Tämä kirjoitus pyrki alun perin olemaan ”kanssaluenta” teoksesta Sanataikoja ja lukuloitsuja – 150 Peppu irti penkistä ideaa esi- ja alkuopetukseen (Salo, Sari, 2021, PS-Kustannus), jonkinlainen esittely siitä, millaisia rinnakkaisharjoituksia teoksen harjoitukset saivat mielessäni aikaan. Päädyin lopulta esittelemään pelkästään yhden ja teoksen ensimmäisen harjoituksen kautta omaa pedagogista lukutapaani ja sen tuottamia harjoitustyyppejä.

Valitsemani lukutapa ”kanssaluenta” tarkoittaa, että teos on jo itsessään täydellinen sekä käytännössä monella taholla toimivaksi todettu ja uskon sen. Tekijänä on kokemusasiantuntija sekä joukko hänen aikuis- ja lapsiapureitaan, jotka oheisvideoillakin todistavat harjoitusten toimivuuden, oppimisen ilon ja innon läsnäolon. Lapset rakastavat tavoitteellista, konkreettista, selkeää tekemistä, oman käden jäljen näkymisen esillä oloa, näkyä ja tunnetta, että muutkin ympärillä toimivat, oppivat ja että keneltä tahansa on turvallista kysyä, jos tulee tunne, ettei osaa. Teos henkii kaikkea tätä.

Kirjoitukseni tarkoitus on siis virittää esille yhden sen harjoituksen kautta erilaisia sävylankoja, joita kenties voi jäädä itse kukin miettimään ja kehittelemään, minne ne voisivat johtaa. Haluan siis tällä tavoin omalta osaltani osallistua toiminnallisen pedagogiikan keskusteluun ja avata, millaisin miettein ja silmälasein yksi yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä toiminnallisen kielenoppimisen kouluttaja myös varhaiskasvatuksessa ja varhennetussa lukee teosta.

Minun silmälasini, mielikuvitukseni, suurentavat erityisesti tekstiä seuraavissa kohdissa nähdessään näille sävylangoille tilaisuuden. Sävylangat ovat nimeltään vuorovaikutus, leikki, myös lapsen oma, mielikuvitus, luovuus, yhteisöllisyys, yhteisöllinen oppiminen, kokemuksellinen oppiminen, kehollisuus, merkityksellinen liike.

Nämä sävylangat ovat oman pedagogiikkani lähtökohtia, joita lukutapani tukee.

Tämä johtuu tietysti siitä, että jokaisen lukijan oma historia, kokemus ja tausta vaikuttaa lukemiseen ja harjoitusten kokemiseen. Olen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja käytän taktiilisuutta opetuksessa, mutta en juuri kerää taktiilista materiaalia toiminnallisia harjoituksiani varten, joka johtuu muun muassa siitä, että olen kallellaan draamaan. Olen saanut vetää vuodesta 2003 ilmaisutaitopainotteisia luokkia Kilonpuiston koulussa Espoossa, ja draamakasvatuksen approbaturin lisäksi harrastanut vuosittain draamaan liittyviä kursseja ja koulutuksia vuodesta 1997. Viimeisimpänä olen osallistunut Erasmus+ Playing beyond CLIL:n (PbC) kolmivuotiseen hankkeeseen, jossa monikansallinen Interacting -teatteri- ja kouluttajaryhmä teetti meillä ja antoi monia draamallisia tapoja opettaa eri oppiaineita, kieltä sekä arviointia toiminnallisin menetelmin. (ks. linkki PbC:n e-kirjaan, jossa teoriaa ja harjoituksia: https://www.playingbeyondclil.eu/toolkit, e-box löytyy myös suomeksi ja englanniksi https://3458a5f8-e6be-4f05-955e-0f7059d8cfd2.filesusr.com/ugd/1030fa_0fbcfddadd564554a7e919ea0b9ac9fe.pdf).

Draamaharjoitukset ovat minulla siis jatkuvasti käytössä ja etsinnässä. Tämän taustani vuoksi lukutapani etsii draaman paikkoja harjoituksissa.

Mutta mitä se draama on muuta kuin näyttelemistä ja näytelmien tekoa, voisi joku kysyä, sillä draama ei minulle todellakaan merkitse heti ensimmäiseksi näyttelemistä eikä näytelmien tekoa. Vastaan, että draamakasvatuksen sisälle mahtuu laaja kirjo harjoituksia, jotka vahvistavat oppijan minäkuvaa, itsetuntemusta, vuorovaikutustaitoja, ryhmätyötaitoja, erilaisia tilanteen ja tekstien luku- sekä ilmaisutaitoja.

Draama on kokemuksellista, moniaistillista pedagogiikkaa, mikä tarkoittaa myös, että oppimisessa on mukana kehollisuutta, kokonaisvaltaisuutta, eläytymistä erilaisiin rooleihin. Tämä tarkoittaa myös, että lukutapani etsii myös paitsi rooleihin eläytymisen niin merkityksellisen liikkeen paikkoja harjoituksissa. Merkityksellinen liike ei ole liikettä liikkeen vuoksi, vaan esimerkiksi juuri eläytymistä johonkin rooliin. Rooli voi olla esimerkiksi alkukirjain tai sana. Toki roolin ottaminen toteutuu luonnostaan myös hyvin usein erilaisissa leikeissä ja peleissä niin, ettei roolia ajatella tietoisesti. Mutta on siis mahdollista oppia kieltä myös tietoisen, fyysisen, kehollisen roolikokemuksen kautta.

Draamaan liittyy hyvin usein paitsi leikki, niin tilan antaminen lapsen omalle luovuudelle ja mielikuvitukselle, toisin sanoen valinnoille ja kehittelyille. Mitä sinulla tulee tästä mieleen? Miten jatkaisit tätä? Sinä, lukijani, olet tervetullut nyt tällaiseen leikkiin, jota minä nyt leikin.

Taikapata (Sanataikoja ja lukuloitsuja s. 10)

Tämän monipuolisen, yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä, loruja ja riimejä lähtökohtanaan pitävän harjoituksen kohdalla minulla tulee mieleen LISÄKSI aakkosten opettelu niin, että seistään piirissä (pienryhmissä). Jos vaikka harjoitellaan kirjainta A, pataan heitetään a:lla alkavia asioita, vaikka ananaksia tai aprikooseja, niitä kukin itse fyysisesti esittäen. Kirjainmalli ja kuvia a:lla alkavista sanoista on esillä koko ajan.

Alkukirjainpata fyysisenä kokemuksena

Harjoituksen kulku:

1. Valitaan aluksi yksi yhteinen a:lla alkava asia (esimerkiksi ananas).
2. Eläydytään a:lla alkavan sanan olemukseen ja esitetään sitä liikkeen avulla. Miten esimerkiksi ananas liikkuu padassa? Kun ananas kypsyy, miten se näkyy liikkeessä? Entä jos joku maistaa ananasta? jne.
3. Opettaja hämmentää pataa sopivan ajan ja katsoo, miten a:lla alkavat asiat padassa liikkuvat. Kypsyminen vaatinee myös sanan ääneen toistamista (”loitsimista”).
4. Sitten kun keitto on valmis, a:lla alkavat asiat hyppäävät pois. Opettaja voi huutaa ”valmis”, jolloin oppilaat hyppäävät padasta takaisin piiriin.
5. Piirissä oppilaat tekevät kehollaan sanan alkukirjaimen. Opettaja voi näyttää kehollaan kirjainmallin (nostaa esimerkiksi kädet suoriksi ja sormenpäät yhteen pään yläpuolella, jonka jälkeen tekee vatsansa kohdalle toisella kädellään viivan, jalat on leveässä haara-asennossa koko ajan), mutta sallii erilaisia vaihtoehtoja, joita voidaan yhdessä ihailla. Välillä kirjaimia voi pyytää tekemään pareittain tai erikokoisissa pienryhmissä. Kirjaimen voi tehdä eri tasoilla, lattialla, istuen, seisten…Lapset keksivät.

Pataan voi heittää useita, myös oppilaiden omia ehdotuksia a:lla alkavista sanoista. Fyysisen toiminnan jälkeen tulee kirjoittamisosuus: kirjoitetaan A-kirjain, ehkä sillä alkava tai alkavia sanojakin. Salon harjoituksesta saat hyvän vinkin, miten ja mihin kirjaimia voidaan kerätä.

Alkukirjain siihen eläytyvänä piirusteluna

A-kirjain –kokemuksen voi myös piirtää ja leikkiä sillä sarjakuvapiirtäjän tapaan. Miten piirrät a) hämmästyneen, b) surullisen, c) järkyttyneen, d) onnellisen yms. A:n, miten se näkyy viivassa ja sen ympärillä olevissa A:lla alkavissa sanoissa? Tai millainen oli patakokemus A:na, esimerkiksi ananaksena. Piirrä oma A-kirjain ja kirjoita ja/tai piirrä sillä alkava sana (esimerkiksi ananas). Harjoituksessa otetaan siis lapsen tunnekokemus käyttöön, joka saa näkyä piirustuksessa.

Harjoitusten takana oleva pedagoginen ajattelu

Tässä Alkukirjainpata fyysisenä kokemuksena -harjoituskokonaisuudessa korostuvat myös siis lapsen oman mielikuvituksen käyttöönotto, luovuus ja itseohjautuvuus siinä, kun lapsi saa tehdä jonkin verran omia valintoja, ryhmätyötaidot, kun kirjainta tehdään yhdessä, kehollisuus, kun käytetään kehoa oppimisen tukena, joka syventää oppimista kokonaisvaltaiseksi, jolloin ajattelu sekä tunteet seuraavat mukana, merkityksellinen liike, kun liike liittyy opittavaan aiheeseen, tällä kertaa a-kirjaimeen. Kun motorinen sekä taktiilinen osuus eli piirtäminen ja kirjoittaminen seuraa kokonaisvaltaisen fyysisen tekemisen jälkeen, kuten myös Salon teoksessa, se usein lisää keskittymiskykyä ja avaa kanavia rennommalle tekemiselle, oppimiselle, ilmapiirille. Yhteisen naurun, leikin, toiminnan, kokemuksen jälkeen ainakin osalta karsiutunee osa puurtamisen, suorittamisen, oppimisen työläyden tunnetta pois ja tilalla on iloa – usein myös onnistumisen iloa, sillä kaikki ovat onnistuneet tekemään jotain omalla tavallaan ja hieman kuin omilla ehdoillaan.

Surinasiivet (Toiminnallinen kielenoppiminen, Otava, 2020)

Mieleni yhdistää Salon Taikapata-harjoitukseen myös teoksen Toiminnallinen kielenoppiminen (Maunu, Airaksinen, Otava, 2020) Surinasiivet – nimisen harjoituksen (s. 33-34). Siinä oppilaat ”surisevat” eli liikkuvat etukäteen sovittuna (kirjaimena) vaikkapa sitten padassa, kunnes jähmettyvät merkistä (taikasauvan heilautuksesta) sovituksi kirjaimeksi tai kirjaimella alkavaksi sanaksi. Opettajan tullessa kunkin kohdalle oppilas saa liikkua paikallaan joko kirjaimena tai esittää liikkeellä alkukirjaimella alkavaa sanaa.

Olisi tarkoitus, että toisten sanat tulee kuunnella ja omalla kohdalla oppilas keksii sanan, jota ei ole vielä sanottu (piiloesiintymis- sekä kuunteluharjoitus). Pienemmille on annettu valmiiksi kolme turvasanaa, joista jonkun saavat omalla kohdallaan toistaa ja tehdä omanlaisen liikkeen siihen. Samalla alkukirjaimella voidaan toistaa monta kierrosta, joilla kaikilla saa sanoa vaikka aina saman sanan. Harjoituksen voi toki pitää myös pudotuspelinä, jolloin alkukirjaimella alkavaa sanaa ja liikettä ei omalla kohdalla voi miettiä kahta sekuntia kauempaa.

Surinasiivet -harjoitus on esimerkki ylöspäin eriyttävästä vertais- ja/tai mallioppimisesta. Myöhemmin sanat voidaan kirjoittaa, piirtää sekä esittää pantomiimina esimerkiksi pienryhmissä. Syntyneitä sanapantomiimeja muut saavat arvuutella kaksi kertaa. Jollei sanaa ole arvattu silloin vielä, ryhmä paljastaa, mikä sana oli kyseessä.

Syntyneitä sanapantomiimeja voi myös yleisö päästä yksi kerrallaan täydentämään kuvaksi (yleisön osallistaminen). Millä sanalla sinä täydentäisit sanaa ananas? Voisiko se saada seurakseen muita A:lla alkavia sanoja vai eri kirjaimilla alkavia muita hedelmiä? Mihin kohtaan ja mihin asentoon kuvassa uudet sanat asettuvat? (ks. ideoita ja malleja lisää ”fyysiseen käsitekarttaan” teoksesta Toiminnallinen kielenoppiminen, esim. Olen puu – harjoituksen versiot s. 61-62)

Jatkoa seuraa?

Jos suinkin tilaisuus tulee, voisin kirjoittaa seuraavan blogikirjoituksen siitä, millaisia harjoituksia tuli mieleen Salon teoksen harjoituksesta Kuvasanoja liikkuen (s. 15). Nimittäin mielestäni tavuja voi vaikka ommella (tikata tekstiä, ”teksti- tai tilkkutäkkiä”, eteenpäin, tikata kuviksi leikkien ompelukoneella ompelijaa). Voidaan leikkiä tavujen, sanojen ja lauseiden kanssa rallikuskia ihan rauhallisesti paikoillaankin istuen, mutta rattia väännellen, jarrua painellen jne. tai tekeytyä tiskariksi, joka tiskaa harjallaan monen muotoisia astioita (sanoja äänteineen, tavurytmeineen) niihin eläytyen ja erilaisia asioita astioilla (sanoilla) tehden (käyttäen sanaa sille sopivaan tarkoitukseen). (ks. lisää esim. harjoitus Liikutaan lauseita ja vinkkejä toteuttamiseen: ompelukone- sekä autolla ajo -versiot s. 45-46, Toiminnallinen kielenoppiminen)

Kiitos hyvin monipuolisesta, konkreettisia ja selkeitä, lasten rakastamia harjoituksia pullollaan olevasta teoksesta Sari Salo ja muut teoksen tekemiseen osallistuneet! Hyvää uutta vuotta 2022 kaikille!

#alkuopetus #toiminnallinen kielenopetus #varhennettu #eläytyminen #tunteet # liike #ilmaisutaidot # draama #yhteisöllisyys # yhdessä tekeminen # heittäytyminen # improvisaatio # luovuus # omaehtoisuus #Sari Salo #Peppu irti penkistä #Toiminnallinen kielenoppiminen

9.lk Suomen kirjallisuuden historia/ Harjoitusehdotuksia ja sovelluksia (PbC e-kirja/ Nina Maunu)

Nämä harjoitusesimerkit käyvät varmasti monen asteen oppijoiden kielen ja kirjallisuuden opintoihin. Itselläni on meneillään 9. luokan Suomen kirjallisuuden jakso, joten sovelsin Erasmus-hankkeen Playing beyond CLIL oppeja kirjallisuusjaksooni.

Lue lisää hankkeesta sen kotisivuilta (e-oppimisalusta) https://fi.playingbeyondclil.eu/

sekä suomennetusta e-kirjasta (e-Box), jossa on teoriapohjan lisäksi paljon inspiroivia toiminnallisia harjoituksia prosessimaisen, toiminnallisen kielenoppimisen ja sen arvioinnin eri vaiheisiin rubriikkeineen

https://3458a5f8-e6be-4f05-955e-0f7059d8cfd2.filesusr.com/ugd/1030fa_8d5abb82c81e430fa250fa3ebc7d567c.pdf .

Itselläni oli onni osallistua Espoon kaupungin edustajana tähän eurooppalaiseen hankkeeseen ja testata ryhmässä sekä myös jo oppilaitteni kanssa harjoituksia. Vaikka kolmivuotinen hanke on juuri päättynyt, e-kirjan harjoituksia sekä oppeja on tarkoitus kokeilla, kehitellä sekä jakaa jatkossakin! Seuraavaksi maistiaisia.

Inspiroivia, yhteistoiminnallisia, kaikkia oppijoita aktivoivia harjoituksia (Näytä mitä osaat -oppimistapahtumia täydentäviä toimintoja):

Lehdistötilaisuus (s. 46) [kirjallisuuden merkkihenkilöt, mediapersoonat]

Lehdistötilaisuuden myötä oppijoiden haastattelutaidot kehittyvät.

Voidaan pelata pienryhmissä tai koko ryhmän kesken. Harjoitus sopii esimerkiksi kirjallisuusjakson loppuun, jolloin harjoitus toimii aiheen kertauksena.

1. Yksi poistuu. Poistujan on myöhemmin pidettävä lehdistötilaisuus, vaikkei hän tiedä, kuka hän on.
2. Muut ovat toimittajia, jotka esittävät kysymyksiä, jotka vihjaavat, kuka pitää lehdistötilaisuuden.
3. Toimittajat ovat eri lehdistä/ TV-kanavilta/ radiosta jne. He voivat ottaa valokuvia ja riidellä siitä, kuka saa esittää seuraavan kysymyksen.
4. Peli päättyy, kun pelaaja arvaa, kuka hän on tai peli syventyy, kun peliä pelataan vähintään viisi minuuttia.

Voi leikkiä myös tulevaisuudessa eli esimerkiksi jostakin kirjailijasta on tullut megajulkkis.

Kysymykset on voitu tehdä yhdessä ennakkoon, ehkä osin vastauksetkin riippuen kielitaidosta, oppijoiden iästä sekä kokemuksesta.

SWYKit (Show what you know/ Näytä, mitä osaat -oppimistapahtumat):

Näytä mitä osaat -oppimistapahtumia löydät e-kirjasta seitsemän kappaletta. Alla esittelen kaksi, jotka käyvät mielestäni hyvin kirjallisuusjakson toiminnallistamiseen.

SWYK 2. Discovery-tapahtuma (The Discovery event)

Sopii oppimisjakson alkuun, jolloin tutkitaan uutta aihetta tai loppuun, jolloin               selostetaan, mitä ryhmä on oppinut. Prosessi toimii tiedon kasvualustana, henkilökohtaisten mielenkiinnonkohteiden välineenä ja monialaisten     oppimiskokonaisuuksien yhteydessä. Ryhmät aloittavat opettajan määrittelemän        aihesisältöön ja tehtävään liittyvän tiedon lähteiden ja sisällön keräämisen ja              tarkastelemisen.

Vaihe vaiheelta

Esimerkiksi kirjallisuudenhistoria

Tehdään yhdessä ensin yleisesittely, jonka jälkeen ryhmä jaetaan pienryhmiin. Jokaiselle pienryhmälle tulee oma kirjallisuuden ajanjakso/ tyylisuunta/ kirjailijat. Edellytetään tiettyjä asioita kuuluviksi esitykseen. (Tehkää yleisesittelystä esimerkiksi monistepohja/ sähköisesti jaettu kuva, jossa pääaiheet ja ajanjaksot sekä keskeisimmät asiat, jotka tulee olla esityksessä.)

Pienryhmä rupeaa kokoamaan materiaalia esitykseensä, joka tähtää siihen, että        ajanjaksosta tulee jollakin tavoin elävä; esitetään tekstinäytteitä ääneenluettuina sekä tulkittuina, luodaan tunnelmaa esineiden ja/tai tilan avulla. Ryhmä käyttää power pointteja, videoita, nettiä, kuvia ja/tai musiikkia tunnelman luomiseksi.

Kun tämä on tehty, on tehty suunnitelma, oppimispolku, kartta (ehkä iPadille?). Tämän lisäksi on hyvä haastatella asiantuntijoita. Erilaisia lämmittelyjä voidaan sisällyttää tehtävään (ks. PbC:n e-kirja sekä yllä).

SWYK 6. Paneelikeskustelu (The Panel show) (s.19)

Paneelikeskustelu voi olla perinteisesti ajankohtaisiin aiheisiin pureutuva     keskustelu, jossa osallistujat näyttäytyvät asiantuntijoina tai he ovat kuuluisuuksia. Keskustelevat vieraat voivat toimia myös viihdyttäjän rooleissa, esimerkiksi kun he osallistuvat visailuun tai arvauspeliin radio- tai tv-ohjelmassa.

 Vaihe vaiheelta

1. Selitetään ja jaetaan roolit sekä keskustelijoille että yleisölle.
2. Ryhmän tehtävänä on kirjoittaa etukäteen aiheeseen liittyviä kysymyksiä keskustelun aikana käytettäväksi. Kysymykset kerätään etukäteen laatikkoon.
3. Selostaja harjoituttaa yleisön käyttäytymään, kuten radiossa tai tv:ssä: nauramaan, osoittamaan saman- ja erimielisyyttä sekä taputtamaan.
4. Selostaja/ juontaja esittelee paneelin osallistujat lyhyesti. Juontaja kyselee osallistujilta sekä yleisöltä ”ristikuulustelukysymyksiä”, osallistaa ja yllyttää yleisöä vuorovaikutukseen ja antaa pisteitä. Juontajan tehtävänä on valvoa ja päättää, että aiheesta keskustellaan ja siitä väitellään tarpeeksi ja tehokkaasti.

Panelistien roolit:

1. Alan todellinen asiantuntija
2. ja
3. osallistujilla suurimmaksi osaksi asioista vastakkaiset mielipiteet.
4. Aivan eri ympyröistä tuleva henkilö, joka voi antaa koomisia vastauksia tai aivan erilaisia näkökulmia asiaan/ asioihin.

Sovellus: 9.lk Suomen kirjallisuudenhistoria -paneelikeskustelu

Roolit esimerkiksi: Suomen kirjallisuuden historian professori/ opettaja, himolukija,   kirjojen/lukemisen vastustaja, ulkopuolinen, esim. torilta mukaan kaapattu mummeli, joka rakastaa esim. kissoja ja puhuu kaikenlaista höpöä]

Yleisölle annetaan mahdollisuus osallistua keskusteluun kirjoittamalla etukäteen kysymyksiä, jotka neljä osallistujaa kerää, lukee ja valitsee käsittelyyn.

Kun myös vetäjä kysyy panelisteilta kysymyksiä ja keskustelua herää, saa alkuperäinen kysymyksen tekijä ja yleisö osallistua keskusteluun.

Paneelikeskustelun ideaa voi soveltaa ja on jo sovellettu teoksessa Toiminnallinen kielenoppiminen (Otava, 2020) myös Lausekahvilassa, jota voi käyttää myös vaikkapa Lauseenjäsenkahvilana.

Olen varma siitä, että tällainen opetuksen, oppimisen aktivoiminen jää oppijoilla paremmin mieleen sekä mahdollistaa syväoppimisen. Kaiken lisäksi oppilailla saattaa olla hauskaa! Omat kokemukseni puhuvat näiden menetelmien puolesta.

Kehittämiskeskus Opinkirjo on lapsi- ja nuorisotyön palvelujärjestö, jonka perustehtävä on tukea kouluja niiden kehittymisessä jäsentensä oppimista ja hyvinvointia synnyttäviksi oppimiskeskuksiksi. Luomme tutkimustietoon pohjautuvia käytännöllisiä ratkaisuja opettajille ja ohjaajille.

Tämä artikkelikokoelma koostuu kirjoituksista, joissa pohditaan sekä toisin ajatellaan opetuksen, kasvatuksen ja oppimisen tulevaisuuksia. Kirjassa ennakoidaan ja sanallistetaan koulutuksen tulevaisuuksia. Millaisia tulevaisuuksia haluamme rakentaa ja kuinka niitä kohti kulkea? Millaiseksi yhteisöksi koulu tulevaisuudessa rakentuu? Lisää Opinkirjon muutoksesta ja strategisesta kehittämisestä, jota fasilitoi yhteistyökumppanimme SID Group, voi lukea sivustolta: https://opinkirjo.fi/opinkirjo/mita-me-teemme/

Lataa ja lue koko Opinkirjon artikkelikokoelma Tulevaisuudet ja hedelmällinen toisin ajattelu täältä:

https://opinkirjo.fi/materiaalit/tulevaisuudet-ja-hedelmallinen-toisin-ajattelu/?fbclid=IwAR1yu18c0Z4bZviKuzsZRUdFa8p8KrYBeZ-gFhZCUjYfnhGoAaosGmmiuzY

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan muistiinpanoja

Tartuin Opinkirjon artikkelikokoelmaan, koska tulevaisuuden ajattelu on mielestäni samankaltainen asia kuin tavoitteiden asettelu. Oppimista ei tapahdu, jollei oppimisella ole tietoisia tavotteita. Miten muuten oppimisen voisi havainnoida, jollei tavoitteita ole sille asetettu? Ja: miten oppimiseen voidaan palata, jollei oppimista reflektoida? Palaute koskee yleensä oppimiselle asetettuja tavoitteita. Tulevaisuuden ajattelu on mielestäni siis tavoitteiden asettelua, mitä tulevaisuudelta haluamme.

Opinkirjo/ Minna Riikka Järvinen kirjoittaa esipuheessaan: ”Tämä artikkelikokoelma on haaste opetuksen, kasvatuksen ja oppimisen tulevaisuuksien pohtimiseen ja toisin ajatteluun. Käsillä on momentum ennakoida ja luoda tulevaa sekä sanallistaa yhdessä sitä, millaisia tulevaisuuksia haluamme rakentaa ja kuinka niitä kohti kulkea.” [lihavoinnit minun]

Kiehtovaa, tärkeää ja kiinnostavaa! Opettajana huomaan, että alan lukea artikkelikokoelmaa ”opettajamaisesti”; etsin mahdollisimman konkreettisia ajatuksia ja työkaluja arkeeni, miten voin edistää tulevaisuus- ja rakentavaa toisinajattelua yläkouluikäisten oppilaideni kanssa. Jos sinä teet samoin, voit ihan hieman pettyä. Silti artikkelikokoelma on tärkeä avaus koulujen tulevaisuuden ja toisinajattelun hedelmälliseen edistämiseen, keskustelukulttuurin esiinnostamiseen. Artikkelikokoelma kannattaa lukea, teksti on helppoa, nopeasti luettavaa sekä selkeää kautta linjan sekä pistää varmasti miettimään. Henkilökohtaisesti pidän siitä, että asioille ja ajatuksille löytyy teoriapohjaa. Teoriapohja avaa ajattelua sekä mahdollistaa syvällisemmän keskustelun aiheesta.

Kysymysten opiskelu koulussa keskeistä

Jari Koskiselta löytyy konkreettinen tehtävänanto soveltaen myös omien oppilaitteni kanssa työskentelyyn (Huomioita tulevaisuustietoisesta yhteiskehittämisestä s.17):

”Ideoikaa ja toteuttakaa ryhmänne kanssa oppimisen, kasvatuksen ja opettamisen tulevaisuuskuva. Kuvatkaa samalla myös tulevaisuuden taitoja, kyvykkyyksiä ja taituruuksia. Hypätkää villisti huomiseen ja luokaa esitys kiinnostavin kuvin ja tekstein.”

Tätä ennen Koskinen kirjoittaa: ”Design-fiktiossa pääfokus ei ole vastausten tuottaminen, vaan kysymysten esittäminen.” Design-fiktion avulla voidaan siis paitsi visioida tulevaisuutta, myös kritisoida mahdollisia tulevaisuuksia.

Tästä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja päättelee: koulussa on tärkeää opiskella kysymyksiä, niiden tekemistä ja niiden avulla oppimista. Ja jopa todella kielititoinen, kielioppiin liittyvä esimerkki tulee päähäni: tämän harjoituksen voisi liittää konditionaalin opiskeluun (”jos-muoto”, -isi-muoto), kun kuvitellaan mahdollisia maailmoja, tapahtumaketjuja, tulevaisuuden visioita ja niiden kritiikkejä. Mitä tapahtuisi jos… Mitä jos olisin… Mitä jos valitsisimme/ tekisimme X:n… [Kysymysten opiskeluun löytynee vihjeitä ja vastauksia myös Opinkirjon Oppaasta ajatteluun, joka on ladattavissa Opinkirjon sivuilta ja joka on suunnattu kaikille asteille.]

Koskinen lopettaa artikkelinsa: ”Tässä artikkelissa kuvatussa Opinkirjon prosessissa olennaista oli tulevaisuuksien aktiivinen kuvittelu ja sanallistaminen sekä muutoksen fasilitointi kohti yhdessä muotoiltua tulevaisuuskuvaa. Keskeiseksi johtopäätökseksi ja tavoitteeksi nousi toisin ajattelun edistäminen opetusalan piirissä.” [lihavointi minun]

Koskinen on listannut hienot ”Tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun periaatteet”, jotka voisimme käydä myös yläkouluikäisten oppilaiden kanssa läpi. Periaatelista alkaa näin: ”Olen oma-alotteinen, aktiivinen ja otan vastuuta. Ajattelen itse, yhdessä ja toisin.” Haastavia periaatteita on yhteensä 16 kappaletta, mutta ne on hyvä puhua läpi oppilaiden kanssa.

Näkökulmien moninaisuuden tärkeys

Antti Hautamäki heittää ilmoille tärkeän käsitteen, joka tosiaan olisi hyvä ottaa kouluissa haltuun, ainakin opiskella yhdessä sitä. Kyse on näkökökulmarelativismista, näkökulmatietoisuudesta. (Asioita on opittava katsomaan monista näkökulmista – Näkökulmarelativismin haaste kouluille, s. 21)

Näkökulmien merkitystä opiskelutapahtumissa ei saa unohtaa. Kannattaa muistaa tiedostaa, että jokaisella on näkökulma. Kannattaa opiskella kykyä asettua toisen asemaan. Kannattaa opiskella kykyä ymmärtää toisen näkökulma. Jos emme näitä taitoja opiskele, vaarana on suvaitsemattomuus. Kouluissa tulisi siis käsitellä ja kehitellä oppisisältöjen moninäkökulmaisuutta yhdessä oppijoiden kanssa. Iso haaste.

Hieman olen s. 24 vaistoavinani turhaa koulukritiikkiä siitä, ettei koulu muutu, koska koulun arjessa ei ole riittävästi aikaa toiminnan kehittämiseen. Meidän koulussamme ainakin on huipputason opettajat, jotka kehittävät jatkuvasti itseään. Hankkeita ja projekteja on tarjolla melkein liikaakin, joten monelta innokkaalta opettajalta vaaditaan itsearmollisuutta sekä priorisoinnin taitoja, ettei opettaja pala loppuun. Jäin kaipaamaan myös jotain konkreettista esimerkkiä artikkelin loppuun, miten jossakin oppiaineessa voidaan kehittää moninäkökulmaisuutta; miten prosessin voisi aloittaa ja esimerkkejä toteuttamisesta.

Uteliaisuuden, luovuuden ja dialogin herättäminen

Götä Nyman kirjoittaa artikkelissaan Elinikäinen uteliaisuus (s. 25) siitä, kuinka uteliaisuuden herättäminen on oiva keino saattaa lapsi oppimisen polulle. Itselläni on henkilökohtaista kokemusta tästä. Isäni on eläkkeelle jäänyt opettaja ja hän opetti meidät lapset ihmettelemään asioita.

Jari Koskinen muistuttaa meitä artikkelissaan Saman toistosta toisin ajatteluun ( s. 31) kriittisen ajattelun tärkeydestä sekä laumasieluisuuden varomisesta. Kriittinen ajattelu on melkeinpä synonyymi moninäkökulmaiselle ajattelulle. Opetuksen monipuolisuus ja monipuolisten oppimistapojen käyttäminen auttaa oppijoita moninäkökulmaisiksi sekä luoviksi ajattelijoiksi. Itse tunnen olevani myös luovuuden opettaja, tarkoituksenani on ainakin ”outouttaa” opiskelua antamalla mahdollisimman paljon tilaa oppijoiden omille ratkaisuille.

Pasi Lankinen artikkelissaan Tavoitteena yhdessä sanallistettu tulevaisuus käsittelee dialogin käsitettä ja sen mahdollisuuksia yhdessäsuunnittelussa. Dialogi perustuu jokaisen osallistujan omiin käsitejärjestelmiin. Sen tiedostaminen avaa tien yhteisymmärrykselle. Koskinen painottaakin artikkelikokoelman Jälkisanoissa avaraa dialogia rajojen yli -keskustelu käy hedelmälliseksi, jos ja kun vaikkapa tieteen ja taiteen maailmat kohtaavat aidossa vuoropuhelussa. Itse olen ainakin oppinut ja nauttinut keskusteluista eri alojen ihmisten kanssa, myös.

Artikkelikokoelmasta löydät myös artikkelit Jari Kaivo-ojalta (Sitä samaa vai jotakin rohkeasti uutta? – Onko toiminnan sydämessä samojen asioiden rutiininomainen toisto vai aidosti luova toisin ajattelu? sekä Sam Inkiseltä (Luovuuden, mielikuvituksen sekä toisin ajattelun haasteita ja mahdollisuuksia). Sanoisin, että kun koulu löytää omat ongelmansa, luovuus on taattu. Kaiken muutoksen ja innovaatioiden taustalla on ajatusten – ja ongelmien – tiedostaminen. Luovuus edellyttää rajojen ylittämistä. Itse olen optimistinen tulevaisuuden suhteen, joskin kannatan kriittistä asioiden tarkastelua ja jatkuvaa peilaamista, yhdessä. Keskustelu jatkukoon sekä konkreettisia kouluesimerkkejä lisää kehiin! Kiitos artikkelikokoelmasta Opinkirjolle!