Opettajainkokouksen alku. Kuulutus: ”Kaikki aulaan, koko henkilökunta!”
Ihmisiä alkaa parveilla ympärilläni. Mitä nyt? Huomaan, kuinka TYHY-henkilökunta teippailee selkääni kertakäyttölautasta ja ojentaa minulle tussin.
”Teillä on viisi minuuttia aikaa! Kirjoittakaa jotain positiivista toisesta toisen selkään.”
Katselen ympärilleni. Ajatukseni: Enhän minä näitä tunne, vaikka olen ollut talossa vuosia. Juuri nämä ihmiset toimivat eri puolilla, emmekä me juuri arjessa kohtaa.
Apua! Kuka vieras kirjoitti selkääni. Mitä hänkin minusta tietää? No, onneksi tutumpia on välissä. Eräs hymyilee veikeästi ja naurahtaakin, kun on kirjoittanut jotain minulle. Kirjoitan, minkä kerkeän, ja niin monelle, kuin ehdin. Aika kulkee nopeasti.
Repäisemme lautaset selistämme käteemme. ”Kanssasi on mahtavaa ideoida. Positiivinen. Ideoija. Luova hullu. Iloinen. Uudistaja. Positiivinen. Aurinko!”
Hymyilen. Kiitos. Tämä muistetaan vielä pitkään. No, tästä tapahtumasta on jo vuosi. Veikkaan, että monella muullakin on lautanen tallessa kaapin perukoilla, jollei ihan liimattuna oman lokeron oveen.
Toivottavasti tästä esimerkistä säteilee vahvuuspedagogiikan voima. Nyt luonteenvahvuuksien opettamisesta ja käsittelemisestä on kirjoitettu suomeksikin kirja.
Tein teoksesta elämäni toisen kirja-arvion, ja se julkaistiin Opettajain Tietopalvelun kirjablogissa:
https://www.opettajantietopalvelu.fi/openkirjablogi.html otsikkonaan Jokaisen vahvuudet kirkkaiksi.
Liitän blogitekstini myös tähän.
Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen: Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa (PS-Kustannus 2016)
Jokaisen vahvuudet kirkkaiksi
Hyvinvointi on opittava asia, ja luonteenkasvatus kehittää hyvinvointia, väittävät teoksen Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa kirjoittajat Lotta Uusitalo-Malmivaara, FT, erityispedagogiikan dosentti ja yliopiston lehtori sekä Kaisa Vuorinen, KM, erityisluokanopettaja ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. He osuvat uuden opetussuunnitelman ytimeen, positiiviseen psykologiaan ja vahvuuksien tunnistamiseen uudistuvan pedagogiikan lähtökohtana.
Heidän kirjoittamansa teos on pioneerityö Suomessa, hyvä avaus pitkälle, jatkuvalle matkalle, jonka teoksen lukija tai teokseen liittyvien toimintakorttien kokija saa kokea.Jatkuva matka on löytöretki itseen ja ihmisiin ympärillä, ja matkanteko voi helpottua sekä keventyä teoksen ansiosta. Miten se on mahdollista?
Akateemiseen kehittymiseen tarvitaan ei-kognitiivisia taitoja, kuten motivaatiota, uteliaisuutta, itsesäätelyä ja sinnikkyyttä, kerrotaan teoksen johdannossa. Itsesäätelyn ja sinnikkyyden on todettu ennustavan koulumenestystä älykkyysosamäärää enemmänDuckworthin ja Seligmanin (2005) mukaan. Tiedonjanoinen lukija kiinnostuu: mitä on itsesäätely ja sinnikkyys ja kuinka niitä harjoitetaan?
Selvää on, että teoksessa esitellään luonteenvahvuuksia, niiden käyttöä ja säätelyä, ja hyvin selkeästi ja kiinnostavasti esitelläänkin. Toimintakorteissa on ensin kysymyksiä liittyen luonteen vahvuuteen, vahvuuden luonnehdinta sekä lopuksi osio, jossa vinkataan, miten vahvuutta voi käyttää ja vahvistaa.
Teoksen toisessa osassa, jossa keskitytään luonteenvahvuuksiin keskittyvän opetuksen aloittamiseen ja luonteenvahvuuksien esittelyihin ja harjoituksiin, on ensin vahvuuden luonnehdinta tiivistettynä, sitten kiteytyksiä, miten vahvuus näkyy ulospäin, sen jälkeen monta sivua vielä luonnehdintaa, jakso, jossa kerrotaan, miten kutsua vahvuutta enemmän esille, harjoitusjakso sekä inspiroiva lähdeluettelo.
Mihin me tarvitsemme vahvuuksien tunnistamista? Tekijät väittävät, että ihmiset, jotka tunnistavat omat vahvuutensa ja osaavat valjastaa ne oman elämänsä voimatyökaluiksi, saavuttavat elämässään toivottavia ja myönteisiä asioita. Koulun tehtävänä on auttaa lapsia ja nuoria tavoittamaan oma potentiaalinsa sekä kirkastamaan omat vahvuudet. Positiivisen pedagogiikan tavoitteena on ennaltaehkäistä että mahdollistaa. Uskon tekijöiden filosofiaan: se, mihin me kiinnitämme huomiota, lisääntyy.
Teos on tuhti tietopaketti vahvuusopetuksesta. Onneksi teosta voi käyttää sieltä täältä hyödykseen aina tarpeen mukaan. Esimerkiksi toisen osion eri luonteenvahvuuksia voi harjoitella yksi kerrallaan siinä järjestyksessä kuin katsotaan tarpeelliseksi tai tilanteeseen sopivaksi. Itse aion lähteä liikkeelle kokonaiskuvasta ja korteista, joiden avulla oppija pääsee tunnistamaan omia vahvuuksiaan.
Muutaman tunnin kokemuksen perusteella olen saanut oppilailta seuraavanlaisia kommentteja:
· Kivat kortit. Kun hoksaa, että hei, mähän oon tuommonen, tulee hyvä olo. Hoksaa, että mussakin on jotain hyvää. Tulee voimaannuttava kokemus. (Muut nyökyttelivät, 8.lk)
· Kortteja voi käyttää monella lailla toiminnallisesti. Niitä voi näytellä ja muut arvaavat, ja pienryhmä voi tehdä esityksen kustakin luonteenvahvuudesta. Kortin kuva voi olla lähtökohtatilanne. Muut arvaavat, mitä luonteenvahvuutta esityksessä erityisesti käsiteltiin ja sitten aiheesta keskustellaan. (9.lk)
· Korttien kuvat ovat yläkoululaisille lapsellisia. Aihe on hyvä ja tärkeä. (8.lk)
· Kortit toimivat paremminkin terapiassa kuin äikän tunnilla moduksissa. (8.lk)
Ilmiöpohjainen oppiminen on uuden opetussuunnitelman mukaista toimintaa. Opettaja on jo sitä mieltä, että luonteenvahvuuksia voi käsitellä modusten, erilaisten verbien ilmaisutapojen, yhteydessä.
Olin levittänyt kortit ympäri luokkaa pulpettien päälle. Oppilaat kiertelivät luokassa ja löydettyään oman vahvimman vahvuutensa, jäivät kortin luo. Heijastin taululle modusneliapilan, ristikon, johon on kuvattu kaikki neljä modusta esimerkkeineen (indikatiivi – tositapa, konditionaali – ehtotapa, imperatiivi – käskytapa sekä potentiaali – ehtotapa), modukset oli käyty läpi aiemmin. Ruudukko oli samalla luokan pohjapiirros. Kaikki ne, jotka olivat jonkun tietyn moduksen alueella, alkoivat jutella mistä vain vieruskaverien kanssa muistaen oman vahvuutensa, josta myös sai jutella.
Tämän jälkeen lisäsin modushaasteen: tuli käyttää mahdollisimman paljon modustaan puheessa. Esimerkkinä annoin kiitollisuus-kortin, joka juttelee rohkeus-kortille, molemmat olivat käskytapoja. Mistä vain sai jutella, jos vain käytti mahdollisimman paljon modustaan, myös korttien kuvat kannatti muistaa. Sitten lähdimme kiertämään luokkaa kukin oman ryhmäneliönsä kanssa keskustellen eri moduksissa.
Olin tyytyväinen, kun oppilaat näyttivät unohtuvan korttien pariin keskustelemaan, vaikka tunti oli lähetä loppuaan. Olin myös tyytyväinen siihen, että oppilas pääsi ajattelemaan ja käyttämään moduksia käytännössä, vaikka modusharjoituksena tämä oli haastava. Oppiainerajoja ei rikota, ellei oppilas – ja opettaja – saa kokemusta ja totu erilaisiin oppiaineyhdistelmiin.
Teoksesta on iloa moneen menoon. Teoksessa on kattavan teoriapohjan lisäksi paljon esimerkkejä ja harjoituksia jo itsessään, mutta listaanpa, mihin omasta mielestäni voisin ajatella teosta käyttäväni ja käytettävän perusopetuksen lisäksi:
– opettajainkokoukset, yt:t (opettajien vahvuudet esille)
– vanhempainillat ja –kokoukset (vanhempien ja oppilaan oma näkökulma lapsen tai nuoren vahvuuksiin)
– erityistuenpäätökset ja muut oppilashuoltoon liittyvät kehityskeskustelut, oppilastapaamiset (tuetaan oppilaan identiteettiä lähtökohtana oppilaan vahvuudet)
– luokanvalvojan tunnit (alamme käydä läpi teoksen harjoituksia)
– äidinkielen, kirjallisuuden sekä ilmaisutunnit (erityisesti teoksen s. 87-93 harjoitukset)
– kotona, arjessa
– opettajien vertaismentorina ja toiminnallisten menetelmien kouluttajana
Luettuani teoksen olen huomannut, että se alkoi vaikuttaa heti käytökseeni. Omasta mielestäni olen suhtautunut oppilaisiin entistä ystävällisemmin ja ymmärtävämmin. Käytän enemmän hyväkseni vahvuuttani: uteliaisuutta.
Teoksen tekijät käskevätkin: ”Huomaa hyvä, rakenna elämäsi vahvuuksille ja näytä se muille!” Kyse ei ole mistään liirumlaarumista, vaan oikeasti oikeassa elämässä voimaannuttavasta pedagogiikasta, ihmisenä kasvamisesta yhdessä, ja siihen tämä teos on oiva apuväline.