”Alan lämmetä!” ja muita miehiltä saatuja palautteita toiminnallisen kieliopin koulutuksissa

Kuva: Taneli Tikka, Tieto (Keravan kaupungin opettajien veso-koulutus 24.10.2015)

Sain ilon ja kunnian osallistua Keravan opettajien veso-koulutuslauantaipäivään yhtenä työpajan vetäjistä 24.10.2015. Kolmeen puolen tunnin toiminnalliseen ja toivomusten mukaan kinesteettispainotteiseen kielen rakenteiden maistiaishetkeeni osallistui yhteensä kymmenisen miestä. Pajan nimi oli Toiminnallinen kielen oppiminen – liikkuvaa kieltä.

En haluaisi ylipäänsä ajatella asioita sukupuolen kautta, mutta näihin koulutuksieni harvinaisiin vieraisiin ja heiltä saatuihin kommentteihin on mielenkiintoista tarttua. Luulen myös miehiltä saatujen palautteiden kiinnostavan muitakin.

Esittelimme itsemme ja koulumme liikkeen kautta, samoin suurensimme tai pienensimme ringissä pajaantulotuntemuksiamme, etsimme ja keksimme niihin vertailuasteita eli positiiveja, komparatiiveja ja superlatiiveja. Tervapadassa reagoimme eri sanaluokan sanoihin, ja pilkkukaratessa opiskelimme alistuskonjunktiot niitä kuvaavin liikkein ja testasimme opittua lausein. Yhdessä pajassa ehdimme aikamuotokättelynkin, pariharjoituksen, joka liikkeineen ilmentää aikamuotojen ulottuvuuksia. Lopuksi kiteytimme ja perustelimme tuntemuksemme väripaperipalautteen ja paikanmerkitsemisharjoituksen kautta.

Ensimmäisessä pajassa mukana oli viisi miestä. Huomasin, kuinka yhtä miestä kismitti loppupalautteiden yhteydessä. Pyysin häntä ärräämään tuntemuksensa ääneen. ”Ei ollut mun paja. Liikaa leikkimistä. Ei vaan ollut mun paja. Liikaa melua. Parempi vaan, jos opettaja opettaa katederilta ja luokka kuuntelee hiljaa.” Naurua.

Kiitin miestä, ymmärsin häntä. Puolustin kuitenkin itseäni ja sanoin, etteivät kaikki toiminnalliset harjoitukset ole leikkejä, on myös piirustelua, visualisointia, pelejä, tarinan kerrontaa jne. Huomasin myös toisen miehen, joka ei myöskään ollut tuntenut itseään kotoisaksi ilmeistä päätellen. Kyselin –  tämä tuli alitajunnasta – että kuka olikaan ollut se, joka oli uskaltanut käyttää liikkuessaan lattiatasoa pyörimällä sinne. Mies oli juuri ollut tuo mies. Hän ei alkanut sen enempää omia tuntemuksia perustelemaan, vaan kiitti minua hyvästä ohjauksesta ja antoi aplodit, johon muut yhtyivät.

Pajassa oli kuitenkin kolmas mies, joka oli jo Tervapadan kohdalla sanonut, että”tämähän syvenee koko ajan”. Ja lopuksi tuo mies sanoi jotenkin tähän tapaan, että”helvetin kautta onneen, nää menetelmät on sellaisia”. Taas yhteistä naurua.

Toisessa Keravan pajassa oli yksi mies, joka tuntui hehkuvan onnea koko loppupäivän. Aina kun näimme, hän tuli juttelemaan jotain positiivista liittyen pajaan. Heti pajan lopussa hän sanoi: ”Jotain lämpeni minussa. Jotain lähti liikkeelle. Oli hyvä huomata, kuinka lukossa on, mutta sitten aloin lämmetä. On hyvä olla joskus oppilaan asemassa. Olin alussa ihan pihalla. On hyvä käydä omalla epämukavuusalueella.”

BINGO! Siinä se oli, kommentti, jonka tulen muistamaan ehkä koko loppuelämäni. Myös nuo ilmeet, eleet ja lämpö, rehellisyys, aitous, avoimuus, mitä mies sanoillaan viestitti, lämmittivät mieltäni.

”Suomalaiselle miehelle, tiedäthän, ei ole helppo liikkua tällä tavalla”, hän selitti heti pajan jälkeen ja minä nyökytin: en oikeasti ollut ennen ajatellut asiaa – ainakaan kovinkaan paljon.

Sopotin vastaukseksi jotain tottumattomuudesta, harjoittelun ja/tai kokemuksen puutteesta.

Mutta entäs sitten Seinäjoella Liikkuvan koulun seminaarissa 8.- 9. 2014 saamani palaute – luultavasti liikunnanohjaajalta- : ”Tykkäsin kovasti (tunnin) pajastasi. Lähdit hitaasti liikkeelle, lämmitellen, niin oli helppo tulla mukaan. Tavallisesti olen hyvin ujo, mutta nyt ohjasit niin, etten ahdistunut.”

Seinäjoella kolmeen tunnin mittaiseen pajaan oli joka kerralla osallistujissa melkein yhtä paljon miehiä kuin naisia, ellei tasan yhtä paljon, ja nauru raikui. Koululiikunnan kehittäjä Juha Virtanen Lounais-Suomen Liikunnasta ja Urheilu ry:stä sanoi minulle pajan jälkeen, että tällaista toimintaa pitäisi olla jokaisessa Suomen koulussa, ja liikuntaa mukana kielen oppimisessa. Olen tietysti samaa mieltä.

Vetäessäni Hyvinkäällä Tapainlinnan koulussa 13.3.2014 lähinnä luokan- ja alakoulun kielten opettajille kolmen tunnin mittaisen pajan, ainoa miesosallistuja kommentoi, että”olen positiivisesti yllättynyt. Paja oli parempi, mitä odotin. Mukana oli monia, sovellettavia harjoituksia, joita voin käyttää opetuksessani.”

Olen tavannut koulutuksissani myös muutamia muitakin miehiä kuin nämä mainitsemani, esimerkiksi Otavan Opistolla Helsingissä 28.10.2014 toiminnallisten menetelmien koulutuksessa sekä Viron Kuresaaressa Viron suomen opettajien kesäseminaarissa 2015.

Ainakin yhden yhteisen havainnon voin tehdä: hyvin – ellei hyvinkin reippaasti – ovat miehet joukossa liikkuneet. Liikkuminen ja liikkeen ottaminen mukaan opetukseen ei taida  olla sukupuolikysymys – ei ainakaan perusopetuksessa oppilaitteni keskuudessa.

Kiitos kommenteista, läsnäolosta, heittäytymisistä niin miehet kuin naisetkin – viimeksi tänään 5.11. 2015 Espoon pedagogisessa iltapäivässä, jossa mukana oli yksi mies, jolla tuntui olevan positiivinen mieli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *