– sekä mitä ja miten draamassa opitaan?
Olen myös vertaismentoriopettaja eli Verme. Olemme ryhmäni kanssa suunnitelleet menevämme piakoin merenrantakävelylle. Aloin heti mielessäni miettiä, miten voisin toiminnallistaa ja osallistaa kävelijät muutenkin kuin vain keskustelun ja kävelyn kautta.
Aloin miettiä henkilökohtaisten merkitysten näkemistä maisemassa sekä maiseman merkitsemistä luonnonmerkein, eli ns. tilataideteoksien tekemistä polkumme varteen luontoa vahingoittamatta. Nämä olivat ensimmäisiä ajatuksiani, kunnes…
tuttavani ja yrittäjä Vilma Mutka kertoi dialogikävelystään Facebookissa. Tiimiakatemian kysymyspatteristosta (Motorola-nimellä alun perin kehitetty kysymyspatteristo projektiarviointiin) löytyvät hienot kysymykset myös meidän ryhmämme käyttöön:
Mikä meni hyvin?
Mitä kehitettävää?
Mitä opin?
Mitä vien käytäntöön?
Nämä kysymykset sekä maiseman ihailu varmasti tulevat riittämään, ja saman tien minua alkoi naurattaa kovasti omat keppien siirtely –ajatukset. Mutta ehkä ne eivät sittenkään ole hullumpia. Nimittäin kun avasin Hannu Heikkisen teoksenDraamakasvatus – opetusta, taidetta, tutkimista! (2005) tutkiakseni draamassa oppimista, silmiini pompahti seuraava teksti sivulta 35:
Halusin siis tutkia, mitä, miten ja miksi draamassa opitaan osatakseni vastata draaman hyödyllisyyttä koskeviin kysymyksiin. Ykköskriteeriksi seuraavien viiden lähteen tutkimisen ja tiivistämisen kautta minulla nouseekin draaman käyttämiseen opetuksessa se, onko se luontaista ohjaajalle sekä ohjattaville. Ohjaaja saattaa tuntea ryhmänsä. Itse en tunne Verme-ryhmääni vielä kovin hyvin, mutta koska minulle on luontaista ja minua kiehtoo draaman, toiminnan, avulla oppiminen, ajattelin teettää heillä kävelymme jälkeen ”tunteen merkitsemisen” tarkoituksena voimauttaa osallistujaa.
Tänään harjoittelin itse ”tunteen merkitsemistä”. Halusin kuvaani lehdistä tehdyn sydämen. Kun värkkäsin omaa tilateostani, huomasin, että sen nimeksi tuli Harmonia. Olen oppinut, että jokaisella asialla elämässä on kääntöpuolensa. Vihreä sydän keskellä on elämän symboli.
Kokemuksellisuus, osallistuminen mahdollistaa kokemuksieni mukaan syväoppimisen, vahvistaa sitä.
Seuraavaksi tiivistelmäni viidestä eri lähteestä koottuihin ajatuksiin siitä, mitä, miten ja miksi draamassa opitaan – miksi draamaa kannattaa käyttää opetuksessa:
I Dice – Drama improves Lisbon Key Competences in Education
project info: www.dramanetwork.eu EU-project 2008-2010
Draamassa oppiminen
1. itseluottamus ja positiivinen suhtautumistapa kehittyy
2. ongelmanratkaisukyvyt ja oma aktiivisuus kehittyy
3. stressin sietokyky sekä huumorintaju kehittyy
4. empatian kyvyt ja suvaitsevaisuus kehittyy
5. rohkaisee käyttämään luovuutta ja johtaa
Jos draamaa ja teatteria on lukujärjestyksessä, se johtaa
1. työllistymisen nopeutumiseen
2. kaikkien taitotasojen kohoamiseen kasvatuksessa ja koulutuksessa
3. aktiivisempiin, innovatiivisempiin, luovempiin ja kilpailukykyisempiin kansalaisiin
II Owens & Barber: Draamakompassi – prosessidraaman suunnittelu, käytännön työskentely, arviointi ja reflektointi(Draamatyö, 2010)
Draama opetuksessa, Miksi käyttää draamaa opetusmenetelmänä (10-11, 2010):
Draamaa kannattaa käyttää opetuksessa, koska
1. annetaan mahdollisuus ”ottaa leikki vakavasti” ja mahdollisuus oppia siinä
2. jos se motivoi oppijoita toimimaan
3. se voi edistää ”laadullista oppimista” eli se tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää erilaisia oppimistyylejä, toimintoja ja ryhmätyön muotoja
4. draamaprosessi voi voimaannuttaa: oppijakeskeisyys toteutuu sosiaalisen ja kollektiivisen taidemuodon kautta; draaman käyttäminen on demokraatista ja kriittistä toimintaa, joka pyrkii kehittämään yksilöllistä ajattelua (mitä tieto on, kuka sitä tuottaa ja kuka siitä hyötyy; oma ajattelu suhteessa ryhmään ja erilaisiin mielipiteisiin)
III Sinivuori, P. & T.: Esiripusta arvoihin – toiminnallinen draamakasvatuskirja (2007)
Suomessa draamakasvatuksen oppimiskäsityksiä ja –prosesseja ovat viime aikoina tutkimuksissaan erityisesti pohtineet mm. Sava (1993), Heikkinen (2002, 2004 ja 2005), Sinivuori (2000 ja 2002), Ostern (2000, 2001, 2003), Rusanen (2002), Toivanen (2002), Astikainen (2003) ja Laakso (2004). (2010, 15)
Suunnittelu- ja oppimisalueiden arviointimalli (Sinivuori, 2002 (väitöskirja)):oppiminen draamassa
1. Taitotieto omasta työskentelystä (oppiminen draamassa)
– oppija havaitsee itse oppimisensa ja uudet oppimistarpeet omasta työskentelystä
2. Käsite- ja mielikuvatieto teatterista ja draamasta (oppiminen draamasta)
– oppija pääsee rakentamaan omaa esteettistä merkitysjärjestelmää (taustalla erityisesti aisti- ja elämyskokemukset)
– oppija hahmottaa itsensä oman oppimisensa omistajaksi prosessin kussakin työvaiheessa suhteessa kokonaisuuteen ja työryhmään; oppii sijoittamaan oman draamallisen ja taiteellisen työskentelynsä laajempiin teatteri- ja kulttuurikehyksiin
3. Elämys- ja vuorovaikutustieto (oppiminen draaman avulla)
– oppija tutustuu arvoihinsa; draamassa perusarvoja tutkimalla pyritään ymmärtämään sosiaalisia yhteyksiä, lähimmäisyyttä ja maailmaa sellaisena kuin se on ja sellaisena kuin sen pitäisi olla
– oppija tutustuu oppimismotiiveihinsa, joita ovat esimerkiksi onnistumiskokemukset ja myötäelämisen tarve, halu oppia uutta, mielikuvituksen ja ilmaisutaitojen kehittäminen, viihtyminen ja terapeuttiset vaikutukset
(Sinivuori, P. & T. 2010, 15-17)
IV Sinivuori, P. & T.: Esiripusta aplodeihin – opas harrastajateatteriohjaajille ja ilmaisukasvattajille (Atena 2.p. 2001, 13)
Teatteri-ilmaisun tavoitteet kertovat oppimisalueista, joita ovat
– itsenäinen työskentely ja ryhmätyöprosessi
– itseilmaisu ja viestintä
– mielikuvituksen ja mielikuvien käyttö
– eläytymiskyky ja toiminnan syys-seuraussuhteiden havaitseminen
– toisen kunnioittaminen, kuunteleminen, keskittyminen
– yhteistyökyvyt, vuorovaikutustaidot, rohkeus ilmaista itseään
– kuvittelukyky
– ympäristön tutkiminen aisti- ja tunnekokemusten sekä intuition avulla
– kyky toimia erilaisissa tilanteissa
– oppia havaitsemaan ja tulkitsemaan ihmisen kokonaisviestintää
– kehittää kykyä ymmärtää teatterin taiteellista luomisprosessia ja vastaanottaa teatteritaidetta
Teoksessa lähdetään siitä ajatuksesta liikkeelle, että ihminen on tietoinen omasta oppimisestaan ja on näin ollen itse oman oppimisensa paras asiantuntija. (2001, 21)
V Heikkinen, H.: Draamakasvatus – opetusta, taidetta, tutkimista! (Minerva, 2005)
Miten draamassa opitaan? Lähtökohtana Heikkisellä on näkemys siitä, että draama on oppimista, taidetta ja tutkimista (2005, 33):
1. Oppiminen on merkitysten tarkastelua ja luomista yhdessä.
2. Taide on muodon antamista ja muodon tutkimista.
3. Tutkiminen on ”toimimalla ajattelua” ja teorian tekemistä näkyväksi.
Draaman oppimiskäsitys pohjautuu kokemukselliseen oppimiseen ja pragmatismiin: keskustelu, tutkiminen, rakentaminen, leikki ja näytteleminen sekä taiteellinen ilmaisu ovat luontevia tapoja tarkastella opittavaa ainesta. (2005, 37)
Yhdessä pohtien huomaa, että on muitakin käsityksiä asioista kuin omat ja saa laajennettua omaa ajatusmaailmaansa. (2005, 38) (vrt. Ostern 2003, taiteellinen oppiminen draamassa)
Oppiminen on asioiden yhdistelyä, oivaltamista ja kokeilemalla oppimista. Tekemisessä täytyy olla ajatus, tavoite ja yhteys johonkin kokonaisuuteen. Asiat jäävät paremmin mieleen, kun osallistuu tekemällä – tosin sitten tarvitaan analyysiä. (2005, 38)
Erkki Laakso (2004): oppimispotentiaalin kuusi taitoa ja tietoa (Heikkinen 2005, 38-39)
1. ammatillinen oppiminen (kyky tehdä ja ohjata draamaa)
2. oppiminen muodosta (genret/ työtavat)
3. oppiminen sisällöstä (teemoja koskeva oppiminen)
4. henkilökohtainen oppiminen (itsereflektio)
5. sosiaalinen oppiminen (luottamus, ryhmädynamiikka)
6. taiteesta oppiminen (sisällön ja muodon suhde)
Hamilton (1992), Neelands (2000) ja Kempe (1997):
Draamakasvatuksessa opitaan
1. itsestä
2. sisällöstä
3. draamasta
Draamassa opitaan mm. (Heikkinen 2005, 40):
1. käsiteltävien sisältöalueiden teemoja ja faktoja ja niiden tarkastelua
2. toisten empaattista ymmärtämistä
3. erilaisten näkemysten saamista teemasta ja niiden käsittelystä
4. integrointia toisiin oppiaineisiin ja kokemuksien kautta testailemaan ideoita erilaisissa konteksteissa
5. samalla opitaan myös ”ei-draamallisia” työtapoja: esiintymistaitoja, aputaitoja, kuten ohjaamista, valaisua, lavastusta, kontekstiin sopivaa kielitaitoa, omia kriteerejä ja valintakykyä, kykyä rakentaa toimintaa ja valita ryhmälle sopiva konteksti, kykyä tunnistaa erilaisia draaman työtapoja ja muotoja ja kykyä reagoida niihin
Oppimista tapahtuu, kun sitoudutaan sisältöön (aihe) ja sen tutkimiseen.
Palauteen saamisen ja antamisen valmiudet ovat keskeisiä. (2005, 43)
Kulttuurisen jakamisen tilaan liittyvää oppimispotentiaalia selitetään terminesteettinen kahdentuminen avulla, jolloin tiedostetaan, että
1. roolihenkilö tiedostaa olevansa roolissa
2. fiktioon osallistujat ymmärtävät, että esityksellä on oma aikansa (realistinen) ja aika näytelmän sisällä (milloin esitys tapahtuu, mihin aikaan se sijoittuu)
3. miten tila rakennetaan ja sovitaan (esimerkiksi pulpetti on kivi) (2005, 43-48)
Opettajan olisi ohjattava oppilaat luovaan prosessiin henkilökohtaisen panoksen kautta (2005, 49).
Janinka Greenwood (1999, 2001): draamakasvatuksen eri genreissä toimiminen, mukaan lukien prosessidraama, näytelmän kirjoittaminen ja esittäminen, saavat oppilaat aktiivisiksi oman kulttuurinsa tutkijoiksi ja tulkeiksi. (2005, 49)
Draamaa tarvitaan kasvatuksessa, koska ihmisille on luonteenomaista ja tärkeää päästä kertomaan omia tarinoita ja kuunnella toisten tarinoita. (2005, 49)
Draamakasvatus avaa mahdollisuuden löytää itseään ja kasvaa oman elämänsä subjektiksi. Koska draama voi antaa lapselle ja nuorelle äänen, vapauttaa häntä toimimaan, näin tapahtuu voimaantumista lisääntyneen itsetuntemuksen ja itsevarmuuden myötä. (2005, 50)
Olisiko siis aika ottaa draaman leikillinen vakavuus ja vakava leikillisyys kouluissamme tosissaan?