Ajatuksiani Jo Boalerin teoksen Rajaton mieli – Opi, elä ja kehity ilman esteitä (suom. Pirjo Lintuniemi, Harper Life, 2020) pohjalta
Viime kesänä tapasin elämässään tahattomasti kovia kokeneen kouluttajan sattumalta, jos sattumia on olemassa. Hän vinkkasi minulle listan upeita teoksia, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen. Kenties juuri näiden teosten avulla hän oli jopa pystynyt muuttamaan elämänsä suuntaa, ajatteluaan ja suhtautumistaan oppimiskykyihinsä ylipäänsä. Nuoresta iästään huolimatta uusi tuttavani henki laajakatseisuutta, positiivisuutta, hyvää, innostavaa energiaa ja ennen kaikkea nöyrää itsevarmuutta, keskusteluhenkeä ja uteliaisuutta. Sanoisin tällaista karismaksi.
Kuultuaan teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020), toiminnastani ja visioistani hän huudahti: ”Tämä ei jää tähän!” Vaikkei hän kuulu varsinaisesti koulutusteni kohderyhmiin, hänen silmiinsä syttyi innostus ja kiinnostus, kuinka hän – tai hänen vinkkaamansa teokset – voisivat rohkaista ja auttaa minua eteenpäin, sillä se, mitä ja miten teen, oli hänen mielestään erittäin tärkeää. Hänellä kun oli menneisyydessään melkein pelkästään huonoja koulu- ja oppimiskokemuksia, tosin myös hänestä itsestään riippumattomista syistä.
Teos, jonka hän nosti ykkössuositeltavakseen minulle, tuli olemaan minulle käänteentekevä (ks. blogin alaotsikko!). Löysin kirjallisuudesta esimerkin kouluttajasta, Jo Boalerista, joka toimii samoin periaattein kuin minä, mutta lähinnä matematiikan alalla. Hyvää on myös, että hänen ajatuksensa mm. moniulotteisista lähestymistavoista uuden oppimisessa on levinnyt jo ympäri maailmaa sekä laajamittaisin tutkimuksin tulkittu jo hyviksi. (ks. esim. s. 187: tutkimukset Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa)
Moniulotteiset lähestymistavat tukevat kasvun asennetta
Teoksen kolme ensimmäistä lukua olivat minulle jollakin lailla tuttua juttua: aivojen muovautumiskyvystä, virheiden ja jopa epäonnistumisten rakastamisen tärkeydestä sekä asennemuutoksien vaikutuksesta todellisuuskokemuksiin. Pomppasin kattoon vasta alkaen sivuilta 111 luvun 4 kohdalla:
”Oppimisavain 4 – Hermoradat ja oppiminen optimaalistuvat, kun ajatuksia lähestytään moniulotteisesti.”
Opettajien tulee tarjota oppilaille työkaluja tehokkaampaan oppimiseen. Carol Dweck, Stanfordin yliopiston Boalerin työtoveri, joka on tutkinut kasvun asennetta ja jota Boaler lainaa, on sanonut: ”Oppilaiden pitää kokeilla uusia strategioita ja etsiä apua muilta, kun he ovat jumissa.”
Boaler jatkaa: ”Jotta oppilaille kehittyisi kasvun asenne, opetuksenkin pitää kummuta kasvun näkökulmasta ja opettajien pitää kannustaa oppilaita monipuoliseen oppimiseen niin, että kasvun mahdollisuudet avautuvat kaikille.” [tämän blogitekstin lihavoinnit minun]
Tähänhän minä pyrin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, kun integroin opetukseeni liikettä, piirustelua, tarinankerrontaa, improvisointia, vuorovaikutustaitoja myös pelien ja leikkien kautta; ylipäänsä monipuolisia ja oppilaslähtöisiä, valinnanvaraisia opetusmenetelmiä! Tunnit saavat olla vaihtelevia ja sopiva tasapaino rutiinien, ennakoitavuuden ja yllätyksellisyyden kanssa on pidettävä. Oppilaslähtöisyys riittää yleensä yllätykseksi. (Joo, ja käytän sähköisiä oppimateriaaleja sekä oppikirjaa ja toki minulla on myös opettajajohtoisia tunteja. Niistä suosituimpia ovat aiheiden kertaustunnit, joissa teemme katsauksen siihen, mitä on opittu ja mitä opitusta nostetaan tärkeimmiksi asioiksi.)
Boaler kirjaa sen näin: ”Miten opettajat, vanhemmat ja esimiehet voivat sitten opettaessaan vahvistaa ja tukea myönteistä kasvua ja oppimista? Ratkaisun tarjoaa moniulotteinen lähestymistapa opettamiseen ja oppimiseen. Se on kehittynyt Stanfordissa ja muualla tehdystä tuoreesta aivotutkimuksesta sekä niin opintiensä aloittavia kuin korkeakouluopiskelijoita opettavien erilaisista kokemuksista.”
Minä mietin: miten vasta nyt? Onhan varmaan monipuolisten opetusmenetelmien tehokkuus ollut iät ja ajat sellaisia käyttäneiden (myös aineen)opettajien kokemustiedossa. Mutta ajattelen myös: jippii, vihdoinkin tulee tutkimustuloksia. Stanfordin ja muut aivotutkijat ovat havainneet, että eri aivoalueiden välinen kommunikaatio tehostaa oppimista ja suorituksia. ”Uuden tiedon oppiminen aktivoi aivoissa erilaisia yhteyksiä – hermoratoja, jotka keskittyvät esimerkiksi havainnointiin, muistiin, järkeilyyn, kommunikointiin ja visualisointiin. Kun stimuloimme kaikki radat tarkastelemalla tietoa moniulotteisesti, aivomme vahvistuvat ja oppiminen maksimoituu.” (s. 114)
Boaler antaa esimerkin siitä, miten opettaja voi vahvistaa oppijoiden aivoalueiden välistä vuorovaikutusta esimerkiksi matematiikassa (s.119):
- Pystytkö ratkaisemaan tehtävän numeroin? [vrt. kieli: merkein, lyhentein, käsittein, sanoin, symbolein]
- Pystytkö ratkaisemaan tehtävän visuaalisesti niin, että numeroilla on värikoodit?
ks. kuva alla: Relatiivilauseen pilkun paikka
[vrt. esim. myös lauseenjäsennys: lauseenjäsenet värikoodeina, (ihmis)lappujärjestys; lauselajit, pilkutus sekä sanajärjestys lauseenjäsenvärikoodein jne.]
- Pystytkö ratkaisemaan tehtävän kirjoittamalla siitä tarinan?
- Pystytkö kuvaamaan tehtävää ja sen ratkaisua jollain muulla tavalla? Tekemällä siitä esimerkiksi piirroksen tai näytelmän, muovaamalla esineen tai esittämällä sitä erilaisin liikkein?
Pienryhmä esittää relatiivilausettaan ja pilkun paikkaa siinä. 
Predikaattipatsas esittelee predikaatin ominaisuuksia
Verbikaupunginosa näyteltynä 
Verbikaupunginosa visualisoiden (sisältää verbilajit, aikamuodot, persoonamuodot)
Tämä viimeinen pallura oli melkein liikaa minulle: tätähän toiminnallinen kielenoppiminen myös on, erilaisin tavoin opitun ja ymmärretyn näkyväksi tekemistä, aiheen toisiin yhteyksiin soveltamista! (Toki myös oppikirja- ja tekstilähtöistä.) Esineitä tosin ei ole tunneillani muovattu, mutta erilaisia esineitä on liikuteltu, niillä näytelty tai otettu ne muuten osaksi oppimista (tarinaa).
Boaler esittää haasteen (s. 121):
”Useissa oppiaineissa, varsinkin humanistisissa tieteissä, aihetta lähestytään jo monipuolisesti. Opiskelijoita pyydetään esimerkiksi kertomaan oma tulkintansa luetuista teksteistä tai hyödynnetään sellaisia oppimismuotoja kuten ryhmäkeskustelut, väittelyt ja näytelmät. – – Kokemusteni mukaan muutoksen tarpeessa ovat eniten sellaiset oppiaineet kuten matematiikka, luonnontieteet ja kielet. Opetussisältöjen lähestyminen useista eri näkökulmista olisi ihanteellista kaikissa näissä oppiaineissa.”
Yhteistyön merkityksestä oppimisessa
”Oppimisavain 6 – Yhteydet toisiin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa tehostavat aivojen hermoratoja ja oppimista.” (s. 178)
Paitsi moniulotteisuus, kuten Boaler sen ilmaisee, myös yhteistyö on luonnollisesti oppimisessa tärkeää ja olennaista. Yksinkertaisesti: ”Ajatusten vaihtaminen jonkun toisen kanssa vaatii ja kehittää korkeamman tahon ymmärrystä. Kun opiskelijat työskentelevät yhdessä (- -), heille tarjoutuu tilaisuus jakaa ja kuulla ajatuksia, mikä on jo sinänsä arvokasta.” (s.180)
Jos ryhmä on hiljainen tai olen luennoinut, pistän oppilaat juttelemaan aiheesta parin tai pienen ryhmän kanssa. Myös tehtäviä voi tehdä sekä tarkastaa ennen opettajajohtoista tarkistamista parin tai pienen ryhmän kesken. Projektitöitä teetän pienryhmissä, vaikka joskus saa valita myös yksintekemisen; riippuu projektin luonteesta. Joka tapauksessa myös minun mielestäni ajatusten vaihto on tärkeää, koska erilaiset näkökulmat sekä opitun kielellistäminen tehostavat oppimista.
Boaler tutkimuksistaan: ”Koulussa, jossa matematiikkaa opetettiin soveltavasti, oppilailla teetettiin projekteja, jotka kestivät muutaman oppitunnin ajan ja jotka vaativat oppilaita käyttämään ja soveltamaan ratkaisumenetelmiä eri tavoin. Kyseisen koulun oppilaat pitivät matematiikasta toisen koulun oppilaita enemmän ja menestyivät valtakunnallisissa kokeissa huomattavasti paremmin.(11) Projektikoulun oppilaat suoriutuivat perinteisesti opetettuja oppilaita paremmin, koska he tarttuivat jokaiseen tehtävään tilaisuutena ajatella ja soveltaa erilaisia ratkaisumenetelmiä, kun taas perinteisen koulun oppilaat lähestyivät tehtäviä yrittäen palauttaa tietoja muististaan. Lisäksi perinteinen lähestymistapa piti yllä tyttöjen ja poikien sekä eri yhteiskuntaluokista tulevien oppilaiden epätasa-arvoa. Projektikoulun alkaessa vallinneet epätasa-arvoisuudet puolestaan hävisivät kolmen opiskeluvuoden aikana.” (s.185)
Havaintoni tukevat Boalerin tutkimustuloksia 20 vuoden opettajankokemuksella. Se, että oppilas pääsee soveltamaan opittua tai opittavaa asiaa yksin tai pienryhmässä, lisää yleensä hänen aktiivisuuttaan, motivaatiotaan, itseohjautuvuuden ja oppimisen omistajuuden tunnetta ja antaa tilaisuuden flow´lle, ja tietysti kaikki nämä tunteet edesauttavat syväoppimista.
”Aktiivisesti oppineet oppilaat olivat kymmenen kertaa halukkaampia jatkamaan matematiikan parissa lukion jälkeenkin. (13)” Tässä onkin haastetta meille kaikille opettajille. Miten sytyttää (elinikäinen) innostus (äidinkieltä, lukemista ja kirjoittamista) kohtaan? Sillä eikö kiinnostuksen herättäminen, uteliaisuus ja sinnikkyys ole tulevaisuuden taidoista tärkeimpiä?
”Oppilaat alkavat arvostaa toisiaan ja ajatella toisistaan myönteisesti, jos opettajat korostavat erilaisten ajattelutapojen tärkeyttä – – missä tahansa oppiaineessa.” (s. 197) Oppilaat pitää saada arvostamaan ajattelun eroja ja erilaisuutta. Kun asennoituminen muuttuu, vuorovaikutuskin muuttuu, sekä luokkahuoneessa että elämässä, Boaler haastaa pistäen tavoitteet korkealle.
Edistyneet oppilaat hyötyivät siitä, kun he selittivät ratkaisujaan toisille, koska sillä tavalla oppilas itsekin ymmärsi asiat vielä paremmin. Oppilaat oppivat arvostamaan toisiaan erityisesti siksi, että heitä opetettiin näkemään erilaisuuden arvo.