Keskustelua Palautemestarin (2017) kanssa – opettajan ajatuksia palautteen antamisen ja saamisen arvosta

Lähtiessäni lukemaan opettajan näkökulmasta teosta Palautemestari (Silvennoinen ja Tilli, 2017) mielessäni pyöri valmiiksi jo lauseita:

  1. Palaute opettaa eniten: ilman reflektiota, pysähtymistä oppimisen äärelle, ei tapahdu oppimista.
  2. Palaute vaikuttaa motivaatioon.
  3. Palautekeskusteluille tulisi antaa opetuksessa aikaa ja arvoa sekä annettuihin palautteisiin pitäisi palata.
  4. Palautteenantamista ja -saamista sekä sen arvostamista voi oppia ja opettaa. Harjoitus tekee mestarin.
  5. Palautteita tulee käyttää oppimisen tukena.
  6. Palaute ohjaa oppimista, antaa sille suuntaa.

Nämä ajatukset ja paljon muuta löytyvät teoksesta eri sanoin ilmaistuina, hyvin pureskeltuina, perusteltuina, laajennettuina ja ”kansankielisesti” taustoitettuina. Minä ainakin haluaisin olla innostava opettaja ja kouluttaja, joka osaa antaa yksilölle ja ryhmälle kannustavaa ja rakentavaa palautetta. Uskon, että antamalla arvoa ja aikaa oppijan kanssa käydyille kahdenkeskisille palautteille, ryhmien kanssa käymille palautekeskusteluille ja perehtymällä koulutuspalautteisiin saan itselleni niitä tärkeimpiä työkaluja opettamisen ja ohjaamisen kehittämiseen.

Elämme todennäköisesti palautekulttuurin tähänastista suurinta kulttuurin muutosta. Jos palauteantotilaisuuksia on ennen pelätty ja väheksyttykin, nyt uusimman opetussuunnitelman myötä korostetaan jatkuvan, kannustavan, rakentavan, monisuuntaisen ja monipuolisen palautteen merkitystä, jonka synonyymejä ovat toivottavasti diagnostinen ja formatiivinen arviointi, lähtötilanteen ja oppimisen aikainen oppimisen arviointi.

Uskoisin, että tällaisen opetuskulttuurin muutoksen myötä palaute ei tunnu saajasta kärjistettynä pelkästään negatiiviselta kritiikiltä, koska oppimisen aikainen itse- ja vertaisarvioinnin määrä on lisääntynyt. Oppijat tietävät kouluasteesta riippumatta, että palautetilaisuudet ovat moninaisia (suullisia, kirjallisia, itse- ja vertaisarvioita ym.) sekä toistuvia.

Yksi tärkeimmistä käytännön opeistani on itselläni ollut se, että olen kysynyt oppijoilta, saavatko he mielestään tarpeeksi palautetta, ja toiminut myös sen mukaan. Dialogisuuden periaate löytyy myös teoksesta. Olen oppinut myös hyödyntämään oppilaiden itse- ja vertaisarviointeja opetuksen kehittämisen työkaluina, mikä tekee minut (ja mitä luultavammin oppilaani) iloiseksi. Palautteenantotilaisuuksiin ja säännöllisiin ns. kehityskeskusteluihin kannattaa siis panostaa. Palautteen vastaanottaminen vaatii kuitenkin itsetuntoa, joka on itsensä arvostamista. Siksi on tärkeää antaa merkittävästi enemmän palkitsevaa kuin korjaavaa palautetta. (s.7)

Palautteen tarkoituksena on vahvistaa saajansa käyttäytymistä tai auttaa tätä muuttamaan toimintaansa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös palautteen saajan tarpeisiin, odotuksiin ja toiveisiin. Hyvänä työkaluna tässä toimii dialogisuus.

Tavoitteiden pohjalta hyviin oppimistuloksiin

Oppimisen suuntaa antavana pohjana tulee olla tavoitteet. (vrt. s. 16) Tässä on yksi minulle mieleen tulleista ja käyttämistäni strategioista, miten tavoitteisiin päästään oppijoiden kanssa.

  1. Oppija kuulee, lukee opsin tavoitteita, pohtii ja arvioi niitä opettajajohtoisesti, yksin ja pienryhmässä. *
  2. Oppija laatii strategian yhdessä opettajan ja ryhmän kanssa, miten tavoitteisiin päästään.
  3. Oppija, ryhmä ja opettaja antavat palautetta, miten strategian mukaiset tavoitteet (kohdat 1 ja 2) toteutuivat.

Käytännön toiminta kertoo arvon, sen mitä pidetään tärkeänä, toteutumisesta. (s.17) Yhteiset arvokeskustelut ovat tärkeitä, koska ne luovat läpinäkyvää, arvostavaa palautekäytäntöä ja avoimuuteen, keskinäiseen arvostukseen ja jatkuvaan oppimiseen perustuvaa kulttuuria.

* Toiminnallisen harjoituksen vinkki: Joskus olen pistänyt oppilaita pienryhmissä esittämään tilanteita, joissa hyvän kriteerit toteutuvat. Ensin olen tietysti opettajajohtoisesti alustanut kriteereitä, jonka jälkeen pienryhmä on valinnut esittämisen kohteensa. Tämän menetelmän etu on kokemuksellinen oppiminen, jossa oppimisesta tehdään näkyvää, hyvä kuvitellaan, mikä luo itsetuntoa, hyvää ilmapiiriä ja varmistaa oppimisen laadun ja ymmärtämisen, koska oppija itse myös sanoittaa oppimansa. Vapaaehtoiset pienryhmät esittävät tuotoksensa ja kaikista pienryhmien kriteerivalinnoista keskustellaan yhteisesti.

Positiivisen ja negatiivisen palautteen tarkoituksista

Positiivisella palautteella kerrotaan saajalle, että hän on saavuttanut asetetut tavoitteet, jopa ylittänyt ne, luopunut jostakin toimintaa haittaavasta toimintatavasta tai oppinut ja kehittynyt. Palautteen saajan usein negatiiviseksi tulkitsemalla palautteella viritetään keskustelua suorituksista suhteessa tavoitteisiin, menettelytavoista tai toiminnassa ilmenevistä kehittämistarpeista. Jotta palaute on rakentavaa, sillä pitää olla selkeä tarkoitus ja tavoite. Sanattoman viestinnän on tuettava sanallista ilmaisua. Nämä ovat kaikki tärkeitä neuvoja myös opettajalle. (s. 19)

Jos palautetta ei anneta, ei anneta arvostusta. (s. 20) Syy, miksi jotkut oppilaat tekevät mielestäni etäopiskelussa paremmin töitä on, kun he saavat näkyvästä työstään välittömän palautteen sekä itseltään että arvioijilta/ arvioijalta. Myös mitä selkeämmiksi tavoitteet ja niiden arviointiperusteet on asetettu, sitä parempi on niitä koskeva yhteisymmärrys. Tässä esimerkiksi äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalla on haasteita, koska tavoitteet ja arviointiperusteet ovat laajat. Dialogisuuden kautta haasteet eivät ole mahdottomia. Tärkeää on myös teoksen kirjoittajien mielestä, että palautteen saaja saa itse ensin arvioida omia suorituksiaan, sillä se avaa mahdollisuudet monipuoliselle keskustelulle ja palautteen saaja kokee vähemmän vaaraa, asemaansa kohdistuvaa uhkaa. (s. 21)

Oppimisen aikaisen arvioinnin merkityksestä lopullisessa arvosanassa

Mutta miten seuraava teoksen ajatus suhteutetaan kouluarvionnin summatiiviseen eli osaamisen yleensä numeriseen arviointiin? ”Suoritusarvioinnissa pitääkin mitata ja arvioida samanaikaisesti tuloksia ja prosessia ja ottaa huomioon myös työntekijän ponnistelut, epäonnistumisista ja esteistä oppiminen ja muu kehittyminen.” Tähän uudessa opetussuunnitelmassa (POPS 2014) pyritään, mutta miten oppimisen aikainen formatiivinen arviointi näkyy numerossa? Lopullisen numeron määrää opetussuunnitelmassa laaditut osaamisen kriteerit (summatiivinen arviointi), joita on nyt tarkennettu.

Formatiivisen arvioinnin – oppimisen aikaisen palautteen, myös itse- ja vertaisarvioinnin – tärkeäksi tehtäväksi jää oppimisen aikainen oppimisen tukeminen, jotta tavoitteet ja kriteerit saavutettaisiin. Ilman oppimisen aikaista arviointia oppija voi jäädä harhailemaan tietojen sekaan ymmärtämättä, mikä on olennaista, mihin oppimisella pyritään ja mikä on hänelle tärkeää.

(Teoksen esittely edellisessä blogikirjoituksessa: https://ninamaunu.com/palautemestari-silvennoinen-tilli-miten-tulla-paremmaksi-palautteenantajaksi-ja-saajaksi-teosesittely)

Palautteen antamisen taito

Osa 1: Kirjoittajana saamani palauteoppi

Olen ollut aina kiinnostunut oppimaan oppimisesta sekä nykyisin erityisesti arvioinnin vaikutuksesta oppimiseen. Arviointi perustuu toivottavasti oppijan tiedossa ja ymmärryksessä oleville kriteereille. Helpottaakseni arvioinnin ymmärtämistä ja siihen liittyvää oppimaan oppimisen prosessia, toisin sanoen arviointiajattelun hyödyntämistä oppimisessa, olenkin ryhtynyt määrittelemään, mitä toiminnallinen arviointi voisi olla ja mitä hyötyä siitä on oppijoille sekä oppimisen ohjaajille. Käytännön avuksi olen koonnut toiminnalliseen arviointiin liittyviä harjoituksia. Tämä blogikirjoitus ei kuitenkaan keskity toiminnalliseen arviointiin, vaan pyrkii pureutumaan siihen, mikä on käsitteiden arviointi ja palaute suhde ja etenkin millaista on hyvä palautteenanto, josta oppija hyötyy.

Olen puhunut kollegani Piian kanssa, että arviointi ja palaute ovat eri käsitteitä, jotka todennäköisesti sekoittuvat käytännössä. Haittaako se? Olisiko kuitenkin opettajalle tai ylipäänsä arvioinnin tekijälle hyötyä, jos hän pysähtyy miettimään, mitä on palautteen antaminen parhaimmillaan ja miten se tukee oppijan ja/tai oppimisen ohjaajan tekemää arviointia. Mikä on arvioinnin ja palautteen ero?

Sain kaksi sysäystä tämän kaksiosaisen blogikirjoituksen kirjoittamiselle. Kirjoittajapiirissä kaverini opiskelee sanataideohjaajaksi ja kysyi myös minulta, miten palaute on vaikuttanut omaan kirjoittamiseeni. Toinen sysäys tuli jo kaksi vuotta sitten, kun ostin Markku Silvennoisen ja Anna-Mari Tillin kirjoittaman teoksen Palautemestari. Koska palautteenantokulttuuri kiinnostaa kovasti, uskalsin luvata Markulle kirjoittavani teoksesta blogikirjoituksen. (Palautteen antamisen taito osa 2 tulossa)

Vastaan ensin kirjoittajakaverilleni eli kokemukseni kautta. Nostan esille pitkässä kirjoittamisharrastushistoriassani* kaksi palautteenantajaa, jotka ovat auttaneet minua rohkaisevalla, kannustavalla, innostavalla ja inspiroivalla tyylillään: kirjailijat Taija Tuomisen ja Monika Fagerholmin. Mitä sellaista he ovat tehneet, jotta kirjoittaminen on jatkunut minulla tähän asti ja jotta, kun heitä ajattelen, muistan uskoa itseeni ja saan heidän ajattelemisestaan voimaa omaan kirjoittamiseeni.

* Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinja 2v., luovan kirjoittamisen approbatur (JKL:n avoin yliopisto), Helsingin yliopiston Nobelistiklubi ainakin 4v. , lukuisia NVL:n ja Oriveden opiston luovan kirjoittamisen kursseja

Heidän sääntönsä voisivat olla seuraavanlaiset:

1. Älä tapa kirjoittamisintoa.

Kirjoittaja kehittyy vain ja ainoastaan kirjoittamalla.

2. Nosta esille vahvuudet ja vahvista vahvuuksia.

Anna esimerkkejä ja huomioita samankaltaisuuksista:

  • Mihin kirjoittajaperheeseen (lajityyppiin, tyylisuuntaan, jonkun yksittäisen tai yksittäisten kirjoittajien tyyleihin tms.) kirjoittaja teksteillään liittyy?
  • Millaista kirjallisuutta pystyt suosittelemaan ja millaisia teosesimerkkejä antamaan kirjoittajalle?

Tässä kohtaa pitää olla erityisen varovainen. Älä kuulosta siltä, että briljeeraat omalla kirjallisuusasiantuntemuksellasi ja lukeneisuudellasi. Jos haluat käyttää kirjallisuustieteen termejä, selitä niiden tarkoitus ja tarpeellisuus ainakin itsellesi ja sen jälkeen tekstin suhteen kirjoittajalle. Pysy vertaisena, inhimillisenä, itsekin kirjoittavana humaanina ihmisenä. Toki voit avata hienoilla termeillä kirjoittajalle uusia maailmoja ja mahdollisuuksia, mutta tee se varoen, kirjoittaja- ja tekstilähtöisesti.

Teosesimerkit eivät saa olla liian kaukana kirjoittajan kirjoitusmaailmasta, sillä jos ne ovat kirjoittajalle liian eriskummallisia, sekin ärsyttää tai voi jopa vihastuttaa, sillä esimerkiksi romanttisesti kirjoittavalle jos suositellaan raakaa naturalismia tai kokeilevaa postmodernismia, se voi tuntua ohjailulta palautteenantajan omaan suosikkisuuntaan tai ideamaailmaan, joka voi olla kirjoittajalle täysin väärä suunta.

Toki kaikkien kirjoittajien kannattaa lukea kaikkia kirjallisuudenlajeja, mutta minulle tuli monessa mielessä paha olo yksittäisestä tapauksesta, jossa minulle suositeltiin sellaista teosta, joka oli ahdistava mielestäni juuri sen vuoksi, että teoksen tyyli tuntui ohjaajan vaatimukselta edetä teoksen tyylin suuntaan. En ihan oksentanut, mutta laitoin teoksen pian pois koitettuani jaksaa lukea sitä ensin puoliväliin. Olin siis loukkaantunut tyylini väärinlukemisesta, ja se tapahtui kaksi kertaa, joten ymmärsin, että tämä kirjoittajaohjaaja ei vain ole minun ohjaajani, vaikka kuinka olisin halunnut.

3. Lue paljon itse ja kuuntele kirjoittajaa hänen lukemisensa lisäksi.

Kun kirjoittajaohjaaja on itse lukenut paljon erilaista kirjallisuutta, hän on varmempi tunnistamaan erilaisia tyylejä ja kirjoittamisstrategioita, jotka ovat kuitenkin kaikilla aina erilaiset, persoonalliset ja omakohtaiset. Kirjoittaja tunnistaa ohjaajan hälle antaman vapauden kokeilla ja erehtyä – ja antaa palaa omalla tyylillään.

Kirjoittaja antaa vihjeitä, ellei suoraan sano, millaista palautetta hän tarvitsee. Vihjeet tulevat viimeistään palautteen vastaanotossa. Taija ja Monika eivät ole minun kuulleni koskaan tyrmänneet kirjoittajaa, eikä koskaan kukaan kirjoittaja ole menettänyt kasvojaan tai tullut esimerkiksi nolatuksi ja juuri sen vuoksi, että palautteenanto lähtee vahvuuksilla hekumoimisesta ja siitä palautteenantajan innosta, että ”jos ei ihan vielä olla hyvän (tai taivaallisen, fantastisen) kirjallisuuden äärellä, mahdollisuuksia on”.

Joka tapauksessa hyvän kirjoittajaohjaajan luomassa ilmapiirissä ollaan ihanassa kirjoittajien ja kirjallisuuden maailmassa, ”welcome everybody and every kind”. Kirjoittaminen on seikkailua kohti sisintä minää ja samalla yhteyttä ihmisten välillä. Kirjoittaminen on rakkautta.

4. Hyvä kirjoittajaohjaaja on antaja, palvelija, kuuntelija, inspiroija, innostaja, kannustaja, rohkaisija, uusien ajatusten avaaja ja hyvä tulkitsija.

Pikkuisen on paljon vaadittu, mutta jos otetaan ensin tarkasteltavaksi nuo kolme ensimmäistä adjektiivia. Hyvä ohjaaja antaa (kirjallisuuden, kirjoittamisen, lukemisen) asiantuntemuksestaan ja ohjaa sillä tavoin kirjoittajaa eteenpäin. Hyvä ohjaaja palvelee eli kuuntelee kirjoittajan tarpeita ja kysymyksiä. Joskus kirjoittajan tarpeena on vain, että joku häntä kuuntelee, pysähtyy hänen tekstinsä ääreen ja se riittää hyvin pitkälle. Aina kaikkea ei tarvitse, varsinkaan kirjoittamispolun alkupäässä, analysoida puhki. Liika analysointi liian varhaisessa vaiheessa tappaa luovuuden ja innon.

Hyvä ohjaaja inspiroi, eli osoittaa, mitä on tehtävissä ja mitä välineitä voisi käyttää. Yhdessä tehdyt harjoitukset ja niiden palautteet ovat tällaisia apuvälineitä, joista kirjoittaja voi saada inspiraatiota ja konkreettisia tekniikoita omaan tekstiinsä. Esimerkiksi Monika on itse avannut kirjoittamisprosessiaan eli tätä voisi kutsua mallintamiseksi ja avoimeksi dialogisuudeksi:

”Minä teen näin ja sinä voit keksiä omat tapasi, minulla tämä toimii, kokeile sinäkin, se mikä inspiroi ja innostaa minua, voi inspiroida ja innostaa myös sinua.”

Hyvä ohjaaja on asiastaan innostunut tai ainakin aito, sillä huonoja päiviä voi sattua itse kullekin. Kirjoittajaan kuitenkin ohjaajan innostus tarttuu. Hyvä ohjaaja pysähtyy vertaisena oppijan äärelle, tulkitsee, mitä hän kuulee ja näkee tekstissä. Hyvä tulkinta lähtee tekstin referoimisesta: mitä siinä tapahtuu, mitä siinä on. Keskustellaan. Pysähdytään tekstin äärelle. Se on arvokkaimmista arvokkain kokemus kirjoittajalle, ja tästä turvallisuuden tunnetta luovasta pysähtymisen kokemuksesta lähtee hyvä palaute.

Nykyinen kolmen hengen kirjoittajapiirini on toiminut mielestäni hyvin, koska olemme eri aloilta (ainakin hieman), koemme vertaisuutta, haluamme kehittyä ja haluamme palautetta. Mielestäni osaamme ottaa myös palautetta vastaan, koska palaute on annettu toisia kannustavassa ja rakentavassa hengessä kirjoittajan omista lähtökohdista, kysymyksistä ja toiveista, käsin. Me kuuntelemme toisiamme.

Tällä tavoin kirjoittamisen liekki pysyy elossa, mutta myös deadlinejen kautta.

p.s. Kirjoittajakaverini antoi ajatuksiemme peiliksi seuraavan kuvan palautteen antamisen tyyleistä. Avasin kuvan tarkoituksella vasta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut ensin nämä omat mietteeni ylös. Huomaan olevani vuorovaikutteisella kannalla, mutta luulenpa, että monia tyylejä tarvitaan ja kaivataan.

Kuvan alkuperäinen lähde: Straub, Richard & Ronald F. Lunsford 1995. Twelve readers reading: responding to college student writing. Hampton Press, Cresskill. Teoksessa Svinhufvud, Kimmo: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen, s. 97. Art House 2016

Ensimmäinen predikaattivideoni sisältäen oppimisen arviointiajattelua

https://spark.adobe.com/video/y7HJxOw3LYbHS

Tein tämän videon espoolaisille opettajille tarkoitetussa iltapäiväkoulutuksessa 27.1.2020. Videon tekemisessä kesti noin puoli tuntia opettajien avustuksella. Kuvat olivat valmiina koneella ja sitten vain äänittämään.

27.1.2020 äänitin videon vain kaksi kertaa. Myöhemmin helmikuussa sain palautetta äidinkielen opettajalta, että mihin predikaatin tehtävä, se että se on lauseen sydän, unohtui. Äänitin kotona yhden dian uudestaan ja äänenlaadusta ei tullut täydellistä. Ehkä myöhemmin korjaan sen.

Video perustuu peruskysymyksiin. Mikä predikaatti on? Mikä on predikaatin tehtävä? Miten tunnistan predikaatin? Miten käytän predikaattia, myös luovasti? Tekisinkö predikaattitietämykseni sovelluksena predikaattiaiheisen oman piirroksen, laulun, runon, kertomuksen tai vaikkapa tanssin? Millainen olisi puhuva predikaattipatsas tai pantomiimi?

Keskustelun itsearviointi ja modusten kärpäslätkäläppäys

Ohjaaja luettelee yksittäisiä eri moduksia tai sanoo lauseita, joissa on käytetty eri moduksia. Se parista, jonka kärpäslätkä osuu ensimmäisenä oikeaan modusruutuun, saa pisteen. Pelataan esimerkiksi neljän hengen ryhmissä yhden parin läiskiessä ja toisen parin laskiessa pisteitä.

Kahdeksasluokkalaisten kanssa kokeilin ryhmäroolikeskustelua (ks. edellinen blogikirjoitus). Ensin verryttelimme omista esineistä kertomisilla, mutta melko hiljaista ryhmissä oli, vaikka yritin innostaa oppilaita, että kerrankin saatte keskustella keskenänne!

Vilkkaampaa keskustelua syntyi oppiaineesta. Koska meillä olivat aiheena olleet modukset, pääsivät oppilaat kertomaan mielipiteitä ja havaintoja niistä. He myös keksivät itse kysymyksiä, esimerkiksi mikä on mielestäsi helpoin ja mikä vaikein modus.

Hyödyllistä keskustelua syntyikin. Useassa ryhmässä päädyttiin lopputulokseen, että ”potentiaali oli ihan turha, mutta muita moduksia kyllä tarvittiin. ”

Opettajana iloitsin, että kuulin oppilaiden ääntä ja oppimiseen liittyvä dialogi oli avointa.

Kahden roolikeskustelukierroksen jälkeen teimme alla olevan itsearvioinnin.

VUOROVAIKUTUSTAIDOT: KESKUSTELUN ITSEARVIOINTI

(Alla olevat ovat edellisellä tunnilla kerättyjä vastauksia oppilailta.)

Hyvä keskustelija                                             Hyvä keskustelu

  • Ei keskeytä turhaan.                                        – Kaikki osallistuvat.
  • Ei tee muuta samaan aikaan.                      – Kaikilla on sanottavaa.
  • Ei vaihda aihetta.                                               – Yritetään päästä yhteisymmärrykseen
  • Ottaa huomioon toiset.(empatia)              – Asiat, aiheet kiistelevät,
  • Kuuntelee.                                                             eivät persoonat!
  • Ei puhu päälle.
  • Puhuu selvästi ja kuuluvalla äänellä.
  1. Miten onnistuin keskustelijana? (ks. kohdat yllä)
  2. Missä minulla on kehitettävää?
  3. Miten onnistuin pysymään roolissani? (Merkitse janalle pystyviivalla.)

Kuuntelija:   😀 ______________________________________:(

(Keskityin kuuntelemaan ja jatkamaan toisten puheenvuoroista.)

Kannustaja: :D______________________________________:(

(Rohkaisin muita puhumaan ja perustelemaan ajatuksiaan.)

Ideoija:         :D_______________________________________:(

(Ehdottelin ratkaisuja, kehittelee omia ja toisten ideoita runsaasti.)

Huolehtija:   :D_______________________________________:(

(Huolehdin asiassa pysymisestä ja aikatauluista, annoin palautetta.)

Lopputunti huipentui modusten tunnistamiskilpailuun pareittain eli kärpäslätkäkilpailuun. (ks. kuva ja kuvateksti) Leikkimielistä kilpailua ei kannata väheksyä, että siinä vain tunnistettaisiin moduksia, eikä tunnistaminen ole kovin vaativaa. Leikkimielinen pienryhmäkisa on hauskaa aktiivista yhdessä tekemistä. Kisaileminen vaatii keskittymistä itse asiaan, se tukee modusten muistamista, tunnistamista ja lopulta oppimista!

p.s. Ryhmällä moduskoe meni erinomaisesti!

Vuorovaikutustaidot – Roolikeskustelumenetelmä itse- ja vertaisarvioinnin pohjana

Vuorovaikutustaidot                                                     (tehnyt Nina Maunu)

Lopuksi itsearviointi:

  • Miten onnistuin pysymään roolissani?
  • Missä on kehitettävää?
  • Missä onnistuin?
Kuuntelija keskittyy kuuntelemaanosallistuu keskusteluun, mutta keskittyy vastailemaan toisten puheenvuoroihin ja jatkaa niistä Kannustaja rohkaisee muita puhumaan eli kyselee myös muilta mielipiteitä ja ajatuksia ”joo, ja…” Hyväksyy muiden mielipiteet ja ajatukset ja jatkaa ajatuksia, rohkaisee muitakin perustelemaan ja ilmaisemaan mielipiteitään
Ideoija keksii uusia ehdotuksia ja ratkaisuja, ehkä mahdottomiakin kehittelee aihetta eteenpäin miettien esimerkiksi tulevaisuutta aiheen kannalta Huolehtija huolehtii annetussa aikataulussa ja aiheessa pysymisestäkiteyttää lopuksi, mitä ryhmä puhui (pääasiat)antaa palautetta ryhmäkeskustelusta ja kertoo muille, miten ryhmä pysyi annetussa aiheessa, aikatauluissa ja rooleissa
  1. Keskustellaan, millainen on hyvä keskustelija ja keskustelu sekä millaisista asioista hyvä vuorovaikutus syntyy. Käydään läpi opetussuunnitelman vuorovaikutusosuuden hyvän osaamisen (8) kriteerit tulevaa itsearviointia varten.
  2. Saat jonkun keskustelijarooleista. Kirjoita vihkoon otsikoksi Vuorovaikutustaidot sekä ensimmäinen keskustelu sekä oma roolisi siinä.
  3. Yhdellä tunnilla ehtii kokeilla kahta eri roolia kahdessa eri keskustelussa sekä tehdä itsearvioinnin niistä.

KESKUSTELUN AIHEITA esimerkiksi:

  • oma vaate tai esine, esimerkiksi terotin
  • uutisteksti, kertomus, luettu teos, elokuva, sosiaalisen median käyttö
  • äidinkielen ja kirjallisuuden tuleva aikataulu ja sisältö: Mikä tuntuu mukavalta tai innostavalta? Mitä odotan ja toivon opiskelulta (sisällöt, tavoitteet, menetelmät)?Onko aikataulu ja sisältö hyvä? Perustele, miksi.

IDEOITA ROOLIEN KÄYTTÖÖN

  • Roolit arvotaan lapuilla.
  • Käydään pienryhmissä keskusteluja vaihdellen eri rooleja, yksi rooli per keskustelu.
  • Pelikorttityyppisesti kaikilla keskusteluun osallistujilla on käytössä joko yksi pakasta vedetty roolikortti, jota hän keskustelussa käyttää tai kaikki neljä korttia, joita hän saa käyttää keskustelun aikana yhden kerran. Yhdellä kortilla saa jatkaa vaikka koko keskustelun ajan. Käytetty kortti näytetään ja/tai laitetaan muiden keskusteluun osallistuvien näkyville keskustelun ajaksi.
  • Roolituolit 4 kappaletta ryhmän edessä:

Vaihtoehto 1

Roolituolissa olija pääsee katselemaan toisen ryhmän vuorovaikutusta, esimerkiksi patsasteatteriesityksen suunnittelua ja toteutusta. Patsasteatteriesittäjäryhmälle on arvottu aihe, esimerkiksi Eiffel-torni, terveellinen ruokalautanen tai huippubändi, ja ryhmä suunnittelee ja toteuttaa esityksen tuoliryhmän edessä. Tuoliryhmä tarkkailee esittäjäryhmän vuorovaikutusta alusta loppuun ja antaa palautetta tuolinsa roolin mukaisesti, esimerkiksi Kuuntelija-tuolissa istuva antaa palautetta, miten ryhmän jäsenet kuuntelivat toisiaan. (Idea Taru Ikäheimonen)

Vaihtoehto 2

Kukin roolituolissa olija osallistuu keskusteluun, jonka aihe on arvottu ja/tai etukäteen yhdessä sovittu ja pyrkii muistamaan keskustelun aikana roolinsa.

Yleisö tarkkailee, miten tuolissa olijat pysyvät rooleissaan ja valmistautuu antamaan palautetta siitä.

Vaihtoehto 3

Jos roolissa olija toistaa puheessaan saman aiheeseen liittyvän sanan (substantiivin) tai jää junnaamaan johonkin asiaan sitä toistellen, vuoro vaihtuu sille roolille, joka ensimmäisenä ”tööttäsi” eli huomasi toiston.

”Tööttäys” on yhdessä sovittu äänimerkki.

(Idea Erasmus+ Playing beyond CLIL, Ed Cousins/ Interacting, Belfast, syksy 2019)

Vaihtoehto 4

Roolit ovat statusrooleja. Keskustelijaryhmälle arvotaan ylin, toiseksi ylin, toiseksi alin ja alin statusrooli.

Esimerkiksi ylimmässä statuksessa keskustelija puhuu vain asiaa selkeästi,  hitaasti ja toisia silmiin katsoen. Hänen elekielessään ei ole mitään epävarmuutta, esimerkiksi ryhti on hyvä, kädet ovat rauhalliset, esillä ja tukevat ilmaisussaan puhetta, mutteivat heilu häiritsevästi.

Alimman statuksen saanut ei paljon katso toisia puhuessaan, puhe on epävarmaa eikä kovin selkeää, mutta kuitenkin niin selkeää, että muut saavat siitä jotain selvää. Ryhti on huono ja elekielessä on häiritseviä elementtejä, kuten ylimääräistä heilumista.

Vaihtoehto 5

Ns. Lausekahvila: Ryhmä kirjoittaa selkeällä käsialalla lapuille tänään kuultuja lauseita, yksi lause tai ajatus per lappu. Tuoliryhmä saa yleisöltä ajan, paikan sekä roolit tai ohjaaja on valinnut ne etukäteen. Klassikko on perhe ruokapöydässä tai kahvilassa: isoäiti/isoisä, teini, äiti/isä, teinin iso- tai pikkuveli/-sisko tai bändin harjoitukset.

Neljässä tuolissa istuvat tai ryhmän edessä seisovat neljä keskustelijaa aloittavat keskustelun. Keskustelun aikana yksi keskustelijoista kerrallaan ujuttaa keskusteluun ns. hatusta nostamansa lauselapun, jonka on yleisöstä joku kirjoittanut. Toiset keskustelijat pyrkivät reagoimaan lauselapun ajatukseen roolinsa mukaisesti.  Keskustelija vaihtuu heti, jos hän putoaa roolistaan eli esimerkiksi alkaa nauraa tai vaikka hymyilee silmillään rooliinsa ja puheeseensa sopimattomasti. Roolista putoajan tilalle tulee yleisöstä seuraava rivissä täyttäen saman roolipaikan, mikä putoajalla oli.

MENETELMÄVAIHTOEHDOT PALAUTTEEN ANTAMISELLE ROOLIKESKUSTELUISTA

1. Yleisö on jaettu myös samoihin rooleihin, mitä neljä tuoliroolia ovat. Keskustelun jälkeen eri roolit kokoontuvat yhteen antamaan palautetta. Esimerkiksi Kuuntelija-ryhmä keskustelee, mikä meni kuuntelemisessa hyvin ja mitä siinä olisi voinut kehittää.

Eri ryhmien palautekeskustelujen jälkeen voidaan vielä koota eri rooliryhmien oivallukset siitä, missä onnistuttiin ja mitä voisi kehittää.

2. Yleisö kuuntelee roolituolikeskustelun ja antaa suoraan palautetta ilman palauteryhmiin menemistä.

3. Kalamalja: yleisö on jaettu etukäteen ryhmiin. Ryhmä 1 antaa palautetta ensimmäisestä keskustelusta ja ryhmä 2 tiivistää palauteryhmä ykkösen sanoman ja jatkaa, jos jotain jäi vielä sanomatta jne. Seuraavalla kierroksella keskustelupalautteen antaa ryhmä 2, ryhmä 3 tiivistää ryhmä 2:n sanoman ja jatkaa jne.

ERI ROOLIVAIHTOEHTOJA

  • Kuuntelija, kannustaja, ideoija, huolehtija
  • Puheenjohtaja, kirjuri, tiivistäjä, väittelijä (eri näkökulmien suoltaja)
  • Hyvis eli hän, joka huomaa asioiden hyvät puolet ja nostaa ne esille, pahis eli kriitikko/vastustaja, kyselijä/ ihmettelijä/ kyseenalaistaja, taikuri, jolla on vastaus tai ratkaisu kaikkeen

Vinkki:

Nämä roolit sopivat hyvin myös paitsi kaunokirjallisuuden niin mediatekstien tarinallisuuden paljastamiseen.

Tällöin keskustelijaryhmä pohtii teksteistä löytyviä tarinallisia elementtejä, kuka, mikä ja/tai millainen on tekstin esimerkiksi hyvis, pahis, kyseenalaistaja tai taikuri. Mitä teksti kyseenalaistaa, mitä kysymyksiä se esittää? Minkä puolella teksti on, mitä se vastustaa? Mitä ihmeitä eli ratkaisuja teksti tarjoaa?

Ryhmä voi myös kehittää oman keskustelunsa tekstin aiheesta pysyen keskustelijaroolissa.

Ryhmä voi myös jatkaa tekstin tarinaa heille arvotuissa keskustelijarooleissa eli joku on hyvis, pahis jne. keskustellessaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta.

Ryhmä voi kokea tarinarooleja heille arvotussa keskusteluaiheessa. Tällöin taustalla ei välttämättä ole yhteisesti koettua tekstiä, vaan he keskustelullaan luovat itse tarinaa valitun aiheen ympärille.

Sanaluokkakertaus toiminnallisesti – Luovuus ja leikki opetuksessa

Tämä kirjoitus on osittain vastaus tämän päivän somessa törmäämääni kirjoitukseen leikin merkityksestä: Aikuiset leikkimään tai työpaikat katoavat! http://yle.fi/uutiset/3-8791782

Ihmettelen siis myös, mihin jää leikki aikuisilta – ja nuorilta (oppitunneilla!), kun se lisää, lisäisi, luovuutta ja keksintöjen mahdollisuuksia? Me leikimme tänään yläkoulussa kokonaisen tunnin, tavallaan, tavallamme. Vaihtoehtoja oli monia. Annoin nimittäin oppilaille mahdollisuuden näyttää osaamistaan suunnittelemalla vaikka koko tunnin ajan sanaluokkakertausta yksin, parin tai korkeintaan neljän hengen ryhmässä. Ryhmän ja toiminnan muodon sai ja saa valita.

Tarkoituksenani on tällaisella toiminnalla juurruttaa vähitellen (äidinkielen ja kirjallisuuden) oppimiseen 1) ilmiöpohjaista ajattelua, 2) opettaa luovuutta, leikkiä, valinnanmahdollisuuksia, vastuunkantoa sekä 3) saada oppilas aktivoitumaan, löytämään omia kiinnostuksen kohteitaan ja innostumaan aiheesta, jonka liittää sanaluokkiin. Eivätkö tällöin ajatteluntaidot sekä mielikuvitus saadakin käyttöön? Ryhmässä syntyy oppimislaboratorioita sekä autonomisuutta, itseohjautuvuutta?

Kyllä. Aivan heti yhdeltä tai kahdelta pienryhmältä käytävätyöskentely ei sujunut tarpeeksi hillitysti eli rauhallisesti ja päämäärätietoisesti, mutta he tulevat saamaan ensi viikolla toisenkin mahdollisuuden. Alla oleva ohjeistus ja lista oli oppilaille esitelty etukäteen ja omia ideoitakin sallitaan noiden lisäksi. Eräs keksikin: hän tekee nettiin sanaluokkiin liittyviä uutisia!

Melko moni pienryhmä turvautui kenties helpoimpaan ja turvallisimpaan vaihtoehtoon, mikä ei ole paha asia ollenkaan tietystikään: he tekevät kysymyksien avulla opettamista eli sanaristikoita tai Kahoot-visoja. Erilaisia lautapelejä on tulossa – kaikissa on todellakin jokin juju. Ainakin yksi sanaluokkaloru ja siihen tehty liikunnallinen esitys on tulossa.

Visualisointeja tulee, kuten Sanaluokkasaari (näytti todella hyvältä ja tekijällä oli heti selkeät visiot!). Videoita on tulossa. Ensi viikolla on yksi tunti aikaa näyttää ja esitellä toiminnan tulokset. Kokeen jälkeen. Tarkoituksenani on siis tällaisella toiminnalla 4) juurruttaa oppimiseen uskaliaisuutta ilmaista ja toteuttaa itseään eri tavoin. Ehkä vähitellen oppilaat uskaltavat valita myös sellaisia toimintatapoja, joihin he eivät ole tottuneet – nähdessään, että jotkut kuitenkin uskaltavat.

Tässä siis 7.luokan oppilaille jaettu ohjeistus: LUOVA TYÖ = KOEKERTAUS = OSAAMISEN NÄYTTÖ = OPETTAKAA ASIA MUILLE = VAIKUTTAA POSITIIVISESTI ARVOSANAAN (korvaa osaamisen näyttöä, jos et kokeessa onnistu)
Tee yksin tai 2-4 hengen ryhmässä luova koekertaus eli ”TUOTE” sanaluokista ja niiden opetuksista/ yhdestä sanaluokasta ja sen tärkeimmistä asioista. Esityksen suunnitteluun annetaan tunnilla aikaa 1h-30 min ja esitys saa kestää esim. 5 min ja saa sisältää musiikkia. (Sovitaan ajat yhdessä.) Saat valita muodon, mitä ja miten teet.
Tässä esimerkkejä:
1. Liikunnallinen esityspantomiimi tai äänet ja sanat mukana. Esitys sisältää ilmaisua, liikettä. Esimerkiksi liikkumalla voi tehdä kuvion/ kuvioita/ käsitekarttoja, jotka opettavat ja kertovat valitusta aíheesta, esimerkiksi millaisia sanaluokat ovat.
Voitte tehdä myös yksinkertaisen tanssikoreografian, joka opetetaan muille; tanssiin on yhdistetty aiheen opetus eli sanat.
2. Voitte tehdä pienen esityksen tai näytelmän, jossa on jaettu roolit ja käsitellään aihetta, esimerkiksi ”Sanaluokkakauppa”, johon tulee erilaisia asiakkaita, esimerkiksi Aimo Adjektiivi, Siipi Substantiivi, Niilo Numeraali, Vinni Vikkelä Verbi, Paavo Partikkeli-Taipumaton.
3. Piirustelkaa Sanaluokkamaa tai –kaupunki, jossa on omat alueensa nomineille, verbeille ja taipumattomille. Tai keksikää piirustellen hahmot ja niiden nimitykset eri sanaluokille. Tai piirustelkaa sarjakuvastrippi, vähintään kolme kuvaa, liittyen sanaluokkiin esimerkiksi siten, että kaikkia sanaluokkia tulee käytettyä ja mahdollisimman monipuolisesti. Piirustelkaa lautapelipohja, jonka kysymykset ja/tai tehtävät liittyvät sanaluokkiin. Esitelkää piirustelunne muille esimerkiksi smart boardin avulla.
4. Keksikää sanaristikko tai tietokilpailu, vähintään 10 kysymystä, ja pitäkää kilpailu.
5. Kuvatkaa kännykällä video, joka esittelee sanaluokat. Video saattaa olla opetusvideo tai animaatio, se saattaa sisältää arvoituksia ja/tai se on kuvattu esimerkiksi niin, että se esittelee sanaluokat esineiden avulla. Yleisö ymmärtää vihjeistä, mitä sanaluokkaa kulloinkin tarkoitetaan.
6. Keksikää laulu ja sävel sanaluokista ja laulakaa ja/tai soittakaa se. Soittimina voi käyttää esimerkiksi kyniä. Laulun sanat kertovat siis sanaluokista ja yleensä laulun sanat sisältävät riimejä.
7. Kehittäkää sanaluokkiin leikki tai peli vaikka johonkin vanhaan leikkiin ja testatkaa sitä ryhmällä. Esimerkkejä peleistä ja leikeistä: vettä kengässä, tervapata, hedelmäsalaatti, peili, muistipeli…
8. Oma juttu (esittele ideasi opettajalle).
Työtä saa tehdä myös kotona.  Ja niin jotkut halusivatkin!
Ensi viikkoon!