Osallistuin syksyllä 2014 Lahdessa Kansalaisfoorumin järjestämälle fyysisen kirjoittamisen kurssille. Paja oli neljän tunnin mittainen ja sen veti teatteri-ilmaisun ohjaaja Tiina Tanskanen-Paavola, joka on saanut oppinsa mm. kirjailija, teatteritaiteen maisteri Siri Kolulta.
Tiina vetää Helsingin työväenopistossa 24.-25.1. 2015 kahden päivän kurssin Liikkeestä sanaksi – kehon kertomaa, jonne en itse ikävä kyllä pääse. Nimittäin fyysinen kirjoittaminen, body writing tai jopa dance writing, on metodi, jonka voin sanoa näinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen sopivan minulle ja jonka ennustan tulevan aiheesta kiinnostuneille pikkuhiljaa tutummaksi. Soisin metodin pääsevän myös eri asteiden opiskelijoiden käyttöön.
Kurssin jälkeen en löytänyt googlaamalla juuri mitään teoreettista tietoa saati kirjallisia lähteitä fyysisestä kirjoittamisesta, en edes hakusanoilla body writing tai dance writing. Kansainvälisiä konferensseja aiheesta on jo järjestetty, joten jossakin tietoa on.
Aihe on kuitenkin niin mielenkiintoinen ja kutkuttava, varmaankin sen omaperäisyyden, kummallisuuden ja menetelmään liittämäni uutuuden tunteen vuoksi, että päätin uskaltaa kirjoittaa menetelmästä mututuntumalla, yhden kokemuksen saaneena, lisää kokemusta ja tietoa aiheesta janoavana.
Kirjoitan nyt syksyisestä kokemuksestani siten, miten minä sen muistan kuukausia jälkeenpäin ja millaisia oivalluksia koin. Pohjaa kokemukselleni antaa tulevan kevään 2015 Liikkeestä sanaksi Helsingin työväenopiston kurssi, joka esitellään netissä seuraavasti, ja jonka mukaan toimimme myös syksyn kurssilla:
Tutustutaan fyysisen kirjoittamisen työtapaan: mitä kehon aktivointi saa aikaan kirjoitusprosessissa. Etsitään erilaisia tapoja tuottaa tekstiä, kirjoitetaan fyysisten harjoitusten pohjalta. Fyysisen kirjoittamisen pohja on keholähtöisessä ajattelussa. Kurssilla etsitään tekstin tuottamiseen vaihtoehtoisia tapoja ja ajatellaan kirjoittamista kehollisena prosessina, ei vain älyllisenä. Kurssilta saa voimavaroja ja näkökulmia kirjoittamiseen. Harjoitteita tehdessä tulee lämmin. Niiden jälkeen on kirjoitustuokioita. Harjoitukset sopivat sekä aloittelijoille että pitempään kirjoittaneille, jotka haluavat löytää kirjoittamiseen uusia työkaluja.
Pilkon kokemukseni näihin lauseisiin:
1) Tutustutaan fyysisen kirjoittamisen työtapaan: mitä kehon aktivointi saa aikaan kirjoitusprosessissa. Etsitään erilaisia tapoja tuottaa tekstiä, kirjoitetaan fyysisten harjoitusten pohjalta.
Tämä tarkoitti minulle, että tosiaankin tutustuimme erilaisten musiikkien, rytmien ja niihin liittämieni liikkeiden kautta, mitä erilaiset rytmit ja niihin liittämäni liikkeet saivat aikaan kehossani ja mielessäni ja miten nämä muutokset vaikuttivat kirjoittamiseen, sen laatuun ja esimerkiksi lauseiden pituuteen.
Olimme alkupuolella liikkuessamme eläimiä, ja jälkeenpäin keskustelin erään osallistujan kanssa, kuinka hassulta ja epämukavaltakin aikuisesta ihmisestä tällainen leikkiminen ja roolinotto saattoi tuntua. Mutta niin oli tarkoituskin. Ja kaikki tajusivat sen, lisäsi kurssikaverini. ”Olimme samassa veneessä.”
Ajattelen leikin hyödyllisyydestä myös näin: Leikkiessään oma ego pyrkii katoamaan ja minuuden rajat laajenevat. En ole enää niin itsekeskeinen ja rentoudun, kun näen, että muutkin hassuttelevat. Pinnistelen olevani koko ajan enemmän minä, sellainen tyyppi, joka ei muiden tekemisistä ja ajatuksista välitä. Keskityn kehooni ja hetkeen. Rentoutuminen lisää luovaa tilaa. Heittäytyminen hetkeen kannattaa. Tiedän, että se tulee palkitsemaan, oman mieleni, oman kehitykseni.
Elämä on seikkailu. Eikä sitä tarvitse olla aina kontrolloimassa.
Mielestäni näiden eläinleikkilämmittelyjen jälkeen kirjoitimme ensimmäisen tekstin, joka sai kyyneleeni valumaan. Sai kirjoittaa vapaasti tuntemuksista, ajatuksista, mistä vain, vaikka ihan hölynpölyä, eli näin aloimme murtaa jäätä, minun kuortani.
Kyyneleet eivät haitanneet minua yhtään. Tunsin itseni vahvaksi, minulla oli ns. jalat tukevasti jalat maassa. Istuin ja kirjoitin muun muassa:
”Jäkälä on kukka. Älä tallo sitä. Kestää sata vuotta, ennen kuin se uusiutuu.” Kirjoitin kirjoittamisesta; olin mieleni maisemassa maalla, sukutarinan luona. ”Luota tarinaan.” ”Yksityiskohdat riittävät. Ihmiset kiinnostuvat kyllä.”
2) Fyysisen kirjoittamisen pohja on keholähtöisessä ajattelussa. Kurssilla etsitään tekstin tuottamiseen vaihtoehtoisia tapoja ja ajatellaan kirjoittamista kehollisena prosessina, ei vain älyllisenä. Kurssilta saa voimavaroja ja näkökulmia kirjoittamiseen.
Oivallukseni, jälkeenpäin syntynyt: olen taipuvainen perfektionismiin, joka estää toisinaan minua tekemästä ja kokeilemasta asioita. Fyysisen tekemisen lisääminen kirjoittamisprosessiin rentoutti mieltäni, ja mitä enemmän liikettä ja keskeytyksiä jopa kesken jonkun tehtävänannon tuli, sitä paremmalta minusta melkein tuntui. Keskeyttämiset eivät siis hajottaneetkaan ajatteluani juuri siitä tekstistä ja aiheesta, mitä olin kirjoittamassa. Päinvastoin, tekstin laatu saattoi jopa parantua, varsinkin fyysisimmän, nopeimman ja annetun liikesarjan jälkeen koin näin. Aivan kuin aivot olisivat saaneet enemmän happea, eli miettimisaikaa. Alitajunta toimi.
Yksi opetus lisää: luota, alitajuntasi toimii.
Ehkä tätä oivallusta voisi käyttää jatkossakin. Kun aivot jumittavat, ja vaikkei aina siltä tuntuisikaan, nouse ylös, pidä tauko kirjoittamisessa.
Myös Outi Kallionpää sivuaa aihetta fyysinen kirjoittaminen ajankohtaisessa blogissa Uusi kirjoittaminen (lihavoinnit minun) (linkki: uusi kirjoittaminen, 5.12. 2014) ja puhuu kehon ja mielen rauhoittamisen tärkeydestä kirjoittamisprosessin yhteydessä:
” – – erilaiset tekstilajit vaativat erilaisia kehollisia ja mentaalisia tiloja. Tietotulvan keskellä tapahtuva, hektinen monisuorittaminen sopii mainiosti nopeisiin, puheenkaltaisiin genreihin, mutta keho ja mieli on osattava tietoisesti rauhoittaa ja saattaa läsnäolon tilaan pitkäjänteistä tekstin tuottamista ja luovuutta vaativissa tekstilajeissa.”
Kallionpää määrittelee ja laajentaa käsitystä ”uudesta kirjoittamisesta”, jonka perusta on toiminnallisuudessa:
”- – uuden kirjoittamisen perusta on toiminnallisuudessa. Se ilmenee ihanteellisemmillaan luovana ja sosiaalisena, keholla tapahtuvana tekemisenä. Tehdään taidokas käsityö tai maalataan taulu, joka jaetaan kuvana asiaan vihkiytyneissä verkkoyhteisöissä, joissa myös kokoonnutaan säännöllisin väliajoin kasvokkain keskustelemaan yhteisöä yhdistävästä teemasta. Tai vaikutetaan tärkeään asiaan tekemällä yhdessä tanssi tai näytelmä ja esitetään se verkossa musiikilla ja tekstillä ryyditetyn videon avulla.
Parhaimmillaan siis myös uudet kirjoitustaidot ovat kiinteästi kosketuksissa kirjoittajan oman ja ympäröivän maailman fyysiseen todellisuuteen ja vahvistavat kehollisuutta inhimillisen kokemuksen perustana.”
Näinkin voi siis olla. Joka tapauksessa taidankin olla hyvin ajankohtaisen aiheen kimpussa: fyysisyys ja siitä huolehtiminen liittyvät kirjoittamiseen moninaisesti.
3) Harjoitteita tehdessä tulee lämmin. Niiden jälkeen on kirjoitustuokioita. Harjoitukset sopivat sekä aloittelijoille että pitempään kirjoittaneille, jotka haluavat löytää kirjoittamiseen uusia työkaluja.
Harjoitukset etenivät omien muistiinpanojeni mukaan näin: Ensin oli liikuntalämmittelyt ja vapaamuotoinen tekstinkirjoittaminen. Kirjoittamiselle annettiin aina aikaraja, jonka muisti vain siitä, kun opettaja sanoi: ”Jatketaan” ja antoi uuden tehtävänannon.
Meille annettiin otsikkoja musiikin ja liikkumisen jälkeen, mm. Sinä päivänä, ja ohjeena oli ”Anna karhun näkyä tekstissä”. Sitten oli Hurjat kekkerit – ja saattoi olla muitakin otsikkovaihtoehtoja, mutta minä valitsin tämän. Tuolloin tapahtui jo tekstin parissa selvää vapautumista, toisin sanoen pidin hauskaa ja minua alkoi naurattaa. Vapautuminen oli alkanut näkyä jo kehonkielessäni, ja nautin siitä. Aivan kuin olisin löytänyt sisäisen koomikkoni, aivan kuin olisin muistanut: hei, minäkin osaan olla hauska. Ja itse asiassa, näin ajattelin, koomisten tilanteiden tajuaminen ja huumori taitavat olla vahvuuksiani. (Ja se voisi näkyä teksteissä. Voisi näkyä enemmänkin.)
Tällainen kokemus on tietysti voimaannuttava, ja se saatiin aikaan ”kehollisuudella”, kehon huomioon ottavalla eli kokonaisvaltaisella menetelmällä.
Seuraavasta tekstistä tuli filosofinen: ”Miten hyökkäät? Miten lähestyt saalista?” Edelleen minulla oli hauskaa sekä kirjoittaessani ja liikkuessani, mutta jokin (musiikki?) sai ikään kuin pysähtymään ja mietiskelemään sanoja ja itse elämää. Aivan kuin kirjoittamisessa olisi ”tahtonut liukua syvemmälle”.
Kirjoittaessa ei annettu rajoja, ei ohjeita aiheesta eikä tavasta kirjoittaa. Vain otsikko.
Näiden harjoitusten jälkeen keskustelimme musiikkien rytmeistä ja eläimistä, mitkä sopivat itse kullekin parhaiten – omasta mielestä ja kirjoitusjälkien perusteella.
Loppupuolella annettiin kolme otsikkovaihtoehtoa. Pääsin erääseen pöytälaatikkoromaaniini käsiksi, kun otsikko oli Disco. Olipa hieno kirjoittaa jälleen maailmasta, jonka olin jättänyt noin 10-20 vuotta sitten.
Luimme tekstimme ääneen. Olin onnellinen, kun jotkut naureskelivat, hymyilivät, hymähtelivät, kun luin tekstini – olihan tunnelmapalassa ihan naurettavaa nuorten naisten disco-toilailua.
Kun ohjaaja Tiina kyseli lopuksi oivallustemme perään, hän oli kuin ilahtunut siitä, että olin käyttänyt vanhaa aihetta ja/tai materiaalia kurssilla työstämiseen. Minä ilahduin, kun sellainenkin työtapa tuntui sallitulta.
Teimme myös tutkivan harjoituksen siitä, viekö liike ajatusta vai ajatus liikettä. Tavoitteena oli päästää koko keho vapaaksi ja antaa mennä, katsoa, mitä tulee – kirjoituksessa.
Harjoitus oli todella vapauttava, ja vei minut taiteen alkulähteille, lapsuuteen ja siellä tärkeimpiin varhaisiin taidekokemuksiini.
Kirjeestä itselle, Ominaisuudesta, josta en itsessäni pidä, tuli aivan mahtava! Ja siellä, riveillä, on myös minulle tärkeä, alituisesti mielessä kummitteleva kirjallinen aihe, Kananmunatyttö. Ja se, kuinka isoäiti on ollut minulle yksi elämäni tärkeimpiä ihmisiä.
Harjoitusten jälkeen Tiina-ohjaaja kysyi myös lauseistamme: onko teksteissämme epätyypillisiä tai tyypillisiä lauseita?
Oivallukseni: musiikki vaikuttaa liikkeeseen, musiikki on tunnetta, musiikki vie, musiikki on valtaa. Ja minä, joka yleensä omasta mielestäni kirjoitan liian monimutkaisia ja rönsyileviä lauseita, olinkin joissain teksteissä kirjoittanut hyvinkin lyhyitä ja selkeitä lauseita.
Lopuksi oli vielä yksi tehtävä, joka liittyi itsetuntoon, mutta jääköön se paljastamatta.
Kiitos Kansalaisfoorumille ja ohjaajalle kurssin järjestämisestä, mutta myös kurssitovereille hyvästä, oivalluttavasta yhteistyöstä. Kurssin jatkeita odottaen!
