Vuorovaikutuksessa Sari Salon Sanataikoja ja lukuloitsuja kanssa (2021) – äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan ja kouluttajan ajatuksia teosta lukiessa

Tämä kirjoitus pyrki alun perin olemaan ”kanssaluenta” teoksesta Sanataikoja ja lukuloitsuja – 150 Peppu irti penkistä ideaa esi- ja alkuopetukseen (Salo, Sari, 2021, PS-Kustannus), jonkinlainen esittely siitä, millaisia rinnakkaisharjoituksia teoksen harjoitukset saivat mielessäni aikaan. Päädyin lopulta esittelemään pelkästään yhden ja teoksen ensimmäisen harjoituksen kautta omaa pedagogista lukutapaani ja sen tuottamia harjoitustyyppejä.

Valitsemani lukutapa ”kanssaluenta” tarkoittaa, että teos on jo itsessään täydellinen sekä käytännössä monella taholla toimivaksi todettu ja uskon sen. Tekijänä on kokemusasiantuntija sekä joukko hänen aikuis- ja lapsiapureitaan, jotka oheisvideoillakin todistavat harjoitusten toimivuuden, oppimisen ilon ja innon läsnäolon. Lapset rakastavat tavoitteellista, konkreettista, selkeää tekemistä, oman käden jäljen näkymisen esillä oloa, näkyä ja tunnetta, että muutkin ympärillä toimivat, oppivat ja että keneltä tahansa on turvallista kysyä, jos tulee tunne, ettei osaa. Teos henkii kaikkea tätä.

Kirjoitukseni tarkoitus on siis virittää esille yhden sen harjoituksen kautta erilaisia sävylankoja, joita kenties voi jäädä itse kukin miettimään ja kehittelemään, minne ne voisivat johtaa. Haluan siis tällä tavoin omalta osaltani osallistua toiminnallisen pedagogiikan keskusteluun ja avata, millaisin miettein ja silmälasein yksi yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä toiminnallisen kielenoppimisen kouluttaja myös varhaiskasvatuksessa ja varhennetussa lukee teosta.

Minun silmälasini, mielikuvitukseni, suurentavat erityisesti tekstiä seuraavissa kohdissa nähdessään näille sävylangoille tilaisuuden. Sävylangat ovat nimeltään vuorovaikutus, leikki, myös lapsen oma, mielikuvitus, luovuus, yhteisöllisyys, yhteisöllinen oppiminen, kokemuksellinen oppiminen, kehollisuus, merkityksellinen liike.

Nämä sävylangat ovat oman pedagogiikkani lähtökohtia, joita lukutapani tukee.

Tämä johtuu tietysti siitä, että jokaisen lukijan oma historia, kokemus ja tausta vaikuttaa lukemiseen ja harjoitusten kokemiseen. Olen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja käytän taktiilisuutta opetuksessa, mutta en juuri kerää taktiilista materiaalia toiminnallisia harjoituksiani varten, joka johtuu muun muassa siitä, että olen kallellaan draamaan. Olen saanut vetää vuodesta 2003 ilmaisutaitopainotteisia luokkia Kilonpuiston koulussa Espoossa, ja draamakasvatuksen approbaturin lisäksi harrastanut vuosittain draamaan liittyviä kursseja ja koulutuksia vuodesta 1997. Viimeisimpänä olen osallistunut Erasmus+ Playing beyond CLIL:n (PbC) kolmivuotiseen hankkeeseen, jossa monikansallinen Interacting -teatteri- ja kouluttajaryhmä teetti meillä ja antoi monia draamallisia tapoja opettaa eri oppiaineita, kieltä sekä arviointia toiminnallisin menetelmin. (ks. linkki PbC:n e-kirjaan, jossa teoriaa ja harjoituksia: https://www.playingbeyondclil.eu/toolkit, e-box löytyy myös suomeksi ja englanniksi https://3458a5f8-e6be-4f05-955e-0f7059d8cfd2.filesusr.com/ugd/1030fa_0fbcfddadd564554a7e919ea0b9ac9fe.pdf).

Draamaharjoitukset ovat minulla siis jatkuvasti käytössä ja etsinnässä. Tämän taustani vuoksi lukutapani etsii draaman paikkoja harjoituksissa.

Mutta mitä se draama on muuta kuin näyttelemistä ja näytelmien tekoa, voisi joku kysyä, sillä draama ei minulle todellakaan merkitse heti ensimmäiseksi näyttelemistä eikä näytelmien tekoa. Vastaan, että draamakasvatuksen sisälle mahtuu laaja kirjo harjoituksia, jotka vahvistavat oppijan minäkuvaa, itsetuntemusta, vuorovaikutustaitoja, ryhmätyötaitoja, erilaisia tilanteen ja tekstien luku- sekä ilmaisutaitoja.

Draama on kokemuksellista, moniaistillista pedagogiikkaa, mikä tarkoittaa myös, että oppimisessa on mukana kehollisuutta, kokonaisvaltaisuutta, eläytymistä erilaisiin rooleihin. Tämä tarkoittaa myös, että lukutapani etsii myös paitsi rooleihin eläytymisen niin merkityksellisen liikkeen paikkoja harjoituksissa. Merkityksellinen liike ei ole liikettä liikkeen vuoksi, vaan esimerkiksi juuri eläytymistä johonkin rooliin. Rooli voi olla esimerkiksi alkukirjain tai sana. Toki roolin ottaminen toteutuu luonnostaan myös hyvin usein erilaisissa leikeissä ja peleissä niin, ettei roolia ajatella tietoisesti. Mutta on siis mahdollista oppia kieltä myös tietoisen, fyysisen, kehollisen roolikokemuksen kautta.

Draamaan liittyy hyvin usein paitsi leikki, niin tilan antaminen lapsen omalle luovuudelle ja mielikuvitukselle, toisin sanoen valinnoille ja kehittelyille. Mitä sinulla tulee tästä mieleen? Miten jatkaisit tätä? Sinä, lukijani, olet tervetullut nyt tällaiseen leikkiin, jota minä nyt leikin.

Taikapata (Sanataikoja ja lukuloitsuja s. 10)

Tämän monipuolisen, yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä, loruja ja riimejä lähtökohtanaan pitävän harjoituksen kohdalla minulla tulee mieleen LISÄKSI aakkosten opettelu niin, että seistään piirissä (pienryhmissä). Jos vaikka harjoitellaan kirjainta A, pataan heitetään a:lla alkavia asioita, vaikka ananaksia tai aprikooseja, niitä kukin itse fyysisesti esittäen. Kirjainmalli ja kuvia a:lla alkavista sanoista on esillä koko ajan.

Alkukirjainpata fyysisenä kokemuksena

Harjoituksen kulku:

  1. Valitaan aluksi yksi yhteinen a:lla alkava asia (esimerkiksi ananas).
  2. Eläydytään a:lla alkavan sanan olemukseen ja esitetään sitä liikkeen avulla. Miten esimerkiksi ananas liikkuu padassa? Kun ananas kypsyy, miten se näkyy liikkeessä? Entä jos joku maistaa ananasta? jne.
  3. Opettaja hämmentää pataa sopivan ajan ja katsoo, miten a:lla alkavat asiat padassa liikkuvat. Kypsyminen vaatinee myös sanan ääneen toistamista (”loitsimista”).
  4. Sitten kun keitto on valmis, a:lla alkavat asiat hyppäävät pois. Opettaja voi huutaa ”valmis”, jolloin oppilaat hyppäävät padasta takaisin piiriin.
  5. Piirissä oppilaat tekevät kehollaan sanan alkukirjaimen. Opettaja voi näyttää kehollaan kirjainmallin (nostaa esimerkiksi kädet suoriksi ja sormenpäät yhteen pään yläpuolella, jonka jälkeen tekee vatsansa kohdalle toisella kädellään viivan, jalat on leveässä haara-asennossa koko ajan), mutta sallii erilaisia vaihtoehtoja, joita voidaan yhdessä ihailla. Välillä kirjaimia voi pyytää tekemään pareittain tai erikokoisissa pienryhmissä. Kirjaimen voi tehdä eri tasoilla, lattialla, istuen, seisten…Lapset keksivät.

Pataan voi heittää useita, myös oppilaiden omia ehdotuksia a:lla alkavista sanoista. Fyysisen toiminnan jälkeen tulee kirjoittamisosuus: kirjoitetaan A-kirjain, ehkä sillä alkava tai alkavia sanojakin. Salon harjoituksesta saat hyvän vinkin, miten ja mihin kirjaimia voidaan kerätä.

Alkukirjain siihen eläytyvänä piirusteluna

A-kirjain –kokemuksen voi myös piirtää ja leikkiä sillä sarjakuvapiirtäjän tapaan. Miten piirrät a) hämmästyneen, b) surullisen, c) järkyttyneen, d) onnellisen yms. A:n, miten se näkyy viivassa ja sen ympärillä olevissa A:lla alkavissa sanoissa? Tai millainen oli patakokemus A:na, esimerkiksi ananaksena. Piirrä oma A-kirjain ja kirjoita ja/tai piirrä sillä alkava sana (esimerkiksi ananas). Harjoituksessa otetaan siis lapsen tunnekokemus käyttöön, joka saa näkyä piirustuksessa.

Harjoitusten takana oleva pedagoginen ajattelu

Tässä Alkukirjainpata fyysisenä kokemuksena -harjoituskokonaisuudessa korostuvat myös siis lapsen oman mielikuvituksen käyttöönotto, luovuus ja itseohjautuvuus siinä, kun lapsi saa tehdä jonkin verran omia valintoja, ryhmätyötaidot, kun kirjainta tehdään yhdessä, kehollisuus, kun käytetään kehoa oppimisen tukena, joka syventää oppimista kokonaisvaltaiseksi, jolloin ajattelu sekä tunteet seuraavat mukana, merkityksellinen liike, kun liike liittyy opittavaan aiheeseen, tällä kertaa a-kirjaimeen. Kun motorinen sekä taktiilinen osuus eli piirtäminen ja kirjoittaminen seuraa kokonaisvaltaisen fyysisen tekemisen jälkeen, kuten myös Salon teoksessa, se usein lisää keskittymiskykyä ja avaa kanavia rennommalle tekemiselle, oppimiselle, ilmapiirille. Yhteisen naurun, leikin, toiminnan, kokemuksen jälkeen ainakin osalta karsiutunee osa puurtamisen, suorittamisen, oppimisen työläyden tunnetta pois ja tilalla on iloa – usein myös onnistumisen iloa, sillä kaikki ovat onnistuneet tekemään jotain omalla tavallaan ja hieman kuin omilla ehdoillaan.

Surinasiivet (Toiminnallinen kielenoppiminen, Otava, 2020)

Mieleni yhdistää Salon Taikapata-harjoitukseen myös teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen (Maunu, Airaksinen, Otava, 2020) Surinasiivet – nimisen harjoituksen (s. 33-34). Siinä oppilaat ”surisevat” eli liikkuvat etukäteen sovittuna (kirjaimena) vaikkapa sitten padassa, kunnes jähmettyvät merkistä (taikasauvan heilautuksesta) sovituksi kirjaimeksi tai kirjaimella alkavaksi sanaksi. Opettajan tullessa kunkin kohdalle oppilas saa liikkua paikallaan joko kirjaimena tai esittää liikkeellä alkukirjaimella alkavaa sanaa.

Olisi tarkoitus, että toisten sanat tulee kuunnella ja omalla kohdalla oppilas keksii sanan, jota ei ole vielä sanottu (piiloesiintymis- sekä kuunteluharjoitus). Pienemmille on annettu valmiiksi kolme turvasanaa, joista jonkun saavat omalla kohdallaan toistaa ja tehdä omanlaisen liikkeen siihen. Samalla alkukirjaimella voidaan toistaa monta kierrosta, joilla kaikilla saa sanoa vaikka aina saman sanan. Harjoituksen voi toki pitää myös pudotuspelinä, jolloin alkukirjaimella alkavaa sanaa ja liikettä ei omalla kohdalla voi miettiä kahta sekuntia kauempaa.

Surinasiivet -harjoitus on esimerkki ylöspäin eriyttävästä vertais- ja/tai mallioppimisesta. Myöhemmin sanat voidaan kirjoittaa, piirtää sekä esittää pantomiimina esimerkiksi pienryhmissä. Syntyneitä sanapantomiimeja muut saavat arvuutella kaksi kertaa. Jollei sanaa ole arvattu silloin vielä, ryhmä paljastaa, mikä sana oli kyseessä.

Syntyneitä sanapantomiimeja voi myös yleisö päästä yksi kerrallaan täydentämään kuvaksi (yleisön osallistaminen). Millä sanalla sinä täydentäisit sanaa ananas? Voisiko se saada seurakseen muita A:lla alkavia sanoja vai eri kirjaimilla alkavia muita hedelmiä? Mihin kohtaan ja mihin asentoon kuvassa uudet sanat asettuvat? (ks. ideoita ja malleja lisää ”fyysiseen käsitekarttaan” teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen, esim. Olen puu – harjoituksen versiot s. 61-62)

Jatkoa seuraa?

Jos suinkin tilaisuus tulee, voisin kirjoittaa seuraavan blogikirjoituksen siitä, millaisia harjoituksia tuli mieleen Salon teoksen harjoituksesta Kuvasanoja liikkuen (s. 15). Nimittäin mielestäni tavuja voi vaikka ommella (tikata tekstiä, ”teksti- tai tilkkutäkkiä”, eteenpäin, tikata kuviksi leikkien ompelukoneella ompelijaa). Voidaan leikkiä tavujen, sanojen ja lauseiden kanssa rallikuskia ihan rauhallisesti paikoillaankin istuen, mutta rattia väännellen, jarrua painellen jne. tai tekeytyä tiskariksi, joka tiskaa harjallaan monen muotoisia astioita (sanoja äänteineen, tavurytmeineen) niihin eläytyen ja erilaisia asioita astioilla (sanoilla) tehden (käyttäen sanaa sille sopivaan tarkoitukseen). (ks. lisää esim. harjoitus Liikutaan lauseita ja vinkkejä toteuttamiseen: ompelukone- sekä autolla ajo -versiot s. 45-46, Toiminnallinen kielenoppiminen)

Kiitos hyvin monipuolisesta, konkreettisia ja selkeitä, lasten rakastamia harjoituksia pullollaan olevasta teoksesta Sari Salo ja muut teoksen tekemiseen osallistuneet! Hyvää uutta vuotta 2022 kaikille!

#alkuopetus #toiminnallinen kielenopetus #varhennettu #eläytyminen #tunteet # liike #ilmaisutaidot # draama #yhteisöllisyys # yhdessä tekeminen # heittäytyminen # improvisaatio # luovuus # omaehtoisuus #Sari Salo #Peppu irti penkistä #Toiminnallinen kielenoppiminen

Näytä, mitä osaat! SWYK – Show what you know -tapahtumat oppimisen näyttöinä ja näyttämöinä

Playing beyond CLIL (PbC) -hanke on Erasmus-hanke, jota ovat toteuttaneet yliopistot, opetusviranomaiset, kielten ja CLIL-opettajat sekä opettajien kouluttajat. (www.playingbeyondCLIL.eu) Hankkeen toimijoilla on vahva usko siihen, että hankkeella on mahdollisuudet innostaa sekä motivoida oppijoita ja opettajia, vaikuttaa tietojen ja taitojen oppimiseen, kielelliseen edistymiseen ja oppijoiden itseluottamukseen. Tavoitteena on tutkimuslähtöinen opetus ja oppilaslähtöinen oppiminen.

PbC:n arviointiajattelu lähtee monilukutaitojen ja draamapedagogiikan yhdistämisestä

PbC:n yleistavoitteena on myös kehittää vaihtoehtoisia arviointitapoja, koska tavoitteiden ja arvioinnin ymmärtäminen oppijoille on olennaisen tärkeää oppimisen kannalta. Arviointi opitaan näkemään ja kokemaan osana oppimisprosessia ja on mukana luonnollisella, oppilaslähtöisellä tavalla koko oppimisprosessin ajan. PbC-lähtöinen arviointiajattelu yhdistää kaksi pedagogista lähestymistapaa, monilukutaidon ja draamaperustaisen oppimisen. Nämä lähestymistavat motivoivat oppijoita ja tehostavat oppimiseen liittyvää viestintää.

Näytä, mitä osaat! SWYK- (Show what you know) tapahtumien edut:

  • prosessidraamapohjaiset tehtävät yllyttävät oppijoita näyttämään monin eri tavoin, kuinka he ovat ymmärtäneet opittavan asian.
  • Nämä oppimisen näytöt ovat yleensä luovia sekä haastavia tehtäviä sekä oppijoiden mielestä siksi innostavia.

Esimerkiksi 8.lk kirjallisuuden genret/ Harjoitusehdotuksia (PbC e- kirja/ Nina   Maunu)

  1. Hot Spot (s. 43) [kirjallisuuden genret, kertomuksen harjoittelu]

Voi käyttää genreihin tutustuttaessa, genrejen opiskelussa, kertauksena tai kerronnan taitojen ja kertomuksen rakenteen opiskelussa.

  1. Kerätään opiskeltavan genren tyylipiirteet ja annetaan olla niiden esillä.
  2. Muodostetaan piiri ja valitaan vapaaehtoinen ensimmäinen kertoja keskelle.
  3. Kertoja aloittaa tarinan tai hälle annetaan aloitusvirke esimerkiksi jostain kuuluisasta genreä edustavasta teoksesta, jos opettajasta tuntuu, että tilanne näin vaatii.
  4. Piirin tehtävänä on tukea tarinankertojaa: kertoja ei saa olla liian pitkää aikaa keskellä, muutama virke riittää. Piiri huomaa, jos ideat jäätyvät. Tällöin kertoja vaihtuu. Piiri tukee kertojaa myös äänitehostein: ovi narisee, vauva itkee, askeleet lähestyvät, tuuli ulisee, rakastavaiset suukottavat, sataa jne.

2. Musikaali-impro (s. 42) [kirjallisuuden genret, kirjallisuus, tekstitaidot]

Genre-kohtaukset kahden-kolmen hengen ryhmissä; lyhyet repliikit kullakin;  lopuksi henkilöt yhdistyvät duettoon kauniissa/kauhistuttavassa siansaksa- duetossa/triplassa. Jos siansaksa vaikeaa, voi aluksi harjoitella laulua valitulla vokaalilla, esimerkiksi a:lla. Kumppani vastaa eri vokaalilla.

3. Diaesitys (s.46-47) [tekstin rakenne, romaanin juoni, kirjailijan elämäkerta]

Esimerkiksi romaanin tai novellin juoni dioina pienryhmässä; ryhmä suunnittelee yhdessä, mitä dioja otetaan tarinankerrontaan, kuka tai ketkä kertovat ja ketkä esittävät.

Dioja voi tehdä romaanin/ tekstin ulkopuolelta, esimerkiksi jatkokertomuksen, taustatietodioja kirjailijan työstä, mistä tämä sai inspiraation, taustatietoja kirjailijasta, ajasta, paikasta sekä vastaanotosta. Tällä tavoin aiheesta tulee tutkivaa oppimista.

Toiminnallisia vinkkejä kirjallisuuden käsittelyyn – Erasmus-hankkeen Playing beyond CLIL -oppeja

Oppilaita lehdistökonferenssissa

9.lk Suomen kirjallisuuden historia/ Harjoitusehdotuksia ja sovelluksia (PbC e-kirja/ Nina Maunu)

Nämä harjoitusesimerkit käyvät varmasti monen asteen oppijoiden kielen ja kirjallisuuden opintoihin. Itselläni on meneillään 9. luokan Suomen kirjallisuuden jakso, joten sovelsin Erasmus-hankkeen Playing beyond CLIL oppeja kirjallisuusjaksooni.

Lue lisää hankkeesta sen kotisivuilta (e-oppimisalusta) https://fi.playingbeyondclil.eu/

sekä suomennetusta e-kirjasta (e-Box), jossa on teoriapohjan lisäksi paljon inspiroivia toiminnallisia harjoituksia prosessimaisen, toiminnallisen kielenoppimisen ja sen arvioinnin eri vaiheisiin rubriikkeineen

https://3458a5f8-e6be-4f05-955e-0f7059d8cfd2.filesusr.com/ugd/1030fa_8d5abb82c81e430fa250fa3ebc7d567c.pdf .

Itselläni oli onni osallistua Espoon kaupungin edustajana tähän eurooppalaiseen hankkeeseen ja testata ryhmässä sekä myös jo oppilaitteni kanssa harjoituksia. Vaikka kolmivuotinen hanke on juuri päättynyt, e-kirjan harjoituksia sekä oppeja on tarkoitus kokeilla, kehitellä sekä jakaa jatkossakin! Seuraavaksi maistiaisia.

Inspiroivia, yhteistoiminnallisia, kaikkia oppijoita aktivoivia harjoituksia (Näytä mitä osaat -oppimistapahtumia täydentäviä toimintoja):

Onnenluvut (s. 46) [numeraalit, kirjailijat/ kirjallisuus]

Pienryhmissä jokainen arvuuttaa toisiltaan kolme numeroa, miten ne liittyvät kysyjän/ X:n elämään, esimerkiksi 38, 3, 9 = kengänkoko, sisarusten lukumäärä, talonnumero. Muut saavat yhteensä kymmenen arvausta.

9.lk:lla Suomen kirjallisuuden yhteydessä tulee esille paljon kirjailijoita. Kukin oppilas valitse yhden kirjailijan, jonka elämästä etsii kolme lukua, joita hän pienryhmässä toisilla arvuuttaa, miksi ja miten ne liittyvät kirjailijan elämään.

Lehdistötilaisuus (s. 46) [kirjallisuuden merkkihenkilöt, mediapersoonat]

Lehdistötilaisuuden myötä oppijoiden haastattelutaidot kehittyvät.

Voidaan pelata pienryhmissä tai koko ryhmän kesken. Harjoitus sopii esimerkiksi kirjallisuusjakson loppuun, jolloin harjoitus toimii aiheen kertauksena.

  1. Yksi poistuu. Poistujan on myöhemmin pidettävä lehdistötilaisuus, vaikkei hän tiedä, kuka hän on.
  2. Muut ovat toimittajia, jotka esittävät kysymyksiä, jotka vihjaavat, kuka pitää lehdistötilaisuuden.
  3. Toimittajat ovat eri lehdistä/ TV-kanavilta/ radiosta jne. He voivat ottaa valokuvia ja riidellä siitä, kuka saa esittää seuraavan kysymyksen.
  4. Peli päättyy, kun pelaaja arvaa, kuka hän on tai peli syventyy, kun peliä pelataan vähintään viisi minuuttia.

Voi leikkiä myös tulevaisuudessa eli esimerkiksi jostakin kirjailijasta on tullut megajulkkis.

Kysymykset on voitu tehdä yhdessä ennakkoon, ehkä osin vastauksetkin riippuen kielitaidosta, oppijoiden iästä sekä kokemuksesta.

SWYKit (Show what you know/ Näytä, mitä osaat -oppimistapahtumat):

Näytä mitä osaat -oppimistapahtumia löydät e-kirjasta seitsemän kappaletta. Alla esittelen kaksi, jotka käyvät mielestäni hyvin kirjallisuusjakson toiminnallistamiseen.

SWYK 2. Discovery-tapahtuma (The Discovery event)

Sopii oppimisjakson alkuun, jolloin tutkitaan uutta aihetta tai loppuun, jolloin               selostetaan, mitä ryhmä on oppinut. Prosessi toimii tiedon kasvualustana, henkilökohtaisten mielenkiinnonkohteiden välineenä ja monialaisten     oppimiskokonaisuuksien yhteydessä. Ryhmät aloittavat opettajan määrittelemän        aihesisältöön ja tehtävään liittyvän tiedon lähteiden ja sisällön keräämisen ja              tarkastelemisen.

Vaihe vaiheelta

Esimerkiksi kirjallisuudenhistoria

Tehdään yhdessä ensin yleisesittely, jonka jälkeen ryhmä jaetaan pienryhmiin. Jokaiselle pienryhmälle tulee oma kirjallisuuden ajanjakso/ tyylisuunta/ kirjailijat. Edellytetään tiettyjä asioita kuuluviksi esitykseen. (Tehkää yleisesittelystä esimerkiksi monistepohja/ sähköisesti jaettu kuva, jossa pääaiheet ja ajanjaksot sekä keskeisimmät asiat, jotka tulee olla esityksessä.)

Pienryhmä rupeaa kokoamaan materiaalia esitykseensä, joka tähtää siihen, että        ajanjaksosta tulee jollakin tavoin elävä; esitetään tekstinäytteitä ääneenluettuina sekä tulkittuina, luodaan tunnelmaa esineiden ja/tai tilan avulla. Ryhmä käyttää power pointteja, videoita, nettiä, kuvia ja/tai musiikkia tunnelman luomiseksi.

Kun tämä on tehty, on tehty suunnitelma, oppimispolku, kartta (ehkä iPadille?). Tämän lisäksi on hyvä haastatella asiantuntijoita. Erilaisia lämmittelyjä voidaan sisällyttää tehtävään (ks. PbC:n e-kirja sekä yllä).

SWYK 6. Paneelikeskustelu (The Panel show) (s.19)

Paneelikeskustelu voi olla perinteisesti ajankohtaisiin aiheisiin pureutuva     keskustelu, jossa osallistujat näyttäytyvät asiantuntijoina tai he ovat kuuluisuuksia. Keskustelevat vieraat voivat toimia myös viihdyttäjän rooleissa, esimerkiksi kun he osallistuvat visailuun tai arvauspeliin radio- tai tv-ohjelmassa.

 Vaihe vaiheelta

  1. Selitetään ja jaetaan roolit sekä keskustelijoille että yleisölle.
  2. Ryhmän tehtävänä on kirjoittaa etukäteen aiheeseen liittyviä kysymyksiä keskustelun aikana käytettäväksi. Kysymykset kerätään etukäteen laatikkoon.
  3. Selostaja harjoituttaa yleisön käyttäytymään, kuten radiossa tai tv:ssä: nauramaan, osoittamaan saman- ja erimielisyyttä sekä taputtamaan.
  4. Selostaja/ juontaja esittelee paneelin osallistujat lyhyesti. Juontaja kyselee osallistujilta sekä yleisöltä ”ristikuulustelukysymyksiä”, osallistaa ja yllyttää yleisöä vuorovaikutukseen ja antaa pisteitä. Juontajan tehtävänä on valvoa ja päättää, että aiheesta keskustellaan ja siitä väitellään tarpeeksi ja tehokkaasti.

Panelistien roolit:

  1. Alan todellinen asiantuntija
  2. ja
  3. osallistujilla suurimmaksi osaksi asioista vastakkaiset mielipiteet.
  4. Aivan eri ympyröistä tuleva henkilö, joka voi antaa koomisia vastauksia tai aivan erilaisia näkökulmia asiaan/ asioihin.

Sovellus: 9.lk Suomen kirjallisuudenhistoria -paneelikeskustelu

Roolit esimerkiksi: Suomen kirjallisuuden historian professori/ opettaja, himolukija,   kirjojen/lukemisen vastustaja, ulkopuolinen, esim. torilta mukaan kaapattu mummeli, joka rakastaa esim. kissoja ja puhuu kaikenlaista höpöä]

Yleisölle annetaan mahdollisuus osallistua keskusteluun kirjoittamalla etukäteen kysymyksiä, jotka neljä osallistujaa kerää, lukee ja valitsee käsittelyyn.

Kun myös vetäjä kysyy panelisteilta kysymyksiä ja keskustelua herää, saa alkuperäinen kysymyksen tekijä ja yleisö osallistua keskusteluun.

Paneelikeskustelun ideaa voi soveltaa ja on jo sovellettu teoksessa Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) myös Lausekahvilassa, jota voi käyttää myös vaikkapa Lauseenjäsenkahvilana.

Olen varma siitä, että tällainen opetuksen, oppimisen aktivoiminen jää oppijoilla paremmin mieleen sekä mahdollistaa syväoppimisen. Kaiken lisäksi oppilailla saattaa olla hauskaa! Omat kokemukseni puhuvat näiden menetelmien puolesta.

Opinkirjo: Tulevaisuudet ja hedelmällinen toisinajattelu – Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan ajatuksia Opinkirjon artikkelikokoelmasta

Kehittämiskeskus Opinkirjo on lapsi- ja nuorisotyön palvelujärjestö, jonka perustehtävä on tukea kouluja niiden kehittymisessä jäsentensä oppimista ja hyvinvointia synnyttäviksi oppimiskeskuksiksi. Luomme tutkimustietoon pohjautuvia käytännöllisiä ratkaisuja opettajille ja ohjaajille.

Tämä artikkelikokoelma koostuu kirjoituksista, joissa pohditaan sekä toisin ajatellaan opetuksen, kasvatuksen ja oppimisen tulevaisuuksia. Kirjassa ennakoidaan ja sanallistetaan koulutuksen tulevaisuuksia. Millaisia tulevaisuuksia haluamme rakentaa ja kuinka niitä kohti kulkea? Millaiseksi yhteisöksi koulu tulevaisuudessa rakentuu? Lisää Opinkirjon muutoksesta ja strategisesta kehittämisestä, jota fasilitoi yhteistyökumppanimme SID Group, voi lukea sivustolta: https://opinkirjo.fi/opinkirjo/mita-me-teemme/

Lataa ja lue koko Opinkirjon artikkelikokoelma Tulevaisuudet ja hedelmällinen toisin ajattelu täältä:

https://opinkirjo.fi/materiaalit/tulevaisuudet-ja-hedelmallinen-toisin-ajattelu/?fbclid=IwAR1yu18c0Z4bZviKuzsZRUdFa8p8KrYBeZ-gFhZCUjYfnhGoAaosGmmiuzY

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan muistiinpanoja

Tartuin Opinkirjon artikkelikokoelmaan, koska tulevaisuuden ajattelu on mielestäni samankaltainen asia kuin tavoitteiden asettelu. Oppimista ei tapahdu, jollei oppimisella ole tietoisia tavotteita. Miten muuten oppimisen voisi havainnoida, jollei tavoitteita ole sille asetettu? Ja: miten oppimiseen voidaan palata, jollei oppimista reflektoida? Palaute koskee yleensä oppimiselle asetettuja tavoitteita. Tulevaisuuden ajattelu on mielestäni siis tavoitteiden asettelua, mitä tulevaisuudelta haluamme.

Opinkirjo/ Minna Riikka Järvinen kirjoittaa esipuheessaan: ”Tämä artikkelikokoelma on haaste opetuksen, kasvatuksen ja oppimisen tulevaisuuksien pohtimiseen ja toisin ajatteluun. Käsillä on momentum ennakoida ja luoda tulevaa sekä sanallistaa yhdessä sitä, millaisia tulevaisuuksia haluamme rakentaa ja kuinka niitä kohti kulkea.” [lihavoinnit minun]

Kiehtovaa, tärkeää ja kiinnostavaa! Opettajana huomaan, että alan lukea artikkelikokoelmaa ”opettajamaisesti”; etsin mahdollisimman konkreettisia ajatuksia ja työkaluja arkeeni, miten voin edistää tulevaisuus- ja rakentavaa toisinajattelua yläkouluikäisten oppilaideni kanssa. Jos sinä teet samoin, voit ihan hieman pettyä. Silti artikkelikokoelma on tärkeä avaus koulujen tulevaisuuden ja toisinajattelun hedelmälliseen edistämiseen, keskustelukulttuurin esiinnostamiseen. Artikkelikokoelma kannattaa lukea, teksti on helppoa, nopeasti luettavaa sekä selkeää kautta linjan sekä pistää varmasti miettimään. Henkilökohtaisesti pidän siitä, että asioille ja ajatuksille löytyy teoriapohjaa. Teoriapohja avaa ajattelua sekä mahdollistaa syvällisemmän keskustelun aiheesta.

Kysymysten opiskelu koulussa keskeistä

Jari Koskiselta löytyy konkreettinen tehtävänanto soveltaen myös omien oppilaitteni kanssa työskentelyyn (Huomioita tulevaisuustietoisesta yhteiskehittämisestä s.17):

”Ideoikaa ja toteuttakaa ryhmänne kanssa oppimisen, kasvatuksen ja opettamisen tulevaisuuskuva. Kuvatkaa samalla myös tulevaisuuden taitoja, kyvykkyyksiä ja taituruuksia. Hypätkää villisti huomiseen ja luokaa esitys kiinnostavin kuvin ja tekstein.”

Tätä ennen Koskinen kirjoittaa: ”Design-fiktiossa pääfokus ei ole vastausten tuottaminen, vaan kysymysten esittäminen.” Design-fiktion avulla voidaan siis paitsi visioida tulevaisuutta, myös kritisoida mahdollisia tulevaisuuksia.

Tästä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja päättelee: koulussa on tärkeää opiskella kysymyksiä, niiden tekemistä ja niiden avulla oppimista. Ja jopa todella kielititoinen, kielioppiin liittyvä esimerkki tulee päähäni: tämän harjoituksen voisi liittää konditionaalin opiskeluun (”jos-muoto”, -isi-muoto), kun kuvitellaan mahdollisia maailmoja, tapahtumaketjuja, tulevaisuuden visioita ja niiden kritiikkejä. Mitä tapahtuisi jos… Mitä jos olisin… Mitä jos valitsisimme/ tekisimme X:n… [Kysymysten opiskeluun löytynee vihjeitä ja vastauksia myös Opinkirjon Oppaasta ajatteluun, joka on ladattavissa Opinkirjon sivuilta ja joka on suunnattu kaikille asteille.]

Koskinen lopettaa artikkelinsa: ”Tässä artikkelissa kuvatussa Opinkirjon prosessissa olennaista oli tulevaisuuksien aktiivinen kuvittelu ja sanallistaminen sekä muutoksen fasilitointi kohti yhdessä muotoiltua tulevaisuuskuvaa. Keskeiseksi johtopäätökseksi ja tavoitteeksi nousi toisin ajattelun edistäminen opetusalan piirissä.” [lihavointi minun]

Koskinen on listannut hienot ”Tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun periaatteet”, jotka voisimme käydä myös yläkouluikäisten oppilaiden kanssa läpi. Periaatelista alkaa näin: ”Olen oma-alotteinen, aktiivinen ja otan vastuuta. Ajattelen itse, yhdessä ja toisin.” Haastavia periaatteita on yhteensä 16 kappaletta, mutta ne on hyvä puhua läpi oppilaiden kanssa.

Näkökulmien moninaisuuden tärkeys

Antti Hautamäki heittää ilmoille tärkeän käsitteen, joka tosiaan olisi hyvä ottaa kouluissa haltuun, ainakin opiskella yhdessä sitä. Kyse on näkökökulmarelativismista, näkökulmatietoisuudesta. (Asioita on opittava katsomaan monista näkökulmista – Näkökulmarelativismin haaste kouluille, s. 21)

Näkökulmien merkitystä opiskelutapahtumissa ei saa unohtaa. Kannattaa muistaa tiedostaa, että jokaisella on näkökulma. Kannattaa opiskella kykyä asettua toisen asemaan. Kannattaa opiskella kykyä ymmärtää toisen näkökulma. Jos emme näitä taitoja opiskele, vaarana on suvaitsemattomuus. Kouluissa tulisi siis käsitellä ja kehitellä oppisisältöjen moninäkökulmaisuutta yhdessä oppijoiden kanssa. Iso haaste.

Hieman olen s. 24 vaistoavinani turhaa koulukritiikkiä siitä, ettei koulu muutu, koska koulun arjessa ei ole riittävästi aikaa toiminnan kehittämiseen. Meidän koulussamme ainakin on huipputason opettajat, jotka kehittävät jatkuvasti itseään. Hankkeita ja projekteja on tarjolla melkein liikaakin, joten monelta innokkaalta opettajalta vaaditaan itsearmollisuutta sekä priorisoinnin taitoja, ettei opettaja pala loppuun. Jäin kaipaamaan myös jotain konkreettista esimerkkiä artikkelin loppuun, miten jossakin oppiaineessa voidaan kehittää moninäkökulmaisuutta; miten prosessin voisi aloittaa ja esimerkkejä toteuttamisesta.

Uteliaisuuden, luovuuden ja dialogin herättäminen

Götä Nyman kirjoittaa artikkelissaan Elinikäinen uteliaisuus (s. 25) siitä, kuinka uteliaisuuden herättäminen on oiva keino saattaa lapsi oppimisen polulle. Itselläni on henkilökohtaista kokemusta tästä. Isäni on eläkkeelle jäänyt opettaja ja hän opetti meidät lapset ihmettelemään asioita.

Jari Koskinen muistuttaa meitä artikkelissaan Saman toistosta toisin ajatteluun ( s. 31) kriittisen ajattelun tärkeydestä sekä laumasieluisuuden varomisesta. Kriittinen ajattelu on melkeinpä synonyymi moninäkökulmaiselle ajattelulle. Opetuksen monipuolisuus ja monipuolisten oppimistapojen käyttäminen auttaa oppijoita moninäkökulmaisiksi sekä luoviksi ajattelijoiksi. Itse tunnen olevani myös luovuuden opettaja, tarkoituksenani on ainakin ”outouttaa” opiskelua antamalla mahdollisimman paljon tilaa oppijoiden omille ratkaisuille.

Pasi Lankinen artikkelissaan Tavoitteena yhdessä sanallistettu tulevaisuus käsittelee dialogin käsitettä ja sen mahdollisuuksia yhdessäsuunnittelussa. Dialogi perustuu jokaisen osallistujan omiin käsitejärjestelmiin. Sen tiedostaminen avaa tien yhteisymmärrykselle. Koskinen painottaakin artikkelikokoelman Jälkisanoissa avaraa dialogia rajojen yli -keskustelu käy hedelmälliseksi, jos ja kun vaikkapa tieteen ja taiteen maailmat kohtaavat aidossa vuoropuhelussa. Itse olen ainakin oppinut ja nauttinut keskusteluista eri alojen ihmisten kanssa, myös.

Artikkelikokoelmasta löydät myös artikkelit Jari Kaivo-ojalta (Sitä samaa vai jotakin rohkeasti uutta? – Onko toiminnan sydämessä samojen asioiden rutiininomainen toisto vai aidosti luova toisin ajattelu? sekä Sam Inkiseltä (Luovuuden, mielikuvituksen sekä toisin ajattelun haasteita ja mahdollisuuksia). Sanoisin, että kun koulu löytää omat ongelmansa, luovuus on taattu. Kaiken muutoksen ja innovaatioiden taustalla on ajatusten – ja ongelmien – tiedostaminen. Luovuus edellyttää rajojen ylittämistä. Itse olen optimistinen tulevaisuuden suhteen, joskin kannatan kriittistä asioiden tarkastelua ja jatkuvaa peilaamista, yhdessä. Keskustelu jatkukoon sekä konkreettisia kouluesimerkkejä lisää kehiin! Kiitos artikkelikokoelmasta Opinkirjolle!

Palautteita teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen (Maunu ja Airaksinen, Otava, 2020)

Ohessa kolmen eri alan ammattilaisen näkemyksiä teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen: äidinkielen opettajan sekä Virkkeen päätoimittajan Jaana Ristimäen (Virke 4/5, 2020), tarinallisuuden ja identiteetin tutkijan, pedagogi Maiju Kinossalon sekä ammatillisella puolella opettavan FT Eveliina Korpelan.

1) Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehden päätoimittaja Jaana Ristimäki Virkkeessä 4/5, 2020 pelkästään ylistää teosta (ks. liitteenä kuva)

Nostoja:

* On sääli, jos teoksen nimi rajaa lukijakunnan ulkopuolelle muut kuin kielten opettajat, sillä jokaisessa harjoituksessa on mahdollisuus kaikkiin oppiaineisiin.

* Tässä on jälleen yksi teoksista, jonka ottaisin luokan kirjahyllyyn käden ulottuville hyödynnettäväksi.

* Näkökulma on kielenopetuksessa ja pedagogiikassa. Harjoitusvariaatiot innostavat miettimään, mitä kaikkea toiminnallisuuden avulla pystyykään käsittelemään.

* Kirjan rakenne on erinomaisen selkeä ja johdannossa taustoitettu. Harjoituksista hahmottuu helposti sopivimmat niin muutaman minuutin virittelyihin kuin koko oppitunnin mittaisiin syventymisiin.

* Erityisen innostavilta tuntuvat erilaiset arviointiin ja palautteeseen liittyvät harjoitukset.

* Impro ei ole ollut minun juttuni, mutta teoksen avulla uskaltautunen kokeilemaan.

2) Tarinallisuuden ja identiteetin tutkija Maiju Kinossalo bloggaa näin:

Tarinallista toiminnallisuutta kielenoppimiseenNina Maunu, yhdessä Raija Airaksisen innovatiivisen sparrauksen kanssa, on kirjoittanut kirjan, jonka olisin toivonut saavani käteeni jo yli vuosikymmen sitten, kun suunnittelin ensimmäistä omaa ta…narratiivinenopetus.com

Nostoja:

* Jos joku opettaja haluaa saada toimivia, innostavia ja perusteltuja suunnitelmia kielenopettamisen vaihtoehdoiksi, tämä kirja on ihan ykkönen.

* Teos on juuri sitä, mitä kentällä kaivataan: kokooma menetelmiä, joita voi hyödyntää sellaisenaan oppitunneilla.

* Vaikka kirja koskettaa toiminnallista kielenoppimista, kyseessä on huomattavasti monimuotoisempi kokonaisuus.

* Kirja on pullollaan harjoituksia sen innostavassa, toiminnallisessa muodossaan. Harjoitukset ovat selkeitä, toimivia ja toteutettavissa sekä sovellettavissa eri-ikäisten oppijoiden opetukseen.

* Suunnitelmia lukiessa voi vakuuttua siitä, miten vankalta kokemus- ja tietopohjalta ne on laadittu ja miten niitä on moneen kertaan luokkahuoneessa kokeiltu ja jalostettu.

* Toiminnallinen kielenoppiminen harjaannuttaa tiedonrakentamisen ja identiteetin rakentamisen taitoja ja lisää siten opetuksen merkityksellisyyden kokemusta oppijalla.

3) Ammatilliselta puolelta FT Eveliina Korpela bloggaa näin: 

Ryhmänohjaustaitoja sosiaalialan ammattilaisen työkalupakkiinKuva: Jos kirjat voisivat olla sisaruksia, niin Oma suomi 1 – ryhmä lentoon ja Toiminnallinen kielenoppiminen olisivat sisarukset samasta perheestä. Tein reilu vuosi sitten työkaverini Jouni …kielikuraattori.wordpress.com

Nostoja:

* Kirjasta on paljon hyötyä muillekin kuin kielenopettajille, esimerkiksi omille sosiaalialan opiskelijoilleni teos toimii inspiroivana, jäsenneltynä ja selkeänä johdatuksena siihen, miten erilaisissa ohjaustilanteissa voi hyödyntää vaikkapa pelejä, leikkiä tai liikettä.

* Kirjassa esitellyt harjoitukset ovat käytännössä testattuja ja hyviksi havaittuja, joten kokematonkin ryhmänvetäjä voi ottaa ne turvallisesti käyttöön.

* Lisäksi harjoitukset on esitelty ja jäsennelty niin selkeästi, että niitä tekee mieli kokeilla ja soveltaa, vaikka ei olisikaan tottunut aiemmin esimerkiksi draamallisten menetelmien käyttöön.

* Sosiaalialan töissä tärkeänä tavoitteena on oppia vuorovaikutustaitoja, ryhmässä toimimista ja toisten huomioimista. Teoksen harjoitukset opettavat näitä taitoja kuin huomaamatta.

* Teoksen punaisena lankana kulkee ajatus siitä, miten tärkeää on, että ohjaaja vahvistaa positiivisia tunteita ja luo yhteisöllisen ilmapiirin, jossa kaikki voivat kokea olonsa turvalliseksi.

* Teoksen lopussa annetaan hyviä käytännöllisiä vinkkejä työskentelyn toiminnalliseen arviointiin, jonka avulla voi tehdä monin tavoin näkyväksi oppimista, oppimisen tavoitteita sekä omia vahvuuksia.

Opettajat rohkaistukaa siis käyttämään kielenoppimisessa varsinkin suulliseen kielitaitoon ja ryhmän hyvinvointiin vaikuttavia harjoituksia! 

p.s. Kinossalolta on ilmestynyt teos Tarinan voima opetuksessa (PS-Kustannus, 2020) ja Korpelalta mm. Piekkarin kanssa tehty Oma suomi 1 ryhmä lentoon (Finn Lectura ja Otava, 2020). Näistä teoksista voit lukea myös blogistani niille omistetuista kirjoituksista.

Toiminnallisuus osaksi opetuksen arkea! Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon. Opas toiminnalliseen ja ryhmäyttävään kielen oppimiseen (Korpela ja Piekkari, 2019, Finn Lectura. Keuruu: Otava) Teosesittely

Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon. Opas toiminnalliseen ja ryhmäyttävään kielen oppimiseen (Korpela ja Piekkari, 2019, Finn Lectura. Keuruu: Otava)  Teosesittely

Teoksen Oma Suomi 1 -ryhmä lentoon kansi

Jos teokselle Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) saisi valita tämänhetkisen sisarusteoksen, se olisi tässä! Kyseessä on ilmiselvästi isosisko (tai -veli samassa persoonassa😊), vuotta aiemmin syntynyt ja ajatusmaailmaltaan ammatilliselle tai toiselle asteelle suunnattu. Mutta teokset ovat selvästi samasta perheestä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos arvopohja, mm. yhteisöllisyys ja toiminnallisuus, on sama ja harjoitukset osittain samantyyppisiä, mikä on teosten keskeinen ero?

Lähdin lukemaan teosta muistilaput ja kynä vierelläni. Lähes jokainen harjoitus inspiroi minua eriyttämään sitä ylöspäin kielellisellä vaatimustasolla. Se on ymmärrettävää, sillä Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon -teos on suunnattu kotoutumiskoulutukseen. Joten: teokset toimivat rinnakkain. (Ne molemmat kannattaa omistaa!) Korpelan ja Piekkarin teoksesta löydät monenlaisia ryhmäyttäviä ja toiminnallisia harjoituksia ryhmän ja erilaisten asiasisältöjen oppimisen tueksi. Kun ryhmän saa toimimaan ja innostumaan, kielenoppiminen helpottuu yhteistyön ja ilon kautta.

Toiminnalliset menetelmät vaativat tottumusta

Teoksen tekijät ovat edelläkävijöitä ja konkareita alallaan. Eveliina Korpela on suomen kielen tohtori ja kirjallisen viestinnän kouluttaja. Tällä hetkellä hän toimii Metropoliassa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Jouni Piekkari on Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan lehtori, ja on toiminut jo pitkään tuottajana, kouluttajana ja draamakasvattajana niin Suomessa kuin ulkomailla esimerkiksi maahanmuuttajahankkeissa ja vastaanottokeskuksissa.

Johdannossa Korpela ja Piekkari kertovat tavoitteekseen, että toiminnallisuudesta tulisi osa opetuksen arkea. Menetelmät vaativat ryhmältä tottumusta ja ne paranevat, kehittyvät ja syventyvät käytön myötä. Tämän olen opettajana itsekin todennut ja havainnostani ilahtunut. Pitäisi vain uskaltaa toistaa joko ihan samoja harjoituksia tai harjoitusten muunnoksia, jotta ryhmän kehittymisen huomaisi.

Pitäisi myös uskoa ryhmän rohkaistumiseen itseilmaisussa, etenkin draamaharjoitusten avulla. Tämän olen nyt myös tänä keväänä ilokseni huomannut eräällä 8. luokalla, joka on tähän asti painottanut, etteivät he toivo opetukseen ainakaan draamaa. Korpelan ja Piekkarin teoksesta olen ottanut käyttöön monia eri tapoja kutsua ryhmää janaan, josta on helpompi tehdä ryhmiä kuin, että oppijat istuskelisivat syvällä omissa pulpettipoteroissaan. Janalle pyytäminen esimerkiksi sen mukaan, kuinka hiljaiseksi tai puheliaaksi itsensä kokee, on jo ilmaisuharjoituksen piilottamista opetussuunnitelmaan niin, etteivät kaikki oppijat sitä edes huomaa. Vuorovaikutus ryhmän jäsenten kesken lisääntyy, mikä puolestaan vaikuttaa ryhmän kiinteyteen eli ryhmähenkeen. Turvallisessa ryhmässä, jossa kaikki otetaan mukaan toimintaan ja toiminnalla on suunta sekä merkitys, on hyvä opiskella.

Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon rakenteesta ja sisällöstä

Iloitsen teoksen Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon oppimista tukevasta rakenteesta, koska sisällöt tulevat rakenteen kautta motivoiduiksi. Jokaisen jakson alussa on jakson sisällysluettelo eli harjoitusten nimet, pienemmissä laatikoissa tavoitteet ja menetelmät sekä tekstiä, mihin harjoituksilla pyritään vaikuttamaan. Esimerkiksi teoksessa selostetaan, miksi toiminnallisuus voi avata oppimislukkoja ja miten menetelmät voivat olla avuksi hyvinvoinnissa.

Myös opettaja voi arvioida ryhmänsä edistymistä tavoitteiden pohjalta: esimerkiksi miten ryhmä heittäytyy draamaharjoituksiin, kuinka rohkea ryhmä on vuorovaikutuksessa, keskusteluissa, pari- ja pienryhmätyöskentelyssä, kuinka ryhmä käyttää opiskeltavan aiheen käsitteitä, pohtii aihetta ja tekee siitä sovelluksia. Huomaan, että tämän arviointiajattelun takana on Bloomin taksonomia, mikä näkyy myös teoksessa Toiminnallinen kielenoppiminen mm. Arviointikolmiokeskustelussa ja janakävelyissä. Oppiminen syvenee nimeämisen, muistamisen, selittämisen, järjestelemisen, pohtimisen ja sovellusten tekemisten kautta.

Uskon, että opettajan oman itsensä toiminnan ja ryhmän edistymisen seuranta innostaa myös opettajaa itseään ja tämä oli minulle uutta! Siihen Oma Suomi 1 -ryhmä lentoon antaa myös selkeitä ja oivia apuvälineitä. Ryhmän itsensä tekemään arviointiin liittyy yksittäisiä toiminnallisia harjoituksia läpi teoksen: on papuäänestystä, kehäarviointia sekä elämän bensamittaria ynnä muuta palautteen antamista ja oppimisen arviointia helpottavaa ja innostavaa.

Pidän myös siitä, että teos sisältää laadukkaita ja inspiroivia kuvia, joiden avulla oppija voi osallistua roolileikkiin, kuvitella hahmolleen elämäkerran ja/tai tilanteen, jota voi hyödyntää ilmaisuharjoituksissa, esimerkiksi pienissä draamaimprovisaatioissa, mainosten tekemisessä, roolikirjeiden kirjoittamisessa. Teoksen monipuoliset toiminnalliset harjoitukset sopivat sovellettuina kaikille kielenoppijoille iästä ja kouluasteesta riippumatta, joten tätä teosta voi suositella kaikille toiminnallisesta ja ryhmäyttävästä kielenoppimisesta kiinnostuneille.

Tarinan voima opetuksessa – Maiju Kinossalo (PS-Kustannus, 2020) – Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan merkintöjä teoksen herättämistä ajatuksista

PS-Kustannus 2020, Keuruu: Otava

Omasta tarinallisuustaustastani ja siitä, miksi tartuin tähän teokseen

Viimeistään luvun Äidinkieli ja Modusmaa kohdalla (s. 166) oli mukava oivaltaa: olen käyttänyt tarinallista opetusta äidinkielen ja kirjallisuuden sekä draaman opettajana alusta lähtien ja monin eri tavoin. Ensimmäisinä esimerkkeinä mieleeni tulivat (kirjoitin ylös) pulinarinki, pariporinat, tarinateatteri, voimapaikka, draama, mediakertomukset, kielioppi ja sen visualisoinnit. Myös minä olen piirustellut jo kymmenisen vuotta oppilaiden kanssa muun muassa modushahmoja ja luonut hahmoille tarinaa, oppilaslähtöisesti. Nämä kaikki luettelemani ensimmäisenä mieleeni tulleet esimerkit tarinallisuuden käyttämisestä opetuksessa ovat olleet onnistuneita kokemuksia, jotka ovat jääneet sekä opettajan että oppilaiden mieleen.

Eipä siis ihme, että Toiminnallisen kielenoppimisen teoksessa (Maunu ja Airaksinen, Otava, 2020) yksi luku on omistettu tarinallisuudelle ja visualisoinnille. Luvun pedagogisia harjoituksia voi soveltaa mille tahansa asteelle ja melkeinpä minkä tahansa oppiaineen sisältöihin.

Teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) sisällysluetteloa

Blogistani löytyy tarinallisuuteen liittyviä tekstejä, miksi tarinallisuus on minua kiehtova pedagoginen menetelmä tai sanoisinko asenne, joka silloin tällöin hyppii ulos taskustani. Blogistani löydät myös kuvauksen Keravan opiston tarinallisuuskoulutuksesta ja siellä sekä Keravan opettajien vesossa tehdyistä harjoituksista ja opettajilta saaduista palautteista.

https://ninamaunu.com/tarinallisuus-opetuksessa-i-tie-monilukutaitoihin-ja-oppimisen-omistajuuteen/

https://ninamaunu.com/tarinallisuus-opetuksessa-ii-yhden-tarinallisuuskoulutusillan-kuvaus/

https://ninamaunu.com/tarinallisuus-opetuksessa-koulutuksen-palautteet-keravan-opettajien-veso-27-8-2016/

Olen harjoitellut myös oman (yrittäjä)identiteettini kertomista tarinamuodossa – ja tekstin punaisena lankana toimivat suomen kielen sijamuodot!

https://ninamaunu.com/oma-yrittajatarinani-osa-toiminnallisen-kielen-oppimisen-tarinaa/

Olen vetänyt viisi tarinallisuuskoulutusta opettajien täydennyskoulutuksena: Keravan opistossa, Keravan opettajien vesossa, Espoon opettajien vesossa/ pedagogisessa iltapäivässä, valtakunnallisessa opettajien vertaismentorointikoulutuspäivillä eli Verme-päivillä Jyväskylässä sekä Helsingin seudun äidinkielen opettajien tilaamana.

Verkkokoulutus 1h 30 min sisältää lyhyiden teoriakatsausten jälkeen runsaasti inspiroivia ja toimivia harjoituksia.

Yhden verkkokoulutukseni (1h 15 min tallenteet ostettavissa, ks. kotisivuni: Koulutukset) olen omistanut tarinallisuudelle ja visualisoinnille. Huomaan myös, että tarinallisuus on vahvasti mukana myös toiminnallisen arvioinnin harjoituksissa yhtenä kiehtovana ja oppimista syventävänä menetelmänä.

Myös Kinossalolla on luku Arvioinnin tarinat. Oppijan on hyvä päästä kertomaan, mikä aiheessa oli (hänelle) tärkeää. (Mikä kosketti? Mikä oli kiinnostavaa? Miksi juuri se jäi mieleen?) Kinossalolta saan inspiraatiota ajatella myös, että oppijalta voisi pyytää opitulle asialle jatkotarinaa ja uusia näkökulmia tarinaan. Oppijan tarina voi olla myös fiktiivinen tai todellinen kuvaus oppimistarinassa tai oppimistarinasta eli kuvaus opitusta jälkeenpäin tehtynä. Kinossalo muistuttaa myös, kuinka tärkeää oppijalle on, että hän pääsee sanoittamaan oppimistarinaansa itsearvioinnin kautta. En viime aikoina olekaan muistanut, että esimerkiksi kokeen lopussa voi olla kysymys, miten koe omasta mielestä meni, oliko koe helppo vai vaikea, miksi.

Tulevaisuudessa aioinkin vahvistaa (toiminnalliseen) arviointiin liitettävää tarinallisuutta. Kirja Toiminnallisesta arvioinnista on siis tekeillä. Olen koonnut jo noin 60 toiminnallisen arvioinnin harjoitusta, joista useassa opittua pääsee kielellistämään. Kinossalokin puhuu kielellistämisen tärkeydestä, myös teoriapohjaisesti.

Lähdeluettelo on laaja, ja usein mainitaan esimerkiksi Aerila, J.-A. ja Kauppinen, M. (2019). Sytytä lukukipinä: Pedagogisia keinoja lukuinnon herättelyyn. Tarinallisuus on siis yksi vahva keino lukuinnon sytyttämiseen ja ylläpitämiseen.

Koulutusta tarinallisuuteen olen viimeiseksi saanut Päivi Rahmelin opettajien vertaismentoreille vetämillä koulutuspäivillä Verme-koulutuksen yhteydessä (perus- ja jatko-), Opetushallituksen rahoittamassa ja Metropolia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa, Päivi Rahmelin ohjaamassa 4 op:n TARU 1 -koulutuksessa, kirjoittamiskoulutusteni yhteydessä mm. Kriittisessä korkeakoulussa sen 2-vuotisella linjalla, draamaopinnoissani ja -täydennyskoulutuksissa sen lisäksi, että olen koulutukseltani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Päivi Rahmelilta on juuri ilmestynyt teos Kerro, katsotaan! Opas tarinateatteriin ja narratiiviseen pedagogiikkaan Metropolian kustantamana. Tartun varmasti pian tähän teokseen!

Tarinallisuuspedagogiikan hyödyistä ja siitä, mikä innostaa nuoria nyt

Luulisi siis oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella, että tarinallisuus opetuksessa on luontevaa ja jatkuvasti opettajilla käytössä. Kuitenkin tälle teokselle oli kyllä tilaus. En ole aiemmin törmännyt teokseen, jossa tarinallisuutta opetuksessa käsitellään näin monipuolisesti vankan identiteettiteorian kautta. Tarinallisuus ja sen tarjoamat menetelmät ansaitsevat tulla nostetuksi kirkkaammin esille. Kuten Kinossalo sen sanoo, tarinallisuuden käyttö opetuksessa tukee kenen tahansa oppilaan 1) tarinallisia taitoja antaa merkityksiä, 2) rakentaa tarinoita, 3) opetella argumentaatiota sekä 4) muodostaa käsitystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta.

Kinossalo vahvistaa useita omia käsityksiäni tarinallisuuspedagogiikan hyödyistä. Oppilas saa kysyä, miksi aihetta x opiskellaan, mihin tietoa x tarvitaan. Myös draama on hyvä keino tiedon pitkäaikaiseen muistiin siirtämisessä, olen huomannut. Kinossalo muistuttaa, että lyhyetkin oppilaan omat tarinat ovat merkityksellisiä ja hyödyllisiä identiteetin rakennusapuja: kuka olen? (Aki Hintsalta olen oppinut, että seuraava hyvä kysymys on, mitä haluan.) Pariporinat ovat hyödyllisiä mistä tahansa aiheesta ja se, että pääsee kertomaan mieltä painavista asioista, myös mukavista, on tärkeää itsensä näkyväksi ja tärkeäksi kokemisen tunteelle.

Tunnistan myös, että tarinallisuuden voi liittää kaikkeen. Nuoria innostaa digitaalinen tarinankerronta, jota olen päässyt itse todistamaan, kun olemme tehneet kauno- ja tietokirjavinkkaksia itselle merkittävistä teoksista sekä mediakertomuksia julkisuuden henkilöistä. Täytyykin tutustua esim. Robin ja McNeillin tekstiin Digital storytelling (2019) sekä Storybirdiin https://storybird.com/educators, joka tosin taitaa olla enemmän alakouluun suunnattu.

Kinossalo ottaa myös esille uusimman opetussuunnitelman, joka puhuu opetuksen eheyttämisestä tärkeänä osana perusopetuksen yhtenäisyyttä tukevaa toimintakulttuuria. ”Kokonaisuuksien tarkastelu ja tiedonaloja yhdistelevät, tutkivat työskentelyjaksot ohjaavat oppilaita soveltamaan tietojaan ja tuottavat kokemuksia osallistumisesta tiedon yhteisölliseen rakentamiseen.” (OPH 2014, 31) Tarinallisuus voi ja olkoon yksi tällainen opetusta eheyttävä voima, joka vahvistaa yksilöä ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yksilön ja sitä kautta meidän kaikkien hyvinvointiin.

Ehdotus ja sovellusmalli kirjallisuuskeskusteluihin, kun oppilailla ollut sama teksti luettavana ja sen teema(t) on valittu (kenties) yhdessä

Lukiessani ilmiön tarinallistamisen muotoilusta liittyen opetuksen eheyttämiseen (s.178-179) muotoilin seuraavan kysymyksen:

Voisiko ilmiön tarinallistamisen muotoilussa Kinossalon esittämällä seitsemällä eri tasolla hyödyntää kirjallisuuden aiheen ja teeman tarkastelua (esim. kateus, pahuus, ystävyys, rakkaus) esimerkiksi pienryhmäkeskusteluissa näin?

  • Millaisena aikakautena/ mihin aikaan teema on sijoitettu ja miten se näkyy tekstissä? Vertaa nykyaikaan, kuvattaisiinko esimerkiksi kateutta samalla tavalla.
  • Miten yksilö X kokee teeman, miten sinä koet? Pystytkö samastumaan päähenkilön kokemukseen? Perustele.
  • Miten tekstissä teema ilmenee sosiaalisella tasolla (kaverit, perhe jne.)? Miten oikeassa elämässä teema ilmenee? Kuinka totuudenmukainen kuvaus on?
  • Miten teema ilmenee teoksessa yhteiskunnallisella tasolla, miten maailmanlaajuisesti? Mitä tähän teemaan liittyviä ilmiöitä sinulla tulee mieleen esim. muusta kirjallisuudesta, elokuvista, mediasta, somesta? Mitä tarinoita niissä on tähän teemaan liittyen?
  • Ympäristöllinen taso: miten teema vaikuttaa fyysiseen ja psyykkiseen ympäristöön?
  • Kulttuurinen taso: Onko teemaan liittyviä käytäntöjä, tapoja, tottumuksia ja keinoja vaikuttaa teemaan?
  • Paikalliset ja maailmanlaajuiset näkökulmat: Tunnista eri kulttuurien ja eri-ikäisten suhtautuminen ilmiöön. Onko eroja?

Tarinallisuuspedagogiikan ytimessä on halu tarjota oppijalle mahdollisuuksia etsiä ja luoda oppijalle itselleen merkityksellisiä merkityksiä. Toisin sanoen, esimerkiksi kirjallisuuskeskusteluissa haluan, että oppija pääsee kokeilemaan ja laajentamaan kirjallisuuden hänelle antamia merkityksiä, siis luomaan merkityksellistä, omakohtaista suhdetta tekstiin ja erilaisiin teksteihin. Kiitos kirjasta, Maiju Kinossalo!

Toiminnallinen kielenoppiminen – teosesittely

Kuka olen ja mitä teen?

Hei, olen Nina Maunu, FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori ja työkokemusta minulla on äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksesta 20 vuoden ajalta. Olen opettanut ala- ja yläkoulussa sekä lukiossa äidinkieltä, kirjallisuutta, draamaa sekä luovaa kirjoittamista. Pääasiassa olen opettanut yläkoulussa ja espoolaisessa Kilonpuiston yhtenäiskoulussa, jossa minulla on myös ilmaisupainotteisia sekä kaksikielisiä luokkia opetettavana.

Olen toiminut eri asteiden opettajien täydennyskouluttajana vuodesta 2011 aktiivisesti ympäri Suomea sekä ulkomailla. Vedän toiminnalliseen kielenopetukseen liittyviä koulutuksia, ja kohderyhmät vaihtelevat esikoulun opettajista yliopiston opettajiin ja kouluttajiin.

Minulla on Facebookissa ryhmä Toiminnallinen kielen oppiminen, jossa jäseniä on tällä hetkellä 10 900. Kotisivuillani on lisää tietoa minusta ja koulutuksista. Ajatuksistani voi lukea myös kotisivuilta löytyvästä blogista. Olen kirjoittanut teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen yhdessä KM Raija Airaksisen kanssa. Teoksen julkaisi Otava heinäkuussa 2020 ja teoksesta on jo otettu 3.painos.

Parhaillaan osallistun Erasmus+-hankkeeseen nimeltä Playing beyond CLIL, lyhenne PbC. Yhdessä Europaberatung Berliinin, Berliinin Humboldtin, Edinburghin, Helsingin sekä Las Palmasin yliopiston, Las Palmasin opettajankoulutuslaitoksen, Espoon kaupungin ja teatteriryhmä Interactingin kanssa kehitämme draamapohjaisia, kielitietoisia menetelmiä ja toiminnallista, dynaamista arviointia opetuksen tueksi. Kolmivuotinen hanke loppuu ensi syksynä 2021.

Miksi kirjoitin tämän teoksen?

Kirjoitin teoksen, koska halusin jakaa oppilaiden sekä koulutuksissani käyneiden opettajien kanssa hiomiamme ja soveltamiamme toiminnallisen kielenoppimisen harjoituksia. Kutsuin avukseni KM Raija Airaksisen, jolla on pitkä ja vankka kokemus draama-alalta opettajana, kouluttajana sekä teosten julkaisijana.

Oppilaat ovat osoittaneet omalla toiminnallaan harjoitusten mielekkyyden sekä tehon, mitä oppimisen laatuun ja tuloksiin tulee. Toiminnalliset menetelmät vaikuttavat ennen kaikkea ryhmän ilmapiiriin, ryhmähenkeen ja oppijan itseohjautuvuuden tunteeseen, koska oppija saa parhaimmillaan olla oman oppimisensa ohjaaja, valitsija monella tapaa. Teos on mielestäni kuin aarrearkku, joka avaa mahdollisuuksia opettaa, ohjata ja osallistaa oppijoita eri tavoin. Teoksen henki on toimia sekä opettajan että oppijan inspiroijana, muistuttaa jo tutuistakin malleista, miten eri tavoilla voidaan aiheita lähestyä. Teoksen kautta haluan antaa tilaa oppijan ja opettajan omalle luovuudelle.

Teoksen harjoituksia on kehuttu helposti seurattaviksi, eivätkä useimmat harjoitukset vaadi juurikaan ennakkovalmisteluja saati materiaalia toteutuakseen, niin monia asioita voidaan tehdä kehollisesti tai kynien ja paperin sekä oppimisympäristöstä jo löytyvien välineiden avulla. Halusin siis jakaa helppokäyttöisiä ja oppilaiden keskuudessa suosittuja menetelmiä.

Mitä tarkoitan toiminnallisilla menetelmillä kielenoppimisessa?

Kutsun eniten käyttämiäni toiminnalliseen opetukseen liittyviä lähestymistapoja menetelmiksi. Ne limittyvät keskenään eli niitä on vaikea rajata tiukasti omiksi menetelmikseen.

Eniten käyttämiäni menetelmiä ovat seuraavat: 1) pelit ja leikit, 2) liike, 3) draama, 4) tarinalliset menetelmät ja visualisoiminen ja 5) toiminnallinen arviointi. Teoksen lähtökohtana oli kirjata ylös jokaiseen menetelmään kymmenisen suosituinta harjoitusta sovellusehdotuksineen. Draamalla tarkoitan tässä teoksessa lähinnä suulliseen vuorovaikutukseen perustuvia improvisointiharjoituksia.

Toiminnallisen arvioinnin menetelmät ovat toiminnallisia tapoja hyödyntäviä arvioinnin menetelmiä. Toiminnallisen arvioinnin synonyymi voisi olla dynaaminen arviointi. Kokemukseni mukaan sekä oppijan että opettajan tekemä arviointi helpottuu toiminnallisuuden myötä. Oppija on päässyt näyttämään eri tavoin oppimistaan, mikä on nykyisen opetussuunnitelman ihanne.

Toiminnalliset menetelmät liittyvät pedagogiikkaan eli tapoihin, joilla opettaa. Tapojen takana on aina arvovalintoja. Ykkösarvojani ovat oppilaskeskeisyys ja -lähtöisyys, yhteistyö, luovuus, monipuolisuus, uteliaisuuden ja sinnikkyyden herättäminen sekä ylläpitäminen, mitkä liittyvät motivaatioon.

Keskeiseksi teoriaksi nostan flow-teorian (ks. Csíkszentmihályi (2005) Flow -elämän virta: tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu). Myös mm. viimeaikaiset aivotutkimukset liikkeen (esim. Hansen, Huotilainen) ja moniulotteisten lähestymistapojen (niin kuin Stanfordin yliopiston professori sekä kouluttaja Jo Boaler sen sanoo), merkityksestä oppimistuloksiin tukevat käsityksiäni.

Kenelle teos on suunnattu?

Teos on suunnattu ennen kaikkea opettajille ja ohjaajille, jotka ovat minkä tahansa kielen oppimisen kanssa tekemisissä. Teoksen harjoitussovelluksissa on huomioitu erityisesti varhennettu kielenopetus eli ensimmäisenä vieraana kielenä alkavan kielen opetus sekä suomi toisena kielenä. Teoksen harjoitusten lähtökohtana on yläkoulun suomen tuntien opetus, sillä yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla käydään läpi koko suomen kielioppi rakenteineen. Pian koulutukseni houkuttelivat myös vieraiden kielten opettajat käyttämään näitä harjoituksia, joten teoksen harjoitukset sovelluksineen käyvät kaikkien kielten tunneille ja kaikille asteille. Olen kuullut myös kentältä, että näistä toiminnallisista ideoista hyötyvät myös muut aineenopettajat, etenkin reaaliaineiden opettajat, kun tunneilla on paljon termien ja käsitteiden oppimista.

Teoksen rakenteesta ja sisällöstä

Teos alkaa esipuheella ja johdannolla, jossa toiminnallinen kielenoppiminen sekä arviointi saavat määritelmänsä ja jokainen menetelmä esitellään teoriapohjaisesti. Uutena pedagogisena näkökulmana toiminnallinen arviointi on saanut kaksi sivua. Näiden ja lämmittelyharjoituksia sisältävän luvun jälkeen alkavat viiden eri menetelmän (pelit ja leikit, liike, draama, tarinallisuus ja visualisoiminen, toiminnallinen arviointi) luvut harjoituksineen. Harjoituksia on yhteensä 66 ja jos sovellukset lasketaan, määrä kasvaa huomattavasti. Jokainen harjoitus on testattu kymmenen vuoden aikana sekä eri-ikäisillä oppijoilla että eri asteiden opettajilla.

Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) sisällysluettelo

Teoksen rakennetta on kehuttu selkeäksi. Luvut on värikoodattu ja merkitty symbolein. Harjoituksen nimen jälkeen kerrotaan harjoituksen kesto, tyyppi, esimerkiksi lämmittely- ja tutustumisharjoitus tai parikontaktiharjoitus sekä oppimistavoitteet ja muut tavoitteet, esimerkiksi yksi tai useampi verbien aikamuodoista, sanasto.

Teos sai Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehdessä 4/2020 erinomaisen arvion päätoimittaja Jaana Ristimäeltä. Lue tämä arvio sekä muita asiantuntijoiden palautteita blogistani https://ninamaunu.com/palautteita-teoksesta-toiminnallinen-kielenoppiminen-maunu-ja-airaksinen-otava-2020/

Teosta voi tilata verkkokaupasta, esimerkiksi www.otava.kauppakv.fi, www.suomalainen.com, Adlibris tai Opettajan Tietopalvelu. Googlaa Toiminnallinen kielenoppiminen.

Moniulotteiset lähestymistavat kohentavat oppimisen laatua – Ajatuksiani Jo Boalerin teoksen Rajaton mieli – Opi, elä ja kehity ilman esteitä (suom. Pirjo Lintuniemi, Harper Life, 2020) pohjalta

Ajatuksiani Jo Boalerin teoksen Rajaton mieli – Opi, elä ja kehity ilman esteitä (suom. Pirjo Lintuniemi, Harper Life, 2020) pohjalta

Jo Boaler: Rajaton mieli – Opi, elä ja kehity ilman esteitä (HarperLife, 2020)
Boalerin kuusi oppimisen avainta: mm. joustavuus, asenteen muuttaminen, yhteistyö ja yhteinen ongelmanratkaisu.

Viime kesänä tapasin elämässään tahattomasti kovia kokeneen kouluttajan sattumalta, jos sattumia on olemassa. Hän vinkkasi minulle listan upeita teoksia, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen. Kenties juuri näiden teosten avulla hän oli jopa pystynyt muuttamaan elämänsä suuntaa, ajatteluaan ja suhtautumistaan oppimiskykyihinsä ylipäänsä. Nuoresta iästään huolimatta uusi tuttavani henki laajakatseisuutta, positiivisuutta, hyvää, innostavaa energiaa ja ennen kaikkea nöyrää itsevarmuutta, keskusteluhenkeä ja uteliaisuutta. Sanoisin tällaista karismaksi.

Kuultuaan teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020), toiminnastani ja visioistani hän huudahti: ”Tämä ei jää tähän!” Vaikkei hän kuulu varsinaisesti koulutusteni kohderyhmiin, hänen silmiinsä syttyi innostus ja kiinnostus, kuinka hän – tai hänen vinkkaamansa teokset – voisivat rohkaista ja auttaa minua eteenpäin, sillä se, mitä ja miten teen, oli hänen mielestään erittäin tärkeää. Hänellä kun oli menneisyydessään melkein pelkästään huonoja koulu- ja oppimiskokemuksia, tosin myös hänestä itsestään riippumattomista syistä.

Teos, jonka hän nosti ykkössuositeltavakseen minulle, tuli olemaan minulle käänteentekevä (ks. blogin alaotsikko!). Löysin kirjallisuudesta esimerkin kouluttajasta, Jo Boalerista, joka toimii samoin periaattein kuin minä, mutta lähinnä matematiikan alalla. Hyvää on myös, että hänen ajatuksensa mm. moniulotteisista lähestymistavoista uuden oppimisessa on levinnyt jo ympäri maailmaa sekä laajamittaisin tutkimuksin tulkittu jo hyviksi. (ks. esim. s. 187: tutkimukset Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa)

Moniulotteiset lähestymistavat tukevat kasvun asennetta

Teoksen kolme ensimmäistä lukua olivat minulle jollakin lailla tuttua juttua: aivojen muovautumiskyvystä, virheiden ja jopa epäonnistumisten rakastamisen tärkeydestä sekä asennemuutoksien vaikutuksesta todellisuuskokemuksiin. Pomppasin kattoon vasta alkaen sivuilta 111 luvun 4 kohdalla:

”Oppimisavain 4 – Hermoradat ja oppiminen optimaalistuvat, kun ajatuksia lähestytään moniulotteisesti.”

Opettajien tulee tarjota oppilaille työkaluja tehokkaampaan oppimiseen. Carol Dweck, Stanfordin yliopiston Boalerin työtoveri, joka on tutkinut kasvun asennetta ja jota Boaler lainaa, on sanonut: ”Oppilaiden pitää kokeilla uusia strategioita ja etsiä apua muilta, kun he ovat jumissa.”

Boaler jatkaa: ”Jotta oppilaille kehittyisi kasvun asenne, opetuksenkin pitää kummuta kasvun näkökulmasta ja opettajien pitää kannustaa oppilaita monipuoliseen oppimiseen niin, että kasvun mahdollisuudet avautuvat kaikille.” [tämän blogitekstin lihavoinnit minun]

Tähänhän minä pyrin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, kun integroin opetukseeni liikettä, piirustelua, tarinankerrontaa, improvisointia, vuorovaikutustaitoja myös pelien ja leikkien kautta; ylipäänsä monipuolisia ja oppilaslähtöisiä, valinnanvaraisia opetusmenetelmiä! Tunnit saavat olla vaihtelevia ja sopiva tasapaino rutiinien, ennakoitavuuden ja yllätyksellisyyden kanssa on pidettävä. Oppilaslähtöisyys riittää yleensä yllätykseksi. (Joo, ja käytän sähköisiä oppimateriaaleja sekä oppikirjaa ja toki minulla on myös opettajajohtoisia tunteja. Niistä suosituimpia ovat aiheiden kertaustunnit, joissa teemme katsauksen siihen, mitä on opittu ja mitä opitusta nostetaan tärkeimmiksi asioiksi.)

Boaler kirjaa sen näin: ”Miten opettajat, vanhemmat ja esimiehet voivat sitten opettaessaan vahvistaa ja tukea myönteistä kasvua ja oppimista? Ratkaisun tarjoaa moniulotteinen lähestymistapa opettamiseen ja oppimiseen. Se on kehittynyt Stanfordissa ja muualla tehdystä tuoreesta aivotutkimuksesta sekä niin opintiensä aloittavia kuin korkeakouluopiskelijoita opettavien erilaisista kokemuksista.”

Minä mietin: miten vasta nyt? Onhan varmaan monipuolisten opetusmenetelmien tehokkuus ollut iät ja ajat sellaisia käyttäneiden (myös aineen)opettajien kokemustiedossa. Mutta ajattelen myös: jippii, vihdoinkin tulee tutkimustuloksia. Stanfordin ja muut aivotutkijat ovat havainneet, että eri aivoalueiden välinen kommunikaatio tehostaa oppimista ja suorituksia. ”Uuden tiedon oppiminen aktivoi aivoissa erilaisia yhteyksiä – hermoratoja, jotka keskittyvät esimerkiksi havainnointiin, muistiin, järkeilyyn, kommunikointiin ja visualisointiin. Kun stimuloimme kaikki radat tarkastelemalla tietoa moniulotteisesti, aivomme vahvistuvat ja oppiminen maksimoituu.” (s. 114)

Boaler antaa esimerkin siitä, miten opettaja voi vahvistaa oppijoiden aivoalueiden välistä vuorovaikutusta esimerkiksi matematiikassa (s.119):

  • Pystytkö ratkaisemaan tehtävän numeroin? [vrt. kieli: merkein, lyhentein, käsittein, sanoin, symbolein]
  • Pystytkö ratkaisemaan tehtävän visuaalisesti niin, että numeroilla on värikoodit?

ks. kuva alla: Relatiivilauseen pilkun paikka

[vrt. esim. myös lauseenjäsennys: lauseenjäsenet värikoodeina, (ihmis)lappujärjestys; lauselajit, pilkutus sekä sanajärjestys lauseenjäsenvärikoodein jne.]

  • Pystytkö ratkaisemaan tehtävän kirjoittamalla siitä tarinan?
7.lk:n oppilaan adjektiivitarina siitä, mihin tarvitsemme adjektiiveja; kokeen lisäpistetehtävä

  • Pystytkö kuvaamaan tehtävää ja sen ratkaisua jollain muulla tavalla? Tekemällä siitä esimerkiksi piirroksen tai näytelmän, muovaamalla esineen tai esittämällä sitä erilaisin liikkein?

Tämä viimeinen pallura oli melkein liikaa minulle: tätähän toiminnallinen kielenoppiminen myös on, erilaisin tavoin opitun ja ymmärretyn näkyväksi tekemistä, aiheen toisiin yhteyksiin soveltamista! (Toki myös oppikirja- ja tekstilähtöistä.) Esineitä tosin ei ole tunneillani muovattu, mutta erilaisia esineitä on liikuteltu, niillä näytelty tai otettu ne muuten osaksi oppimista (tarinaa).

Boaler esittää haasteen (s. 121):

”Useissa oppiaineissa, varsinkin humanistisissa tieteissä, aihetta lähestytään jo monipuolisesti. Opiskelijoita pyydetään esimerkiksi kertomaan oma tulkintansa luetuista teksteistä tai hyödynnetään sellaisia oppimismuotoja kuten ryhmäkeskustelut, väittelyt ja näytelmät. – – Kokemusteni mukaan muutoksen tarpeessa ovat eniten sellaiset oppiaineet kuten matematiikka, luonnontieteet ja kielet. Opetussisältöjen lähestyminen useista eri näkökulmista olisi ihanteellista kaikissa näissä oppiaineissa.”

Yhteistyön merkityksestä oppimisessa

”Oppimisavain 6 – Yhteydet toisiin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa tehostavat aivojen hermoratoja ja oppimista.” (s. 178)

Paitsi moniulotteisuus, kuten Boaler sen ilmaisee, myös yhteistyö on luonnollisesti oppimisessa tärkeää ja olennaista. Yksinkertaisesti: ”Ajatusten vaihtaminen jonkun toisen kanssa vaatii ja kehittää korkeamman tahon ymmärrystä. Kun opiskelijat työskentelevät yhdessä (- -), heille tarjoutuu tilaisuus jakaa ja kuulla ajatuksia, mikä on jo sinänsä arvokasta.” (s.180)

Jos ryhmä on hiljainen tai olen luennoinut, pistän oppilaat juttelemaan aiheesta parin tai pienen ryhmän kanssa. Myös tehtäviä voi tehdä sekä tarkastaa ennen opettajajohtoista tarkistamista parin tai pienen ryhmän kesken. Projektitöitä teetän pienryhmissä, vaikka joskus saa valita myös yksintekemisen; riippuu projektin luonteesta. Joka tapauksessa myös minun mielestäni ajatusten vaihto on tärkeää, koska erilaiset näkökulmat sekä opitun kielellistäminen tehostavat oppimista.

Boaler tutkimuksistaan: ”Koulussa, jossa matematiikkaa opetettiin soveltavasti, oppilailla teetettiin projekteja, jotka kestivät muutaman oppitunnin ajan ja jotka vaativat oppilaita käyttämään ja soveltamaan ratkaisumenetelmiä eri tavoin. Kyseisen koulun oppilaat pitivät matematiikasta toisen koulun oppilaita enemmän ja menestyivät valtakunnallisissa kokeissa huomattavasti paremmin.(11) Projektikoulun oppilaat suoriutuivat perinteisesti opetettuja oppilaita paremmin, koska he tarttuivat jokaiseen tehtävään tilaisuutena ajatella ja soveltaa erilaisia ratkaisumenetelmiä, kun taas perinteisen koulun oppilaat lähestyivät tehtäviä yrittäen palauttaa tietoja muististaan. Lisäksi perinteinen lähestymistapa piti yllä tyttöjen ja poikien sekä eri yhteiskuntaluokista tulevien oppilaiden epätasa-arvoa. Projektikoulun alkaessa vallinneet epätasa-arvoisuudet puolestaan hävisivät kolmen opiskeluvuoden aikana.” (s.185)

Havaintoni tukevat Boalerin tutkimustuloksia 20 vuoden opettajankokemuksella. Se, että oppilas pääsee soveltamaan opittua tai opittavaa asiaa yksin tai pienryhmässä, lisää yleensä hänen aktiivisuuttaan, motivaatiotaan, itseohjautuvuuden ja oppimisen omistajuuden tunnetta ja antaa tilaisuuden flow´lle, ja tietysti kaikki nämä tunteet edesauttavat syväoppimista.

”Aktiivisesti oppineet oppilaat olivat kymmenen kertaa halukkaampia jatkamaan matematiikan parissa lukion jälkeenkin. (13)” Tässä onkin haastetta meille kaikille opettajille. Miten sytyttää (elinikäinen) innostus (äidinkieltä, lukemista ja kirjoittamista) kohtaan? Sillä eikö kiinnostuksen herättäminen, uteliaisuus ja sinnikkyys ole tulevaisuuden taidoista tärkeimpiä?

”Oppilaat alkavat arvostaa toisiaan ja ajatella toisistaan myönteisesti, jos opettajat korostavat erilaisten ajattelutapojen tärkeyttä – – missä tahansa oppiaineessa.” (s. 197) Oppilaat pitää saada arvostamaan ajattelun eroja ja erilaisuutta. Kun asennoituminen muuttuu, vuorovaikutuskin muuttuu, sekä luokkahuoneessa että elämässä, Boaler haastaa pistäen tavoitteet korkealle.

Edistyneet oppilaat hyötyivät siitä, kun he selittivät ratkaisujaan toisille, koska sillä tavalla oppilas itsekin ymmärsi asiat vielä paremmin. Oppilaat oppivat arvostamaan toisiaan erityisesti siksi, että heitä opetettiin näkemään erilaisuuden arvo.

Mitä opin Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestyksestä (Otava, 2020)?

Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys (Otava, 2020)

Otin innoissani käteeni Perttu Pölösen tuoreen teoksen Tulevaisuuden lukujärjestys ja avasin kansilehden. Silmiini hyppää ensimmäiseksi luku Luovuus ja improvisaatio – mielestäni nämä lukeutuvat omiin vahvuuksiini. Mukana ovat myös kiehtovat Kriittinen ajattelu ja tulkinta sekä Kommunikaatio ja tarinankerronta, jälleen otsikoita, jotka saavat sydämeni sykkimään, koska ovat kiinnostaneet minua aiheina niin kauan kuin muistan. Lisää: Intohimot ja luonne, Yrittäjyys ja tiimityöskentely, Ongelmanratkaisutaidot ja sopeutumiskyky, Uteliaisuus ja kokeilu, Hyvinvointi ja itsetuntemus…Olen edelleen mukavuusalueillani, mitä kiinnostuksen laatuun tulee. Ja se, mikä kiinnostaa, se todennäköisesti myös vahvistaa. Vaikeimpina lukuina pidän seuraavia: Tulevaisuus ja teknologia, Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys, Myötätunto ja rehellisyys sekä Moraalinen rohkeus ja etiikka – mitä uutta saisin luvuista irti, osaksi arkipäivääni ja ajatteluani? Rakkaus jälki-istuntona kuulostaa mukavan pehmeältä ja hyvältä.

Ennakkoon jo toivon, että Pölösen teos vaikuttaisi oikeiden koulujen piilo-opetussuunnitelmaan, sillä otsikot ovat ajatteluni suuntaisia: nämä asiat ovat todella tärkeitä.

Teos alkaa pehmeästi, ympäripyöreästi asioita pyöritellen, jutellen. Eikö tämä ollutkaan asiakirja? Tämä taitaakin olla inspiraatiokirja. Ei se mitään! Samalla tavallahan minä kouluttajana haluan tarjota useita vaihtoehtoja ja lähestymistapoja opettaa kuin Pölönen tarjoaa näkökulmia siitä, mitkä taidot tulevaisuudessa olisivat hänen mielestään tärkeitä. Lähdeluettelo lopussa on pitkähkö, mutta lukiessa ei tule teoreettistaustaista tunnetta, vaikka varmasti Pölösellä referenssinsä on. En tiedä, onko se minulle lukijana hyvä vai huono asia. Tyydyn siihen, että Pölönen saa minut ajattelemaan ja tuntemaan jotakin, kun teos etenee.

Ensimmäinen merkkini, vaaleanpunainen post it -lappu, löytyy sivulta 11. Piilaakson arvostettu keksijä ja futuristi Ray Kurzweil oli vastanut Pölöselle, että ”investointi omiin ajattelutaitoihin ja luonteenlaatuun auttaisi pisimmälle tulevaisuuteen.” Pehmeiden taitojen ja humanististen aineiden hyödyllisyys korostuu tulevaisuuden työelämässä, sillä ne kehittävät sellaista ajattelua, joka on vaikeaa koneelle.

Siinäkö oli jo tämän teoksen suurin anti, timantti? Pelkillä sanoilla ei tietysti pitkälle pötkitä. Tarvitaan tekoja, jotka näyttävät ajatukset tosiksi ja hyödyllisiksi. Itse tietysti röyhistelen humanistina ja filosofian maisterina rintaani: totta kai, ajatteluntaidot ovat tärkeimpiä taitoja. Mutta ymmärrän toki, että koneet auttavat ja voivat auttaa ihmistä yhä paremmin ja meidän ihmisten tehtävä on opettaa teknologialle, mikä on tärkeää. Siihen tarvitsemme ajattelua, yhteistä ajattelua.

Kriittiseksi ajattelijaksi kasvamisesta kysymysten tekemisen avulla

Seuraava merkkini löytyy vasta sivulta 41. Siellä on Uteliaisuus ja kokeilu -tunnin kotiläksy: ”Kysy mitä jos -kysymyksiä.” (Opettajana tämä on helppo toteuttaa muillakin kuin konditionaalia käsittelevillä tunneilla😊) Ja: ”Kysy aina, kun et tiedä jotain.” Tämän läksyn olen oppinut vasta hiljattain. Enää en epäröi kysyä. Usein se on ainoa tie edistyä. Ennen ”turhan” kysyminen on jopa hävettänyt, mutta nyt olen yliviivannut sanan ”turha”. Kysymykset eivät ole turhia, jos ne ilmestyvät ajatteluun tarpeesta tietää enemmän.

Kirjoitan kissankokoisin kirjaimin päänsisäiseen muistikirjaani: Rohkaise oppilaita kysymään kysymyksiä joka oppitunnilla itseltään, toisilta, sinulta opettajana. Älä pelkää yhtään, ettei kukaan osaa vastata kysymyksiin, et sinäkään. Opeta oppilaita kysymään kysymyksiä, jotka vievät oppimista eteenpäin. Miten se tehdään? Esimerkiksi kysymällä kysymyksiä itse opettajana! Äläkä anna vastauksia oppilaille – ainakaan heti.

No, oppikirjathan ovat jo täynnä valmiita kysymyksiä, joku voisi minulle sanoa, niitähän kannattaa hyödyntää. Joo, ja niiden kautta voi oppijoille opettaa myös kysymysten tekemistä. Huomaavatko oppijat, miksi kirjan tekijät ovat kysyneet juuri nämä kysymykset? Mitä he haluavat oppijoiden oppivan, millaiselle oppimispolulle johdattaa? Miten kysymykset on järjestetty, esimerkiksi loogisesti, helpommista vaikeampiin? Puuttuuko kysymysten joukosta joku kysymys? Mitä sinä olisit kysynyt/ haluaisit sinulta kysyttävän aiheesta x? Mitkä ovat peruskysymyksiä, entä uutiskysymyksiä? Miten oppikirjan tekijöiden kysymyssarja noudattaa peruskysymysten kaavaa? Mikä on mielestäsi paras kysymys (tekstin tekijöiltä) aiheeseen x? Miksi?

Tunnustan. Olen tehnyt tällaisen kriittisten kysymysten sarjan tietoisesti oppijoilleni tänä syksynä vain kerran lisätäkseni heidän mielenkiintoaan valmiita kysymyksiä kohtaan. Mielestäni onnistuin opettamaan oppijoille heidän kanssaan kysymyksistä keskustellessa, että teoksen tekijät olivat onnistuneet kirjallisuuskatkelman kysymyksissä. Kysymykset opettivat hyvin, mitä olennaisia asioita novellissa kannattaa tarkkailla jatkossa itsekin, kun tekee novellianalyysiä tai kun kirjoittaa itse novellia. Oppi taisi mennä suurimmalla osalla perille. Muutamalla ehkä jopa arvostus oppikirjan tekijöiden valmiita kysymyksiä kohtaan saattoi kasvaa!

Kriittistä ajattelua olen toki omasta mielestäni opettanut sitten muuten, muun muassa kirjoitus- ja lukutaitoharjoitusten tai arvioinnin yhteydessä. Mutta nyt kyllä otan kysymysten tekemisen harjoittelun enemmän asiakseni. Tulen tarkkailemaan myös kysymysten laatua. Kiitos Perttu Pölönen:

”Kriittisen ajattelun taustalla ovat oikeanlaiset kysymykset ja on tärkeää kiinnittää huomiota kysymyksen asetteluun. Kysymykset ovat arvokkaampia ja usein vaikeampia muodostaa kuin vastaukset.” (s. 98)

Pölönen muistuttaa: aloita kysymyksesi mieluummin kysymyssanalla kuin -ko/-kö -päätteisellä verbillä.

”Tarvitsemme vähemmän yhden vastauksen kysymyksiä (mitä, mikä, kuka) ja enemmän kysymyksiä, joihin on olemassa monta vastausta (miten, miksi ja mitä varten). – – Tulevaisuudessa tulkinta on arvokkaampaa kuin muistaminen.” (s. 97)

Tämä tuo mieleeni jälleen lukemisen ja etenkin kaunokirjallisuuden lukemisen tärkeyden: tulkintoja opitaan tekemään vain lukemalla, kuuntelemalla, keskustelemalla. Kaunokirjallisuuden lukeminen opettaa myös oppimisesta. Kaunokirjallisuus jos mikä vaatii tulkintaa, opettaa tulkintaa – mielikuvituksen ja empatian lisäksi.

Pölönen toki haastaa lukutaidon käsitteen:

”Pitäisikö lukutaidon käsitettä laajentaa ja alkaa puhua tulkintataidosta, koska on niin monia tapoja saada informaatiota? Tulkintaan voisivat sisältyä tulevaisuudessa hyvin monenlaiset lukutaidot kuten pelinlukutaito, kehonkielen lukeminen ja systeemiajattelu. Jotta ymmärrämme kompleksista maailmaa tulevaisuudessa, meidän on keskeistä osata tulkita informaatiota riippumatta formaatista.” (s. 99)

Luovuudesta ja monipuolisesta opetuksesta

”Oppilaitos ja organisaatio on onnistunut silloin, jos se on pystynyt kasvattamaan oppilaan tai työntekijän luovuutta eikä tukahduttamaan sitä pois.” (s.51)

Haluan olla luovuuden opettaja tai sen tukija. Vai mitä sanotte, kun annoin äidinkielen ja kirjallisuuden oppijoilleni alkusyksystä tilaa tehdä koulun pihalle sanaluokkaliikuntaratoja ja syntyi erilaisia kulkureittejä erilaisine tehtävineen, leikkeineen ja peleineen. Tai kun oppilaat kopioivat taululta sanaluokkakaupunkipiirroksen lailliseksi lunttilapukseen kokeeseen – piirroksestakin syntyi jo erilaisia sovelluksia. Oppijat saivat tilaa myös ihan omille sovelluksilleen kokeessa, sillä he saivat näyttää taitojaan myös sanaluokkapiirrosten ja/tai -tarinoiden kautta vapaaehtoisesti, lisäpisteitä keräten.

Sanaluokkakaupunkipiirros, kokeen virallinen lunttilappu; oppilaan kopio opettajan taulutyöstä

Syyslukukauden arviointikeskusteluissa suurin osa vastasi kysymykseen ”mitä uutta opin?”, että uutta tietoa sanaluokista, vaikka sanaluokat kerrataan 7. luokalla; niitä on käyty läpi ainakin kolmannesta luokasta lähtien. Lisäksi suurin osa sanoi pitävänsä äidinkielen ja kirjallisuuden tunneista, koska ne olivat vaihtelevia ja tuli tunne oppimisesta, siitä, että ”tehtiin paljon”. Luovat, oppilaslähtöiset projektitehtävät olivat jättäneet pysyviä muistijälkiä, esimerkiksi myös kriittinen tietokirjaesittely.

Sivulta 56 löydän virkkeen, jota pidän hyvin muodikkaana tällä hetkellä ja hyvä niin. Ajatus löytyy myös OPSin mm. arviointiosuudesta luvusta 6.1: arvioinnin tulee olla monipuolista, sekä Jo Boalerin Rajattomasta mielestä (HarperLife, 2020), kun Boaler puhuu monipuolisista lähestymistavoista tehostamassa oppimisprosessia. Pölönen sanoo sen näin:

”Tulevaisuuden ongelmat ja konfliktit ovat yhä monimutkaisempia ja kompleksisempia, mikä edellyttää meiltä myös monipuolista ajattelua, toisin sanoen poikkitieteellistä ja -taiteellista lähestymistä sekä eri ammattialojen yhteistyötä.”

Tämä saa minut ajattelemaan, olenko opettajana hyödyntänyt eri tavoin ajattelevien ja eri aloille suuntaavien oppijoitteni yhteentörmäyttämistä. Vastaus on varmasti: En ole. Itse olen nauttinut aikuisena eri aloilla työskentelevien ihmisten kanssa keskusteluista – tosin meidät on saattanut yhteiseen pöytään edes jokin sama intressi. Muistilappu itselleni: muista janasysteemi, jossa janalle mennään aiheen osaamisen tason mukaan – oppija itse saa valita paikan. Siitä janalta nappaan sitten pienryhmiin ihmiset; yhteen ryhmään tulee omasta mielestään osaavia, keskiverrosti tietäviä sekä sellaisia, jotka omasta mielestään eivät tiedä tai muista aiheesta vielä juuri mitään. Vain pätevistä syistä ryhmää saa vaihtaa, ja joskus on niin tapahtunutkin. Toki joskus annan ryhmien myös muodostua itse, mutta silloin olen tietoinen siitä, ettei kukaan jää ulkopuolelle. Se onkin hankalaa!

Pölönen lisää monipuolisuusnäkökulmaan painoarvoa kirjoittamalla:

”Meidän pitää toteuttaa itseämme monipuolisesti, kannustaa toisiamme erilaisten vaiheiden läpi ja kehittää päällekkäisiäkin rooleja, sillä ne tukevat toisiaan.”

Tulevaisuudessa on kyse myös identiteettiemme monipuolistumisesta, minkä näen positiivisena kehityksenä, jos ja kun se ymmärretään ja sellaista tuetaan.

”Mikä sinusta tulee isona?” on kysymys, jolla Pölösen mielestä rajoitetaan lasten ajattelua. Sen sijaan meidän tulisi kysyä, mikä heitä kiinnostaa. Bingo, olen nyt (vasta) pari vuotta aloittanut syksyn ryhmien kanssa kysymällä: 1) Mikä sinua kiinnostaa/ innostaa? (yleensä, mihin pistät ajatteluasi, vastaan, kun he kysyvät, että tarkoitetaanko tällä kysymyksellä äidinkielen opiskelua) ja 2) Missä olet omasta mielestäsi hyvä? (tai sinulle on sanottu, että olet hyvä) Vasta kolmanneksi kysyn nämä kaksi kysymystä suhteessa äidinkielen ja kirjallisuuden opiskeluun ja kenties yhdessä jo tehtyyn tai alustavasti luonnehdittuun kurssisuunnitelmaan. Lisättynä 4. kysymyksillä: Mihin tarvitsen eniten harjoitusta? Missä haluan kehittyä?

Seuraavat minua erityisesti puhutelleet Pölösen mietteet sopivat mielestäni tämän blogin loppusanoiksi:

”Meidän ei pidä pelätä epäonnistumista, vaan sitä, että keräämme palkintoja jossain asiassa, jolla ei loppujen lopuksi ollut mitään merkitystä.”

Humanistisilla arvoilla ja itsensä oppimisella on suuri merkitys Tulevaisuuden lukujärjestyksessä. Olkoon lukujärjestyksemme meille hyvin inspiroiva!

Toiveikasta ja sitä myötä onnellista uutta lukuvuotta 2021!

T. Nina