yleensä ottaen puhutaan käsitteistä, sanavaraston kasvattamisesta ja konkreettisesti tehdään töitä sen eteen, kuinka paljon aikaa annetaan synonyymien ja homonyymien ihmettelyyn sekä tehdään opittavaan aiheeseen liittyviä käsitekartoituksia ja -avauksia, esimerkiksi käsitekarttoja; ylipäänsä kuinka paljon aikaa nykyopetussuunnitelman mukaiseen, kaikkia opiskelijoita koskevaan, kielitietoiseen opiskeluun laitetaan. Voin vain tähdentää, että käsitteiden käsitteleminen ja opettaminen on tärkeää, koska vain siten voimme rakentaa yhteistä ymmärrystä ja tietoa yhdessä.

Nyt emeritusprofessori Katri Karasma on koonnut Tieteen termipankin avulla Kristallipallon, äidinkielen opetuksen käsitteet (2018). Ensimmäiset ajatukseni olivat: miten hyödyntää teosta opetuksessa? Millaisten toiminnallisten harjoitusten avulla käsitteitä voi opettaa? Miten teoksessa määritellään esimerkiksi ”predikaatti”, ”preesens”, ”juoni”, ”tarina” ja ”toiminnallinen kielioppi” eli ylipäänsä sellaiset käsitteet, joita äidinkielen opettajana erityisesti tarvitsen?

Listaan tähän nyt ensimmäisinä mieleentulleina harjoituksina harjoitukset, joita voi käyttää käsitteiden toiminnallisessa – oppijan kokonaisvaltaiseen oppimiseen tähtäävässä – opetuksessa:

1. Olen puu – fyysinen käsitekartta

Vapaaehtoinen menee keskelle tyhjää tilaa, sanoo ”Olen puu” ja asettautuu ”puuksi” esimerkiksi levittämällä kätensä ”oksiksi”. Seuraava vapaaehtoinen menee täydentämään syntynyttä kuvaa omalla substantiivillaan, esimerkiksi ”Olen omena” ja jää esimerkiksi roikkumaan kuvitellun puun oksan alle ja niin edelleen; seuraava tulee täydentämään kuvaa omalla substantiivillaan, kunnes valokuvaajan, leikin ohjaajan, mielestä kuva on valmis. Kuva on valmis, kun kaikki vapaaehtoiset ovat menneet kuvaan.

1a Sovellus käsitteiden opettamiseen

Olen hyödyntänyt tätä harjoitusta tällä tavoin klassisesti, mutta myös aiheita antamalla, jolloin pienryhmä saa etukäteen mietittäväksi aiheen, josta tekevät fyysisen käsitekartan. Aiheena minulla on ollut tällöin yleensä esimerkiksi jokin sanaluokka tai kieliopin termi, esimerkiksi predikaatti tai sitten oppilaiden esitelmien, eri aiheesta tekemien määritelmien sekä heidän omien tekstiensä aiheita. Yleisölle annetaan aina jokin tarkkailutehtävä, esimerkiksi ”mitä käsitekartasta puuttuu?”; ”mitä jätetään sanomatta?”; ”mistä kohtaa löytyy aukko eli täydennettävää?”

Esittävä ryhmä on saattanut jättää tietoisesti tämän aukon näkyville arvoitukseksi.

1b Sovellus käsitteiden opettamiseen

Myös oppilaani ovat saaneet itse valita aiheensa omissa pienryhmissään ja valmistella aiheestaan fyysisen käsitekartan, jota myös yleisö pääsee samalla tavalla täydentämään kuin klassisessa Olen puu –versiossa. Erään kerran hiljattain kun näin tapahtui, koko ryhmä halusi osallistua aina yhden ryhmän kuvaan. Naapuriluokan opettaja sattui astumaan sisään luokkaan ja näki tämän hilpeän osallistumisaktiivisuuden, josta tietysti iloitsivat kaikki.

2. Valehtelijoiden klubi

Pienryhmälle (esimerkiksi kolmesta neljään henkeä) jaetaan lapuilla käsitteitä ja niiden selityksiä. Ryhmä valitsee käsitteistä yhden omaan Valehtelijoiden klubiinsa. Yksi puhuu ”totuuden” eli opettelee sen selityksen, jonka sai lapulla. Ryhmä keksii muille jäsenilleen valheet, joita he esittävät käsitteestä yleisölle. Valheessa voi olla vain yksi pieni väärä asia. Leikki on samalla pokka pitää –harjoitus. Yleisön tehtävänä on arvata, kenen suusta kuultiin oikea määritelmä.

Sovellus 2 uudissanoihin tutustumiseen

Joka vuosi suomen kieleenkin tulee paljon uudissanoja. Pienryhmät saavat uudissanoja selityksineen lapuilla ja tekevät niiden pohjalta oman Valehtelijoiden klubinsa.

3. Piirustele käsite

Tätä olen harrastanut opettajana paljon. Jokainen kielioppitermi on piirusteltavissa. Opettaja voi näyttää mallin, jonka oppilas ottaa sellaisenaan, muokkaa siitä oman ja/tai tekee kokonaan oman versionsa.

Mallit ovat yksinkertaistuksia, esimerkiksi genetiivi ilmaisee muutakin kuin omistamista. Jostakin on kuitenkin lähdettävä liikkeelle. Aina voi muuttaa, täydentää sekä tehdä uusiksi käsitepiirustuksen.

Saunalahden koulussa vuonna 2017 Pasi Kotilaisen 6.luokka teki sijamuodoista muistikortit pädillä tai kynällä paperille. Sijamuodot jäivät mieleen niin, ettei kokeessa kukaan tarvinut muistikortteja, vaikka etukäteen niitä oli luvattu käyttää.

Olen myös harrastanut koetehtävissäni piirustelutehtävää ja/tai tarinaksi muokkaamista. Visuaalinen muisti on useilla ihmisillä hyvin vahva. Piirustelutehtävä voi olla käsitekarttamainen tai muu havainnollistus.

Mimi Kermanin 7.lk luovuutta huokuva sanaluokka-käsitekartta, kokeen lisätehtävä

Sovellus 3 käsitteen yhteispiirusteluun

Kun osallistuin Tiina Hoskarin (Kuvitellen) koulutukseen Visuaalinen ajattelu fasilitoinnissa – Yhdessä piirtäen yhteistä ymmärrystä Helsingissä 15.2.2018, opin piirustelun eli konkretian kautta, että vaikka ihmisillä on sama käsite (kahvin valmistaminen), piirustelut näyttävät ajattelumme erilaisuuden, oli ns. piirustustaitoa tai ei. Esimerkiksi kahvipannumme olivat erilaisia, jollakin oli kahvi-, jollakin suodatinpannu, jollakin espressokeitin. Joku ajatteli kahvin globaalista tuotantoketjua ja piirusteli sen, joku, kuten minä, teki kahvin valmistamisesta jonkun näköistä matemaattista kaavaa plus-merkkeineen: mittatikkuineen, suodatinpapereineen, kahvipannuineen ja –kuppeineen.

 Ja juuri tämän vuoksi on mielestäni todella suositeltavaa piirustella käsitteitä. Paitsi että ajattelumme tulee näkyväksi, piirustelu voi lisätä paitsi omaa myös tarkentaa ja laajentaa yhteistä ymmärrystä käsitteestä. Piirustelu yhteisöllisesti on sitä paitsi hauskaa ja se rentouttaa.

 Pictionary-peli on tietysti myös olemassa, samoin Alias, sanan selityspeli…

4. Käsitteiden vaihtaminen lapuilla

Idea vaihdella keskenään käsitteitä lienee peräisin Sinivuorten teoksesta Esiripusta aplodeihin (Atena 2001). Sieltä löytyy Minuuden markkinat –harjoitus, jossa pelataan adjektiivien vaihtamisella.

4a Sovellus adjektiiveihin

Adjektiivien vaihtaminen lapuilla luokkatovereiden kanssa sisältää konkreettista käsitteenmäärittelyä: mitä tarkoittaa esimerkiksi vivahteikas? Olenko minä vivahteikas? Miten ”vivahteikas” liittyy omaan elämääni?

Lähdetään kiertämään ryhmässä ja pyritään vaihtamaan itselle sopivimmat adjektiivit. Kukin osallistuja on saanut esimerkiksi viisi adjektiivia.

4b Sovellus adjektiiveihin

Istutaan ringissä. Kukin saa 3-5 adjektiivia ja selittää vieruskaverilleen, miten ne omasta mielestä sopivat itselle ja mikä sopii parhaiten. Pari kertoo toisesta muille tämän parhaan adjektiivin avulla ja kertoo, mitä muistaa parinsa tämän sopivuudesta ja perusteluista kertoneen. Pari saa korjata ja täydentää parinsa kertomusta.

Sovellus 4 mihin tahansa käsitteisiin: Fyysinen suhdekartta

Oppiaineeseen liittyviä käsitteitä jaetaan ryhmäläisten kesken. Oppilaat lähtevät liikkeelle käsitteidensä kanssa ja osoittavat fyysisin keinoin ja välimatkoin, kuinka lähelle toisia oma käsite sopii. Fyysiset keinot tarkoittavat esimerkiksi, että seisotaan aivan vieressä tai asetutaan ylä- tai alapuolelle tai etäisyyden päästä käännytään jotain toista käsitettä kohti.

Näin olemme havainnollistaneet esimerkiksi 9.luokalla maailman kieliä ja suomen sukukieliä tekemällä fyysisesti kielten sukulaisuussuhteita havainnollistavan sukupuun.

5. Käsitteet esillä

Kirjoitetaan käsitteet lapuille ja pistetään ne esille seinäkartaksi. Näin voidaan koristella vaikka koko seinä kielioppi- ja kirjallisuustermistökartalla, jota täydennetään opiskelujen ohessa.

Sanaluokkakaupunkipiirustelut ovat esimerkki seinäkartan visualisoimisesta eli sanojen oheen voi tehdä myös visualisointeja tai toisin päin: lisätään piirusteluihin (tai postereihin, kuviin) käsitteet.

Espoolaisena opettajana saan nauttia Fronterista löytyvistä Agora-hankkeen kielitietoisista materiaaleista, joita ovat laatineet mm. Ilona Kuukka sekä Sanna Voipio-Huovinen. Kuukan diasarjassa on esimerkkejä mm. käsitteiden selittämisestä yksin tai pareittain, piirtäen tai kirjoittaen ja ajatus käsitteiden esillä olemisen tärkeydestä.

Miten sinä avaat käsitemaailmaa itsellesi ja oppilaillesi? Onko sinulla joitain toiminnallisia tapoja, joita en tässä maininnut?

Julkaistu

Toiminnallisia työmenetelmiä ja taustoja

Toiminnallisia työmenetelmiä ja taustoja / Nina Maunu 14.4.2018 

Seuraavat toiminnalliset menetelmät ovat sovellettavissa kaikkiin kielen osa-alueisiin sekä osaamistasoille, kunhan niitä vain muistetaan opetuksessa hyödyntää!

1. Jana

+ käy moneen, esimerkiksi asenteiden ja osaamisen arviointiin

+ mahdollistaa pienryhmäkeskustelut ja perusteluntaitojen harjoittelemisen

2. Janapeli

+ ajatteluun aktivoiva menetelmä: reagoidaan väitteisiin ja/tai kysymyksiin astumalla askel  kysyjään päin; kysymykset voivat koskea tietoja, arvoja tai kokemuksia

+ voidaan reagoida annetuissa rooleissa

+ saa aikaan keskustelua eri tasoilla ja näkökulmista

3. Ketju

+ kaikkien osallistaminen, yhteisöllisyys; kaikki näkevät toisensa ja keskittyminen paranee

+ mahdollista leikkiä rytmillä, assosiaatioilla, mielipiteillä, tiedoilla

+ kuullaan ja kuunnellaan toisia; piiloilmaisutaidon harjoittelua

4. Pantomiimi

+ toimii aina: hauska katsoa, kaikki osallistuvat joko tekemällä yhtä aikaa tai vähintään katsomalla, kun vapaaehtoiset tekevät

+ vaikuttaa kokemukselliseen ja visuaaliseen muistiin

+ mahdollistaa tutkivan oppimisen: entä jos sanajärjestys vaihtuisi jne.

5. Lappujen järjestäminen

+ vaikuttaa visuaaliseen muistiin

+ mahdollistaa yhteistyöhön opettelun, neuvottelutaitojen harjoittelemisen, tutkivan oppimisen, liikunnallisuuden ja luovuuden

6. Nelikenttäajattelu, ruudukko

+ aktivoi kaikki ylös pulpeteista keskustelemaan eli reflektoimaan opittavaa ainesta seisomapalavereihin ja neuvotteluihin

+ vaikuttaa kokemukselliseen ja visuaaliseen muistiin, koska taululla on ruudukko oppisisältöineen näkyvillä ns. mallina

7. Parityö ja liike

+ mahdollistaa vuorovaikutus- ja kontaktiharjoittelun, jolloin keskittyminen paranee

+ luova ajattelu otetaan käyttöön merkityksellisen, aiheeseen liitettävän liikkeen myötä

+ vaikuttaa kokemukselliseen ja visuaaliseen muistiin

8. Patsas

+ pienryhmä neuvottelee, miten ilmaista opittu asia luovasti; ruokkii kekseliäisyyttä, asioiden välistä vertailua ja analyysiä

+ vaikuttaa kokemukselliseen, visuaaliseen ja mahdollisesti auditiiviseen muistiin, jos patsaista tehdään myös puhuvia

+ parhaimmillaan toimii voimauttavana menetelmänä

Seuraavaksi esimerkkejä, miten nämä toimivat käytännössä 14.4.2018 Tampereella 75 min toiminnallisen kielen oppimisen työpajassa.

Julkaistu

Kouluttajan matkakertomus Sastamalaan 27.1.2018 liikuttamaan opettajia

Mitä kouluttaja saa irti koulutuksistaan? Muun muassa sitä aion pohtia tässä kirjoituksessa. Jos vaikka minusta ja toiminnastani tulisi vielä inhimillisempää jollekulle, joka ei ole pysähtynyt ajattelemaan kouluttamista kouluttajan näkökulmasta.

Koulutusmatka voi alkaa paljonkin ennen koulutusta. Minulla tämä matka alkoi varsinaisesti unesta koulutuspäivää edeltävänä yönä, päätin niin. Elämä on valintoja, ja uneni mielestäni kuuluu tähän kertomukseen.

Näin unta valtavan kauniista, jäisestä, merellisestä ja vuoristoisesta arktisesta alueesta. Istuin riippuliitimessä, kuin keinussa, ja ilma virtasi. Tiesin, että matka tulisi olemaan valtavan pitkä meren taakse. Allani keinahteli lumilauttoja, jäävuoria ja -lohkareita, pääasiassa maisema oli melko tasaista, kunnes lopulta edessäni kohosi valtavan suuri vuorenseinämä, jonka suuntaisesti aloin nousta tuolissani. Tähän heräsin keskellä yötä.

Unessa minua oli pelottanut, kuinka pärjään kylmyyden ja pitkän matkan kanssa. Kuitenkin tiesin, että selviydyn, olen ennenkin tehnyt matkoja.

Palaan vielä hetkeksi unen maailmaan. Järkyttävän kaunista maisemaa teki mieli kuvata. Jäälautalla, puhtaanvalkoisella, oli lintuja. Ne näkyivät harmaanruskeina viiruina. Siellä täällä oli myös maata, oksantynkiä, jotka näyttivät upeilta valoa hohtavassa maisemassa. Meri oli harmaansininen, veden pinnalla liplattelivat pienet aallot. Maisema oli niin harvinainen ja huikaiseva, että edelleen teki mieli ottaa valokuva. Painelin taskujani. Vauhtia oli kuitenkin sen verran, etten uskaltanut kaivella kameraa. Korkeuserojen vuoksi vatsan pohjasta nappasi mukavasti, kun liisin valkean maiseman yllä.

Maisema oli kestettävä yksin. Oli vain keskityttävä matkaan ja ihailtava.

Elämänkuva?

Pohdinko myös tässä samalla kouluttajan, esiintyvän taiteilijan, yksinäisyyttä?

Reaalimaailmassa makuuhuoneemme on viileä, ja minua jännitti talvinen automatka Sastamalaan. Mieheni oli illalla laittanut autonsa navigaattoriin osoitteen valmiiksi. Jo alkumatkasta huomasin, että auto navigoi Tampereen kautta – toisin kuin olin suunnitellut. Päätin, että olkoon, tottelen navigaattoria toisin kuin erään kerran, jolloin minä erehdyin. Ehkä on parempi kärryytellä moottoritietä pidemmän kautta – niin kuin sitten lopulta varmasti olikin sumuisen ja tihkusateisen ilman vuoksi.

Positiivinen asenne voittaa aina. Se säästää energiaa.

Ensimmäinen ihminen, jonka kanssa Sylvään koululla juttelin, oli opetuspäällikkö Kati Heikkilä. Kuinkas taas minulle sattuikaan. Hän neuvoi tien lounaalle ja saapui yllätyksekseni hiukan myöhemmin lounasseurakseni.

Juttu luisti. Kouluttajana nautin juuri tästä: uusien ihmisten tapaamisesta ja näkökulmieni laajentamisesta. Tämä on yksi kouluttajan eduista. Puhuimme mm. Liikkuvan koulun ideologiasta ja oppituntien aikaisen liikkumisen tärkeydestä, joka on Sastamalan veso-päivän teema. Kyselin häneltä, miten hänestä tuli opetuspäällikkö ja mistä hän erityisesti työssään nauttii. Hän kyseli kouluttajanurastani ja jatkosuunnitelmista. Heikkilää ilahduttaa erityisesti tällaiset veso-päivät, joilla näkee opettajien oppimisen iloa. Minä kerroin, että kysyntää koulutuksilleni on ja että tavoitteenani on koko ajan laajentaa ja tarkentaa toiminnallisen kielen oppimisen koulutusten sisältöjä.

Erityisesti sydämelläni on nyt – niin kuin on opetuspäällikölläkin – varhennettu, kielirikasteinen opetus sekä minulla myös vieraiden kielten opettajia varten täsmennettävät koulutukset toiminnallisessa kielen oppimisessa, jotta saisin vieraiden kielten näkökulmaa enemmän harjoituksiini mukaan.

Puhuimme myös työn määrästä ja kuormasta huolehtimisesta: töitähän voisi tehdä loputtomasti. Minun itsestä huolehtimiseni kiteytyi tällä hetkellä ajatukseen, että yksi asia kerrallaan. Opetuspäällikkö ei vaikuttanut erityisen kuormittuneelta, vaan työhönsä asiallisesti, innostuneesti ja iloisesti suhtautuvalta. Hyvä Kati Heikkilä ja Sastamala!

Jos yksi kouluttajan koulutuspäivien suola on verkostoituminen, uudet ihmiset ja ajatukset myös hallinnon ja järjestelijäväen kanssa, niin totta kai itse varsinainen myllysuola on koulutuksen valinneet. Heitä oli tällä kertaa 23 kappaletta, joista muuten peräti kolme miehiä.

Kyllä, kyselin aluksi toiveita. Ja lopulta kävi ilmi, että pari pettymystä tuli. Yksi oli pettynyt pahimman kerran, kun oli vieraiden kielten opettajana luullut, että saa vieraisiin kieliin täsmävinkkejä. Väärin meni: minulta oli mielestäni tilattu toiminnallisen kielen oppimisen paja, johon tulee lähinnä perusopetuksessa suomea opettavia ja luokanopettajia, ja pääasiallisena näkökulmana on liikkeen mukaan ottaminen kielen oppimiseen. Liikuimme lähes koko ajan.

Nyt tuo harmittaa minua eniten tässä koulutuksessa, ettei kyseinen kieltenopettaja nähnyt soveltamisenmahdollisuuksia, tai sitten hänelle se kaikki, mitä tehtiin, oli liian tuttua eikä mitään uutta tullut.

Mutta keskitytäänpä positiivisiin asioihin. Minut Sastamalaan kutsunut Liikkuvan koulun paikallinen hankekoordinaattori Juho Siirilä oli hoitanut järjestelyt hyvin. Juhon kanssa jaoimme ajatuksen, että olisipa hyvä, jos oikeasti tämän koulutuspäivän päätyttyä kaikki opettajat olisivat heränneet ajatukseen liikuttamisen tärkeydestä millä tahansa oppitunnilla ja asteella; liikkumista ei meidän kokemuksemme ja näkemyksemme mukaan ole vielä sittenkään kovinkaan paljon tunneilla tai ainakaan näitä menetelmiä tai harjoituksia, joita tänään teetin. Juho oli osassa harjoituksista mukana, esimerkiksi tuomaroimassa.

Juttelimme puoli tuntia Juhon kanssa koulutuksen jälkeen. Juho heitti minulle kysymyksen, johon olisi pitänyt pysähtyä heti vielä napakammin: onko niin, että liikuttaminen, myös yläkoululaisten, on opettajan persoonasta kiinni? Minulle se on helppoa, koska olen vuosia harrastanut liikuttamista oppitunneilla, sellainen toiminta lienee luontaista minulle ja jollakin tavalla olen tottunut siihen, vaikka kyllä se minultakin vaatii viitseliäisyyttä.

Mutta olisiko vain todettava, että opettajat ovat erilaisia persoonia, eikä kaikilta voi vaatia heittäytymistä, joita suuri osa menetelmistäni sittenkin vaatii?

Toivottavasti toimintani oikeasti toimii esikuvana ja rohkaisijana joillekin opettajille! Oikeasti minä olen oppinut vasta viime vuosina nauttimaan ”esiintymisestä”, ja se johtuu ihan harjoittelusta ja kokemuksen kerääntymisestä. Mutta siitäkö, onko rohkea heittäytyjä vai ei, liikuttaminen on opettajalla kiinni? Vai viitseliäisyydestä, ajan nappaamisesta?

Ja kyllä, nyt sanon ihan oikeasti, että on jo niin paljon esim. aivotutkimuksia siitä, kuinka liikkuminen parantaa oppimista, ettei esimerkiksi näiden ”minun harjoitusten” teettäminen oppilailla ole ajanhaaskausta tutkimustenkaan mukaisesti. Jos opettaja ei viitsi tehdä tai mallintaa, ei ehkä oppilaskaan tee ja luo myöhemmin itse? Vai?

Koulutuspäivässä parasta oli, kun loppupalautteessa yksi ihminen sanoi, ettei ole esittäjätyyppiä ja häntä oli jännittänyt koulutukseen tuleminen. Hän oli kokenut ylittäneensä itsensä koulutuksessa, eikä ollut tuntunut pahalta, ja hänellä oli nyt hyvä, rauhallinen olo. Nostan tämän tämän kerran parhaaksi tarinaksi, kiitos jakamisesta.

Tämänkaltaisia loppupalautteita oli kaksi muutakin. Yksi oli jännittänyt englannin kielen puhumista etukäteen ja vielä vanhassa englannin luokassaan, joka oli tuntunut ahdistavalta. Ja kun koulutuksessa ei ollut tarvinutkaan puhua englantia, kaikki oli hyvin. Kolmas samankaltainen palaute liittyi myös koulutuksen ja esiintymisen etukäteen jännittämiseen.

Mielestäni on hyvin jännittävää, kun viime aikoina on toistunut koulutuspalautteissani, että jotkut opettajat, yleensä 2-4 per koulutus, puhuvat rauhallisesta olosta. Vielä kaiken sen toiminnallisen ja erityisesti tänään jatkuvan liikkumisen jälkeen! Hienoa.

En voi opettajien yleisenä veso-päivänä vaatia, että kaikki olisivat yhtä innoissaan toiminnallisesta kielen oppimisesta kuin minä, enkä sitä, että he ylipäänsä tulisivat koulutukseen vapaaehtoisesti ja iloisin mielin. Mutta tyytyväinen voin olla, kun suurin osa vaikutti kuitenkin tyytyväisiltä ja jotkut kertoivat saaneensa uusiakin ideoita koulutuksesta.

Tärkeintä minusta kuitenkin olisi muistaa liikkua – yhdessä lasten kanssa! Jos se viesti menisi läpi, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Liikkumalla voi saada lisäaikaa opetukselle: oppilas tekee tyytyväisempänä ja keskittyneempänä tehtävänsä ja mahdolliset läksynsä, kun sisäsyntyistä motivaatiota on yhteisöllisin tavoin ruokittu.

Yksi kieltenopettaja sanoi saaneensa päivästä muistutuksen, että jo pelkästään oppilaiden ylös nostattaminen virkistää heitä. Hän aikoo aloittaa siitä. (Vaikka oli hän jo joitain juoksuviestejä tehnyt; minun koulutuksessani muuten ei ole ollut vielä yhtään juoksuviestiä.)

Paluumatkan ajokeli oli vaihteleva. Kun oli vielä 60 km kotiin 2h 45 min arvioidusta ajomatkasta, eteen tuli niin sakea lumipyry, että melkein itketti ja kiristelin hampaita: näin eteeni tuulilasista noin 5-7 metriä. (Kyllä, olen ennenkin nähnyt tilanteita ennakoivia unia.)

Kannattiko reissu? kysyin itseltäni. Ehdottomasti. Sen olin jo oppinut aikaisemmilta kerroilta, ettei kaikkia voi koskaan miellyttää.

Toivon kaikkea hyvää ja kiitän sydämeni pohjasta Sastamalan osallistujia sekä myös työstään innostunutta Liikkuvan koulun koordinaattoria Juho Siirilää vielä kerran kutsusta.

p.s. Kuin sopivaksi jatkoksi tälle minun mielestäni itsemyötätuntoiselle kirjoitukselleni kollegani lähetti blogikirjoituksen itsemyötätunnon ja armollisuuden merkityksestä menestymiselle, yhteisöllisyydelle ja hyvinvoinnille. Kannattaa lukea: https://mielensavalottajat.fi/2016/11/06/taydellisyyden-kahdet-kasvot/

Julkaistu

Toiminnallisen kielen oppimisen terveisiä pilkutustunnilta – Ylistys alistuskonjunktiopilkkukaratelle!

Keskustelu tänään 22.1. 2018 päivän päätteeksi erityisopettajan kanssa eteisen naulakoilla:

(M = minä, E = Erityisopettaja; [omia ajatuksia, selityksiä, toimintaa])

Minä: Olin otettu, kun sanoit positiivista palautetta toiminnallisesta tuokiosta ysien tunneilla [jossa olit mukana].
Erityisopettaja: Joo, huomasitko, kuinka innoissaan pojat oli mukana.

M: Nooo… [Enpä ollut erityisesti ajatellut. Pojat olivat mukana, mutta erityisestä innokkuudesta en tiedä.]

E: Kun ne ovat yleensä niin passiivisia, mutta olivat nyt heti mukana.

[Teimme harjoitusta nimeltä Lausearvonta, joka on joukkuekilpailu. Erityisopettaja arpoi ryhmät tekemillään eläinkuvioillaan. Käytän niitä vastakin, kiitos!

Harjoituksessa yksi noin neljän hengen ryhmä vuorollaan menee luokan eteen puhumaan virkkeensä ja näyttämään pilkun, sivulauseen aloittavan sanan sekä päättövälimerkin, jotka ovat valmiiksi lapuilla kirjoitettuna. Ryhmä täydentää oman keksimänsä virkkeen niiden esittämisen oheen.

”Lausearvonnassa” arvotaan siis erilaiset sivulauselajit ja arvonnan tulos on näkyvillä taululla virkerakenne kerrallaan. Jos ja kun virke menee esitysvuorossa olevalla ryhmällä oikein, he saavat kolme pistettä jos ja kun heidän kirjoittamansa virkekin on oikein ja siinä predikaatit oikein alleviivattu. Muut ryhmät saavat kaksi pistettä, jos virke on kirjoitettu sekä predikaatit alleviivattu oikein.

Lauseita arvotaan esimerkiksi niin monta kuin on ryhmää ja opettaja käy tarkistamassa kahden minuutin tekemisajan kuluessa ryhmien lauseet [ja/tai ne sanotaan lopuksi kaikkien kuullen ääneen ja tällöin ryhmä saa kuuntelutehtävän: saako toinen ryhmä pisteitä eli menikö oikein].

M: Niin, sitähän mä just tavoittelin, että saisin kaikki mukaan [keskittymään oppimiseen, peput irti penkistä sekä katse mukaan vuorovaikutukselliseen oppimiseen].

E: Juu, just niin kuin tunnilla jo sanoit, ettei nää menetelmät ole kaikille [puhuimme keskenämme hyvistä, tunnollisista tytöistä, jotka haluaisivat mieluummin edetä yksilöllisesti oppikirjan kanssa, esimerkiksi koska ovat huolissaan aikataulusta], mutta kuule, hyvät pärjää aina, mutta näin saadaan kaikki mukaan. Edes hetkeksi.

M: [Oivallus:] Okei, no just tämän takiahan mä teetän välillä toiminnallista! – Me tehtiin viime tunnilla alistuskonjunktiopilkkukarate, eikä tosiaankaan kaikki [opettajat] ymmärrä, miksi pilkkuja pitäisi potkia, mitä hyötyä siitä on. [Epäilin eilen tehdessä itsekin, menikö aika hukkaan.] [Passiivinen] poika katsoi silmät ympyröisinä, mitä järjetöntä tuo ope nyt tekee.[näytin ”karateliikkeen” erityisopettajalle]

E: No nyt mä tajuan, että miksi pojat oli heti messissä. Niille oli jäänyt alistuskonjunktiot päähän muhimaan. Nehän sai heti kiinni konjunktioista [tehtävänannossa eli Lausearvonnassa]. Ei ne muuten olis saanut.

M: [Oivallus] Aa, no siksikin kannattaa teettää tuollaisia pikaisiakin [typeriä, hassuja tai typeriltä tuntuvia] toiminnallisia harjoituksia [eli kannatti potkia pilkkuja]. Ne [jättävät päähän muistijäljen ja] auttavat uuden oppimisessa [, ikään kuin alustavat uuden oppimista]!

p.s. Pahoittelen tekstissä esiintyvää sukupuolisidonnaisuutta. Tilanne vaan oli tällä kertaa tämä, enkä halua tehdä sukupuolten suhteen mitään yleistyksiä.

Toisaalta, kun toiminnallisuutta on tutkittu (vrt. esim. Liikkuvan koulun sivut), on huomattu juuri poikien hyötyvän toiminnallisuudesta ja liikunnallisuudesta tunneilla.

Kielten opettajilla on siis toivoa saada oppilaat pitämään kielten oppitunneista; varsinkaan suomen kielen oppitunnit eivät ole olleet yleisön suursuosikkeja koskaan. Mutta ehkä ajattelun yleinen suunta kääntyy – tai on jo kääntynyt – jossain vaiheessa. Siitä pilkahdusmerkkejä on näkyvissä!

Julkaistu

Miksi liikunnallistaa opetusta? Kirjoitukseni teoksessa Aivot liikkeelle! (2016, PS-Kustannus)

Hannu Moilanen ja Helena Salakka: Aivot liikkeelle! (2016, PS-Kustannus)

Nina Maunun osuus s. 18-21 luvussa Miksi liikunnallistaa opetusta? Opettajat kertovat

Teoksessa tiivistetty versio, tässä pidempi alkuperäinen versio:

Nina Maunu: “Toiminnallisuus ja myönteinen opiskeluilmapiiri kulkevat käsi kädessä”

Melkein kaikki leikit, pelit ja draamaharjoitteet sisältävät enemmän tai vähemmän liikettä. Pyrin joka tunnilla siihen, että opetukseen sisältyy vaihtelua ja toiminnallinen osuus tai mahdollisuus siihen.

On hyvin paljon leikkejä, joihin voi yhdistää opetusainesta. Esimerkiksi asioiden väliset suhteet voidaan esittää käsitekarttoja fyysisesti henkilöhahmoin täydentäen. On reagointiharjoituksia, joissa pitää jollakin tietyllä tavalla liikehtiä kuulemaansa. Teemme myös ryhmätöitä yhdessä, jotta opittu tulee näkyväksi ja koetuksi. Tausta-ajatuksena on, että tekemällä oppiminen, kokemalla oppiminen ja kokonaisvaltainen eli kaikkia aisteja hyödyntävä opetus parantaa paitsi ilmapiiriä ja yhteishenkeä, se myös pidentää muistijälkeä.

Kun ryhmä on oppinut muutamia leikkejä ja tekniikoita, joissa liikettä on käytetty oppimisen tukena, he mielellään suunnittelevat itse omat aiheeseen sopivat harjoituksensa, jotka esittävät muille ja/tai teetättävät muilla. Näin silloin tällöin tehdessä oppimisesta tulee suurimmalle osalle oppilaista hauskempaa ja vaihtelevampaa. Myös filosofia, että ”opettaja oppii eniten” toteutuu, kun oppilas pääsee opettamaan toista oppilasta. Myös opettaja saa hyviä vinkkejä opetuksensa rikastamiseen.

Jos joskus jossain ryhmässä on äänekäs toiminnallisuuden vastustaja, hän saa tehdä esimerkiksi oppikirjan tehtäviä toiminnallisten tehtävien aikana. Jos henki on joissain luokassa toiminnallisuuden vastainen, teetän heillä kuitenkin joskus jotain liikunnallista vaivihkaa tai vapaaehtoisuuteen perustuen. Kerran tällaisella ryhmällä kävi niin, että pyytäessäni vapaaehtoisia osallistumaan pilkkukarateen, kun kertasimme pilkkusääntöjä, kolmasosa oppilaista jäi reunoille katsomaan. Osallistuvalla ryhmällä oli hauskaa ja he menivät jopa niin pitkälle, että alkoivat kehittää rinnastuskonjunktiopilkkukaratea venäläiseen kasakkatanssityyliin, kun eräs oppilaista hoksasi laittaa sopivan musiikin pyörimään pienestä opettajan vinkistä. Tuolloin luokan keskellä oli enää kahdeksan tyttöä tanssimassa, mutta heillä oli hauskaa. Uskon, etteivät luokkahenkeen tällaiset uskaliaat ja pienet revittelyhetket voi olla ainakaan haitaksi, päinvastoin. Joidenkin niin sanottu show voi jäädä hyvällä tavalla pitkäksi aikaa mieleen, kuten tässä esimerkissä opettajan mieleen, koska kyseessä oli pääosin esiintymiskammoisia, hiljaisia ja kilttejä tyttöjä, jotka yhtäkkiä päättivät esiintyä, ilman pakkoa.

Lähdin liikunnallistamaan opetusta, koska en kestänyt katsoa pulpettia pitkin valuvia oppilaita enkä heidän sammuneita silmiään. Heidän oma aktiivisuutensa, intonsa ja uteliaisuutensa oli herätettävä oppimisen turvaamiseksi, mutta myös heidän itsetuntonsa ja itsetuntemuksensa sekä koulussa viihtymisen, yleisen hyvän opiskeluilmapiirin, vuoksi. Hyvin pian ymmärsin, että vaikka pidin itse esiintymisestä, minun esiintymiseni ei ollut se juttu, jolla syvävaikuttaisin oppilaan omaan kokemukseen oppimisesta: oppija oli laitettava töihin, oppijan oli motivoiduttava.

Motivaation lähteitä on monenlaisia ja yksi on sosiaalinen paine. Jos saan tuon myönteisen opiskeluilmapiirin luokkahuoneeseen, loppu tapahtuu itsekseen. Myös heikommat pysyvät mukana ja saavat tilaisuuksia loistaa, koska on erilaisia tapoja näyttää osaamisensa. Moni haluaa myös tutustua itseensä paremmin ja koska toiminnalliset menetelmät pistävät osallistujan miettimään, kuka ja millainen minä olen, mikä on tapani ilmaista ja ajatella sekä toimia, oppija saa yleensä tyydytystä monipuolisista, monikanavaisista, menetelmistä. Kehoa ja mieltä ei voi erottaa. Ryhmän tunneilmapiiriin on aina kiinnitettävä suurta huomiota. Ja olen varma, että tämä tulee korostumaan jatkossa, kun ajatellaan koulun ja ryhmien kehittämistä.

Yksilön hyvinvointi säteilee ryhmään, ja ryhmä on luotu auttamaan sekä tukemaan heikompaa. Lahjakkaat pääsevät myös loistamaan auttaessaan ehkä tietämättäänkin muita.

Olen saanut paljon ja suurimmaksi osaksi pelkästään positiivista palautetta oppilailta opetuksen toiminnallistamisesta. ”Niin oppii paremmin!” he sanovat. Usein he eivät vielä ymmärrä sitä, että myös ryhmän tunneilmapiirillä on ollut merkittävä osuus yksilön oppimisessa.

Toiminnallisuuden edut on selitettävä oppilaille ja/tai pohdittava ne yhdessä. Vain kerran viime lukuvuoden aikana törmäsin oppilaaseen, joka olisi koko ajan halunnut käytävän opettajajohtoisesti oppikirjan asioita läpi. Kerran jäinkin luokkaan kahdestaan tämän oppilaan kanssa muiden tehdessä projektejaan. Kokeeseen kerrattiin asia opettajajohtoisesti läpi sen jälkeen, kun ryhmät olivat esittäneet monipuoliset tuotoksensa toiminnallisine osuuksineen luokalle.

Olen miettinyt sitä, miten voisin myös testata oppilaan “sovelluskykyä” ja antaa oppilaalle mahdollisuuden osoittaa toiminnallisesti osaamistaan. Osa kokeesta voisi siis olla vaikka ns. ryhmätyö, jota on harjoiteltu tunnilla. Tällainen testaisi myös kinesteettistä muistia: missä ryhmätyö tehtiin, mitä silloin opittiin ja näytetään se myös liikkeen avulla?

Toiminnalliset menetelmät edesauttavat yksilön kohtaamista sekä erilaisuuden tunnustamista ja hyväksymistä. Ne rikastuttavat koko ryhmää. Ne tuovat yleensä rutiininomaiseen opiskeluun vapauden tunnetta valinnanmahdollisuuksien edessä, myös oppimisympäristöjen suhteen. Ne tuovat myös hauskuutta ja rentoutta sekä tärkeää kokeilemalla ja epäonnistumalla oppimista. Oppiminen saattaa koukuttaa, jos ja kun oppilas itse huomaa, että pystyisi parempaankin. Yleensä ajattelen, että toiminnallisten menetelmien myötä oppimisilmapiiri vapautuu, yksilö rohkaistuu olemaan enemmän oma itsensä turvallisessa ryhmässä. Oppiminen voi olla hauskaa! Lisäksi liikunnallistaminen auttaa ajattelun jäsentämisessä. Siihen on hyvä lähde esimerkiksi The Kinesthetic classroom: Teaching and Learning Through Movement (Lengel & Kuczala 2010).

Opettajalta opetuksen liikunnallistaminen vaatii välillä melun sietokykyä sekä ajatusten joustavuutta. Hyvä suunnittelu auttaa. Esimerkiksi jakson alussa opettaja kertoo jakson tavoitteet, joihin pyritään. Oppilaat pääsevät vaikuttamaan tavoitteiden painotuksiin ja aikatauluihin sekä heti jo jonkin verran sisältöihin. Oppilas tulee tietoiseksi eri tavoista näyttää osaamisensa. Opetuksen liikunnallistaminen vaatii opettajalta myös armollisuutta itseään ja oppivaa ryhmää kohtaan. Kaikki ei mene koskaan niin kuin ajatteli, mutta jotain aina opitaan ja jotain uutta pääsee ehkä syntymään. Tärkeimpänä on oppijan aktiivinen tunne omasta osallisuudestaan ja osallistumisestaan oppimisprosessiin omaksi ja ryhmän hyödyksi. Kaikki haluavat oppia jotakin, kuulua johonkin ja olla hyviä jossain sekä tulla nähdyksi yksilönä.

Nina Maunu, FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, opettajien täydennyskouluttaja, toiminnallisen kieliopin kehittäjä

Julkaistu

Ensimmäinen 3 op:n yliopistollinen kurssi toiminnallisesta kielenoppimisesta Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2017

Olen todella onnellinen: ensimmäinen toiminnallisen kielenoppimisen yliopistollinen kolmen opintopisteen ja kolmen lähipäivän kurssi toteutuu syksyllä 2017 Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.

Mitkä mahdollisuudet meillä osallistujilla ovatkaan luovuuteen ja toisiemme innostamiseen sekä yllättämiseen. Menetelmät saattavat olla vanhoja, mutta toivon, että uusia oivalluksia ja ennen kaikkea uutta innostusta kielten opettamiseen sekä yhteiseloon löytyy.

Opettajan innostus yleensä tarttuu oppilaisiin… Innostus syntyy esimerkiksi menetelmien sovellettavuudesta juuri omaan persoonaan ja opetukseen sopiviksi. Innostus syttyy osallisuuden tunteesta yhteisessä oppimisprosessissa, myös arvioinnin armollisuudesta ja erehtymisistä kiittämisestä. Mokaamisen kulttuuri on tärkeää oppimisen kannalta, mutta se vaatii harjoitusta, vuorovaikutusta turvallisessa ilmapiirissä. Tällaista kaikkea pääsemme päivien aikana harjoittelemaan yhdessä.

Tästä se siis lähtee, yhteinen yliopistollinen matkamme kohti erilaisia tapoja opettaa ja oppia kieltä! Ravistellaan käsityksiämme ja keksitään – ainakin omasta mielestämme – myös yhdessä jotain ihan uutta. Eikä sen uuden tarvitse olla hauskaa, mutta se saa olla sitäkin.

Katso tarkemmin kurssien aiheita oheisesta linkistä ja voit vaikka heti ilmoittautua! Lämpimästi ja luovasti tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet.
http://www.uef.fi/web/aducate/-/toiminnallisen-kielen-oppimisen-menetelmia-3-op-

PALAUTTEET 3.11.2017:

Äänitetyt palautteet 3.11.2017 Itä-Suomen yliopisto/ Aducate

Tarinallisuus ja visuaalisuus/ kouluttaja FM Nina Maunu

VÄRIPAPERIPALAUTTEET = perustelut, miksi valitsi kyseisen värin (Sulkeissa värin valinneiden määrä.)

Vihreä (1)– Mulle vihreä symboloi luovuutta, olen saanut täältä hirveästi ideoita, joita aion soveltaa ja muokata omassa työssäni eteenpäin. Olen kokenut olleeni luova täällä.

Vaaleanpunainen (1) – Valitsin vaaleanpunaisen vähän samoista syistä [kuin edeltävän vihreän valinnut]. Mun mielestä vaaleanpunainen on sellainen erikoinen väri, inspiroiva ja kaiken uuden väri ja vähän tyttömäinenkin väri. Se kuvastaa mun mielestä tätä koulutusta ja saanko sanoa, mistä koulutuskerrasta pidin eniten? [Kyllä.] Kakkoskoulutuksesta, se ainakin mulle antoi valtavasti uusia eväitä.

Pinkki (1) – Juuri tämä pinkki on minulle sellainen voimaväri ja piristysväri. Ja tästä koulutuksesta sain piristystä tuonne omaan opetukseen varmasti, tulen hyödyntämään näitä täällä opittuja.

Sininen – Valitsin sinisen, joka on tällainen aika vakaa, turvallinen sininen. Koin, että koulutuksesta sai aika hyvää pohjaa siihen [työhöni] ja vielä lähteä tietysti kehittelemään ideoita. Koin, että täältä sai hyviä ponnistuksia.

Lila (2) – No, ehkä tuohon vahvaan siniseen kontrastina vähän haaleampi liila, violetti, joka mulle kuvastaa sellaista heräämistä. Sitä vähän niin kuin lähdetään johonkin suuntaan, ja siitä vielä vahvistuu se sävy. Paljon ideoita on tullut. En ole vielä paljon hyödyntänyt, koska olen sen verran uusi näissä hommissa. Ehkä mulla arjen pyörittäminen vie vielä aika paljon opetuksessa, mutta tässä on sellainen nouseva suunta ja se tulee vahvistumaan se sävy siitä.

Heleä punainen (2) – Siis ihan rakkaudesta tähän opiskelemiseen, kielen opiskeluun ja opettamiseen [valitsin tämän värin]. Mulle tää punanen kuvastaa lämminhenkisyyttä. Olen tutustunut täällä tosi hienoihin ihmisiin, mahtavaan kouluttajaan ja saanut todella paljon ideoita, joten kiitos tästä koulutuksesta.

Joo, mulla oli ihan sama täällä. Lämmin tunnelma ollut eli hirveän hyvä on ollut jakaa, kysellä ja kommentoida, todella ihana tunnelma.

Tummanpunainen (2) – Punainen on voiman ja energian väri ja mä olen saanut täältä energiaa ja olen ollut tosi energinen myös tulemaan tänne. Paras koulutus ikinä 20 vuoteen…

Keltainen (3) – Mä valitsin keltaisen siitä syystä, kun mulle se on tosi inspiroiva väri niin kuin tämä koulutuskin on ollut. Ja siten mä aattelin myös merta, koska meri on niin iso ja musta tuntuu, että tää koulutus on ollut niin antoisa ja niin täynnä kaikkia uusia ideoita, oi, nyt ne tuolla velloo ja toivottavasti tulevat mahdollisimman paljon käyttöön.

Inspiroiva ja voimaväri ja voimaahan tästä tulee, kun saa niitä ideoita ja varmuutta omaan luokkahuoneeseen, mitä kaikkea sitä voikaan tehdä.

Keltainen (4) – Minä tulin seisomaan tähän sen takia, koska keltainen on mulle sellainen piristävä väri ja tää koulutus on ollut sellainen piristysruiske. Mukava olla täällä tällaisena marraskuisena pimeänä iltana eikä ole yhtään väsyttänyt, päinvastoin, on saanut energiaa.

Voisin vielä lisätä, että keltainen on mulle toivon väri ja sen takia olen tässä. Ajattelin, että toivo elää siitä, että nämä kaikki täällä opitut opit tulisivat käyttöön.

Julkaistu

Miksi toiminnallistan opetustani? Vastauksia kandintyön haastatteluun 17.4.2017

1. Minkälaisia toiminnallisia menetelmiä sovellat opetuksessasi? Miksi?
Olen jakanut toiminnalliset menetelmät äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa seuraavasti: 1) pelit ja leikit, 2) kinesteettiset, 3) draamalliset, 4) tarinalliset ja visuaaliset menetelmät sekä 5) toiminnallinen arviointi. Menetelmät sekoittuvat keskenään.
Olen kehitellyt vanhojen pelien ja leikkien sekä draamaharjoitteiden pohjalle kielen oppimiseen liittyviä pelejä ja leikkejä sekä ilmaisu- ja vuorovaikutusharjoituksia, sillä se on tuntunut luontevalta ja innostavalta, myös oppilaat ovat yleensä ”erilaisesta” opetuksesta tykänneet.
Olen halunnut myös kehittää opetuksen visualisointia yhdessä oppilaiden kanssa, eikä se tarkoita pelkästään käsitekarttojen visualisoimista ja symbolipiirustelua, vaan esimerkiksi kielen käsitteitä on piirusteltu hahmoiksi ja luotu tyyppejä, karttoja, maita ja muistikortteja…(ks. blogikirjoitukseni Ninan jutinoista Visuaalisuus opetuksessa I ja II).
Saunalahden koulun 6b-luokan pienryhmä piirusteli Nomini-kaupunginosan ja tarinoi esimerkiksi pormestarista, joka on päättänyt kaupungin värit perustellen ne. Opettajana Pasi Kotilainen ja minä samanaikaisopettajana äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla.
Tarinallisuus on uusi vanha juttu: kaiken voi tarinallistaa ja kaikkien näiden menetelmien käytön pohjana on oppilaiden osallisuuden sekä autonomisuuden kokemuksen vahvistaminen. Oppija saa usein myös itse päättää, millaisen toiminnallisen loppu- tai kertaustyön hän kieliaiheesta tekee. Toisaalta yhteistoiminnallisten ja yhdessä tehtävien toiminnallisten harjoitusten myötä ilmapiiri paranee, rentoutuu, ”yhteisöllistyy”, mitä pidän suurena arvona: ryhmän tunneilmapiirillä on tutkimusten mukaan suurin vaikutus siihen, miten ryhmässä opitaan.
Liikkeellä on myös suuri merkitys oppimiseen: liikkuminen rentouttaa, antaa sopivia taukoja eli parantaa oppimista, kun aivot ovat päässeet liikkumisen myötä myös paremmin liikkeelle. Tästäkin on tehty jo paljon tutkimuksia (ks. esim. Liikkuvan koulun sivut). Liike voi tehdä merkityksen näkyväksi ja ymmärrettävämmäksi. Liike voi olla hyvin yksinkertainen: noustaan ylös ja otetaan askel vasemmalle tai oikealle aiheen mukaan tai sitten oppilasryhmä suunnittelee oman koreografiansa aiheeseen. Parasta onkin, kun oppilaat oppivat ja rohkaistuvat käyttämään erilaisia toiminnallisia menetelmiä omassa oppimisessaan ja opettavat niiden kautta muita.
Saunalahden 6a:n poikien sijamuototarina eteni sijamuotolappujen päällä kuin pianonsoitto kertojan ”ohjatessa” koskettimia.
2. Koetko, että käyttämäsi toiminnalliset menetelmät tukevat kielen opetusta? Millä tavoin?
Ehdottomasti tukevat: 1) ryhmä auttaa toisiaan, 2) keskittyminen paranee ja kun fokusoidaan asiaan, voi motivaatiokin aiheeseen löytyä, jollei se ole vielä löytynyt, 3) liike, tarina ja osallistuminen liittyvät kokemukselliseen, kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja sellainen oppiminen  pidentää muistijälkeä ja ehkäisee ns. bulimiaoppimista, 4) toiminnalliset menetelmät opettavat erilaisia tapoja muistaa ja ymmärtää eli oppimisstrategioita ja 5) toiminnalliset menetelmät kokemuksellisuutensa vuoksi liittyvät tunteisiin ja asenteisiin ja jos ryhmässä saadaan tunteet ja asenteet positiivisiksi opittavaa asiaa kohtaan, saadaan flow-energia ja positiivinen kehä pyörimään.
3. Onko toiminnallisten menetelmien käyttämisestä opetuksessa ollut jotain haittaa tai hyötyä? Mitä?
En näe haittoja. Jokaisen ihmisen kannattaa käydä epävarmuusalueillaan, sillä juuri epävarmuusalueelle asettumisen vuoksi tapahtuu oppimista. Toisaalta mikä oppiminen ei olisi epävarmuusalueelle asettumista, joten toiminnallisten menetelmien avulla oppimisesta voi tulla helpompaa, rennompaa, armollisempaa, ja nämä kommentit ovat oppilailta.
Toiminnallisten menetelmien käyttö sitouttaa ja vastuuttaa opiskelijan tekemään töitä oman oppimisensa eteen. Heittäytyminen toimintaan sekä ryhmätyön tekeminen voi olla joillekin oppilaille hankalaa sekä esiintyminen myös, mutta esiintyä voi vain opettajalle, esim. videolla, jos rohkeutta ei löydy heti oppimisen jakamiseen muille. Tai sitten jos ja kun tehdään harjoituksia kaikki yhtäaikaa, kasvojen menettämisen pelko vähitellen vähenee ja rohkeus kasvaa, kun aletaan ymmärtää, ettei kukaan ehdi tarkkailla toisten toimintaa, koska keskittyminen omaan tekemiseensä vaatii kokonaan yksilön huomion.
Parhaimmillaan aletaan myös ymmärtää, että moka on lahja ja vain erehdysten kautta ihminen oppii. Tätä oppilaat ovat alkaneet sanoittaa enemmän ja enemmän kokemukseni mukaan. Toiminnalliset menetelmät tulisikin nähdä armollisina menetelminä, koska niiden avulla ja kautta saa ”lempeästi erehtyä”: tilanteet menevät nopeasti ohi ja oppimista tapahtuu joskus ja/tai yleensä kuin huomaamatta. Siten myös erehdyksiin aletaan tottua ja nauttia tunteesta, kun oppija huomaa, että ”olisi seuraavalla kerralla tehnyt asian toisin tai osaisinhan mä tämän nyt”. Tai ”en osaisi vieläkään, jollen olisi erehtynyt.”
4. Miten koet oppilaiden suhtautuneen käyttämiisi toiminnallisiin menetelmiin?
Yleensä niistä riemuitaan. Taitavat olla vielä vähän harvinaisia käytössä. Mutta niihin täytyy tottua ja opettajan tulee esittää toiminnallisten harjoitusten tekeminen positiivisessa valossa, vedota vaikka tutkimuksiinkin – opettajan oma innokas asenne menetelmiä kohtaan auttaa. Toisaalta: eihän opettaja ole välttämättä kuin portin avaaja ja oppimisen mahdollistaja. Totta kai on eduksi, jos opettaja osallistuu itsekin harjoituksiin tai ainakin motivoi ne hyvin, muttei opettajan oma osallistuminen ole aina välttämätöntä.
Toiminnallisia menetelmiä ei tarvitse olla käytössä joka tunnilla. Ihanne olisi, että joka tunnilla olisi joku toiminnallinen osuus, esimerkiksi 5-10 min. Käytän toiminnallisuuteen yhden ryhmän kanssa tällä hetkellä noin 30-45min/vk, joten kyllä ne noin yleensä ottaen ovat odotettuja tunteja.
Jotkut ryhmät eivät ole olleet valmiita esim. käytöshäiriöiden vuoksi yhteistoiminnallisuuteen. Valitettavasti toiminnalliset osuudet ovat jääneet tällöin vähäisiksi. Luottamus ryhmän kanssa on harjoiteltava ensin hyväksi, jotta kaikilla, myös opettajalla, on turvallinen olo ohjatessaan esim. leikkiä. Joku ryhmä taas on saattanut olla ns. liian innostunut toiminnallisuuteen, joten silloin on pitänyt painaa jarrua ja harjoitella esimerkiksi ohjeiden ja toisten kuuntelemista, mikä ei ole pahitteeksi sekään. Tosin positiivista tällaisessa ryhmässä on yleensä valmius tehdä omia tuotoksia melko nopeastikin, koska he ovat innokkaita ja rohkeita tekemään, kokeilemaan ja luomaan itse.
5. Millä tavalla toiminnallisten menetelmien käyttäminen opetuksessasi on vaikuttanut oppimismotivaatioon ja ryhmädynamiikkaan tai yleiseen ilmapiiriin luokassa?
Luulen, että suurin syy ryhmän hyvinvointiin, keskinäiseen hyvään ilmapiiriin ja luottamukseen on juuri toiminnallisten menetelmien monipuolinen käyttö ja mielellään erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa niin paljon kuin mahdollista. Olen nähnyt myös oppimismotivaation kasvaneen, kun oppilaan autonomisuuden eli itsemääräämisen tunne on kasvanut esim. sen vuoksi, että hän on itse päässyt päättämään, miten hän näyttää osaamistaan eli millaisen toiminnallisen menetelmän avulla. (ks. esim. blogikirjoitukseni Ninan jutinoissa maaliskuulta 2017 http://ninamaunu.blogspot.fi/2017/03/sanaluokkakertaus-toiminnallisesti.html)
Liikkeen käyttäminen on vaatinut joillakin ryhmillä perustelua kovastikin, mutta kyllä he ovat kuunnelleet ja yrittäneet osallistua – tosin joskus tulee hämmennystä, jos erittäin heterogeenisessä ryhmässä on ns. johtajia, jotka vetävät ryhmää eri suuntiin. Johtajilla tarkoitan tässä esiintymishaluisia ja äänekkäitä oppilaita. Eli ryhmä täytyy ensin totuttaa harjoituksiin ja kokemuksen myötä ryhmä tajuaa, mistä on kyse ja että kuinka oppiminen voi olla yhdessä hauskaa ja erilaista. Yleensä vaihtelua tunneille aletaan kaivata, samoin omista kiinnostuksen lähtökohdista tekemistä, valinnan vapautta, vaihtoehtoja…
6. Ovatko käyttämäsi toiminnalliset menetelmät mielestäsi vaikuttaneet oppimistuloksiin? Jos ovat niin, miten? Jos eivät niin, miksi?
Ainakin motivaation kautta eli vaikkei koe olisi mennyt niin hyvin, oppilaalla on ollut tunne, että hän saa näyttää osaamistaan myös muilla tavoin. Mielestäni myös kokeeseen on luettu paremmin sekä siinä menestytty paremmin, kun kieltä on tarkasteltu ja opiskeltu mielekkäillä tavoilla ja sen opiskelua on siis aktiivisesti ”harrastettu”. Piilo-opetussuunnitelmaani kuuluu motivaation herättäminen kielen opiskelua kohtaan niin, että se jatkuu koulun ulkopuolella ja koulun jälkeenkin. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että jokin luova työ kielen harrastuksen parissa saa osuutensa oppijan vapaa-ajasta. Esimerkiksi oppilas innostuu tekemään kieleen liittyvää projektia niin, ettei laske tunteja eli sisäsyntyinen motivaatio on sytytetty.
Katri Karasman ent. Sarmavuoren tutkimus Turun yliopistoon vuodelta 2011 osoittaa, että kyllä toiminnallisilla menetelmillä on ollut positiivinen vaikutus etenkin asenteisiin. Kun asenteet opittavaa ainesta kohtaan ovat hyvät, myös oppimistulokset ovat paremmat. (ks. esim. Katri Karasma (2017), Katariinan kammarissa – myrskyävällä merellä, Prometheus kustannus oy, s.202-212)
Tietysti on joitakin oppilaita, jotka eivät ole olleet halukkaita osallistumaan toiminnallisiin menetelmiin. He ovat saaneet jäädä reunoille katsomaan. Yleensä he ovat niitä, jotka jättäytyvät myös ryhmätöiden ulkopuolelle. Mielestäni heidän kanssaan ei saa luovuttaa, vaan heillekin on joskus tarjottava turvallinen mahdollisuus johonkin toiminnallisuuteen yhdessä ryhmän kanssa, mutta pakottamaan en rupea. Mielestäni myös havainnoimalla ja kuuntelemalla voi oppia. Parhaimmillaan toiminnasta vetäytyneet näkevät, että muilla on hauskaa, ja ehkä voivat joskus yllättää opettajan omalla toiminnallaan, kuten on käynytkin.
7. Millä muulla tavalla opetat kielioppia? Miten yhdistelet opetuksessasi eri kieliopin opettamisen menetelmiä?
Opetan kielioppia myös ns. urakkatyönä: oppilas saa etukäteen tietää oppikirjan tärkeimmät tehtävät ja tehdä niitä omaan tahtiin opettajan kierrellessä pienryhmäpöytiä ja auttaessa tarvittaessa. Tämä tapa on myös toiminut hyvin ja tähtää siihen, että pienryhmät voivat auttaa toisiaan ja että opettaja huomaa avuntarvitsijat sekä nopeasti edistyneet, jotta eriyttäminen helpottuu.
Toisaalta toiminnalliset menetelmät yhdistävät ryhmää kokemuksellisuutensa ja kehollisuutensa kautta: oppimisessa ei voi erottaa mieltä ja kehoa, joten toiminta voi auttaa oppijaa syventämään ymmärrystä aiheesta ja sen (puhekielen ja muista) käyttöyhteyksistä: missä ja miten kieltä käytetään? Mikä on oppijan oma suhde kuhunkin kielen asiaan? Toiminnalliset menetelmät limittyvät keskenään ja pyrin niissä vaihtelevuuteen sekä oppijalähtöisyyteen ns. urakkatyön rinnalla.
8. Mikä on mielestäsi kaikkein tehokkain ja parhaan lopputuloksen tuottava tapa opiskella kielioppia? Miksi?
Oppijan oma tutkimistyö (ja sen visualisoiminen, näkyväksi tekeminen ja mielellään oman tekemisen kautta), mutta siihen vaikuttaa esim. se, miten opettaja ”syöttää” tehtävän. Mielestäni on parasta ruokkia oppijan innostusta, mikä yleensä lähtee vaihtoehtoisista tavoista näyttää osaamisensa. Parasta on myös nähdä oppijan innostuksen kasvaminen tai syttyminen hänelle aluksi vieraaseen tapaan opiskella kieltä, esimerkiksi aiheeseen liittyvän lautapelin/ Kahootin kysymysten kehittäminen, liikkuminen ja tanssikoreografian ja lorujen kehittäminen, draamallisen esityksen keksiminen ja esittäminen, piirustelu esimerkiksi Sanaluokkamaasta tai kaupunginosista.
Oppikirjan ja/tai netin harjoitusten sekä omien muistiinpanojen tekeminen ja toiminnallisten menetelmien yhdistäminen on paras yhdistelmä. Kun oppija toimii ja selittää tai esittää jollakin tavoin ajatuksensa, on löytänyt ajatuksilleen muodon, on oppiminen lähtenyt käyntiin oppijalähtöisesti.