Ohessa kolmen eri alan ammattilaisen näkemyksiä teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen: äidinkielen opettajan sekä Virkkeen päätoimittajan Jaana Ristimäen (Virke 4/5, 2020), tarinallisuuden ja identiteetin tutkijan, pedagogi Maiju Kinossalon sekä ammatillisella puolella opettavan FT Eveliina Korpelan.
1)Äidinkielen opettajain liiton Virke-lehden päätoimittaja Jaana Ristimäki Virkkeessä 4/5, 2020 pelkästään ylistää teosta (ks. liitteenä kuva)
Nostoja:
* On sääli, jos teoksen nimi rajaa lukijakunnan ulkopuolelle muut kuin kielten opettajat, sillä jokaisessa harjoituksessa on mahdollisuus kaikkiin oppiaineisiin.
* Tässä on jälleen yksi teoksista, jonka ottaisin luokan kirjahyllyyn käden ulottuville hyödynnettäväksi.
* Näkökulma on kielenopetuksessa ja pedagogiikassa. Harjoitusvariaatiot innostavat miettimään, mitä kaikkea toiminnallisuuden avulla pystyykään käsittelemään.
* Kirjan rakenne on erinomaisen selkeä ja johdannossa taustoitettu. Harjoituksista hahmottuu helposti sopivimmat niin muutaman minuutin virittelyihin kuin koko oppitunnin mittaisiin syventymisiin.
* Erityisen innostavilta tuntuvat erilaiset arviointiin ja palautteeseen liittyvät harjoitukset.
* Impro ei ole ollut minun juttuni, mutta teoksen avulla uskaltautunen kokeilemaan.
2) Tarinallisuuden ja identiteetin tutkija Maiju Kinossalo bloggaa näin:
Tarinallista toiminnallisuutta kielenoppimiseenNina Maunu, yhdessä Raija Airaksisen innovatiivisen sparrauksen kanssa, on kirjoittanut kirjan, jonka olisin toivonut saavani käteeni jo yli vuosikymmen sitten, kun suunnittelin ensimmäistä omaa ta…narratiivinenopetus.com
Nostoja:
* Jos joku opettaja haluaa saada toimivia, innostavia ja perusteltuja suunnitelmia kielenopettamisen vaihtoehdoiksi, tämä kirja on ihan ykkönen.
* Teos on juuri sitä, mitä kentällä kaivataan: kokooma menetelmiä, joita voi hyödyntää sellaisenaan oppitunneilla.
* Vaikka kirja koskettaa toiminnallista kielenoppimista, kyseessä on huomattavasti monimuotoisempi kokonaisuus.
* Kirja on pullollaan harjoituksia sen innostavassa, toiminnallisessa muodossaan. Harjoitukset ovat selkeitä, toimivia ja toteutettavissa sekä sovellettavissa eri-ikäisten oppijoiden opetukseen.
* Suunnitelmia lukiessa voi vakuuttua siitä, miten vankalta kokemus- ja tietopohjalta ne on laadittu ja miten niitä on moneen kertaan luokkahuoneessa kokeiltu ja jalostettu.
* Toiminnallinen kielenoppiminen harjaannuttaa tiedonrakentamisen ja identiteetin rakentamisen taitoja ja lisää siten opetuksen merkityksellisyyden kokemusta oppijalla.
3) Ammatilliselta puolelta FT Eveliina Korpela bloggaa näin:
Ryhmänohjaustaitoja sosiaalialan ammattilaisen työkalupakkiinKuva: Jos kirjat voisivat olla sisaruksia, niin Oma suomi 1 – ryhmä lentoon ja Toiminnallinen kielenoppiminen olisivat sisarukset samasta perheestä. Tein reilu vuosi sitten työkaverini Jouni …kielikuraattori.wordpress.com
Nostoja:
* Kirjasta on paljon hyötyä muillekin kuin kielenopettajille, esimerkiksi omille sosiaalialan opiskelijoilleni teos toimii inspiroivana, jäsenneltynä ja selkeänä johdatuksena siihen, miten erilaisissa ohjaustilanteissa voi hyödyntää vaikkapa pelejä, leikkiä tai liikettä.
* Kirjassa esitellyt harjoitukset ovat käytännössä testattuja ja hyviksi havaittuja, joten kokematonkin ryhmänvetäjä voi ottaa ne turvallisesti käyttöön.
* Lisäksi harjoitukset on esitelty ja jäsennelty niin selkeästi, että niitä tekee mieli kokeilla ja soveltaa, vaikka ei olisikaan tottunut aiemmin esimerkiksi draamallisten menetelmien käyttöön.
* Sosiaalialan töissä tärkeänä tavoitteena on oppia vuorovaikutustaitoja, ryhmässä toimimista ja toisten huomioimista. Teoksen harjoitukset opettavatnäitä taitoja kuin huomaamatta.
* Teoksen punaisena lankana kulkee ajatus siitä, miten tärkeää on, että ohjaaja vahvistaa positiivisia tunteita ja luo yhteisöllisen ilmapiirin, jossa kaikki voivat kokea olonsa turvalliseksi.
* Teoksen lopussa annetaan hyviä käytännöllisiä vinkkejä työskentelyn toiminnalliseenarviointiin, jonka avulla voi tehdä monin tavoin näkyväksi oppimista, oppimisen tavoitteita sekä omia vahvuuksia.
Opettajat rohkaistukaa siis käyttämään kielenoppimisessa varsinkin suulliseen kielitaitoon ja ryhmän hyvinvointiin vaikuttavia harjoituksia!
p.s. Kinossalolta on ilmestynyt teos Tarinan voima opetuksessa (PS-Kustannus, 2020) ja Korpelalta mm. Piekkarin kanssa tehty Oma suomi 1 ryhmä lentoon (Finn Lectura ja Otava, 2020). Näistä teoksista voit lukea myös blogistani niille omistetuista kirjoituksista.
Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon. Opas toiminnalliseen ja ryhmäyttävään kielen oppimiseen (Korpela ja Piekkari, 2019, Finn Lectura. Keuruu: Otava) Teosesittely
Teoksen Oma Suomi 1 -ryhmä lentoon kansi
Jos teokselle Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) saisi valita tämänhetkisen sisarusteoksen, se olisi tässä! Kyseessä on ilmiselvästi isosisko (tai -veli samassa persoonassa😊), vuotta aiemmin syntynyt ja ajatusmaailmaltaan ammatilliselle tai toiselle asteelle suunnattu. Mutta teokset ovat selvästi samasta perheestä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos arvopohja, mm. yhteisöllisyys ja toiminnallisuus, on sama ja harjoitukset osittain samantyyppisiä, mikä on teosten keskeinen ero?
Lähdin lukemaan teosta muistilaput ja kynä vierelläni. Lähes jokainen harjoitus inspiroi minua eriyttämään sitä ylöspäin kielellisellä vaatimustasolla. Se on ymmärrettävää, sillä Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon -teos on suunnattu kotoutumiskoulutukseen. Joten: teokset toimivat rinnakkain. (Ne molemmat kannattaa omistaa!) Korpelan ja Piekkarin teoksesta löydät monenlaisia ryhmäyttäviä ja toiminnallisia harjoituksia ryhmän ja erilaisten asiasisältöjen oppimisen tueksi. Kun ryhmän saa toimimaan ja innostumaan, kielenoppiminen helpottuu yhteistyön ja ilon kautta.
Toiminnalliset menetelmät vaativat tottumusta
Teoksen tekijät ovat edelläkävijöitä ja konkareita alallaan. Eveliina Korpela on suomen kielen tohtori ja kirjallisen viestinnän kouluttaja. Tällä hetkellä hän toimii Metropoliassa suomen kielen ja viestinnän lehtorina. Jouni Piekkari on Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan lehtori, ja on toiminut jo pitkään tuottajana, kouluttajana ja draamakasvattajana niin Suomessa kuin ulkomailla esimerkiksi maahanmuuttajahankkeissa ja vastaanottokeskuksissa.
Johdannossa Korpela ja Piekkari kertovat tavoitteekseen, että toiminnallisuudesta tulisi osa opetuksen arkea. Menetelmät vaativat ryhmältä tottumusta ja ne paranevat, kehittyvät ja syventyvät käytön myötä. Tämän olen opettajana itsekin todennut ja havainnostani ilahtunut. Pitäisi vain uskaltaa toistaa joko ihan samoja harjoituksia tai harjoitusten muunnoksia, jotta ryhmän kehittymisen huomaisi.
Pitäisi myös uskoa ryhmän rohkaistumiseen itseilmaisussa, etenkin draamaharjoitusten avulla. Tämän olen nyt myös tänä keväänä ilokseni huomannut eräällä 8. luokalla, joka on tähän asti painottanut, etteivät he toivo opetukseen ainakaan draamaa. Korpelan ja Piekkarin teoksesta olen ottanut käyttöön monia eri tapoja kutsua ryhmää janaan, josta on helpompi tehdä ryhmiä kuin, että oppijat istuskelisivat syvällä omissa pulpettipoteroissaan. Janalle pyytäminen esimerkiksi sen mukaan, kuinka hiljaiseksi tai puheliaaksi itsensä kokee, on jo ilmaisuharjoituksen piilottamista opetussuunnitelmaan niin, etteivät kaikki oppijat sitä edes huomaa. Vuorovaikutus ryhmän jäsenten kesken lisääntyy, mikä puolestaan vaikuttaa ryhmän kiinteyteen eli ryhmähenkeen. Turvallisessa ryhmässä, jossa kaikki otetaan mukaan toimintaan ja toiminnalla on suunta sekä merkitys, on hyvä opiskella.
Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon rakenteesta ja sisällöstä
Iloitsen teoksen Oma Suomi 1 – ryhmä lentoon oppimista tukevasta rakenteesta, koska sisällöt tulevat rakenteen kautta motivoiduiksi. Jokaisen jakson alussa on jakson sisällysluettelo eli harjoitusten nimet, pienemmissä laatikoissa tavoitteet ja menetelmät sekä tekstiä, mihin harjoituksilla pyritään vaikuttamaan. Esimerkiksi teoksessa selostetaan, miksi toiminnallisuus voi avata oppimislukkoja ja miten menetelmät voivat olla avuksi hyvinvoinnissa.
Myös opettaja voi arvioida ryhmänsä edistymistä tavoitteiden pohjalta: esimerkiksi miten ryhmä heittäytyy draamaharjoituksiin, kuinka rohkea ryhmä on vuorovaikutuksessa, keskusteluissa, pari- ja pienryhmätyöskentelyssä, kuinka ryhmä käyttää opiskeltavan aiheen käsitteitä, pohtii aihetta ja tekee siitä sovelluksia. Huomaan, että tämän arviointiajattelun takana on Bloomin taksonomia, mikä näkyy myös teoksessa Toiminnallinen kielenoppiminen mm. Arviointikolmiokeskustelussa ja janakävelyissä. Oppiminen syvenee nimeämisen, muistamisen, selittämisen, järjestelemisen, pohtimisen ja sovellusten tekemisten kautta.
Uskon, että opettajan oman itsensä toiminnan ja ryhmän edistymisen seuranta innostaa myös opettajaa itseään ja tämä oli minulle uutta! Siihen Oma Suomi 1 -ryhmä lentoon antaa myös selkeitä ja oivia apuvälineitä. Ryhmän itsensä tekemään arviointiin liittyy yksittäisiä toiminnallisia harjoituksia läpi teoksen: on papuäänestystä, kehäarviointia sekä elämän bensamittaria ynnä muuta palautteen antamista ja oppimisen arviointia helpottavaa ja innostavaa.
Pidän myös siitä, että teos sisältää laadukkaita ja inspiroivia kuvia, joiden avulla oppija voi osallistua roolileikkiin, kuvitella hahmolleen elämäkerran ja/tai tilanteen, jota voi hyödyntää ilmaisuharjoituksissa, esimerkiksi pienissä draamaimprovisaatioissa, mainosten tekemisessä, roolikirjeiden kirjoittamisessa. Teoksen monipuoliset toiminnalliset harjoitukset sopivat sovellettuina kaikille kielenoppijoille iästä ja kouluasteesta riippumatta, joten tätä teosta voi suositella kaikille toiminnallisesta ja ryhmäyttävästä kielenoppimisesta kiinnostuneille.
Omasta tarinallisuustaustastani ja siitä, miksi tartuin tähän teokseen
Viimeistään luvun Äidinkieli ja Modusmaa kohdalla (s. 166) oli mukava oivaltaa: olen käyttänyt tarinallista opetusta äidinkielen ja kirjallisuuden sekä draaman opettajana alusta lähtien ja monin eri tavoin. Ensimmäisinä esimerkkeinä mieleeni tulivat (kirjoitin ylös) pulinarinki, pariporinat, tarinateatteri, voimapaikka, draama, mediakertomukset, kielioppi ja sen visualisoinnit. Myös minä olen piirustellut jo kymmenisen vuotta oppilaiden kanssa muun muassa modushahmoja ja luonut hahmoille tarinaa, oppilaslähtöisesti. Nämä kaikki luettelemani ensimmäisenä mieleeni tulleet esimerkit tarinallisuuden käyttämisestä opetuksessa ovat olleet onnistuneita kokemuksia, jotka ovat jääneet sekä opettajan että oppilaiden mieleen.
Eipä siis ihme, että Toiminnallisen kielenoppimisen teoksessa (Maunu ja Airaksinen, Otava, 2020) yksi luku on omistettu tarinallisuudelle ja visualisoinnille. Luvun pedagogisia harjoituksia voi soveltaa mille tahansa asteelle ja melkeinpä minkä tahansa oppiaineen sisältöihin.
Teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) sisällysluetteloa
Blogistani löytyy tarinallisuuteen liittyviä tekstejä, miksi tarinallisuus on minua kiehtova pedagoginen menetelmä tai sanoisinko asenne, joka silloin tällöin hyppii ulos taskustani. Blogistani löydät myös kuvauksen Keravan opiston tarinallisuuskoulutuksesta ja siellä sekä Keravan opettajien vesossa tehdyistä harjoituksista ja opettajilta saaduista palautteista.
Olen vetänyt viisi tarinallisuuskoulutusta opettajien täydennyskoulutuksena: Keravan opistossa, Keravan opettajien vesossa, Espoon opettajien vesossa/ pedagogisessa iltapäivässä, valtakunnallisessa opettajien vertaismentorointikoulutuspäivillä eli Verme-päivillä Jyväskylässä sekä Helsingin seudun äidinkielen opettajien tilaamana.
Verkkokoulutus 1h 30 min sisältää lyhyiden teoriakatsausten jälkeen runsaasti inspiroivia ja toimivia harjoituksia.
Yhden verkkokoulutukseni (1h 15 min tallenteet ostettavissa, ks. kotisivuni: Koulutukset) olen omistanut tarinallisuudelle ja visualisoinnille. Huomaan myös, että tarinallisuus on vahvasti mukana myös toiminnallisen arvioinnin harjoituksissa yhtenä kiehtovana ja oppimista syventävänä menetelmänä.
Myös Kinossalolla on luku Arvioinnin tarinat. Oppijan on hyvä päästä kertomaan, mikä aiheessa oli (hänelle) tärkeää. (Mikä kosketti? Mikä oli kiinnostavaa? Miksi juuri se jäi mieleen?) Kinossalolta saan inspiraatiota ajatella myös, että oppijalta voisi pyytää opitulle asialle jatkotarinaa ja uusia näkökulmia tarinaan. Oppijan tarina voi olla myös fiktiivinen tai todellinen kuvaus oppimistarinassa tai oppimistarinasta eli kuvaus opitusta jälkeenpäin tehtynä. Kinossalo muistuttaa myös, kuinka tärkeää oppijalle on, että hän pääsee sanoittamaan oppimistarinaansa itsearvioinnin kautta. En viime aikoina olekaan muistanut, että esimerkiksi kokeen lopussa voi olla kysymys, miten koe omasta mielestä meni, oliko koe helppo vai vaikea, miksi.
Tulevaisuudessa aioinkin vahvistaa (toiminnalliseen) arviointiin liitettävää tarinallisuutta. Kirja Toiminnallisesta arvioinnista on siis tekeillä. Olen koonnut jo noin 60 toiminnallisen arvioinnin harjoitusta, joista useassa opittua pääsee kielellistämään. Kinossalokin puhuu kielellistämisen tärkeydestä, myös teoriapohjaisesti.
Lähdeluettelo on laaja, ja usein mainitaan esimerkiksi Aerila, J.-A. ja Kauppinen, M. (2019). Sytytä lukukipinä: Pedagogisia keinoja lukuinnon herättelyyn. Tarinallisuus on siis yksi vahva keino lukuinnon sytyttämiseen ja ylläpitämiseen.
Koulutusta tarinallisuuteen olen viimeiseksi saanut Päivi Rahmelin opettajien vertaismentoreille vetämillä koulutuspäivillä Verme-koulutuksen yhteydessä (perus- ja jatko-), Opetushallituksen rahoittamassa ja Metropolia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa, Päivi Rahmelin ohjaamassa 4 op:n TARU 1 -koulutuksessa, kirjoittamiskoulutusteni yhteydessä mm. Kriittisessä korkeakoulussa sen 2-vuotisella linjalla, draamaopinnoissani ja -täydennyskoulutuksissa sen lisäksi, että olen koulutukseltani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Päivi Rahmelilta on juuri ilmestynyt teos Kerro, katsotaan! Opas tarinateatteriin ja narratiiviseen pedagogiikkaan Metropolian kustantamana. Tartun varmasti pian tähän teokseen!
Tarinallisuuspedagogiikan hyödyistä ja siitä, mikä innostaa nuoria nyt
Luulisi siis oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella, että tarinallisuus opetuksessa on luontevaa ja jatkuvasti opettajilla käytössä. Kuitenkin tälle teokselle oli kyllä tilaus. En ole aiemmin törmännyt teokseen, jossa tarinallisuutta opetuksessa käsitellään näin monipuolisesti vankan identiteettiteorian kautta. Tarinallisuus ja sen tarjoamat menetelmät ansaitsevat tulla nostetuksi kirkkaammin esille. Kuten Kinossalo sen sanoo, tarinallisuuden käyttö opetuksessa tukee kenen tahansa oppilaan 1) tarinallisia taitoja antaa merkityksiä, 2) rakentaa tarinoita, 3) opetella argumentaatiota sekä 4) muodostaa käsitystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta.
Kinossalo vahvistaa useita omia käsityksiäni tarinallisuuspedagogiikan hyödyistä. Oppilas saa kysyä, miksi aihetta x opiskellaan, mihin tietoa x tarvitaan. Myös draama on hyvä keino tiedon pitkäaikaiseen muistiin siirtämisessä, olen huomannut. Kinossalo muistuttaa, että lyhyetkin oppilaan omat tarinat ovat merkityksellisiä ja hyödyllisiä identiteetin rakennusapuja: kuka olen? (Aki Hintsalta olen oppinut, että seuraava hyvä kysymys on, mitä haluan.) Pariporinat ovat hyödyllisiä mistä tahansa aiheesta ja se, että pääsee kertomaan mieltä painavista asioista, myös mukavista, on tärkeää itsensä näkyväksi ja tärkeäksi kokemisen tunteelle.
Tunnistan myös, että tarinallisuuden voi liittää kaikkeen. Nuoria innostaa digitaalinen tarinankerronta, jota olen päässyt itse todistamaan, kun olemme tehneet kauno- ja tietokirjavinkkaksia itselle merkittävistä teoksista sekä mediakertomuksia julkisuuden henkilöistä. Täytyykin tutustua esim. Robin ja McNeillin tekstiin Digital storytelling (2019) sekä Storybirdiin https://storybird.com/educators, joka tosin taitaa olla enemmän alakouluun suunnattu.
Kinossalo ottaa myös esille uusimman opetussuunnitelman, joka puhuu opetuksen eheyttämisestä tärkeänä osana perusopetuksen yhtenäisyyttä tukevaa toimintakulttuuria. ”Kokonaisuuksien tarkastelu ja tiedonaloja yhdistelevät, tutkivat työskentelyjaksot ohjaavat oppilaita soveltamaan tietojaan ja tuottavat kokemuksia osallistumisesta tiedon yhteisölliseen rakentamiseen.” (OPH 2014, 31) Tarinallisuus voi ja olkoon yksi tällainen opetusta eheyttävä voima, joka vahvistaa yksilöä ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yksilön ja sitä kautta meidän kaikkien hyvinvointiin.
Ehdotus ja sovellusmalli kirjallisuuskeskusteluihin, kun oppilailla ollut sama teksti luettavana ja sen teema(t) on valittu (kenties) yhdessä
Lukiessani ilmiön tarinallistamisen muotoilusta liittyen opetuksen eheyttämiseen (s.178-179) muotoilin seuraavan kysymyksen:
Voisiko ilmiön tarinallistamisen muotoilussa Kinossalon esittämällä seitsemällä eri tasolla hyödyntää kirjallisuuden aiheen ja teeman tarkastelua (esim. kateus, pahuus, ystävyys, rakkaus) esimerkiksi pienryhmäkeskusteluissa näin?
Millaisena aikakautena/ mihin aikaan teema on sijoitettu ja miten se näkyy tekstissä? Vertaa nykyaikaan, kuvattaisiinko esimerkiksi kateutta samalla tavalla.
Miten yksilö X kokee teeman, miten sinä koet? Pystytkö samastumaan päähenkilön kokemukseen? Perustele.
Miten tekstissä teema ilmenee sosiaalisella tasolla (kaverit, perhe jne.)? Miten oikeassa elämässä teema ilmenee? Kuinka totuudenmukainen kuvaus on?
Miten teema ilmenee teoksessa yhteiskunnallisella tasolla, miten maailmanlaajuisesti? Mitä tähän teemaan liittyviä ilmiöitä sinulla tulee mieleen esim. muusta kirjallisuudesta, elokuvista, mediasta, somesta? Mitä tarinoita niissä on tähän teemaan liittyen?
Ympäristöllinen taso: miten teema vaikuttaa fyysiseen ja psyykkiseen ympäristöön?
Kulttuurinen taso: Onko teemaan liittyviä käytäntöjä, tapoja, tottumuksia ja keinoja vaikuttaa teemaan?
Paikalliset ja maailmanlaajuiset näkökulmat: Tunnista eri kulttuurien ja eri-ikäisten suhtautuminen ilmiöön. Onko eroja?
Tarinallisuuspedagogiikan ytimessä on halu tarjota oppijalle mahdollisuuksia etsiä ja luoda oppijalle itselleen merkityksellisiä merkityksiä. Toisin sanoen, esimerkiksi kirjallisuuskeskusteluissa haluan, että oppija pääsee kokeilemaan ja laajentamaan kirjallisuuden hänelle antamia merkityksiä, siis luomaan merkityksellistä, omakohtaista suhdetta tekstiin ja erilaisiin teksteihin. Kiitos kirjasta, Maiju Kinossalo!
Nina Maunu elokuussa 2020 koulullaan Kilonpuistossa heinäkuussa julkaistu teos kädessään.
Kuka olen ja mitä teen?
Hei, olen Nina Maunu, FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori ja työkokemusta minulla on äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksesta 20 vuoden ajalta. Olen opettanut ala- ja yläkoulussa sekä lukiossa äidinkieltä, kirjallisuutta, draamaa sekä luovaa kirjoittamista. Pääasiassa olen opettanut yläkoulussa ja espoolaisessa Kilonpuiston yhtenäiskoulussa, jossa minulla on myös ilmaisupainotteisia sekä kaksikielisiä luokkia opetettavana.
Olen toiminut eri asteiden opettajien täydennyskouluttajana vuodesta 2011 aktiivisesti ympäri Suomea sekä ulkomailla. Vedän toiminnalliseen kielenopetukseen liittyviä koulutuksia, ja kohderyhmät vaihtelevat esikoulun opettajista yliopiston opettajiin ja kouluttajiin.
Minulla on Facebookissa ryhmä Toiminnallinen kielen oppiminen, jossa jäseniä on tällä hetkellä 10 900. Kotisivuillani on lisää tietoa minusta ja koulutuksista. Ajatuksistani voi lukea myös kotisivuilta löytyvästä blogista. Olen kirjoittanut teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen yhdessä KM Raija Airaksisen kanssa. Teoksen julkaisi Otava heinäkuussa 2020 ja teoksesta on jo otettu 3.painos.
Parhaillaan osallistun Erasmus+-hankkeeseen nimeltä Playing beyond CLIL, lyhenne PbC. Yhdessä Europaberatung Berliinin, Berliinin Humboldtin, Edinburghin, Helsingin sekä Las Palmasin yliopiston, Las Palmasin opettajankoulutuslaitoksen, Espoon kaupungin ja teatteriryhmä Interactingin kanssa kehitämme draamapohjaisia, kielitietoisia menetelmiä ja toiminnallista, dynaamista arviointia opetuksen tueksi. Kolmivuotinen hanke loppuu ensi syksynä 2021.
Miksi kirjoitin tämän teoksen?
Kirjoitin teoksen, koska halusin jakaa oppilaiden sekä koulutuksissani käyneiden opettajien kanssa hiomiamme ja soveltamiamme toiminnallisen kielenoppimisen harjoituksia. Kutsuin avukseni KM Raija Airaksisen, jolla on pitkä ja vankka kokemus draama-alalta opettajana, kouluttajana sekä teosten julkaisijana.
Oppilaat ovat osoittaneet omalla toiminnallaan harjoitusten mielekkyyden sekä tehon, mitä oppimisen laatuun ja tuloksiin tulee. Toiminnalliset menetelmät vaikuttavat ennen kaikkea ryhmän ilmapiiriin, ryhmähenkeen ja oppijan itseohjautuvuuden tunteeseen, koska oppija saa parhaimmillaan olla oman oppimisensa ohjaaja, valitsija monella tapaa. Teos on mielestäni kuin aarrearkku, joka avaa mahdollisuuksia opettaa, ohjata ja osallistaa oppijoita eri tavoin. Teoksen henki on toimia sekä opettajan että oppijan inspiroijana, muistuttaa jo tutuistakin malleista, miten eri tavoilla voidaan aiheita lähestyä. Teoksen kautta haluan antaa tilaa oppijan ja opettajan omalle luovuudelle.
Teoksen harjoituksia on kehuttu helposti seurattaviksi, eivätkä useimmat harjoitukset vaadi juurikaan ennakkovalmisteluja saati materiaalia toteutuakseen, niin monia asioita voidaan tehdä kehollisesti tai kynien ja paperin sekä oppimisympäristöstä jo löytyvien välineiden avulla. Halusin siis jakaa helppokäyttöisiä ja oppilaiden keskuudessa suosittuja menetelmiä.
Mitä tarkoitan toiminnallisilla menetelmillä kielenoppimisessa?
Kutsun eniten käyttämiäni toiminnalliseen opetukseen liittyviä lähestymistapoja menetelmiksi. Ne limittyvät keskenään eli niitä on vaikea rajata tiukasti omiksi menetelmikseen.
Eniten käyttämiäni menetelmiä ovat seuraavat: 1) pelit ja leikit, 2) liike, 3) draama, 4) tarinalliset menetelmät ja visualisoiminen ja 5) toiminnallinen arviointi. Teoksen lähtökohtana oli kirjata ylös jokaiseen menetelmään kymmenisen suosituinta harjoitusta sovellusehdotuksineen. Draamalla tarkoitan tässä teoksessa lähinnä suulliseen vuorovaikutukseen perustuvia improvisointiharjoituksia.
Toiminnallisen arvioinnin menetelmät ovat toiminnallisia tapoja hyödyntäviä arvioinnin menetelmiä. Toiminnallisen arvioinnin synonyymi voisi olla dynaaminen arviointi. Kokemukseni mukaan sekä oppijan että opettajan tekemä arviointi helpottuu toiminnallisuuden myötä. Oppija on päässyt näyttämään eri tavoin oppimistaan, mikä on nykyisen opetussuunnitelman ihanne.
Toiminnalliset menetelmät liittyvät pedagogiikkaan eli tapoihin, joilla opettaa. Tapojen takana on aina arvovalintoja. Ykkösarvojani ovat oppilaskeskeisyys ja -lähtöisyys, yhteistyö, luovuus, monipuolisuus, uteliaisuuden ja sinnikkyyden herättäminen sekä ylläpitäminen, mitkä liittyvät motivaatioon.
Keskeiseksi teoriaksi nostan flow-teorian (ks. Csíkszentmihályi (2005) Flow -elämän virta: tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu). Myös mm. viimeaikaiset aivotutkimukset liikkeen (esim. Hansen, Huotilainen) ja moniulotteisten lähestymistapojen (niin kuin Stanfordin yliopiston professori sekä kouluttaja Jo Boaler sen sanoo), merkityksestä oppimistuloksiin tukevat käsityksiäni.
Kenelle teos on suunnattu?
Teos on suunnattu ennen kaikkea opettajille ja ohjaajille, jotka ovat minkä tahansa kielenoppimisen kanssa tekemisissä. Teoksen harjoitussovelluksissa on huomioitu erityisesti varhennettu kielenopetus eli ensimmäisenä vieraana kielenä alkavan kielen opetus sekä suomi toisena kielenä. Teoksen harjoitusten lähtökohtana on yläkoulun suomen tuntien opetus, sillä yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla käydään läpi koko suomen kielioppi rakenteineen. Pian koulutukseni houkuttelivat myös vieraiden kielten opettajat käyttämään näitä harjoituksia, joten teoksen harjoitukset sovelluksineen käyvät kaikkien kielten tunneille ja kaikille asteille. Olen kuullut myös kentältä, että näistä toiminnallisista ideoista hyötyvät myös muut aineenopettajat, etenkin reaaliaineiden opettajat, kun tunneilla on paljon termien ja käsitteiden oppimista.
Teoksen rakenteesta ja sisällöstä
Teos alkaa esipuheella ja johdannolla, jossa toiminnallinen kielenoppiminen sekä arviointi saavat määritelmänsä ja jokainen menetelmä esitellään teoriapohjaisesti. Uutena pedagogisena näkökulmana toiminnallinen arviointi on saanut kaksi sivua. Näiden ja lämmittelyharjoituksia sisältävän luvun jälkeen alkavat viiden eri menetelmän (pelit ja leikit, liike, draama, tarinallisuus ja visualisoiminen, toiminnallinen arviointi) luvut harjoituksineen. Harjoituksia on yhteensä 66 ja jos sovellukset lasketaan, määrä kasvaa huomattavasti. Jokainen harjoitus on testattu kymmenen vuoden aikana sekä eri-ikäisillä oppijoilla että eri asteiden opettajilla.
Yksi harjoitusesimerkki kustakin menetelmäluvusta. Huom.! Lisäksi teoksessa kymmenen lämmittelyharjoitusta.
Teoksen rakennetta on kehuttu selkeäksi. Luvut on värikoodattu ja merkitty symbolein. Harjoituksen nimen jälkeen kerrotaan harjoituksen kesto, tyyppi, esimerkiksi lämmittely- ja tutustumisharjoitus tai parikontaktiharjoitus sekä oppimistavoitteet ja muut tavoitteet, esimerkiksi yksi tai useampi verbien aikamuodoista, sanasto.
Teosta voi tilata verkkokaupasta, esimerkiksi www.otava.kauppakv.fi, www.suomalainen.com, Adlibris tai Opettajan Tietopalvelu. Googlaa Toiminnallinen kielenoppiminen.
Ajatuksiani Jo Boalerin teoksen Rajaton mieli– Opi, elä ja kehity ilman esteitä (suom. Pirjo Lintuniemi, Harper Life, 2020) pohjalta
Jo Boaler: Rajaton mieli – Opi, elä ja kehity ilman esteitä (HarperLife, 2020)Boalerin kuusi oppimisen avainta: mm. joustavuus, asenteen muuttaminen, yhteistyö ja yhteinen ongelmanratkaisu.
Viime kesänä tapasin elämässään tahattomasti kovia kokeneen kouluttajan sattumalta, jos sattumia on olemassa. Hän vinkkasi minulle listan upeita teoksia, jotka olivat tehneet häneen vaikutuksen. Kenties juuri näiden teosten avulla hän oli jopa pystynyt muuttamaan elämänsä suuntaa, ajatteluaan ja suhtautumistaan oppimiskykyihinsä ylipäänsä. Nuoresta iästään huolimatta uusi tuttavani henki laajakatseisuutta, positiivisuutta, hyvää, innostavaa energiaa ja ennen kaikkea nöyrää itsevarmuutta, keskusteluhenkeä ja uteliaisuutta. Sanoisin tällaista karismaksi.
Kuultuaan teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020), toiminnastani ja visioistani hän huudahti: ”Tämä ei jää tähän!” Vaikkei hän kuulu varsinaisesti koulutusteni kohderyhmiin, hänen silmiinsä syttyi innostus ja kiinnostus, kuinka hän – tai hänen vinkkaamansa teokset – voisivat rohkaista ja auttaa minua eteenpäin, sillä se, mitä ja miten teen, oli hänen mielestään erittäin tärkeää. Hänellä kun oli menneisyydessään melkein pelkästään huonoja koulu- ja oppimiskokemuksia, tosin myös hänestä itsestään riippumattomista syistä.
Teos, jonka hän nosti ykkössuositeltavakseen minulle, tuli olemaan minulle käänteentekevä (ks. blogin alaotsikko!). Löysin kirjallisuudesta esimerkin kouluttajasta, Jo Boalerista, joka toimii samoin periaattein kuin minä, mutta lähinnä matematiikan alalla. Hyvää on myös, että hänen ajatuksensa mm. moniulotteisista lähestymistavoista uuden oppimisessa on levinnyt jo ympäri maailmaa sekä laajamittaisin tutkimuksin tulkittu jo hyviksi. (ks. esim. s. 187: tutkimukset Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa)
Moniulotteiset lähestymistavat tukevat kasvun asennetta
Teoksen kolme ensimmäistä lukua olivat minulle jollakin lailla tuttua juttua: aivojen muovautumiskyvystä, virheiden ja jopa epäonnistumisten rakastamisen tärkeydestä sekä asennemuutoksien vaikutuksesta todellisuuskokemuksiin. Pomppasin kattoon vasta alkaen sivuilta 111 luvun 4 kohdalla:
”Oppimisavain 4 – Hermoradat ja oppiminen optimaalistuvat, kun ajatuksia lähestytään moniulotteisesti.”
Opettajien tulee tarjota oppilaille työkaluja tehokkaampaan oppimiseen. Carol Dweck, Stanfordin yliopiston Boalerin työtoveri, joka on tutkinut kasvun asennetta ja jota Boaler lainaa, on sanonut: ”Oppilaiden pitää kokeilla uusia strategioita ja etsiä apua muilta, kun he ovat jumissa.”
Boaler jatkaa: ”Jotta oppilaille kehittyisi kasvun asenne, opetuksenkin pitää kummuta kasvun näkökulmasta ja opettajien pitää kannustaa oppilaita monipuoliseen oppimiseen niin, että kasvun mahdollisuudet avautuvat kaikille.” [tämän blogitekstin lihavoinnit minun]
Tähänhän minä pyrin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, kun integroin opetukseeni liikettä, piirustelua, tarinankerrontaa, improvisointia, vuorovaikutustaitoja myös pelien ja leikkien kautta; ylipäänsä monipuolisia ja oppilaslähtöisiä, valinnanvaraisia opetusmenetelmiä! Tunnit saavat olla vaihtelevia ja sopiva tasapaino rutiinien, ennakoitavuuden ja yllätyksellisyyden kanssa on pidettävä. Oppilaslähtöisyys riittää yleensä yllätykseksi. (Joo, ja käytän sähköisiä oppimateriaaleja sekä oppikirjaa ja toki minulla on myös opettajajohtoisia tunteja. Niistä suosituimpia ovat aiheiden kertaustunnit, joissa teemme katsauksen siihen, mitä on opittu ja mitä opitusta nostetaan tärkeimmiksi asioiksi.)
Boaler kirjaa sen näin: ”Miten opettajat, vanhemmat ja esimiehet voivat sitten opettaessaan vahvistaa ja tukea myönteistä kasvua ja oppimista? Ratkaisun tarjoaa moniulotteinen lähestymistapa opettamiseen ja oppimiseen. Se on kehittynyt Stanfordissa ja muualla tehdystä tuoreesta aivotutkimuksesta sekä niin opintiensä aloittavia kuin korkeakouluopiskelijoita opettavien erilaisista kokemuksista.”
Minä mietin: miten vasta nyt? Onhan varmaan monipuolisten opetusmenetelmien tehokkuus ollut iät ja ajat sellaisia käyttäneiden (myös aineen)opettajien kokemustiedossa. Mutta ajattelen myös: jippii, vihdoinkin tulee tutkimustuloksia. Stanfordin ja muut aivotutkijat ovat havainneet, että eri aivoalueiden välinen kommunikaatio tehostaa oppimista ja suorituksia. ”Uuden tiedon oppiminen aktivoi aivoissa erilaisia yhteyksiä – hermoratoja, jotka keskittyvät esimerkiksi havainnointiin, muistiin, järkeilyyn, kommunikointiin ja visualisointiin. Kun stimuloimme kaikki radat tarkastelemalla tietoa moniulotteisesti, aivomme vahvistuvat ja oppiminen maksimoituu.” (s. 114)
Boaler antaa esimerkin siitä, miten opettaja voi vahvistaa oppijoiden aivoalueiden välistävuorovaikutusta esimerkiksi matematiikassa (s.119):
Pystytkö ratkaisemaan tehtävän visuaalisesti niin, että numeroilla on värikoodit?
ks. kuva alla: Relatiivilauseen pilkun paikka
[vrt. esim. myös lauseenjäsennys: lauseenjäsenet värikoodeina, (ihmis)lappujärjestys; lauselajit, pilkutus sekä sanajärjestys lauseenjäsenvärikoodein jne.]
Pystytkö ratkaisemaan tehtävän kirjoittamalla siitä tarinan?
7.lk:n oppilaan adjektiivitarina siitä, mihin tarvitsemme adjektiiveja; kokeen lisäpistetehtävä
Pystytkö kuvaamaan tehtävää ja sen ratkaisua jollain muulla tavalla? Tekemällä siitä esimerkiksi piirroksen tai näytelmän, muovaamalla esineen tai esittämällä sitä erilaisin liikkein?
Pienryhmä esittää relatiivilausettaan ja pilkun paikkaa siinä.
Predikaattipatsas esittelee predikaatin ominaisuuksia
Tämä viimeinen pallura oli melkein liikaa minulle: tätähän toiminnallinen kielenoppiminen myös on, erilaisin tavoin opitun ja ymmärretyn näkyväksi tekemistä, aiheen toisiin yhteyksiin soveltamista! (Toki myös oppikirja- ja tekstilähtöistä.) Esineitä tosin ei ole tunneillani muovattu, mutta erilaisia esineitä on liikuteltu, niillä näytelty tai otettu ne muuten osaksi oppimista (tarinaa).
Boaler esittää haasteen (s. 121):
”Useissa oppiaineissa, varsinkin humanistisissa tieteissä, aihetta lähestytään jo monipuolisesti. Opiskelijoita pyydetään esimerkiksi kertomaan oma tulkintansa luetuista teksteistä tai hyödynnetään sellaisia oppimismuotoja kuten ryhmäkeskustelut, väittelyt ja näytelmät. – – Kokemusteni mukaan muutoksen tarpeessa ovat eniten sellaiset oppiaineet kuten matematiikka, luonnontieteet ja kielet. Opetussisältöjen lähestyminen useista eri näkökulmista olisi ihanteellista kaikissa näissä oppiaineissa.”
Yhteistyön merkityksestä oppimisessa
”Oppimisavain 6 – Yhteydet toisiin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa tehostavat aivojen hermoratoja ja oppimista.” (s. 178)
Paitsi moniulotteisuus, kuten Boaler sen ilmaisee, myös yhteistyö on luonnollisesti oppimisessa tärkeää ja olennaista. Yksinkertaisesti: ”Ajatusten vaihtaminen jonkun toisen kanssa vaatii ja kehittää korkeamman tahon ymmärrystä. Kun opiskelijat työskentelevät yhdessä (- -), heille tarjoutuu tilaisuus jakaa ja kuulla ajatuksia, mikä on jo sinänsä arvokasta.” (s.180)
Jos ryhmä on hiljainen tai olen luennoinut, pistän oppilaat juttelemaan aiheesta parin tai pienen ryhmän kanssa. Myös tehtäviä voi tehdä sekä tarkastaa ennen opettajajohtoista tarkistamista parin tai pienen ryhmän kesken. Projektitöitä teetän pienryhmissä, vaikka joskus saa valita myös yksintekemisen; riippuu projektin luonteesta. Joka tapauksessa myös minun mielestäni ajatusten vaihto on tärkeää, koska erilaiset näkökulmat sekä opitun kielellistäminen tehostavat oppimista.
Boaler tutkimuksistaan: ”Koulussa, jossa matematiikkaa opetettiin soveltavasti, oppilailla teetettiin projekteja, jotka kestivät muutaman oppitunnin ajan ja jotka vaativat oppilaita käyttämään ja soveltamaan ratkaisumenetelmiä eri tavoin. Kyseisen koulun oppilaat pitivätmatematiikasta toisen koulun oppilaita enemmän ja menestyivät valtakunnallisissa kokeissa huomattavasti paremmin.(11) Projektikoulun oppilaat suoriutuivat perinteisesti opetettuja oppilaita paremmin, koska he tarttuivat jokaiseen tehtävään tilaisuutena ajatella ja soveltaa erilaisia ratkaisumenetelmiä, kun taas perinteisen koulun oppilaat lähestyivät tehtäviä yrittäen palauttaa tietoja muististaan. Lisäksi perinteinen lähestymistapa piti yllä tyttöjen ja poikien sekä eri yhteiskuntaluokista tulevien oppilaiden epätasa-arvoa. Projektikoulun alkaessa vallinneet epätasa-arvoisuudet puolestaan hävisivät kolmen opiskeluvuoden aikana.” (s.185)
Havaintoni tukevat Boalerin tutkimustuloksia 20 vuoden opettajankokemuksella. Se, että oppilas pääsee soveltamaan opittua tai opittavaa asiaa yksin tai pienryhmässä, lisää yleensä hänen aktiivisuuttaan, motivaatiotaan, itseohjautuvuuden ja oppimisen omistajuuden tunnetta ja antaa tilaisuuden flow´lle, ja tietysti kaikki nämä tunteet edesauttavat syväoppimista.
”Aktiivisesti oppineet oppilaat olivat kymmenen kertaa halukkaampia jatkamaan matematiikan parissa lukion jälkeenkin. (13)” Tässä onkin haastetta meille kaikille opettajille. Miten sytyttää (elinikäinen) innostus (äidinkieltä, lukemista ja kirjoittamista) kohtaan? Sillä eikö kiinnostuksen herättäminen, uteliaisuus ja sinnikkyys ole tulevaisuuden taidoista tärkeimpiä?
”Oppilaat alkavat arvostaa toisiaan ja ajatella toisistaan myönteisesti, jos opettajat korostavat erilaisten ajattelutapojen tärkeyttä – – missä tahansa oppiaineessa.” (s. 197) Oppilaat pitää saada arvostamaan ajattelun eroja ja erilaisuutta. Kun asennoituminen muuttuu, vuorovaikutuskin muuttuu, sekä luokkahuoneessa että elämässä, Boaler haastaa pistäen tavoitteet korkealle.
Edistyneet oppilaat hyötyivät siitä, kun he selittivät ratkaisujaan toisille, koska sillä tavalla oppilas itsekin ymmärsi asiat vielä paremmin. Oppilaat oppivat arvostamaan toisiaan erityisesti siksi, että heitä opetettiin näkemään erilaisuuden arvo.
Olen puu – fyysinen sanapilvi tai käsitekartta. Opettajia opiskelemassa draaman avulla kielen opettamista Itä-Suomen yliopistossa. Keskellä kouluttajana Nina Maunu.
Moni opettaja kokee draamalliset menetelmät itselleen vieraiksi tai vaikeiksi tai etteivät ne sovellu hänen persoonaansa. Oppijat kuitenkin yleisesti pitävät osallistavista ja aktivoivista menetelmistä, jotka johdattavat oppijan oman itsensä äärelle, parempaan itsetuntemukseen ja vuorovaikutuksen harjoitteluun, yhdessä toimimiseen, tiedon keräämiseen ja sen merkityksen analysointiin.
Tähän aiheeseen liittyen kieltenopettaja Marja Eskelinen haastatteli minua 11.6.2020 proseminaariopinnäytetyötään (6op) varten. Hän lähetti minulle seuraavat kysymykset, joihin vastaan tässä ainakin osittain.
Kuka olet ja millainen tausta sinulla on kielen opetuksen ja draamantyöskentelyn parissa?
Miksi draamankasvatuksen keinoja kannattaisi hyödyntää vieraan kielen opetuksessa?
Miten tämä tapahtuu? Mitä voi opettaa draamaa hyödyntäen?
Millaisia oppimistuloksia draamatyöskentelyn ja vieraan kielen oppimisen yhdistämisellä voi saada aikaiseksi?
Olen FM Nina Maunu, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, innostunut toiminnallisista menetelmistä, aloittanut erilaisten toiminnallisten menetelmien systemaattisen kokeilun ja kehittämistyön noin 10 vuotta sitten Espoon Kilonpuiston koulussa yläkoulun puolella. Minulla on ollut koko ajan kosketus myös alakoulun ja nykyisin myös erityispuolen oppilaisiin esimerkiksi sijaisuuksien ja draamavalinnaisryhmien kautta. Olen ollut vuoden Saunalahden koulussa samanaikaisopettajana luokanopettajien kanssa 5.-6. luokkalaisille ja lukiossa olen toiminut urani aikana neljä vuotta. Olen myös kouluttanut opettajia toiminnallisessa kielenoppimisessa ja arvioinnissa kaikilla asteilla esikoulun opettajista yliopiston opettajiin Suomessa ja ulkomailla.
Teos Toiminnallinen kielenoppiminen ilmestyi Otavalta kesällä 2020. Siinä on viisi toiminnallista lähestymistapaa kielen oppimiseen eli viisi menetelmälukua harjoituksineen. Yksi menetelmä on draamallinen, minulla lähinnä improvisaatioon perustuva. Teoksesta otetaan jo 3. painos, joka ilmestyy 30.11.2020!
Olen mukana Erasmus+ PbC -ryhmässä (Playing beyond CLIL, v. 2019-2021, https://www.playingbeyondclil.eu/), jossa tutkitaan toiminnallista kielenoppimista ja arviointia draamalähtöisen opetuksen kautta. Ryhmä on kehitellyt Show what you know – oppimisprosessin, jolle on luotu teoriapohja. Oppimisprosessi korostaa oppijan omaa aktiivisuutta, motivoitumista sekä sitoutumista oppimiseen, ryhmän tukea ja yhdessäoppimisen etuja sekä reflektoinnin ja palautteen annon tärkeyttä. Ryhmä tutkii myös formatiivisen arvioinnin tukemista draamapohjaisten menetelmien kautta ja luo arviointirubriikkeja opettajan arviointityön tueksi. Odotan innolla ryhmän aikaansaannoksia, jotka julkaistaan ryhmän verkkosivuilla!
Erasmus+ -hankkeessa 2019-2021 mukana olevat yliopistot, pääkoordinaattori Berliinin Humboldtin yliopisto
Miten ja miksi olen käyttänyt draamaa kielenoppimisessa?
Draama on ollut minulla alusta lähtien yksi toiminnallinen työtapa yhdistyneenä tarinallisuuteen ja visualisointiin (piirusteluun) ja draamakasvatuksesta tuttuihin lämmittely- peli-, leikki- ja improvisointiharjoituksiin. Ns. vapaa leikki, ns. valintalista eli esimerkiksi opitun kertauksena pienryhmälle annettu työ, on aina sisältänyt draamallisen vaihtoehdon, eli usein pienryhmä on päässyt improvisaationsa kautta näyttämään aiheen osaamista. Improvisaation raamit ovat tulleet opitusta aiheesta sekä jostakin pelistä, leikistä, patsas- tai liikeimprovisaatiosta, tarinallisuudesta, tarinan kertomisesta.
Esimerkiksi fyysinen käsitekartta, Olen puu -harjoitus tai jähmy: improvisaatio, jossa näytetään tilanne, jossa käytetään opittua ja jossa saa kysyä yleisöltä apua, tai patsasteatteri, jossa oppijat ovat aluksi jähmettyneinä patsaiksi, joita tarkastellaan ja jotka sanovat vain yhden sanan tai lauseen ja saattavat liikkuakin vähän esimerkiksi ohjaajan kaukosäätimen napin painalluksella, ovat helppoja ja suosittuja ns. draamallisia tapoja havainnollistaa opetusta ja oppia. Myös Lausekahvila, eli tilanne, jossa oppijat nostavat hatusta kirjoittamiaan sanoja tai lauseita ja puhuvat ne osaksi tilannetta, tulee mieleen ensimmäisten ns. draamallisten harjoitusten joukossa, tai harjoitus, jossa yksi tulee oven takaa tilanteeseen, joka hänen pitää tulkita ja täydentää omalla roolillaan. Piirustelu on saattanut inspiroida pienryhmää tarinan kertomiseen, jonka he voivat myös näytellä.
Olen huomannut, että oppijat nauttivat etenkin ns. vapaista pienryhmäesityksistä, joita he ovat tietyn, melko tiukankin aikarajan puitteissa itse keksineet. Näin on syntynyt sanaluokkarooliesityksiä, joissa on ollut esim. catwalkia, tai käsitekarttaa, jossa sanoja on näytelty ja karttaan on sisältynyt arvoitus, peli, jossa pelikorteille on annettu ominaisuuksia ja kieliopillisia tehtäviä tai ihan pieniä esityksiä, esimerkiksi myymälätilanteita, joissa opittua on käytetty repliikeissä ja roolihahmoissa. Joskus on syntynyt jopa tanssillisia tai ainakin liikkeellisiä ja rytmillisiä esityksiä. Näitä saatetaan pyytää videoimaan esim. kännykällä ja joskus katsotaan kaikkien, joskus vain vapaaehtoisten tuotokset. Tuotosten julkistamistapa ja -foorumi on sovittu ryhmän kanssa etukäteen. Norrenan toimittamassa teoksessa Ryhmä oppimaan! (PS-Kustannus, 2016) kehotetaan jopa tällaiseen opetustuotteen tekemiseen ja julkaisuun, koska sellainen antaa oppimiselle painoarvoa paitsi, että aktivoi oppijan.
Itse puhun palautteen palautteen palautteesta, eli kun oppija ja hänen pienryhmänsä on tehnyt tuotoksestaan, pienestäkin, itsearvioinnin ja pienryhmä on saanut palautteen muulta ryhmältä, pienryhmä palauttaa palautteensa muille eli kertoo, miltä palaute tuntui ottaa vastaan ja mitä ryhmä ajattelee oppineensa sekä tekisi seuraavalla kerralla toisin. Palautteelle ja sen sisältäville tunteille tulee antaa siis myös draamallisessa työskentelyssä paljon tilaa. Palautteen saamisen ja antamisen kautta oppimisen laatu kasvaa sekä opitulle annetaan painoarvoa: tuotos ei mennyt vain sekunneissa ohi vaan siihen palattiin ja mielellään useita kertoja ja siten, että palautteen muistaa ja oppimista kohottavassa ja arvostavassa hengessä. Palautteen palaute on merkki oppijalle, että opittu oli tärkeää ja että edistymiseen kiinnitetään huomiota. Oppija asettaa itselleen seuraavia oppimistavoitteita, mikä luo positiivista oppimisen kierrettä. Avoimuus ja dialogisuus rakentavat turvallisuutta ja hyvää henkeä.
Nyt minua auttaa Erasmus+ -ryhmä Playing Beyond CLIL kokoamalla teoriapohjaa tämänkaltaisille menetelmille ja draamapohjaisille harjoituksille. Puhumme seitsemästä perusmallista (The Flash Mop, The Documentary, The Trailer, The Advert, The Exhibition, The Panel Show), jotka harjoituksina avaamme verkkosivuillamme ja mukana on ns. dynaaminen arviointi (toiminnallinen arviointi, Dynamic assessment) arviointirubriikkeineen.
Miksi käytän draamaa opetuksessa? -blogitekstini 10.4.2016 kotisivuillani www.ninamaunu.com : https://ninamaunu.com/wp-admin/post.php?post=226&action=editvastaa yleisesti kysymykseen, mitä hyötyä oppijalle on draamalähtöisistä työtavoista. Tekstissä mainittu surinasiivet-harjoitus (Busy Bee, löytyy myös Erasmus-ryhmän edellisestä teoksesta Playing CLIL Handbook: Content and Language Integrated Learning Inspired by Drama Pedagogy sekä suomeksi teoksestani Toiminnallinen kielenoppiminen sovelluksineen) pistää leikkinä oppijan liikkeelle fyysisesti, mikä yleensä rentouttaa oppijaa ja saa aivot, kognitiiviset kanavat, paremmin liikkeelle, kun liikkeessä tehdään havaintoja ja valintoja.
Harjoitus on hauska (lähes poikkeuksetta on koettu hauskaksi riippumatta oppijan iästä), koska oppija saa itse valita sanansa, jota kuvaavaksi patsaaksi jähmettyy, ja turvasanat, etukäteen annetut vaihtoehdot, rentouttavat oppijaa lisää, jos oppija ei itse keksi sanaansa. Sanan valinta on jo roolin valinta ja piiloesiintymistä ryhmän keskellä. Sana sanotaan myös ääneen ja huom., leikissä on mahdollisuus matkia toisia tai sanoa turvasana, jonka lausuminen on oppijalle jo tuttu.
Nyt myös Marja Eskelinen lupasi opinnäytetyönsä linkin tässä julkaistavaksi. Opinnäytetyön otsikko on Draamakasvatuksen keinojen hyödyntäminen vieraan kielen opetuksessa. Linkin takaa löydät vastaukseni kaikkiin loppuihin Eskelisen minulle asettamiin kysymyksiin. (Älä ihmettele, kun etusivu näyttää tyhjältä. Rullaamalla alaspäin proseminaarityö kyllä löytyy.)
Viiden eri toiminnallisen kielenoppimisen menetelmän verkkokoulutuskokonaisuus alkaa ti 27.10. klo 18-19.30. Mukaan voit hypätä myös sarjan keskellä, sillä menetelmäkoulutukset ovat itsenäisiä harjoituskokonaisuuksia. Harjoituksia voi soveltaa minkä tahansa kielen opettamiseen millä tahansa asteella. Tervetuloa ja/ tai kysy lisää! Voit tilata myös omalle koulullesi, kunnallesi, kaupungillesi, yhdistyksellesi koulutuksen.
Vihdoinkin, noin kymmenen vuoden kenttätyön jälkeen oppilaiden sekä täydennyskouluttajana opettajien ja kouluttajien parissa, minulla on ilo ilmoittaa, että Toiminnallisen kielenoppimisen teos on valmistunut ja Otava on sen kustantaja.
Teos alkaa viiden eri menetelmän esittelyllä ja sisältää noin kymmenen testattua ja eniten käyttämääni harjoitusta per menetelmä. Teos sisältää myös muutamia harjoituksia Raija Airaksiselta.
Harjoituksia voi soveltaa kokemukseni mukaan mille asteelle vain! Toiminnallista kielenoppimista tukevat menetelmät – lähestymistavat – ovat teoksessa siis:
Tein tämän videon espoolaisille opettajille tarkoitetussa iltapäiväkoulutuksessa 27.1.2020. Videon tekemisessä kesti noin puoli tuntia opettajien avustuksella. Kuvat olivat valmiina koneella ja sitten vain äänittämään.
27.1.2020 äänitin videon vain kaksi kertaa. Myöhemmin helmikuussa sain palautetta äidinkielen opettajalta, että mihin predikaatin tehtävä, se että se on lauseen sydän, unohtui. Äänitin kotona yhden dian uudestaan ja äänenlaadusta ei tullut täydellistä. Ehkä myöhemmin korjaan sen.
Video perustuu peruskysymyksiin. Mikä predikaatti on? Mikä on predikaatin tehtävä? Miten tunnistan predikaatin? Miten käytän predikaattia, myös luovasti? Tekisinkö predikaattitietämykseni sovelluksena predikaattiaiheisen oman piirroksen, laulun, runon, kertomuksen tai vaikkapa tanssin? Millainen olisi puhuva predikaattipatsas tai pantomiimi?
Ohjaaja luettelee yksittäisiä eri moduksia tai sanoo lauseita, joissa on käytetty eri moduksia. Se parista, jonka kärpäslätkä osuu ensimmäisenä oikeaan modusruutuun, saa pisteen. Pelataan esimerkiksi neljän hengen ryhmissä yhden parin läiskiessä ja toisen parin laskiessa pisteitä.
Kahdeksasluokkalaisten kanssa kokeilin ryhmäroolikeskustelua (ks. edellinen blogikirjoitus). Ensin verryttelimme omista esineistä kertomisilla, mutta melko hiljaista ryhmissä oli, vaikka yritin innostaa oppilaita, että kerrankin saatte keskustella keskenänne!
Vilkkaampaa keskustelua syntyi oppiaineesta. Koska meillä olivat aiheena olleet modukset, pääsivät oppilaat kertomaan mielipiteitä ja havaintoja niistä. He myös keksivät itse kysymyksiä, esimerkiksi mikä on mielestäsi helpoin ja mikä vaikein modus.
Hyödyllistä keskustelua syntyikin. Useassa ryhmässä päädyttiin lopputulokseen, että ”potentiaali oli ihan turha, mutta muita moduksia kyllä tarvittiin. ”
Opettajana iloitsin, että kuulin oppilaiden ääntä ja oppimiseen liittyvä dialogi oli avointa.
Kahden roolikeskustelukierroksen jälkeen teimme alla olevan itsearvioinnin.
VUOROVAIKUTUSTAIDOT:
KESKUSTELUN ITSEARVIOINTI
(Alla olevat ovat edellisellä tunnilla kerättyjä vastauksia oppilailta.)
Hyvä
keskustelija Hyvä
keskustelu
Ei keskeytä turhaan. – Kaikki osallistuvat.
Ei tee muuta samaan aikaan. – Kaikilla on sanottavaa.
Ei vaihda aihetta. – Yritetään päästä yhteisymmärrykseen
Ottaa huomioon toiset.(empatia) – Asiat, aiheet kiistelevät,
Kuuntelee. eivät persoonat!
Ei puhu päälle.
Puhuu selvästi ja kuuluvalla äänellä.
Miten onnistuin keskustelijana? (ks. kohdat yllä)
Missä minulla on kehitettävää?
Miten onnistuin pysymään roolissani? (Merkitse janalle pystyviivalla.)
(Huolehdin asiassa pysymisestä ja aikatauluista, annoin palautetta.)
Lopputunti huipentui modusten tunnistamiskilpailuun pareittain eli kärpäslätkäkilpailuun. (ks. kuva ja kuvateksti) Leikkimielistä kilpailua ei kannata väheksyä, että siinä vain tunnistettaisiin moduksia, eikä tunnistaminen ole kovin vaativaa. Leikkimielinen pienryhmäkisa on hauskaa aktiivista yhdessä tekemistä. Kisaileminen vaatii keskittymistä itse asiaan, se tukee modusten muistamista, tunnistamista ja lopulta oppimista!
