Tausta-ajatuksia siitä, mitä ja miten olen oppinut visualisoimisten avulla ja hieman myös siitä, miten olen käyttänyt visualisointia opetuksessa
Pari viikkoa taaksepäin, 9.3.2016, pääsin vetämään Keravan Opistolla koulutusiltaa, jonka nimeksi olin kaavaillut alun perin Piirustelu opetuksessa. Minä, jonka kuvisnumero oli aina 8, mutta minä, joka on ahkera taidemuseoissa kävijä ja estetiikasta nautiskelija, halusin haastaa itseni ja kurssille tulevat muut uteliaat.
Kuvataide on yksi suurimmista inspiraation lähteistäni. Se rentouttaa tehokkaasti, antaa ajatuksia, välillä huvittaa ja väliin jopa – opettaa. Sitä paitsi tykkään töherrellä, katsella piirustuksia, viivoja, visualisointeja. Piirustelu, kynän pyörittely, auttaa minua keskittymään kuuntelemiseen. Ja visuaaliset jäljet jättävät todellakin muistijälkiä.
Googlaamalla en löytänyt yhtäkään samantapaista vedettyä kurssia, jonka kohderyhmänä olisi ollut opettajat ja opetusalalla työskentelevät. Kurssin otsikko vaihtui nopeasti muodikkaammaksi Visuaalisuus opetuksessa.
Esiteteksti kuului näin:
Miten visualisointia ja piirustelua voi hyödyntää oppimis- ja opetusmenetelmänä? Illan aikana harjoittelemme piirustellen ja keskustellen tukemaan ja voimauttamaan oppijaa sekä oppimisprosessia. Kurssi on suunnattu opettajille, ohjaajille sekä aiheesta kiinnostuneille, eikä piirustustaitoa vaadita.
Kurssi toteutetaan OPH:n laatu- ja kehittämisavustuksen tuella ja yhteistyössä Keski- Uudenmaan Erilaiset Oppijat ry:n kanssa.
Lisätietoa: Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Nina Maunu on aktiivinen toiminnallisten menetelmien kehittäjä ja kouluttaja. Maunun erikoisalaa on toiminnallinen kielioppi.
Niin, miten toiminnallinen kielioppi liittyy tähän? Siitä saat vihjeitä jo myöhemmin tässä kirjoituksessa sekä sen II osassa.
Kurssia markkinoitiin myös haastattelemalla minua Keravan Opiston nettilehteen:
01.03.2016 klo 14:30
Oppimisen ja opettamisen toiminnalliset menetelmät saavat koko ajan enemmän jalansijaa opettamisessa. – –
Visuaalisuus opetuksessa -kurssilla opitaan, miten visualisointia ja piirustelua voi hyödyntää oppimis- ja opetusmenetelmänä.
– Visuaalinen ajattelu on tulevaisuutta. Ihmisiä yhdistävä oppimismuoto on visuaalisuus, joka myös auttaa keskittymään ja tuo oppimisen näkyväksi, Maunu kertoo.
Esimerkkinä piirustelusta Maunu mainitsee sanaluokkakaupungin, jota on käytetty äidinkielen opetuksessa. Sanaluokkakaupungissa nominit eli sijataivutuksen alaiset sanat voivat sijaita omissa kortteleissaan, verbit oman katunsa varrella ja taipumattomat sanat omassa kaupunginosassaan. Luokka piirtää kaupungin yhdessä, jolloin asia jää mieleen.
– Piirustelu auttaa keskittymään ja tuo oppimisen näkyväksi, Maunu sanoo.
Nyt, kun koulutus on ohi, olen ymmärtänyt, että motiivini kurssin vetämiseen oli sittenkin selvä. Halusin antaa mukaantulijoille samanlaisia lahjoja, tai edes yhden elämyksen, jonka piirustelu voi tuoda tullessaan. (Onnistuinko? Sen kuulet tämän kirjoituksen osiossa II, jossa kuvaan koulutuksen kulun.) Sillä ainakin omat voimakkaimmat oppimiskokemukseni taitavat todellakin liittyä oppimisen visualisoimiseen.
Tässä tulee oma luetteloni, miten visualisointi on auttanut minua oppimaan:
1. Kriisitilanteessa, tai kun negatiiviset ajatukset kiertävät kehää, tai kun oppiminen ei tunnu onnistuvan, voi seuraavanlainen työterveyspsykologilta opittu kuvio auttaa. Jäävuoren huippu, ne negatiiviset ajatukset, joita kantaa mukanaan, tuntuvat koko elämältä, koska niissä ajatukset kiertävät. Negatiiviset ajatukset, tai ns. ongelmat, eivät kuitenkaan ole koko elämä. Ne eivät voi olla koko elämä. On olemassa paljon muutakin.
Tehtävä: Kirjaa elämääsi onnea tuovia ajatuksia jäävuoren huipun alle. Mistä yllätyit?
Sovellus opetukseen: Mitkä asiat tuntuvat vaikeimmilta nyt/ tässä asiassa? Mitkä ovat helppoja? Mitä jo osaan? Mitkä opit antavat minulle voimaa?
Tarinan opetus: Se, mihin kiinnittää huomionsa, lisääntyy. Ilo lisääntyy oman oppimisensa ja voimaa antavien asioiden huomaamisesta.
2. Opettajien vertaismentorointikoulutuksessa Vermessä Helsingin yliopistossa vuonna 2013 käskettiin tuoda valokuva itsestä joko ekaluokkalaisena tai rippikouluikäisenä, toisin sanoen koululaisena murrosvaiheessa. Koska olimme juuri tuolloin muuttamassa ja valokuvat lepäilivät pahvilaatikossa, piirsin itseni koululaisena rippikoulukuvassa.
Saimme mennä pienryhmiin, näyttää toisillemme kuvan ja kertoa omat tarinamme. Löysin ajatuksellisen yhtäläisyyden ekaluokan ja rippikoulukuvan välillä: hiukseni hapsottivat huolettomina, sillä koin ”turhantärkeyden”, turhamaisena ja huoliteltuna olemisen itseltäni jopa kielletyksi, mikä vähän sisäisesti harmittikin. ”Mä on vaan tämmönen, vähän niin kuin Peppi Pitkätossu tai Vaahteranmäen Eemeli.” Miksen ollut huolehtinut ulkonäöstäni vähän paremmin, liivihamekin oli vinossa ja rippikoulukuvaan en meikannut? Kerroin pienryhmälle, että opettaja oli valinnut minut koulun joulujuhlanäytelmään esitanssijaksi ja että luokalta muutama tyttö oli tullut minulle valittamaan, että opettaja lellii minua. Rippikoulukuva toi mieleen, että vihkoni sai siisteimmän vihon palkinnon rippileirillä.
Kuunneltuaan tarinoitani yksi ryhmäläisistä sanoi: ”No, sä ainakin haluat olla oikeudenmukainen opettaja!” Tuijotin naista ihmeissäni. ”Koska sulle on sanottu, että opettaja lellii sua, sä et ala lellimään ketään.” En tiedä omasta lellimisestäni, oliko se oikeasti ollut todellista. Mutta olin juuri saanut palautetta erään oppilaan vanhemmalta, että olen oikeudenmukainen. ”Niin, kyllä pyrin siihen, kohtelemaan kaikkia tasapuolisesti! Olen utelias erilaisia persoonia kohtaan, enkä ole erityisesti esimerkiksi tyttöjen tai poikien opettaja.”
Tarinan opetus: kuvat sisältävät uskomattoman paljon tarinoita. Ja toisen silmin ja korvin voi alkaa ymmärtää noita tarinoita vielä paremmin. (Tarinankerronnan merkityksestä myöhemmin lisää blogissa esimerkiksi Keravan Opiston Tarinallisuus opetuksessa –koulutusillan 13.4. jälkeen sekä esimerkiksi teoksessa Lupa puhua. Kertomisen voima arjessa ja työssä (PS-Kustannus 2007).)
3. Se, miksi piirustelu opetusmenetelmänä alkoi ylipäänsä kiinnostaa myös koulutusaiheena, juontaa juurensa varmaan myös 6. luokan opettajani Antero Mikkoseen. Hän itse piirsi ja pisti meidät piirustelemaan historian tapahtumia niin, että ne todella jäivät mieleen, myös vuosiluvut, joita esimerkiksi ”hinkattiin” eli painettiin paperille niin monta kertaa, että niistä tuli lihavoidun näköisiä, tai sitten niitä laatikoitiin ja soviteltiin miellekarttoihin.
Mikkosen oppituntia oikein odotti kuvitellessaan, mitä saisimme piirustella vihkoomme seuraavista aiheista, esimerkiksi Kiinan eri dynastioista, niiden ruukkujen kuvioista ja muodoista tai antiikin temppeleiden tyyleistä eri vuosisadoilla. Ehkä näiden 6. luokan historian (maantiedon ja biologian) tuntien ansiosta olen ymmärtänyt, että mitä vain voi kuvittaa ja piirustella, myös kielioppia. Symbolit – ja kirjainlyhenteet – ovat tärkeitä.
Tästä tulikin mieleen, että 6. luokalla harjoittelimmekin muistiinpanotekniikkaa eli keksimme itse toistuviin tekstin sanoihin lyhenteitä. Jo sieltä asti taitaa juontaa juurensa se, että lyhennän pikakirjoituksessa esimerkiksi sanan maailma aina kun mahdollista ”m-a”:ksi. Tämä johti tuolloin jopa oman salakielen keksimiseen ja sivistyssanoista nauttimiseen.
4. Sanaluokkakaupunkitarinasta tuli vuonna 2014 opetuksessani hitti, joka somen ja koulutusten myötä on levinnyt Suomessa ideana perusasteen opetuksessa. Olen kertonut Sanaluokkakaupungin taustaideasta ja toteutuksesta blogissani Doodlaamisesta eli piirustelusta.
Jo ennen sanaluokkakaupungin piirustelua olen toteuttanut Vöyrinkaupungin koulussa Vaasassa aloitellessani opettajan uraani visuaalisen kielioppiseinäkartan, josta näkee kieliopin osa-alueiden suhteet ja termit. Se oli hyvä lunttilappu oppilaille kokeissa menestymiseenJ
Sittemmin aloin piirustella oppilaiden kanssa kielioppihahmoja esimerkiksi tärkeimmistä sijamuodoista. Pääsääntöisesti piirustelu on tapahtunut siten, että jokaisesta ryhmästä on löytynyt ainakin yksi vapaaehtoinen piirustelija, joka lähtee toteuttamaan kuvaa taululle oppilaiden ehdotusten mukaan. Ensin on tietysti käyty termin eli hahmon ominaisuuksia läpi. Tämän metodin etu on ollut ryhmän yhteisöllisyyden vahvistuminen: on yhdessä vähin erin päätetty tyyppi, mikä piirretään. Ilmassa on tällöin paljon naurua ja oivalluksia – sekä perusteluja. Opettaja saa tietoa nuorten maailmasta ja aivoituksista. Oppilas saa osallistumisen kokemuksen, sillä vastuu on yhteinen, millainen tyypistä tulee, ja siitä jää yhteinen muistijälki.
Voi olla, että tämä metodi juontaa juurensa Tampereen yliopistoon, jossa suoritin ainedidaktiikan opintoja. Didaktikkona toimi Marja-Leena Koli, jolta saimme idean vähitellen eteemme piirtyvästä Predikaatti-tikku-ukosta, joka saa sydämen – ja alkaa vasta elää, kun näkee ympärillään persoonia (predikaatti on persoonamuotoinen verbi). Tikku-ukolla onkin kuusi hiuskiehkuraa, jotka symboloivat aktiivisia persoonia, koska ne ovat pystyssä, ja vain yksi hiussortuva, passiivi, ns. seitsemäs persoona, on laskeutunut alas.
Tässä tuore taidonnäyte ”predikaatista” erään 8.luokkalaisen vihosta (luvalla):
Sitten tulikin oivallus. Kun kävimme viime vuonna lauseenjäseniä piirustellen läpi, ymmärsin, että piirustelu voi olla koekysymys ja/ tai vastaus. Tässä koevastaustaidonnäyte silloiselta 8. luokkalaiselta Oskari Kytömäeltä (Selitä objekti piirustellen):
5. Yrittäjäystäväni, fasilitoija Kirsi Joenpolvi tutustutti minut fasilitoinnin maailmaan muutamia vuosia sitten. Ensimmäinen fasilitointitapahtumani taisi olla Helsingissä Otavan Opiston toimipisteellä, ja teemana oli ”epävarmuus”. Olihan se minulle kokemus, kun menetelmänä oli Learning Cafe, jossa ihmiset valitsevat pienryhmän ja lähtevät kiertämään pöytiä, joiden äärellä piirustellaan, sanoitetaan avainsanoin ja symbolein, mitä epävarmuus on opetuksessa ja oppimisessa, mihin sitä tarvitaan, miksi se on hyväksi jne. Muistan, kuinka saman pöydän ääressä jutteli eduskunnan avustaja, tähtitieteilijä, systeemiajattelusta innostunut ja kirjojakin kirjoittanut Erkki Laitila, näyttelemisestä innostunut yrittäjä jne.
Ensinnäkin erilaiset ihmiset opettavat toisilleen mitä parhaiten, koska tuolloin omat ajatukset joutuvat testiin, muotoutuvat ja hioutuvat, kun ihminen saa uusia näkökulmia ajatella asioita. Yhteinen tieto tulee näkyvämmäksi ja uutta tietoa saadaan, kun sitä jaetaan. Meillä kaikilla on tietoa! Meillä kaikilla on kokemuksemme ja ajatuksemme. Oivalsin myös tämän oman kokemukseni kautta, että me osallistujat olemme samanarvoisia, yhtä arvokkaita titteleistä riippumatta. Pitäisi muistaa jatkossakin törmäyttää erilaisia ihmisiä yhteen, sallia se myös itse opettajana.
Onneksi uudessa opetussuunnitelmassa puhutaan laaja-alaisesta osaamisesta, monialaisesta oppimisesta sekä ilmiöpohjaisuudesta eli tavoitteena on erilaisten rajapintojen tutkiminen ja välillä kenties jopa niiden murtaminen, oppiaineyhteyksien löytäminen ja tukeminen, toisin sanoen myös kokonaisvaltainen, oppilaslähtöinen oppiminen.
Sittemmin olen käyttänyt Learning Cafe´ta joissakin toiminnallisten menetelmien koulutuksissani. Parhaiten se toimii ideoinnin ja aiheen kehittelyn keskusteluriihenä. Opetuksessa olen käyttänyt menetelmää vielä ehkä turhan vähän, mutta esimerkiksi 9. luokan kielitietojakso toteutettiin viime vuonna teemaryhmittäin eli ryhmät muodostuivat kiinnostuksen perusteella, keräsivät ennakkoajatuksensa ja -tietonsa sekä materiaalinsa omaan suureen piirustuspaperiinsa ajatuskartoiksi ja myöhemmin opettivat asian muille. Mielestäni menetelmä toimi loistavasti ja tuntui, että oppilaatkin kokivat menetelmän mielekkääksi, olihan se oppilaslähtöistä, OPS-perusteista opetusta.
6. Visualisointia voi harrastaa tehokkaasti myös mielessä. Siitä sain mainion kokemuksen, kun ystäväni ja kollegani Piia Posti harjoitteli Life Coachiksi. Kirjoittajana minulla on ollut ristiriitaa siitä, mitä kertomusta haluan työstää, kun mielessä on muutamia pitkiäkin romaanin aiheita.
Piia käski minun nousta tyhjässä tilassa ylös ja pistää silmät kiinni. ”Ensin kertomus A”, hän sanoi. ”Mistä aloitat?” Otin pisteen tilassa, seisoin siinä, visualisoin alkukohtauksen. ”Jatka, kun tiedät seuraavan kohtauksen.” Jatkoin, ja siirryin ja jatkoin (visualisoin) ja siirryin. Matka jatkui kuin tanssi. Askeleet tuntuivat kevyiltä. Siirtymät innostivat: joo, tiedän!
”Sitten kertomus B. Sama juttu, mistä aloitat?” Piia jatkoi kyselyään. Askelistani tuli epävarmempia, suunnista hapuilevampia. Itsestäni tuntui, että mietin liikaa ja olin epävarma suunnista. Siirtymät olivat vaikeita. ”Näyttää selkeältä, kummasta tarinasta sinun on helpompi kirjoittaa, kumpi tuntuu selkeämmältä”, Piia sanoi. No, itkuhan siinä tuli.
7. Visuaalisuutta saa helposti opetukseen käyttämällä kuvakortteja, itse kerättyjä kuvia tai postikortteja. Tuore esimerkki on teoksen Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa (PS-Kustannus 2016) oheismateriaalin luonteenvahvuuksiin liittyvät toimintakortit, joista tätä kirjoitin edeltävän blogikirjoituksen. Olen käyttänyt näitä kortteja jo muutaman kerran opetuksessa ja muutamassa koulutuksessa tutustumisharjoituksena. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita korttien sisältämistä teksteistä ja kuvista sekä kertoneet mielellään itsestään niiden avulla. Nämäkin kortit ovat siis toimineet!
Noin vuosi sitten käymäni vuoden kestäneen Ryhmänohjaus ja kasvatustaidot –koulutuksen viimeinen harjoitus oli sellainen, että pienryhmä haki valtavasta korttimäärästä kullekin ryhmän jäsenelle sopivaksi katsomansa kortin.
Minä sain seuraavanlaiset kortit, joille yhdessä nauroimme rankasti. Siinä on maatalon emäntää, joka pistää toimeksi, elämästä nautiskelijaa, joka antautuu elämälle, Lumikkia, joka kokoaa ympärilleen pikkukuuntelijoita ja leikkimielistä Vaahteranmäen Eemeliä. Kyllä teki hyvää nauraa näille korteille – ja vieläpä yhdessä!
Tämän kirjoituksen II osassa käydään läpi, mitä tapahtui 9.3.2016 Keravan Opiston koulutuksessa Visuaalisuus oppimisessa. Pysy kuulolla!