Keskustelua Palautemestarin (2017) kanssa – opettajan ajatuksia palautteen antamisen ja saamisen arvosta

Lähtiessäni lukemaan opettajan näkökulmasta teosta Palautemestari (Silvennoinen ja Tilli, 2017) mielessäni pyöri valmiiksi jo lauseita:

  1. Palaute opettaa eniten: ilman reflektiota, pysähtymistä oppimisen äärelle, ei tapahdu oppimista.
  2. Palaute vaikuttaa motivaatioon.
  3. Palautekeskusteluille tulisi antaa opetuksessa aikaa ja arvoa sekä annettuihin palautteisiin pitäisi palata.
  4. Palautteenantamista ja -saamista sekä sen arvostamista voi oppia ja opettaa. Harjoitus tekee mestarin.
  5. Palautteita tulee käyttää oppimisen tukena.
  6. Palaute ohjaa oppimista, antaa sille suuntaa.

Nämä ajatukset ja paljon muuta löytyvät teoksesta eri sanoin ilmaistuina, hyvin pureskeltuina, perusteltuina, laajennettuina ja ”kansankielisesti” taustoitettuina. Minä ainakin haluaisin olla innostava opettaja ja kouluttaja, joka osaa antaa yksilölle ja ryhmälle kannustavaa ja rakentavaa palautetta. Uskon, että antamalla arvoa ja aikaa oppijan kanssa käydyille kahdenkeskisille palautteille, ryhmien kanssa käymille palautekeskusteluille ja perehtymällä koulutuspalautteisiin saan itselleni niitä tärkeimpiä työkaluja opettamisen ja ohjaamisen kehittämiseen.

Elämme todennäköisesti palautekulttuurin tähänastista suurinta kulttuurin muutosta. Jos palauteantotilaisuuksia on ennen pelätty ja väheksyttykin, nyt uusimman opetussuunnitelman myötä korostetaan jatkuvan, kannustavan, rakentavan, monisuuntaisen ja monipuolisen palautteen merkitystä, jonka synonyymejä ovat toivottavasti diagnostinen ja formatiivinen arviointi, lähtötilanteen ja oppimisen aikainen oppimisen arviointi.

Uskoisin, että tällaisen opetuskulttuurin muutoksen myötä palaute ei tunnu saajasta kärjistettynä pelkästään negatiiviselta kritiikiltä, koska oppimisen aikainen itse- ja vertaisarvioinnin määrä on lisääntynyt. Oppijat tietävät kouluasteesta riippumatta, että palautetilaisuudet ovat moninaisia (suullisia, kirjallisia, itse- ja vertaisarvioita ym.) sekä toistuvia.

Yksi tärkeimmistä käytännön opeistani on itselläni ollut se, että olen kysynyt oppijoilta, saavatko he mielestään tarpeeksi palautetta, ja toiminut myös sen mukaan. Dialogisuuden periaate löytyy myös teoksesta. Olen oppinut myös hyödyntämään oppilaiden itse- ja vertaisarviointeja opetuksen kehittämisen työkaluina, mikä tekee minut (ja mitä luultavammin oppilaani) iloiseksi. Palautteenantotilaisuuksiin ja säännöllisiin ns. kehityskeskusteluihin kannattaa siis panostaa. Palautteen vastaanottaminen vaatii kuitenkin itsetuntoa, joka on itsensä arvostamista. Siksi on tärkeää antaa merkittävästi enemmän palkitsevaa kuin korjaavaa palautetta. (s.7)

Palautteen tarkoituksena on vahvistaa saajansa käyttäytymistä tai auttaa tätä muuttamaan toimintaansa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös palautteen saajan tarpeisiin, odotuksiin ja toiveisiin. Hyvänä työkaluna tässä toimii dialogisuus.

Tavoitteiden pohjalta hyviin oppimistuloksiin

Oppimisen suuntaa antavana pohjana tulee olla tavoitteet. (vrt. s. 16) Tässä on yksi minulle mieleen tulleista ja käyttämistäni strategioista, miten tavoitteisiin päästään oppijoiden kanssa.

  1. Oppija kuulee, lukee opsin tavoitteita, pohtii ja arvioi niitä opettajajohtoisesti, yksin ja pienryhmässä. *
  2. Oppija laatii strategian yhdessä opettajan ja ryhmän kanssa, miten tavoitteisiin päästään.
  3. Oppija, ryhmä ja opettaja antavat palautetta, miten strategian mukaiset tavoitteet (kohdat 1 ja 2) toteutuivat.

Käytännön toiminta kertoo arvon, sen mitä pidetään tärkeänä, toteutumisesta. (s.17) Yhteiset arvokeskustelut ovat tärkeitä, koska ne luovat läpinäkyvää, arvostavaa palautekäytäntöä ja avoimuuteen, keskinäiseen arvostukseen ja jatkuvaan oppimiseen perustuvaa kulttuuria.

* Toiminnallisen harjoituksen vinkki: Joskus olen pistänyt oppilaita pienryhmissä esittämään tilanteita, joissa hyvän kriteerit toteutuvat. Ensin olen tietysti opettajajohtoisesti alustanut kriteereitä, jonka jälkeen pienryhmä on valinnut esittämisen kohteensa. Tämän menetelmän etu on kokemuksellinen oppiminen, jossa oppimisesta tehdään näkyvää, hyvä kuvitellaan, mikä luo itsetuntoa, hyvää ilmapiiriä ja varmistaa oppimisen laadun ja ymmärtämisen, koska oppija itse myös sanoittaa oppimansa. Vapaaehtoiset pienryhmät esittävät tuotoksensa ja kaikista pienryhmien kriteerivalinnoista keskustellaan yhteisesti.

Positiivisen ja negatiivisen palautteen tarkoituksista

Positiivisella palautteella kerrotaan saajalle, että hän on saavuttanut asetetut tavoitteet, jopa ylittänyt ne, luopunut jostakin toimintaa haittaavasta toimintatavasta tai oppinut ja kehittynyt. Palautteen saajan usein negatiiviseksi tulkitsemalla palautteella viritetään keskustelua suorituksista suhteessa tavoitteisiin, menettelytavoista tai toiminnassa ilmenevistä kehittämistarpeista. Jotta palaute on rakentavaa, sillä pitää olla selkeä tarkoitus ja tavoite. Sanattoman viestinnän on tuettava sanallista ilmaisua. Nämä ovat kaikki tärkeitä neuvoja myös opettajalle. (s. 19)

Jos palautetta ei anneta, ei anneta arvostusta. (s. 20) Syy, miksi jotkut oppilaat tekevät mielestäni etäopiskelussa paremmin töitä on, kun he saavat näkyvästä työstään välittömän palautteen sekä itseltään että arvioijilta/ arvioijalta. Myös mitä selkeämmiksi tavoitteet ja niiden arviointiperusteet on asetettu, sitä parempi on niitä koskeva yhteisymmärrys. Tässä esimerkiksi äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalla on haasteita, koska tavoitteet ja arviointiperusteet ovat laajat. Dialogisuuden kautta haasteet eivät ole mahdottomia. Tärkeää on myös teoksen kirjoittajien mielestä, että palautteen saaja saa itse ensin arvioida omia suorituksiaan, sillä se avaa mahdollisuudet monipuoliselle keskustelulle ja palautteen saaja kokee vähemmän vaaraa, asemaansa kohdistuvaa uhkaa. (s. 21)

Oppimisen aikaisen arvioinnin merkityksestä lopullisessa arvosanassa

Mutta miten seuraava teoksen ajatus suhteutetaan kouluarvionnin summatiiviseen eli osaamisen yleensä numeriseen arviointiin? ”Suoritusarvioinnissa pitääkin mitata ja arvioida samanaikaisesti tuloksia ja prosessia ja ottaa huomioon myös työntekijän ponnistelut, epäonnistumisista ja esteistä oppiminen ja muu kehittyminen.” Tähän uudessa opetussuunnitelmassa (POPS 2014) pyritään, mutta miten oppimisen aikainen formatiivinen arviointi näkyy numerossa? Lopullisen numeron määrää opetussuunnitelmassa laaditut osaamisen kriteerit (summatiivinen arviointi), joita on nyt tarkennettu.

Formatiivisen arvioinnin – oppimisen aikaisen palautteen, myös itse- ja vertaisarvioinnin – tärkeäksi tehtäväksi jää oppimisen aikainen oppimisen tukeminen, jotta tavoitteet ja kriteerit saavutettaisiin. Ilman oppimisen aikaista arviointia oppija voi jäädä harhailemaan tietojen sekaan ymmärtämättä, mikä on olennaista, mihin oppimisella pyritään ja mikä on hänelle tärkeää.

(Teoksen esittely edellisessä blogikirjoituksessa: https://ninamaunu.com/palautemestari-silvennoinen-tilli-miten-tulla-paremmaksi-palautteenantajaksi-ja-saajaksi-teosesittely)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *