Islannin matkapäiväkirja osa 4: Miriam Stewart, Embodying Grammar: Motion and Emotion in Language Learning
Kansainvälisen draamakasvattajien konferenssin IDEA:n (International Drama/Theatre and Education Association) toiseen iltapäivään mahtui kymmenen yhtäaikaista työpajaa, kuten aamupäivälläkin, sekä sen lisäksi päällekkäisiä luentoesityksiä. Harmittavan moni mielenkiintoinen esitys jäi siis kokematta!
Dublinilaisen Miriam Stewartin työpajan olin kuitenkin ruksannut ykkösvaihtoehdoksi kaikista mielenkiintoisista vaihtoehdoista jo etukäteen. Mikä onni on löytää hengenheimolainen ja päästä kokemaan siipale hänen työtavoistaan ja ajatuksistaan.
Toisin sanoen pajan tarkoitus on rohkaista osallistujia tutkimaan mitä tahansa kielenoppimisen asiaa kehollisesta näkökulmasta, jakamaan ideoita ja keskustelemaan kokemuksista. Olen aivan samaa mieltä, että melkeinpä mitä tahansa kielenoppimisen aihetta voi lähestyä kehollisesti ja erilaisin tavoin. Yhtäaikaisia työpajoja olivat muun muassa nämä, aivan vain esimerkkinä:
Lähdin nauttimaan pajastakehollisesti, enkä tehnyt muistiinpanoja. Syy tähän oli osittain myös aiheen läheisyys. Käytän itse paljon opetuksessani ns. liikkuvaa kielenoppimista, jossa tehdään merkityssisältöisiä liikkeitä erilaisiin kielenoppimisen aiheisiin, sanastoon, termeihin, rakenteisiin yksin, pienryhmässä tai koko ryhmän kesken.
Kehollinen oppiminen on osa oppimista, se tukee oppimista monilla oppijoilla. Kokemukseni mukaan kehon käyttäminen oppimisen tukena rentouttaa, lisää luovuutta, parantaa muistamista pidentäen muistijälkiä, lisää yhteisöllisyyden kokemusta, oppimisen iloa, yhteistä naurua ja antaa yksilölletilaa käsitellä omia kokemuksia ja tunteita, mikä vaikuttaa itsetuntoon ja itsetuntemukseen. Monelle oppijalle se, että pääsee tunnilla liikkumaan, on jo suuri ilo. Teoriatietoa liikkeen merkityksestä oppimiselle olen aiemmin ammentanut mm. Liikkuvan koulun sivuilta ja aivotutkimuksesta, mm. Minna Huotilaiselta, Hansenilta ja Lengel ja Kuczalalta sekä monilta muilta.
Miriam korosti oppijan omaa kokemusta ja oman liikekielen kokemista, sen kokeilua, valitsemista ja keksimistä. Hän tuntee hyvin montessoripedagogiikkaa. Monet harjoituksista tehtiin yhdessä isona ryhmänä, mutta kun kaikilla oli jokin tehtävä, kaikki keskittyivät omaan, eikä siinä tullut katsotuksi, mitä muut tekevät, ennen kuin Miriam kysyi vaihtoehtoisia ratkaisuja vapaaehtoisilta näyttäjiltä. Esimerkiksi miten näyttäisit kehollisesti ”I will…”Jotkut harjoituksista teimme pienemmässä ryhmässä tai parityönä, kuten oheisessa kuvassa.
”Lopputyönä” parityö, jonka idea oli opettaa suunnitellussa improssa kehollisesti toiselle ja sittemmin myös yleisölle oman kielen sanoja ensin elekielellä, ja toinen arvaa omalla kielellä. Islantilainen kielenopettaja kohtaa suomen kielen opettajan Nina Maunun (oik.): mitä hän haluaakaan aamulla kaupasta? Löytyykö sanojen ja liikkeen yhteisymmärrystä? Kuva: Evi Karydi, yksi pajaan osallistuneista kielenopettajista
Itselläni on joskus tarjolla myös liikemalleja, kuten pilkkukaratessa eri alisteisiin konjunktioihin, joita teemme yhdessä piirissä ja suurin osa oppilaista nauttii tästä. Oppilailla on mahdollisuus lähteä kehittelemään liikekieltä aina myös itse. Tätä puolta Miriam siis korosti, oppijan oikeutta valita alusta lähtien itselle sopiva aktiivisuustaso sekä esimerkiksi sanasta syntyvä liikekieli (”must”, ”I will”).
Kuvakaappausesimerkkejä sanojen ymmärtämisestä ja kokemisesta liikkeen avulla Miriamin LinkedIn-sivuilta:
Mietitäänpä kehollisesti täytyy-sanan vaikutusta suhteessa muihin tapoihin ilmaista ”täytyä”, ”pitää”.Miriamin työpajassa tutkimme, miten liikekieli syntyy ja tukee esimerkiksi ilmaisuja ”I will”, ”If I do…” Miten I will…näytetään liikkeenä, miten liikekieli tukee I will´iä? Mikä on sinun ilmaisutapasi I will´iin ja miksi?
Pidin tästä ajatuksesta hyvin paljon, ja voisin lisätä harjoituksia, jotka lähtevät alusta saakka pienryhmien omista ajatuksista, jopa liikekoreografioista. (Ensi viikolla rinnastuskonjunktiot ja pilkun käyttö niiden kanssa?) Toki tällainen toiminta vaatii ensin yhdessä ryhmänä toteutettuja pieniä harjoituksia ja niiden perusteluja, jotta työtapa tulee tutuksi.
Miriam Stewart on kehollisen kielenoppimisen valmentaja, draamakasvatuksen fasilitaattori ja opettajainkouluttaja Dublinista. Näin hän kertoo LinkedInissä itsestään:
Me työpajaan osallistuneet olimme jälleen hyvin tyytyväisiä kaikkeen kokemaamme! Minulle henkilökohtaisesti on paljon merkitystä sillä, että joku muukin tekee ja ajattelee samantyyppisesti: (kielen) oppiminen on, ainakin välillä, tai ehkäpä suurimmaksi osaksi, koko kehon asia. Kehon voi ottaa hyötykäyttöön: vahvistamaan kielellistä kokemusta ja pidentämään muistijälkiä opitusta.
”We will!” and action! ”We active and passionate teacher trainers will develop action-based and embodied language learning willingly with you!” Language teacher trainers from the left: Nina Maunu (Finland), Evi Karydi (Greece), Miriam Stewart (Ireland) Photo: Evi Karydi, Reykjavik 5.7.2022
Kiitos Miriam ajatuksia herättävästä ja myös omia ajatuksiani tukevasta, monella tapaa virkistävästä työpajasta! Myös Miriam järjestää aiheesta (netti)koulutuksia, kuten minäkin ja Evi.
Rule: Use exactly the same verb as you are asking.
2. harjoitus: Mr. Bean -video (Monty Python: “Beekeeping”)
Haastattelija (1) – haastateltava (2)
2 sanoo kertoessaan tarinaa jonkin sanan, johon 1 reagoi.
1 lisää koko ajan reagointeja.
Oppilaat tekevät ryhmissä, esimerkiksi
I do – ”sh” sound
I don´t – ”kraak” sound.
Roolit Mary (M) ja Jennie (J) (voisi tehdä siis pienryhmässä, jolloin useampia rooleja):
M: Do you like ice cream?
J: I do. [sh]
M: I don´t. [kraak]
J: You don´t. [kraak]
M: I don´t. [kraak]
J: I do. [sh]
Oppilaat kehittävät idea eteenpäin: tämä keskustelu jatkuu ja kehittyy, kieliopillinen aihe sama, tai aihe vaihdetaan, jolloin keksitään myös uudet äänet.
3. harjoitus: Mr. Bean -video ”Ministry of silly walk”
Sama kuin äskeinen harjoitus, mutta pareittain ja yksi ääni sekä liike per (kieliopillinen asia eli) I do, I don´t.
4. harjoitus: Seuraava idea on peräisin George Saundersilta ja hänen Substackistaan, tarinakerhosta (Story Club Substack).
Voit käyttää ainoastaan 15 sanaa.
dog = 1. sana
dogs = 2. sana
Harjoitus: Oppilaat saavat käyttää ainoastaan 20 sanaa muuntaessaan dialogia, joka sisältää kielioppia.
Oppilaat kirjoittavat tarinaa; valitaan kaksi pojan ja kaksi tytön nimeä, ystävyksiä keskenään.
Tässä esimerkkinä minun ja Hanna Saaren harjoitus, jota väsäsimme työpajassa:
Tom – Harry
Ann – Rose
Luodaan suhteet, roolit, esim. Harry vähän tyhmä, R. on kateellinen Annille, koska T. tykkää Annista enemmän. 20 sanaa vaatii toistoa. Seuraus: syntyy komediallisia tilanteita.
Joku aloittaa dialogin kysymällä. Luodaan 1. tilanne, kysytään oppilailta. Esimerkiksi: A. ja R. ovat huoneessa hihittelemässä (mitä?).
Tom: What are you doing?
1 what, 2 are, 3 you, 4 doing
Ann: Nothing. What are you doing?
Tom: I´m asking you.
5 nothing, 6 I, 7 am, 8 asking
Harry: You are being mean.
9 being, 10 mean
Tom: No, I´m not. I´m just asking.
Rose: Are you asking me?
Harry: No, he is not asking you. But what are you doing? I´m asking you.
11 no, 12 not, 13 just, 14 me, 15 he, 16 is…
Vielä yksi esimerkkisovellus:
this/ that 20 sanan dialogissa joko niin, että jokaisessa lauseessa on this ja that tai ne vuorottelevat niin, että joka toisessa lauseessa on this, joka toisessa that.
Vinkki: The Big bang theory – video sisältää toistoa -> komiikkaa.
Harjoitusmuodon hyödyt:
+ sama sana eri intonaatioilla luo eri merkityksiä
+ intonaatio kehittyy
+ toisto oppimisessa
+ draaman taju kehittyy, kun luodaan hahmot
+ ”Tight frames increase creativity.”
Pidin pajasta todella paljon, kuten muutkin osallistujat. Se oli hauska ja haastava! Pajaan osallistunut Eva Österlind Ruotsista vinkkasi meille netistä löytyvän artikkelin, joka kertoo tutkitusti toiminnallisen kielenoppimisen hyödyistä: OECD Art for Arts´ Sake? (2013)
Kuva: Evi Karydi
Kuvassa vasemmalta intohimoiset toiminnallisen kielenoppimisen kehittäjät: Miriam Stewart (Irlanti), Nina Maunu (Suomi), pajan vetäjä Chrysoula Georgousopoulou (Kreikka), Hanna Saari (Suomi), Eva Österlind (Ruotsi) ja edessä kuvan ottaja Evi Karydi (Kreikka).
Kiitos, thank you ”Tania” Chrysoula Georgousopoulou! Wonderful work!
Olen puu – fyysinen sanapilvi tai käsitekartta. Opettajia opiskelemassa draaman avulla kielen opettamista Itä-Suomen yliopistossa. Keskellä kouluttajana Nina Maunu.
Moni opettaja kokee draamalliset menetelmät itselleen vieraiksi tai vaikeiksi tai etteivät ne sovellu hänen persoonaansa. Oppijat kuitenkin yleisesti pitävät osallistavista ja aktivoivista menetelmistä, jotka johdattavat oppijan oman itsensä äärelle, parempaan itsetuntemukseen ja vuorovaikutuksen harjoitteluun, yhdessä toimimiseen, tiedon keräämiseen ja sen merkityksen analysointiin.
Tähän aiheeseen liittyen kieltenopettaja Marja Eskelinen haastatteli minua 11.6.2020 proseminaariopinnäytetyötään (6op) varten. Hän lähetti minulle seuraavat kysymykset, joihin vastaan tässä ainakin osittain.
Kuka olet ja millainen tausta sinulla on kielen opetuksen ja draamantyöskentelyn parissa?
Miksi draamankasvatuksen keinoja kannattaisi hyödyntää vieraan kielen opetuksessa?
Miten tämä tapahtuu? Mitä voi opettaa draamaa hyödyntäen?
Millaisia oppimistuloksia draamatyöskentelyn ja vieraan kielen oppimisen yhdistämisellä voi saada aikaiseksi?
Olen FM Nina Maunu, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, innostunut toiminnallisista menetelmistä, aloittanut erilaisten toiminnallisten menetelmien systemaattisen kokeilun ja kehittämistyön noin 10 vuotta sitten Espoon Kilonpuiston koulussa yläkoulun puolella. Minulla on ollut koko ajan kosketus myös alakoulun ja nykyisin myös erityispuolen oppilaisiin esimerkiksi sijaisuuksien ja draamavalinnaisryhmien kautta. Olen ollut vuoden Saunalahden koulussa samanaikaisopettajana luokanopettajien kanssa 5.-6. luokkalaisille ja lukiossa olen toiminut urani aikana neljä vuotta. Olen myös kouluttanut opettajia toiminnallisessa kielenoppimisessa ja arvioinnissa kaikilla asteilla esikoulun opettajista yliopiston opettajiin Suomessa ja ulkomailla.
Teos Toiminnallinen kielenoppiminen ilmestyi Otavalta kesällä 2020. Siinä on viisi toiminnallista lähestymistapaa kielen oppimiseen eli viisi menetelmälukua harjoituksineen. Yksi menetelmä on draamallinen, minulla lähinnä improvisaatioon perustuva. Teoksesta otetaan jo 3. painos, joka ilmestyy 30.11.2020!
Olen mukana Erasmus+ PbC -ryhmässä (Playing beyond CLIL, v. 2019-2021, https://www.playingbeyondclil.eu/), jossa tutkitaan toiminnallista kielenoppimista ja arviointia draamalähtöisen opetuksen kautta. Ryhmä on kehitellyt Show what you know – oppimisprosessin, jolle on luotu teoriapohja. Oppimisprosessi korostaa oppijan omaa aktiivisuutta, motivoitumista sekä sitoutumista oppimiseen, ryhmän tukea ja yhdessäoppimisen etuja sekä reflektoinnin ja palautteen annon tärkeyttä. Ryhmä tutkii myös formatiivisen arvioinnin tukemista draamapohjaisten menetelmien kautta ja luo arviointirubriikkeja opettajan arviointityön tueksi. Odotan innolla ryhmän aikaansaannoksia, jotka julkaistaan ryhmän verkkosivuilla!
Erasmus+ -hankkeessa 2019-2021 mukana olevat yliopistot, pääkoordinaattori Berliinin Humboldtin yliopisto
Miten ja miksi olen käyttänyt draamaa kielenoppimisessa?
Draama on ollut minulla alusta lähtien yksi toiminnallinen työtapa yhdistyneenä tarinallisuuteen ja visualisointiin (piirusteluun) ja draamakasvatuksesta tuttuihin lämmittely- peli-, leikki- ja improvisointiharjoituksiin. Ns. vapaa leikki, ns. valintalista eli esimerkiksi opitun kertauksena pienryhmälle annettu työ, on aina sisältänyt draamallisen vaihtoehdon, eli usein pienryhmä on päässyt improvisaationsa kautta näyttämään aiheen osaamista. Improvisaation raamit ovat tulleet opitusta aiheesta sekä jostakin pelistä, leikistä, patsas- tai liikeimprovisaatiosta, tarinallisuudesta, tarinan kertomisesta.
Esimerkiksi fyysinen käsitekartta, Olen puu -harjoitus tai jähmy: improvisaatio, jossa näytetään tilanne, jossa käytetään opittua ja jossa saa kysyä yleisöltä apua, tai patsasteatteri, jossa oppijat ovat aluksi jähmettyneinä patsaiksi, joita tarkastellaan ja jotka sanovat vain yhden sanan tai lauseen ja saattavat liikkuakin vähän esimerkiksi ohjaajan kaukosäätimen napin painalluksella, ovat helppoja ja suosittuja ns. draamallisia tapoja havainnollistaa opetusta ja oppia. Myös Lausekahvila, eli tilanne, jossa oppijat nostavat hatusta kirjoittamiaan sanoja tai lauseita ja puhuvat ne osaksi tilannetta, tulee mieleen ensimmäisten ns. draamallisten harjoitusten joukossa, tai harjoitus, jossa yksi tulee oven takaa tilanteeseen, joka hänen pitää tulkita ja täydentää omalla roolillaan. Piirustelu on saattanut inspiroida pienryhmää tarinan kertomiseen, jonka he voivat myös näytellä.
Olen huomannut, että oppijat nauttivat etenkin ns. vapaista pienryhmäesityksistä, joita he ovat tietyn, melko tiukankin aikarajan puitteissa itse keksineet. Näin on syntynyt sanaluokkarooliesityksiä, joissa on ollut esim. catwalkia, tai käsitekarttaa, jossa sanoja on näytelty ja karttaan on sisältynyt arvoitus, peli, jossa pelikorteille on annettu ominaisuuksia ja kieliopillisia tehtäviä tai ihan pieniä esityksiä, esimerkiksi myymälätilanteita, joissa opittua on käytetty repliikeissä ja roolihahmoissa. Joskus on syntynyt jopa tanssillisia tai ainakin liikkeellisiä ja rytmillisiä esityksiä. Näitä saatetaan pyytää videoimaan esim. kännykällä ja joskus katsotaan kaikkien, joskus vain vapaaehtoisten tuotokset. Tuotosten julkistamistapa ja -foorumi on sovittu ryhmän kanssa etukäteen. Norrenan toimittamassa teoksessa Ryhmä oppimaan! (PS-Kustannus, 2016) kehotetaan jopa tällaiseen opetustuotteen tekemiseen ja julkaisuun, koska sellainen antaa oppimiselle painoarvoa paitsi, että aktivoi oppijan.
Itse puhun palautteen palautteen palautteesta, eli kun oppija ja hänen pienryhmänsä on tehnyt tuotoksestaan, pienestäkin, itsearvioinnin ja pienryhmä on saanut palautteen muulta ryhmältä, pienryhmä palauttaa palautteensa muille eli kertoo, miltä palaute tuntui ottaa vastaan ja mitä ryhmä ajattelee oppineensa sekä tekisi seuraavalla kerralla toisin. Palautteelle ja sen sisältäville tunteille tulee antaa siis myös draamallisessa työskentelyssä paljon tilaa. Palautteen saamisen ja antamisen kautta oppimisen laatu kasvaa sekä opitulle annetaan painoarvoa: tuotos ei mennyt vain sekunneissa ohi vaan siihen palattiin ja mielellään useita kertoja ja siten, että palautteen muistaa ja oppimista kohottavassa ja arvostavassa hengessä. Palautteen palaute on merkki oppijalle, että opittu oli tärkeää ja että edistymiseen kiinnitetään huomiota. Oppija asettaa itselleen seuraavia oppimistavoitteita, mikä luo positiivista oppimisen kierrettä. Avoimuus ja dialogisuus rakentavat turvallisuutta ja hyvää henkeä.
Nyt minua auttaa Erasmus+ -ryhmä Playing Beyond CLIL kokoamalla teoriapohjaa tämänkaltaisille menetelmille ja draamapohjaisille harjoituksille. Puhumme seitsemästä perusmallista (The Flash Mop, The Documentary, The Trailer, The Advert, The Exhibition, The Panel Show), jotka harjoituksina avaamme verkkosivuillamme ja mukana on ns. dynaaminen arviointi (toiminnallinen arviointi, Dynamic assessment) arviointirubriikkeineen.
Miksi käytän draamaa opetuksessa? -blogitekstini 10.4.2016 kotisivuillani www.ninamaunu.com : https://ninamaunu.com/wp-admin/post.php?post=226&action=editvastaa yleisesti kysymykseen, mitä hyötyä oppijalle on draamalähtöisistä työtavoista. Tekstissä mainittu surinasiivet-harjoitus (Busy Bee, löytyy myös Erasmus-ryhmän edellisestä teoksesta Playing CLIL Handbook: Content and Language Integrated Learning Inspired by Drama Pedagogy sekä suomeksi teoksestani Toiminnallinen kielenoppiminen sovelluksineen) pistää leikkinä oppijan liikkeelle fyysisesti, mikä yleensä rentouttaa oppijaa ja saa aivot, kognitiiviset kanavat, paremmin liikkeelle, kun liikkeessä tehdään havaintoja ja valintoja.
Harjoitus on hauska (lähes poikkeuksetta on koettu hauskaksi riippumatta oppijan iästä), koska oppija saa itse valita sanansa, jota kuvaavaksi patsaaksi jähmettyy, ja turvasanat, etukäteen annetut vaihtoehdot, rentouttavat oppijaa lisää, jos oppija ei itse keksi sanaansa. Sanan valinta on jo roolin valinta ja piiloesiintymistä ryhmän keskellä. Sana sanotaan myös ääneen ja huom., leikissä on mahdollisuus matkia toisia tai sanoa turvasana, jonka lausuminen on oppijalle jo tuttu.
Nyt myös Marja Eskelinen lupasi opinnäytetyönsä linkin tässä julkaistavaksi. Opinnäytetyön otsikko on Draamakasvatuksen keinojen hyödyntäminen vieraan kielen opetuksessa. Linkin takaa löydät vastaukseni kaikkiin loppuihin Eskelisen minulle asettamiin kysymyksiin. (Älä ihmettele, kun etusivu näyttää tyhjältä. Rullaamalla alaspäin proseminaarityö kyllä löytyy.)
