Vuorovaikutuksessa Sari Salon Sanataikoja ja lukuloitsuja kanssa (2021) – äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan ja kouluttajan ajatuksia teosta lukiessa

Tämä kirjoitus pyrki alun perin olemaan ”kanssaluenta” teoksesta Sanataikoja ja lukuloitsuja – 150 Peppu irti penkistä ideaa esi- ja alkuopetukseen (Salo, Sari, 2021, PS-Kustannus), jonkinlainen esittely siitä, millaisia rinnakkaisharjoituksia teoksen harjoitukset saivat mielessäni aikaan. Päädyin lopulta esittelemään pelkästään yhden ja teoksen ensimmäisen harjoituksen kautta omaa pedagogista lukutapaani ja sen tuottamia harjoitustyyppejä.

Valitsemani lukutapa ”kanssaluenta” tarkoittaa, että teos on jo itsessään täydellinen sekä käytännössä monella taholla toimivaksi todettu ja uskon sen. Tekijänä on kokemusasiantuntija sekä joukko hänen aikuis- ja lapsiapureitaan, jotka oheisvideoillakin todistavat harjoitusten toimivuuden, oppimisen ilon ja innon läsnäolon. Lapset rakastavat tavoitteellista, konkreettista, selkeää tekemistä, oman käden jäljen näkymisen esillä oloa, näkyä ja tunnetta, että muutkin ympärillä toimivat, oppivat ja että keneltä tahansa on turvallista kysyä, jos tulee tunne, ettei osaa. Teos henkii kaikkea tätä.

Kirjoitukseni tarkoitus on siis virittää esille yhden sen harjoituksen kautta erilaisia sävylankoja, joita kenties voi jäädä itse kukin miettimään ja kehittelemään, minne ne voisivat johtaa. Haluan siis tällä tavoin omalta osaltani osallistua toiminnallisen pedagogiikan keskusteluun ja avata, millaisin miettein ja silmälasein yksi yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä toiminnallisen kielenoppimisen kouluttaja myös varhaiskasvatuksessa ja varhennetussa lukee teosta.

Minun silmälasini, mielikuvitukseni, suurentavat erityisesti tekstiä seuraavissa kohdissa nähdessään näille sävylangoille tilaisuuden. Sävylangat ovat nimeltään vuorovaikutus, leikki, myös lapsen oma, mielikuvitus, luovuus, yhteisöllisyys, yhteisöllinen oppiminen, kokemuksellinen oppiminen, kehollisuus, merkityksellinen liike.

Nämä sävylangat ovat oman pedagogiikkani lähtökohtia, joita lukutapani tukee.

Tämä johtuu tietysti siitä, että jokaisen lukijan oma historia, kokemus ja tausta vaikuttaa lukemiseen ja harjoitusten kokemiseen. Olen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja käytän taktiilisuutta opetuksessa, mutta en juuri kerää taktiilista materiaalia toiminnallisia harjoituksiani varten, joka johtuu muun muassa siitä, että olen kallellaan draamaan. Olen saanut vetää vuodesta 2003 ilmaisutaitopainotteisia luokkia Kilonpuiston koulussa Espoossa, ja draamakasvatuksen approbaturin lisäksi harrastanut vuosittain draamaan liittyviä kursseja ja koulutuksia vuodesta 1997. Viimeisimpänä olen osallistunut Erasmus+ Playing beyond CLIL:n (PbC) kolmivuotiseen hankkeeseen, jossa monikansallinen Interacting -teatteri- ja kouluttajaryhmä teetti meillä ja antoi monia draamallisia tapoja opettaa eri oppiaineita, kieltä sekä arviointia toiminnallisin menetelmin. (ks. linkki PbC:n e-kirjaan, jossa teoriaa ja harjoituksia: https://www.playingbeyondclil.eu/toolkit, e-box löytyy myös suomeksi ja englanniksi https://3458a5f8-e6be-4f05-955e-0f7059d8cfd2.filesusr.com/ugd/1030fa_0fbcfddadd564554a7e919ea0b9ac9fe.pdf).

Draamaharjoitukset ovat minulla siis jatkuvasti käytössä ja etsinnässä. Tämän taustani vuoksi lukutapani etsii draaman paikkoja harjoituksissa.

Mutta mitä se draama on muuta kuin näyttelemistä ja näytelmien tekoa, voisi joku kysyä, sillä draama ei minulle todellakaan merkitse heti ensimmäiseksi näyttelemistä eikä näytelmien tekoa. Vastaan, että draamakasvatuksen sisälle mahtuu laaja kirjo harjoituksia, jotka vahvistavat oppijan minäkuvaa, itsetuntemusta, vuorovaikutustaitoja, ryhmätyötaitoja, erilaisia tilanteen ja tekstien luku- sekä ilmaisutaitoja.

Draama on kokemuksellista, moniaistillista pedagogiikkaa, mikä tarkoittaa myös, että oppimisessa on mukana kehollisuutta, kokonaisvaltaisuutta, eläytymistä erilaisiin rooleihin. Tämä tarkoittaa myös, että lukutapani etsii myös paitsi rooleihin eläytymisen niin merkityksellisen liikkeen paikkoja harjoituksissa. Merkityksellinen liike ei ole liikettä liikkeen vuoksi, vaan esimerkiksi juuri eläytymistä johonkin rooliin. Rooli voi olla esimerkiksi alkukirjain tai sana. Toki roolin ottaminen toteutuu luonnostaan myös hyvin usein erilaisissa leikeissä ja peleissä niin, ettei roolia ajatella tietoisesti. Mutta on siis mahdollista oppia kieltä myös tietoisen, fyysisen, kehollisen roolikokemuksen kautta.

Draamaan liittyy hyvin usein paitsi leikki, niin tilan antaminen lapsen omalle luovuudelle ja mielikuvitukselle, toisin sanoen valinnoille ja kehittelyille. Mitä sinulla tulee tästä mieleen? Miten jatkaisit tätä? Sinä, lukijani, olet tervetullut nyt tällaiseen leikkiin, jota minä nyt leikin.

Taikapata (Sanataikoja ja lukuloitsuja s. 10)

Tämän monipuolisen, yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä, loruja ja riimejä lähtökohtanaan pitävän harjoituksen kohdalla minulla tulee mieleen LISÄKSI aakkosten opettelu niin, että seistään piirissä (pienryhmissä). Jos vaikka harjoitellaan kirjainta A, pataan heitetään a:lla alkavia asioita, vaikka ananaksia tai aprikooseja, niitä kukin itse fyysisesti esittäen. Kirjainmalli ja kuvia a:lla alkavista sanoista on esillä koko ajan.

Alkukirjainpata fyysisenä kokemuksena

Harjoituksen kulku:

  1. Valitaan aluksi yksi yhteinen a:lla alkava asia (esimerkiksi ananas).
  2. Eläydytään a:lla alkavan sanan olemukseen ja esitetään sitä liikkeen avulla. Miten esimerkiksi ananas liikkuu padassa? Kun ananas kypsyy, miten se näkyy liikkeessä? Entä jos joku maistaa ananasta? jne.
  3. Opettaja hämmentää pataa sopivan ajan ja katsoo, miten a:lla alkavat asiat padassa liikkuvat. Kypsyminen vaatinee myös sanan ääneen toistamista (”loitsimista”).
  4. Sitten kun keitto on valmis, a:lla alkavat asiat hyppäävät pois. Opettaja voi huutaa ”valmis”, jolloin oppilaat hyppäävät padasta takaisin piiriin.
  5. Piirissä oppilaat tekevät kehollaan sanan alkukirjaimen. Opettaja voi näyttää kehollaan kirjainmallin (nostaa esimerkiksi kädet suoriksi ja sormenpäät yhteen pään yläpuolella, jonka jälkeen tekee vatsansa kohdalle toisella kädellään viivan, jalat on leveässä haara-asennossa koko ajan), mutta sallii erilaisia vaihtoehtoja, joita voidaan yhdessä ihailla. Välillä kirjaimia voi pyytää tekemään pareittain tai erikokoisissa pienryhmissä. Kirjaimen voi tehdä eri tasoilla, lattialla, istuen, seisten…Lapset keksivät.

Pataan voi heittää useita, myös oppilaiden omia ehdotuksia a:lla alkavista sanoista. Fyysisen toiminnan jälkeen tulee kirjoittamisosuus: kirjoitetaan A-kirjain, ehkä sillä alkava tai alkavia sanojakin. Salon harjoituksesta saat hyvän vinkin, miten ja mihin kirjaimia voidaan kerätä.

Alkukirjain siihen eläytyvänä piirusteluna

A-kirjain –kokemuksen voi myös piirtää ja leikkiä sillä sarjakuvapiirtäjän tapaan. Miten piirrät a) hämmästyneen, b) surullisen, c) järkyttyneen, d) onnellisen yms. A:n, miten se näkyy viivassa ja sen ympärillä olevissa A:lla alkavissa sanoissa? Tai millainen oli patakokemus A:na, esimerkiksi ananaksena. Piirrä oma A-kirjain ja kirjoita ja/tai piirrä sillä alkava sana (esimerkiksi ananas). Harjoituksessa otetaan siis lapsen tunnekokemus käyttöön, joka saa näkyä piirustuksessa.

Harjoitusten takana oleva pedagoginen ajattelu

Tässä Alkukirjainpata fyysisenä kokemuksena -harjoituskokonaisuudessa korostuvat myös siis lapsen oman mielikuvituksen käyttöönotto, luovuus ja itseohjautuvuus siinä, kun lapsi saa tehdä jonkin verran omia valintoja, ryhmätyötaidot, kun kirjainta tehdään yhdessä, kehollisuus, kun käytetään kehoa oppimisen tukena, joka syventää oppimista kokonaisvaltaiseksi, jolloin ajattelu sekä tunteet seuraavat mukana, merkityksellinen liike, kun liike liittyy opittavaan aiheeseen, tällä kertaa a-kirjaimeen. Kun motorinen sekä taktiilinen osuus eli piirtäminen ja kirjoittaminen seuraa kokonaisvaltaisen fyysisen tekemisen jälkeen, kuten myös Salon teoksessa, se usein lisää keskittymiskykyä ja avaa kanavia rennommalle tekemiselle, oppimiselle, ilmapiirille. Yhteisen naurun, leikin, toiminnan, kokemuksen jälkeen ainakin osalta karsiutunee osa puurtamisen, suorittamisen, oppimisen työläyden tunnetta pois ja tilalla on iloa – usein myös onnistumisen iloa, sillä kaikki ovat onnistuneet tekemään jotain omalla tavallaan ja hieman kuin omilla ehdoillaan.

Surinasiivet (Toiminnallinen kielenoppiminen, Otava, 2020)

Mieleni yhdistää Salon Taikapata-harjoitukseen myös teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen (Maunu, Airaksinen, Otava, 2020) Surinasiivet – nimisen harjoituksen (s. 33-34). Siinä oppilaat ”surisevat” eli liikkuvat etukäteen sovittuna (kirjaimena) vaikkapa sitten padassa, kunnes jähmettyvät merkistä (taikasauvan heilautuksesta) sovituksi kirjaimeksi tai kirjaimella alkavaksi sanaksi. Opettajan tullessa kunkin kohdalle oppilas saa liikkua paikallaan joko kirjaimena tai esittää liikkeellä alkukirjaimella alkavaa sanaa.

Olisi tarkoitus, että toisten sanat tulee kuunnella ja omalla kohdalla oppilas keksii sanan, jota ei ole vielä sanottu (piiloesiintymis- sekä kuunteluharjoitus). Pienemmille on annettu valmiiksi kolme turvasanaa, joista jonkun saavat omalla kohdallaan toistaa ja tehdä omanlaisen liikkeen siihen. Samalla alkukirjaimella voidaan toistaa monta kierrosta, joilla kaikilla saa sanoa vaikka aina saman sanan. Harjoituksen voi toki pitää myös pudotuspelinä, jolloin alkukirjaimella alkavaa sanaa ja liikettä ei omalla kohdalla voi miettiä kahta sekuntia kauempaa.

Surinasiivet -harjoitus on esimerkki ylöspäin eriyttävästä vertais- ja/tai mallioppimisesta. Myöhemmin sanat voidaan kirjoittaa, piirtää sekä esittää pantomiimina esimerkiksi pienryhmissä. Syntyneitä sanapantomiimeja muut saavat arvuutella kaksi kertaa. Jollei sanaa ole arvattu silloin vielä, ryhmä paljastaa, mikä sana oli kyseessä.

Syntyneitä sanapantomiimeja voi myös yleisö päästä yksi kerrallaan täydentämään kuvaksi (yleisön osallistaminen). Millä sanalla sinä täydentäisit sanaa ananas? Voisiko se saada seurakseen muita A:lla alkavia sanoja vai eri kirjaimilla alkavia muita hedelmiä? Mihin kohtaan ja mihin asentoon kuvassa uudet sanat asettuvat? (ks. ideoita ja malleja lisää ”fyysiseen käsitekarttaan” teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen, esim. Olen puu – harjoituksen versiot s. 61-62)

Jatkoa seuraa?

Jos suinkin tilaisuus tulee, voisin kirjoittaa seuraavan blogikirjoituksen siitä, millaisia harjoituksia tuli mieleen Salon teoksen harjoituksesta Kuvasanoja liikkuen (s. 15). Nimittäin mielestäni tavuja voi vaikka ommella (tikata tekstiä, ”teksti- tai tilkkutäkkiä”, eteenpäin, tikata kuviksi leikkien ompelukoneella ompelijaa). Voidaan leikkiä tavujen, sanojen ja lauseiden kanssa rallikuskia ihan rauhallisesti paikoillaankin istuen, mutta rattia väännellen, jarrua painellen jne. tai tekeytyä tiskariksi, joka tiskaa harjallaan monen muotoisia astioita (sanoja äänteineen, tavurytmeineen) niihin eläytyen ja erilaisia asioita astioilla (sanoilla) tehden (käyttäen sanaa sille sopivaan tarkoitukseen). (ks. lisää esim. harjoitus Liikutaan lauseita ja vinkkejä toteuttamiseen: ompelukone- sekä autolla ajo -versiot s. 45-46, Toiminnallinen kielenoppiminen)

Kiitos hyvin monipuolisesta, konkreettisia ja selkeitä, lasten rakastamia harjoituksia pullollaan olevasta teoksesta Sari Salo ja muut teoksen tekemiseen osallistuneet! Hyvää uutta vuotta 2022 kaikille!

#alkuopetus #toiminnallinen kielenopetus #varhennettu #eläytyminen #tunteet # liike #ilmaisutaidot # draama #yhteisöllisyys # yhdessä tekeminen # heittäytyminen # improvisaatio # luovuus # omaehtoisuus #Sari Salo #Peppu irti penkistä #Toiminnallinen kielenoppiminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *